Full throttle

Location: Bus Stop bar, Battambang, Cambodia


Idan Macchu Picchu, Angkorin temppelit, Kaakkois-Aasian “must see!” oli syy miksi minakin tuhansien muiden turistien lailla olin Siem Reapissa. Kaytin temppelien kyttailyyn paivan, joka oli mielestani riittavasti. Vuosituhansien takaiset temppelikompleksit ovat monella tapaa myksitavia, eivatka vahiten niita tana paivana kansoittavien turistilaumojen takia. Rauhallisiakin paikkoja viela loytyy kun suuntaa kauempiin ja vahemman suosittuihin kohteisiin, ja se pieni Indiana Jones alkaa nostaa paataan kun loydat sen hiljaisen hetken viidakon nielemassa rauniossa, vain luonnon aanet ymparillasi. Valitettavasti tama kay hankalammaksi paiva paivalta, mutta onneksi Angkorin aikaisia temppeleita Kambodzassa riittaa. Pitaa vain ottaa omat jalat alle ja suunnata sinne minne muut eivat suuntaa.


Niimpa paatin seuraavana paivana jatkaa matkaani turisteja kihisevasta Siem Reapista sinne, minne nama laumat eivat mene. Otin suunnaksi pohjoisen, silla siella pitaisi sijaita yksi Angkorin mykistavimmista temppeleista, Preah Vihear. Ajoin paallystamattomia hiekkateita punaisen tomun pollytessa kohti Anlong Vengia, jossa viettaisin seuraavan yon ennen pyhiinvaellusmatkani jatkamista. Saavuin Anlong Vengiin varhain iltapaivan alusta, ja etsiydyin majataloon. Muita ulkomaalaisia ei kylassa nakynyt, olin onnistunut pakenemaan perusreiteilta. Lounastin paikallisella torilla, ja paivan kaantyessa ehtoolle paatin suunnata vuorille tutustumaan paikan ainoaan nahtavyyteen, ja seuraavaan pyhiinvaellus- kohteeseeni. Saloth Sar (aka Pol Pot, Veli numero yksi) asui ennen oikeudenkayntiaan Anlong Vengissa, ja kuolemansa jalkeen demokraattisen Kamputsean entisen hirmuhallitsijan tuhkat haudattiin hanen entisen kotinsa tontille. Kapusin pyorallani vuorille aivan Thaimaan rajalla, ja loysin itseni pienesta rajakylasta. Kyselin paikallisilta haudan sijaintia, ja noin puolen tusinan kyselyn jalkeen loysin itseni pienelta, pitkan heinan valtaamalta tontilta jonkun toisen takapihalla. Pol Potin viimeinen leposija oli mykistava, mitaansanomattomuudellaan. Heinittyneella tontilla, jonkun toisen talon takana, kapean polun paassa makasi pieni, hiekkainen kumpu joka oli katettu ruostuneella peltikatteella. Haalistunut kyltti kertoi taman olevan punakhmeerien johtajan viimeinen leposija. Haudan vieressa seisoi pieni henkien talo, jonka oli hautapaikalle ostanut Thaimaalainen lottovoittaja, joka omien sanojensa mukaan sai voittonumerot unessa itseltaan veli numero yhdelta. Mitaan muuta ei ollut muistuttamassa demokraattisen Kamputsean johtajasta. Ei patsasta, ei isoa mausoleumia, ei edes komeaa hautakivea, vain pieni hiekkakumpu ruostuneella peltikatteella keskella tyhjaa, umpeenkasvanutta tonttia. Ehka nain oli hyva, jokainen saakoon sen minka ansaitsee. Istuin hautakummun edessa tupakoiden ja auringonlaskua katsellen, kahden lehman marehtiessa vieressani haudalle tuotuja lakaistuneita kukkia, ja valon alkaessa kadota paatin palata takaisin kylaan.


Seuraavana paivana matkani kohti Preah Vihearia jatkui. Silmat tomua taynna kaasutin pitkin kiemurtelevia hiekkateita kohti maaranpaatani. Preah Vihear, esi Angkorin aikainen temppeli vuoren nokalla on yksi Kambodzan suosituimmista turistinahtavyyksista. Joka paiva sadat turisti rajan takaa Thaimaasta suuntaavat ihailemaan mykistavia maisemia ja upeaa temppelia. Mutta eivat enaa. Thaimaan ja Kambodzan kiista temppelin omistuksesta kulminoitui marraskuussa, ja aseellinen yhteenotto alkoi. Taman jalkeen raja on pysynyt kiinni, ja jopa internetin matkailufoorumeilla varoitellaan matkaajia menevasta tanne, silla yhteenotto voi jatkua milloin hyvansa. Minulle tama oli taydellinen mahdollisuus vierailla temppelissa ilman muita turisteja. Lahestyessani temppelia ohittelin puolen kymmenta armeijan tukikohtaa tiesulkuineen, ja valissa pelkasin etta paasyni temppelille evattaisiin asevoimien puolesta. Vedin kraman kasvojeni suojaksi jottei ulkomaalaisuuteni paljastuisi ensi vilkaisulla, ja kiemurtelin lapi tiella olevien hidastusesteiden. Pelkoni oli turha, silla tien laitamilla kayskentelevat sotilaat hymyilivat ja tervehtivat yksinaista matkaajaa. Saavuin viimein vuoren juurella sijaitsevaan kylaan joka niin ikaan kihisi maastopukuisia sotilaita. Lahdin kipuamaan ylos kiemurtelevaa vuoristotieta kohti temppelia, ja tiesin astuneeni etulinjaan. Koko matkaltaan tien vierusta oli linnoitettu hiekkasakein ja konekivaari- ja sinkopesakkein, tuiman nakoisten sotilaiden katsellessa rajan toiselle puolelle tahtaintensa lapi. Paasin viimein ylos temppelille jossa minua tervehtivat Thai vastaiset banderollit, jotka julistivat kuinka Thaiden tulisi kunnioittaa kansainvalisen oikeusistuimen paatosta vuodelta 1962, jolloin temppelin katsottiin kuuluvan Kambodzalle, ja kyltti, joka kertoi minun astuneen miinoitetulle alueelle: Kulje vain kaytetyilla poluilla, katso mihin astut alaka poimi maasta vieraita esineita.


Olo oli todella surrealistinen. Parkkeerasin pyorani ja lahdin samoilemaan pitkin temppelin raunioita. Kuten olin ounastellut, muut matkaajat loistivat poissaolollaan, joka tarjosi mahdollisuudet temppelin kuvaamiseen ilman ihmisia pilaamassa otoksia, silla sotilaat kayskentelivat paaosin ymparistoa partioiden, eivat itse temppelilla. Silti silloin talloin kiviseinan toiselta puolen puolijoukkueteltasta kantautuva kenttaradion aani tai raunioissa kiemurteleva parikaapeli muistutti asevoimien lasnaolosta. Paatin viettaa yoni temppelilla, nain intensiivisessa paikassa en ollut ollut koskaan aiemmin. Kirjauduin paikan ainoaan, simppeliin majataloon, joka tarjosi perustarpeet sangysta sadevesiampari suihkuun. Pestyani tomut yltani ja vaatteistani palasin temppelille, ja suuntasin ihailemaan vuorelta avautuvia maisemia Kambodzan ja Thaimaan puolelle. Iltapaivan aurinko paistoi, linnut lentelivat, temppeli hohkasi hilajisuuta. Olo oli todella rauhallinen, huolimatta Kalashnikoveja kantavista sotilaista, jotka hymyillen tervehtivat barangia partioidessaan tonttia.

Istuin raunioilla odottamassa auringonlaskua kun kaksi sotilasta saapui juttelemaan. Miehet puhuivat khmeeria, ja yrittivat kutsua minua mukaansa, mutten ymmartanyt mihin miehet halusivat vieda minut ennen kuin toinen miehista teki kansainvalisen juomiseleen. Liityin maastopukuisten miesten matkaan, ja suuntasimme heidan teltalleen. Istuimme rinkiin, ja toinen miehista kaivoi esiin piilopullot. Aloimme kiskoa shotteja odotellen illallista, jota naiset kokkailivat teltan edustalla. Ensimmaisen pullon tyhjettya neidot kantoivat eteemme paistettua kalaa ja kanaa. Jatkoimme shottien kiskomista syominkien ohessa, kun seuraamme liittyi kaksi muuta sotilasta. Toinen tulokkaista puhui hieman englantia, ja esitteli itsensa kapteeni Sophaliksi, ja kertoi kaverinsa oleva majuri. Upseerit toivat mukanaan lisaa riisiviskia, ja juomingit jatkuivat. Kapteenin alkaessa humaltua alkoi han innokkaana esitella kannykastaan loytyvaa pornovideo kokoelmaa, ja muutaman shotin jalkeen Sophal alkoi kertoa minulle vuoren juurella sijaitsevasta 10 dollarin bordellista. Kieltaydyin kapun kutsusta kohteliaasti, ja muutaman suostutteluyrityksen jalkeen paatti humalainen upseeri unohtaa bordellikierroksen. Ilta oli pitkalla ja juomat lopussa, joten kerroin lahtevani nukkumaan. Kapteeni katsoi sen olevan vaarallista pimeassa, ja maarasi aseellisen saattueen mukaani. Niimpa kuljin pitkin pimeaa temppelialuetta kohti majataloani kahden Kalashnikovia kantavan sotilaan kanssa, taysikuun valaistessa polkua ja voimakoneiden parinan rikkoessa hiljaisuutta.


Herasin kukonlauluun ennen auringonnousua. Paain kayttaa tilaisuuden hyvakseni, ja suuntasin raunioille. Kuu loi aavemaisia varjoja aamuyon pimeaan temppeliin kavellessani lapi raunioiden, ja kenttaradiot palattivat temppelin ymparistoa kansoittavista puolijoukkueteltoista. Istuin pimeydessa odottaen aamun ensisateiden saapumista, ja mietin tata elamani yhta eriskummalisinta kokemusta. Aurinko kipusi taivaalle herattaen maailman uuteen aamuun, ja aamupalan jalkeen hyvastelin majatalon henkilokunnan ja sotilaat, ja lahdin jatkamaan matkaani. Olin ajatellut ajavani Kompong Thumiin, kiertaen samalla muutaman muun syrjaisemman temppelin, mutta Baeng Mealeyn viidakkotemppelin jalkeen paatin suunnata takaisin Siem Reapiin yoksi, ja jatkavani seuraavana paivana kohti Battambangia, silla Preah Vihear -kokemuksen jalkeen eivat muut temppelit tuntuneet oikein miltaan. 500 kilometria kuoppaisia hiekkateita oli takana, ja se alkoi nakya myos pyorassani. Bensaletku murtui ja sain ensi kosketukseni pyoranomikstajan arkeen putsaillessani kumiletkua polttoaineesta, jotta voisin sulatella sita hieman sytkarilla ja nain paikkailla murtuneen kohdan. Onnistuneen tee-se-itse tuokion jalkeen ajoin viimeiset kilometrit Siem Reapiin ja etsiydyin tuttuun guesthouseen.

Seuraavana aamuna lahdin jatkamaan matkaani. Kohteeni olisi Battambang, jossa pitaisin muutaman paivan pitstopin ennen merenrantaan siirtymista. Noin sadan kilometrin ajon jalkeen tarttui kohtalo kuitenkin peliin. Edellispaivien rasitukset eivat jaaneet murtuneeseen bensaletkuun. Seuraavaan kylaan oli matkaa pari kilometria kun moottori leikkasi kiinni. Kulkupelini rampauduttua seisoin immobilisoituna tienvarressa, ja heilautin seuraavan skootterin pysahtymaan. Mies lupasi hinata minut kylaan ja korjaamoon, ja niimpa sidoin kramani pyorien valiin ja suuntasimme korjaamolle. Mekaanikko avasi koneen, ja antoi diagnoosin. Manta oli paskana, eika hanella ollut kiinalaisen klassikon varaosia, joten minun olisi suunnattava jollakin keinolla Battambangiin saadakseni pyorani kuntoon. Hinautin itseni bussiasemalle, jossa ahneet pickup kuskit yrittivat nyhtaa avuttomalta matkaajalta sikamaisia summia kyydista Battambangiin. Paikalle sattui skootterillaan hiphop kuteisiin sonnustautunut ja jenkkiaksentilla englantia murtava nuori khmeeri kavereineen, jotka kertoivat minulle paljonko kyydista kannattaisi oikeasti maksaa, ja kyselivat miksi olin matkalla Battambangiin. Kerroin mekaanikon analyysin, ja K.K:ksi esittaytynyt MTV -nuori kertoi etta hanen kylassaan parin kilometrin paassa on Sanyang mekaanikko, ja han voisi tulla mukaani varmistamaan ettei mies yrita kusettaa valkoihoista hinnassa. Niimpa suuntasimme K.K:n ja hanen possensa kanssa satunnaiseen kylaan, ja pyorani paasi huoltoon. Viettaisin taalla yon, joten etsiydyin majataloon ja paatin juhlistaa ensimmaista moottorivikaani pullolla Mekongia.

Aamiaselta selvittyani suuntasin mekaanikon pajaan, jossa mies oli vielakin taydessa touhussa pyorani kanssa. Olin antanut remonttireiskalle tayden vapauden korjata myos sahkovika, seka muut mahdolliset loytyvat puutteet, joita oli lattialle keraantyneesta romukasasta paatellen loytynyt melkoisesti. Mekaanikko selitti mita kaikkea oli taytynyt vaihtaa, ja esitteli minulle vanhoja, kuluneita osia. Lasku tasta ilosta oli mykistava, 62 dollaria, mutta nyt Elisa oli priimakunnossa. Kone oli kaytannossa uusittu kokonaan, joten se pitaisi ajaa sisaan. Ei siis hurjastelua muutamaan sataan kilometriin. Kiitin korjaajaa ja kaivoin taskustani pyydetyt dollarit. Lahdin jatkamaan matkaani kissanpennun lailla kehraavan uuden koneen kanssa, ja suuntasin Battambangiin.

Zen and the art of motorcycle maintenance

Location: Temple bar, Siem Reap Cambodia

Tapasin Elisan kavellessani ajatukset uudessa expatriaatin elamassani harhaillen. Tallustin paamaarattomasti miettien kuinka paatos toihin jaamisesta oli tuntunut hyvalta silloin, mutta kulkurin mieli janosi jo tien paalle, vaikka toisaalta tiesin etten olisi paikallani kuin kuukauden tai kaksi. Kun nain hanet seisomassa kadunvarressa, tiesin mita halusin. Annoin katseeni vaeltaa tutkailevasti, jopa arvostelevasti hanen kurveissaan kun astelin lahemmaksi. Han oli juuri sellainen mita olin etsinyt. Minun oli saatava hanet.

Aivan, Elisa on siis moottoripyora


Soitin numeroon joka oli painettu laminoituun myynti-ilmoitukseen. Omistaja saapui, ja kaupanteko alkoi. Kolmessa eri korjaamossa suoritettujen jarrukenkien vaihdon, sahkorempan ja uuden akun jalkeen pyora vaihtoi omistajaa 360 dollarin hintaan. Ristin pyoran Elisaksi. Olin innoissani, huomenna karistaisin Phnom Penhin polyt, ja lahtisin taas kohti tuntematonta. Vapauden kaiho takoi ohimoita, ja nyt vapautta oli 150 kuutiosenttimetrin edesta. Ilmoitin koululle etten palaisi enaa toihin, olihan 5 paivan koeaikaa viela jaljella kokonaiset 4 paivaa.. Vietin loput paivasta tavaroitani pakkaillen ja torilta ostamaani maantiekarttaa tutkaillen.


Herattyani nakkasin repun olalleni, maksoin kohtuuttoman suureksi kertyneen ravintolalaskuni ja menin toivottamaan hyvat huomenet uudelle kumppanilleni. Polkaisin pyoran kayntiin, kaasutin pois jarven rannasta ja vilkaisin taakseni. Phnom Penh jaisi nyt taakse. Puikkelehdin paakadun kaaoksessa kohti tieta numero 6A, kohti pohjoista. Totuttelin uuteen pyoraani, ja Kambodzan liikennesaannottomyyksiin. Tie osuus ennen provinsseihin siirtymista oli kiitettavan runsasta moottoripyorineen, kuorma-autoineen, japsi lantikoineen ja muine kulkijoineen, ja uuden pratkakuskin kaikki aistit olivat jatkuvassa vireystilassa. Paikalliset ohittelivat toisiaan kaikissa mahdollisissa tilanteissa, huolimatta siita tuliko vastakkaiselta kaistalta joku vastaan vai ei, ja tilapaisesti vaaralla kaistalla puikkelehtiminen oli ihan hyvaksyttava ja kohtuu normaali harrastus, joten ensimmaiset kilometrit uudessa elementissa olivat hengissaselviytymiskamppailua. Valissa tuntui etta muut tiellaliikkujat olivat siella vain yhta tarkoitusta varten: Tappaaksen sinut.


Alkushokin jalkeen muuttui matkanteko mukavaksi, ja 6 tielle vaihdettuani vaheni liikenteen maarakin murto-osaan. Ajoin lapi pienten kylien ja tien reunoja koristavien viljelyste tuulen ujeltaessa korvissa ja kasvoillani, peittaen samalla mp3 soittimen luoman musiikkimaailman alleen. Saavuin Kampong Thumin pikkukaupunkiin iltapaivan alusta. Olin alunperin suunnitellut taman kaupungin ensimmaisen paivani etapiksi, mutta koska paivaa oli viela pitkasti, eika ajaminen ollut kaynyt puuduttavaksi paatin jatkaa aina Siem Reapiin asti pysahtyen Kampong Thumissa vain lounaalle. Lounastin pienesta kadunvarsikeittiosta, vastaillen samalla kiinnostuneina kyselevien naapuripoydan koululaisten kysymyksiin minusta ja moottoripyorastani. Lounaan jalkeen lahdin jatkamaan matkaa, jota oli jaljella noin 150 kilometria, hieman enemman ollessa takana. Pian huomasin pyoramatkailun olevan fyysisesti rasittavampaa kuin olin odottanut. Moottorin resonaatio ja tien huonon kunnon aiheuttama taryytys tuntui kasissa ja takamuksessa, joka lisaksi puutui nopeasti pitkasta istumisesta. Taukoilin tiheammin, nauttien maisemista ja polttaen tupakkaa, ja miettien, kuinka oikean paatoksen olinkaan tehnyt.

Saavuin viimein Siem Reapiin. Olin vasynyt, ja myos pyorani oli pitkan matkan uuvuttama. Sahkovika oli palannut ja valot saati tyytti eivat toimineet. Huomenna pitaisi siis vieda Elisa uudelleen huollettavaksi. Asetuin halvahkoon majataloon, ja etsiydyin iltamarketille syomaan hyvan ja ennenkaikkea halvan paivallisen. Phnom Penhin kalliit ravintolaillat olivat nyt taaksejaanytta elamaa, olin takaisin elementissani, kulkurin elamassa.

Kansankynttila

Location: La Croisette, Phnom Penh, Cambodia

Onnistuin pelaamaan missaamani tyohaastattelun, ja sain sovittua uuden paivamaaran tapaamiselle koulun Senior Supervisorin kanssa. Haastattelun minulle oli jarkannyt John, Kiivi expatti jonka tapasin eraana oluenhuuruisena iltana The Wanderer kuppilassa. Niimpa marssin hieman varitetyn CV:ni kanssa tapaamaan koulun pomoa, ja hetken turistuamme han pyysi minua tulemaan huomen aamusta uudestaan, kulmapaitaan ja krakaan sonnustautuneena. En ymmartanyt mita oli juuri tapahtunut, olinko saanut toita, vai halusiko han vain pistaa ryysyisen kulkurin hankkimaan kauniita vaatteita etta haastattelun pystyy edes ottamaan tosissaan.. Niimpa suuntasin keskusmarketille, ja kymmenen minuuttia ja 15$ myohemmin olin puettu parhaimpiini.

Seuraavana aamuna hyppasin vaaleansiniseen kulmapaitaan, matsaavaan kravattiin ja suoriin housuihin sonnustautuneena moottoririksan kyytiin ja suuntasin takaisin koululle. Rehtori odotteli ulko-ovella, ja kateltyamme han vei minut toimistoonsa. Rehtori laimaytti tiskiin lukion historian- ja englannin kurssikirjat, ja sanoi antavansa minulle 10 minuuttia valita ja sisaistaa kappale kummastakin. Olin ulkona kuin jakkiharka Tiibetin ylangolla, mutta tein tyota kaskettya ja aloin selata mielenkiintoisia kappaleita. Pian rehtori palasikin ja kaski ottaa englanninkirjat mukaan. Han opasti minut luokan eteen, esitteli uuden opettajan, ja pyysi aloittamaan tunnin... Spontaanina kaverina vedin esityksen hatusta, ja sama toistui eri luokan kanssa historian opinnoissa. Rehtori onnitteli, vei takaisin toimistoonsa, ja paperityo alkoi, olin juuri astunut, tietamattani sita itsekaan, opettajan virkaan Phnom Penhissa... Kavelin hammentyneena ulos koulusta, ja suuntasin joenrantaan jaakahville.

Plani on siis tassa: Seikkailuja ei unohdeta, menojalkaa kutkaa niin vietavasti tallakin hetkella, mutta pieni seisakki on myos paikallaan, paristakin syysta. Tyo mahdollistaa minulle varat pratkan ostoon, ja 250 kuutiosenttimetrin kanssa on huomattavasti letkeampi matkata ristiin rastiin Kambodzaa, silloin kun tyo ei paina liikaa paalle. Lisaksi Jari, ystavani kotomaasta, on lentamassa noin kuukauden sisaan Bangkokkiin liittyakseen remmiin. Eli tata odotellessa parraillaan Kambodzaa ympari ja Jarin saavuttua otetaan suunnaksi Vietnam, Kiina eli Tiibet, ja Nepal. Tata odotellessa.. Expatin elamaa Phnom Penhissa

In to the dark heart

Location: #10 guesthouse, Phnom Penh, Cambodia

Miltei kahden viikon vahemman aktiivisen tyonhaun jalkeen alkoi paakaupungin hektisyys ahdistaa matkamiehen mielta. Paivat olivat kuluneet satunnaisen kaupungilla samoilun lisaksi alkoholin siivittamina iltoina, yrittaen luoda kontakteja ja suhteita jo juurensa Kambodzan maaperalle asettaneihin expatteihin, ja tavaten muita matkaajia. Naiden aktiviteettien ohessa yritin samalla paasta syvemmalle taman maan ja sen paakaupungin jo aikaisemmin mainitsemistani synneista: aseet, tytot ja huumeet. Tama osoittautui verrattaen helpoksi.

Guns
Ensikosketukseni aseisiin tapahtui jo raja-asemalla liftia odotellessani. Paikallinen kylanmies karautti vahtikopille skootterillaan ison kivaarin kanssa, ilmeisesti kauppoja hieromaan. Katselin repullani istuen mutkaa vyotarollaan kantavien rajavartioiden kokeillessa kivaarin painoa, liipaisua, kateen istuvuutta ja kiikaria. Ilmeisesti kivaari ei ollut pyydettya tasoa, silla kauppoja ei koskaan syntynyt ja mies poistui aseineen samaan suuntaan mista oli tullutkin. Verista lahihistoriaa katsoen ei ole yllatys, etta laillisia ja laittomia aseita omistaa edelleen valtaosa maan asujaimistosta, ja kylista toiseen huristellessa onkin jotenkin huvittavaa nahda kampanjasloganeita ja isoja mainostauluja joissa pyydetaan toimittamaan kivaarit, kasiaseet ja kranaatit lahimpaan kerayspisteeseen, aivan kuin “palauta tolkki ehjana!” –mainokset meilla kotona. Phnom Penhissa sen sijaan en ole tormannyt aseistettuihin khmeereihin (sotilaat ja poliisit lukuunottamatta) kertaakaan, ja laukauksia olen kuullut vain yhtena iltana, eika paikallislehdissa kerrota paivittain jonkun tulleen ammutuksi. Mutta aseisiin matkaaja paasee kasiksi hyvinkin helposti ja erittain laillisesti niin halutessaan. Jokainen matkatoimisto kauppaa matkoja ampumaradalle, jonne tottakai voi matkata myos itsenaisesti, ja taalla 40 yhdysvaltain taalaa antaa sinulle M-16 rynnakkokivaarin, lippaallisen patruunia, ja Rambofantasian toteutuman. Valikoimaa ampumaradalta loytyy kasiaseista ja Kalashnikoveista aina M-60 konekivaariin ja raketinheittimiin. Harrastuksen hintavuuden ja jo asepalveluksessa oman osuuteni tasta aktiviteetista saaneena en osallistunut hupiin, mutta ilmeisen moni tasta jotain kikseja saa. Lisaksi tuntuu jotenkin synkalta ja vaaralta, etta motokuski, joka on ollut vasta poikanen Pol Potin ja Demokraattisen Kamputsean hirmuvallan aikoihin, kaupittelee nyt yhdistettya turistimatkaa kansanmurhamuseon kautta killingfieldseille, paattaen paivan Kalashnikov kourassa ampumaradalle.. Viela epauskottavammalta kuitenkin tuntuu, etta joku tekee taman kierroksen..


Girls
Ehka vuosikymmenen takaa eniten siistiytynyt, en sanonut vahentynyt, “gee” on girls, tytot. Prostituutio ei ole kadonnut minnekkaan Kambodzasta, ja ihmiskauppaa harjoitetaan edelleen paivittain, valtaosan tyoista tullessa Vietnamista, tai Kambodzan maaseudulta. Toiminta on siirtynyt enemman maan alle, eika puuhokkelibordellikylia enaa juuri nae, osasyyna ehka varsinkin viimevuosina poliisien ahkerasti suorittamat “ratsiat”. Pienta osviittaa naiskaupasta antaa vielakin siella taalla slummeissa nakyvat “hieromot”, mutta ainakaan allekirjoittanut ei ole onnistunut loytamaan nuita pahamaineisia katuja, joissa tytot yrittavat saada sinua bordelliin kahden dollarin panolle.. Yoelamassa tytot, tarkemmin sanottuna taxi- tai oluttytot, ovat edelleen hyvinkin nakyvilla. Lady drinkkeja ja asiakkaita karkkyvat tytot parveilevat kuumimmissa yokerhoissa pokia etsien ja, varsinkinin viikonloppuiltaisin, osa-aikadiilereina toimivat motokuskit nayttavat kyntensa myos parituksen maailmassa tarjoten taksityttoja muiden kauppaartikkeliensa ohella. Ompahan allekirjoittaneelle yritetty kaupata tyttoa hotellihuoneessa poliisienkin toimesta...

Ganja
Tahan matkamies ei Kambodzassa voi olla tormaamatta. Vain muutama vuosikymmen sitten kannabis oli Kambodzassa yleisesti kanakeitossa kaytetty mauste, ja paihtymystarkoituksissa sita polttelivat vain vanhat hoperot ukot, joilla nyt ei parempaakaan tekemista elakepaivillaan ollut. Laitonta kannabiksen kaytosta tuli vuonna 1997, ja ganjan kilohintainen torimyynti lopahti muutama vuosi taman jalkeen. Mutta edelleenkin suhtautuminen tahan yrttiin on hyvinkin liberaalia, ja vaikka kauppa onkin siirtynyt pois torimummojen tiskeilta, on hampun ostaminen sita haluavalle edelleenkin verraten edullista ja helppoa. Phnom Penhissa Boeng kok jarven rantamilla sijaitsevissa halvoissa majataloissa ja Tonle Sap –joen vastarannalla olevissa hammokkibaareissa ganjaa kaupitellaan ja kulutetaan edelleen taysin avoimesti, ja valmiiksi kaarittyja spliffeja voi ostella katevasti oman guesthousen baarista dollarin kappalehintaan, kadulla kannabiksen grammahinnan ollessa siina 5-10 taalaa, laadusta ja tinkaustaidoista riippuen, eika varomattomimmankaan kadulla pilvea polttelevan takkutukan rangaistus poliisin sattuessa paikalle ole pienta sakkoa vakavampi, toisin kuin esimerkiksi naapurissa Thaimaassa.

Kuten jo aiemmassa postauksessani mainitsin, saa nailla alueilla kulkeva reissumies kieltaytya jatkuvasti moto- ja tuk tuk kuskien “Jotakin, sir?”ehdotuksista. Eraana iltana paatin suorittaa passiivisen tiedustelureissun alueella parveilevien motokuskien luo, ja selvittaa mita muuta huumausainekategoriaan kuuluvaa minulle yritettaisiin myyda, ja mihin hintaan. En huomioinut paria ensimmaista ganjaa ja “jotakin poltettavaa?” kaupittelavaa motokuskia, halusin suoran tarjouksen ilman etta joutuisin sita itse kysymaan. Kaveltyani vain noin 50 metria majtaloltani, kuului takaani odottamani ehdotus heroiinista. Kaannyin takaisin ja menin noin 30-35 vuotiaan ystavallisen nakoisen ja hymykasvoisen skootterikuskin luo ja kysyin mita kaikkea hanella olisi tarjolla. Mies kaivoi povestaan erinaisia pussukoita, ja “kaupanteko” alkoi. En yrittanyt tingata liikaa etten vahingossa asettaisi itseani ostajan asemaan, mutta summittaisen hinta-arvion luominen kavi helposti: Heroiini kustantaisi noin 40-50$ grammalta, yaba 5-10 taalaa per tabletti, ja oopiumi noin kymmenen dollaria. Lisaksi tama hymyileva herrasmies yritti kaupata minulle kokainiia.. Opiaattien halvan hinnan ja saatavuuden ymmartaa, onhan Kambodza edelleen yksi Kaakkois-Aasian suurimmista unikonviljelijoista, mutta kokaiini nailla leveysasteilla karahti korvaan rumasti. En tarvinnut edes karttaa kasittaakseni kuinka kaukana Kolumbia on Kambodzasta, ja kuinka epatodennakoista kokaiinin saaminen taalla olisi, mutta silti joillekkin tahan turismiin aktiivisesti osallistuvista nainkin yksinkertainen oletus on liian haastava, tai sitten vuosien aktiivinen fraktaalitajunnan laajennus on tehnyt tehtavansa, silla ulkomaalaisten yliannostuskuolema yokerhoissa vahingossa otetun vaaran huumeen takia on ehka yleisin tapa poistua maasta economy –luokan sijasta metalliarkussa. Taman sain kokea myos kohtalaisen henkilokohtaisesti heratessani eraana aamuna poliisien parveillessa pitkin majataloani. Naapurihuoneen 48 –vuotias Aussi oli nuuskannut overit heroiinia, ja paattanyt Kambodzan matkansa ilmeisen intensiiviseen matkaan ulos tasta universumista.


Alkoholin siivittamien oiden, kalliin ruoan, ja olemattomien tyohaastattelujen jalkeen paatin etta oli aika ottaa etaisyytta tahan hektiseen kaupunkielamaan, jota en ollut kaivannut niin paljon kuin olin luullut. Paatin paeta merenrantaan rentoutumaan kunnes viisumini vetaisi viimeisiaan, ja joutuisin palaaman Phnom Penhiin uusimaan sen. Aamupalalla istuessani tormasin sattumalta Liamiin, Charlotteen ja Romaniin, joiden kanssa olin viettanyt aikaa Laosissa, Si pan Donilla. Suunta oli kolmikolla sama, meren ranta, joten hyppasimme bussiin kohti Sihanoukvillea. Tahan valkkyvaan merenrantaresorttiin saavuttuamme otimme mopot alle ja poistuimme niin pian kuin mahdollista. Turistisesonki, lankkaribaarit ja -ravintolat, taydet rannat ja skandinaavituristit eivat kiinnostaneet, ja vajaan kymmenen kilometrin parramatkan paassa olisi huomattavan hiljainen rantakaistale, josta halvempaa majoitusta ja kohtuuhintaista ruokaakin pitaisi loytya.

Saavuimme rannallemme iltapaivasta, ja etsiydyimme viihtyisan baarin ylakerrassa oleviin pieniin huoneisiin. Rantaloma sai alkaa. Seuraavat viisi paivaa kuluivat auringonpalvonnan, meressa uinnin, massiivisten hiekkalinnojen, hammokkien ja hyvan ruoan merkeissa. Olin kaivannut merta, mutta silti tama laiska elama ei iskenyt niin paljon kuin olin odottanut. Tajusin kaipaavani seikkailuja, totaalista yksinaisyytta, kulkurin elamaa. Aina olisi mahdollista ottaa paatti alle ja palkata kuski viemaan jollekkin pienelle ja autiolle saarelle, mutta talla kertaa ei ollut sen aika. Viikon hiekkalinna- ja merisuolakuurin jalkeen oli aika palata Phnom Penhiin, silla viisumini tarvitsi uusimista. Paatin antaa itselleni viela mahdollisuuden expatin elamaan, hetkeksi, mutta jollei toita pian loytyisi, jatkaisin kulkurin elamaani toisaalla. Palattuani avasin sahkopostini, ja huomasin etta minulla oli ollut tyohaastattelu kaksi paivaa sitten...