24.6.2010

Matkan pää

Location: Leh, Ladakh, Jammu & Kashmir, India

Katseltuani naamaritansseja Hemis gompan sisapihalla Hemis Tsechu –festivaaleilla, ja potkiskeltuani Himalajan pikkukivia pitkin Lehin katuja, alkoi jo jonkin aikaa paassa takonut ajatus muotoutua lopulliseen muotoonsa.

Tassa on tullut nyt tallattua maailman raittia 23 kuukautta. Kuukautta vaille kaksi vuotta. Se on pitka aika. Kahdessakymmenessakolmessa kuukaudessa olen kiertanyt 21 maassa, muutamassa useammin kuin kerran. Olen viettanyt 22 paivaa junissa, 25 paivaa busseissa, 7 paivaa merilla, melonut 150 kilometria, omistanut kolme moottoripyoraa joilla on tullut taitettua tuhansia kilometreja, ja menossa on kuudes pari kenkia.

Olen kokenut suuremmoisia kulttuureita, ihmeellisia maita, mahtavia ihmisia paikallisista muihin turisteihin. Olen ylittanyt hiekka-aavikoita, mahtavia vuoristoja, sakenoivia suurkaupunkeja, ja pyorinyt muiden turistien seassa nahtavyyksilla. Olen elanyt elamani hienoimpia hetkia, olen potenut koti-ikavaa. Olen vihastunut, ja olen ihastunut. Olen myos vasynyt. Matkustaminen on rankkaa, fyysisesti ja varsinkin henkisesti.

Intiaan asti piti palata taman tajutakseen. Ehka voisi kliseisesti sanoa, etta loysin itseni. Matkan paa haamotttaa edessa. Ei, en aijo palata Suomeen. Mutten myoskaan aijo jatkaa kenganpohjien kuluttamista maantiella paamaarattomasti taivaltaen. Mihin se kivijalka kaivetaan, ja minne aletaan vasaamaan pienta puutarhaa, sen nayttaa aika. Mutta tiedan nyt mista aloitan kokeilemaan.

Kaikki hyva loppuu aikanaan, ja niin myos tama blogi. Kiitan kaikkia lukijoita. Annoitte syyn kirjoittaa silloinkin, kuin ei olisi oikein jaksanut. Blogin saama suosio on myos yllattanyt. Ja viela enemman on yllattanyt se, etta muut suomalaiset maailmalla ovat silloin talloin tunnistaneet kulkurin. Viimeisin taisi olla Bangkokissa, Antin kanssa kanssa kaljalla istuessani, kun viereisesta poydasta huikattiin ”Oletko sa se Kulkuri-Matti?”

Matkustamista tuskin tulen kuitenkaan koskaan tyystin jattamaan. Maailma on hieno paikka, ja matkustaminen paras koulu. Mutta nyt on tullut aika jonkin muun. Pyoran ajovalot kaantyvat takaisin kohti Delhia. Kohti Indira Gandhin lentokenttaa.

Naihin kuviin, naihin tunnelmiin.

Viro

Latvia

Liettua

Valko-Venaja

Venaja

Mongolia

Kiina

Hong Kong

Laos

Kambodza

Vietnam

Tiibet

Nepal

Intia

Pakistan

Iran

Afganistan

Turkmenistan

Uzbekistan

Kirgiisia

Thaimaa

Kiitos

27 kommenttia:

Antti kirjoitti...

Noou, tämän blogin lukeminen oli suurin pelastus matkakuumeesta kärsivälle opiskelijalle. Kiitos vielä hyvästä, joskin hieman lyhyestä seurasta Don Detillä, ilmoittele kuulumisistasi vaikka Facebookissa tai jotain. Adios!

Juha kirjoitti...

Reilun puolentoistavuoden aktiivisen seuraamisen jälkeen melkein tippa nousee silmään jos/kun tämä blogi pysähtyy. Nostan hattua sinulle Kulkuri - tämä on tapa kiertää maailmaa ja monelle unelma jonka sinä Kulkuri tarjosit lukijoille.

Toivottavasti blokin kirjoittamisesta ei tullut sinulle rasitetta vaan päiväkirja itsellesi jota voit myöhemmin selailla kaiholla.

Voi hyvin Kulkuri!

Anonyymi kirjoitti...

Perhana Matti, piristit meikäläisen duunipäiviä. No ollaan koodissa facebookissa ja sit ku palailet joskus tännepäin niin sitten juodaan ne bisset mitkä missattiin intiassa..

-Sakke

Anonyymi kirjoitti...

Täytyy toistaa Juhaa ja mainita että ihan tippa nousee linssiin jos tämä blogi pysähtyy! Mutta kaikkea aikansa, ja kiitos hemmetin hienoista teksteistä! On ollut nautintoa seurata lähes reissun alusta asti :)

Anonyymi kirjoitti...

Piru vie kun loppu. Aivan mahtavaa oli seurata melkein alusta lähtien tätä blogia. Hieman haikea fiilis kun loppuu. Mutta siitä huolimatta, kaikkea hyvää tulevaan elämään. Olkoon tie armollinen.

Anonyymi kirjoitti...

Voi minkä teit, aivan varoittamatta.
Justiinsa pääsin taas Ladakhin Juley -fiiliksiin :)

Oli ilo tutustua Lehissä, toivottavasti törmäillään joskus.. Ja kaikkea parhautta jatkoonkin!
-Mari

Ari kirjoitti...

Jumalauta Matti! Tätä ei osattu odottaa! Mutta kaikki loppuu aikanaan, jopa Kulkurin taival...

Kiitos blogista! Kiitos seurasta Kambodiassa, se oli mahtavaa aikaa!

Terveisiä Lapista ja hyvää Juhannusta!

/Ari

Anonyymi kirjoitti...

Kaikki päättyy aikanaan. Suuret kiitokset teksteistä, jokaista niistä oli ilo lukea. Hyvää jatkoa sulle!

Anonyymi kirjoitti...

Paljon kiitoksia hienosta matkablogista, jonka sinä tarjosit meille! Kaikki loppuu aikanaan. Onneksi sain seurata koko reissun alusta saakka. Miten lie löysinkin sivun, sitä en enää muista. Ikävä tulee. Hyvää jatkoa!!
-tuomo

Anonyymi kirjoitti...

Kiitoksia mahtavasta blogista! Sait aivan ventovieraatkin koukutettua upeilla teksteilläsi. Kaikkea hyvää kulkurin tuleville taipaleille.
-Mäksä

Anonyymi kirjoitti...

Kiitokset. Tätä blogia on ollut ilo lukea/seurata...

Anonyymi kirjoitti...

Voi Matti minkä teit. Miten minä nyt tiedän minne tiesi kulkee, missä mies milloinkin. Ikävä on jo, tulisit kotiin. t. Kirsi sisko

Anonyymi kirjoitti...

Blogitekstistäsi poimittua
(2.6.2009) "Jaat hetkeksi paikallesi reilun vuoden kuluttua, mutta et pysyvasti. Hieman myohemmin aloitat uuden, entista suuremman seikkailun, ja jatkat matkustamista ehka lopun ikaasi."

Ehka silloin jatkat taas kirjoittamista... jaan odottamaan.
terkuin Kirsi

Anonyymi kirjoitti...

Suuri KIITOS että jaksoit jakaa matkaasi meidän lukijoiden kanssa. Blogiasi oli ilo seurata ja odottelenkin milloin matti julkaisee kirjan reissuistaan.. lukijoita riittäisi varmaan sillenkin. Hyvää jatkoa!

Kati kirjoitti...

yhyy, muaki harmittaa että blogin kirjottamisen jätät! mutta kiitosta pöytään ku oot jaksanu kirjotella, ilolla oon lukenu missä mies mennee ja mitä se on touhunnu :) vaan onneksi on vielä naamakirja :)

Kati

Anonyymi kirjoitti...

Kiitosta vaan jannulle et oot jaksanu piristää mun päiviä,iltoja sekä öitä milloin tätä blogia on tullut luettua.

Anonyymi kirjoitti...

Mitenhän me nyt sitten iltamme kulutetaan...?Blogiasi on ollut mukava seurata, samoin katsella upeita kuvia. Toivottavasti sentään jossain törmätään....
Onnea valitsemallesi tielle!
terv. Systeri ja perhe

Jarkko kirjoitti...

KIITOS!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitoksia kovin upeasta blogista. Alusta asti tuli seurattua. Ei muuta kuin onnea ja menestystä.
T: Sama tyyppi joka sinut Bangkokissa viereisestä pöydästä tunnisti.

Matti kirjoitti...

Kiitos kaikille kommenteista. Ja ehka tama saaga jatkuu hieman toisessa formaatissa ja eri blogissa myohemmin...

Strand kirjoitti...

Erästä viisasta miestä lainatakseni "Jokaisen reissun taytyy loppua joskus..". Kiitos blogista ja kiitos matkaseurasta usemmassakin paikassa. Harmittaa että missasin don detin jälkeisen kanoottireissun :/ Tullaan näkemään vielä joskus. Jos jonnekkin kivaan paikkaan asetut niin ehkäpä jopa couch surffingin merkeissä :)

Anonyymi kirjoitti...

Suuret kiitokset, mahtava blogi : ). Alusta asti myös seuraillut, välillä lähes päivittäin seuraillut... Kaiken täytyy kuitenkin loppua joskus...

Anonyymi kirjoitti...

Voi Matti, miten me nyt tosiaan tiietään että mitä puuhailet?! :)
Tiitiäinen lähettelee terkkuja pikku askeleiden merkeisä... mukavaa ja ihanaa jatkoa!

-Ellu ja pikku Sofia tiitiäinen :)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitokset blogista. On ollut suuri ilo lueskella!

Anonyymi kirjoitti...

Haikein mielin luin viimeiset moottoripyöräseikkailut. Miten tän kateellisuuden saisin käännettyä voimavaraksi. En mitenkään. Oma perse ei kestä enää tässä vaiheessa (taloudelliset ja sosiaaliset sitoutumiset) lähteä ja harmittaa kun en aikoinaan tajunnu lähteä.

Kaikki kenellä on vain mahdollisuus niin lähtekää. Älkää miettikö tai pelätkö. Irtisanotkaa kämppä tai myykää se ja reissatkaa vuosi - pari. Joskus tulee hetki jolloin tapahtuu jotain peruuttamatonta eikä enää ole vastuussa vain itsestään. Sen jälkeen lähteminen on mahdotonta.

Kiitos Matti! Vaikka blogi sulkeutuu niin olisi kuitenkin mahtavaa kuulla silloin tällöin mihin matkalainen on päätynyt. Päivitä välillä tilannetietoja blogiin.

Unknown kirjoitti...

Minecraft Skins: . How do you feel if your charaters have very new and fashionable Minecraft download skins in many games of Minecraft at this Christmas and up-coming Tet holiday? It will be really fun. Now let me make it come true. I am so excited to be with you in every Minecraft game! 

Minecraft Mods:
. Just like Skins, you seem to get so bored with some Minecraft mod 1.6.4 you have ever used. Would you like to take part in extremely modern and great new games as well as experience the exciting atmostphere that you have never tried before? I guess all of you cannot wait more for these wonderful things. Let’s get started to join these games and I will show you how easy it is to find out the other Minecraft mods.

Minecraft Maps:
. Hmmm… In Minecraft, I like this part most. Do you know why? Well, as you can see, Minecraft dwonload Maps is so great because you cannot discover any challenge in every game without Minecraft maps. The wonderful. Minecraft Maps usually interest me so much but my PC configuration is not suitable. LOL…! However , I do not give up even no matter hard it is. Now I have much more Maps Minecraft than ever after a long time discovering. All of you are welcomed to visit my blog and take a look at these Maps Minecraft. LOL… All is for everyone who are keen on Maps Minecraft. I really hope our Minecraft community will gradually become greater and happier in near future.
Minecraft Texture Packs:
. I rarely search about it , but I also have many Minecraft download Texture Packs and Resource Packs to share with you. 
New Year are together coming! minecraftfreemods.net Wish you all happiness and best luck! I hope these great holidays will bring us millions of reasons to smile in life! Happy New Year!
Everything will finally be alright! Wish you a successful life! Your all
dreams will definitely come true! <3

MinecraftFreeMods.Net

Picnic Locations in Gurgaon kirjoitti...

I really appreciate your professional approach. These are pieces of very useful information that will be of great use for me in future.