Welcome to the Jungle

Location: Internet cafe, Jinhong, Yunnan, China

Ennen Laosiin siirtymista paatin ottaa hieman kosketusta uuteen elementtiin, jonka kanssa tulisin olemaan laheisissa valeissa tulevina viikkoina: Viidakkoon. Aamuvirkkuna henkilona herasin varhain bungalovistamme hyttysverkkoni alta, ja potkin ylos Michaelin ja Nicon. Oli ekspeditionin aika. Vuokrasimme fillarit pariksi paivaksi, ja huono kartta apunamme lahdimme tavoittelemaan noin kolmen tunnin ajomatkan paassa olevaa pienta kylaa, jonka ymparilla pitaisi kasvaa kohtalaista viidakkoa. Koska 90 prosenttia kylien nimista talla alueella on Mengjotain, emme olleet sataprosenttisen varmoja suunnasta paikallisilta ajo-ohjeiden kyselynkaan jalkeen, mutta ei sen valia, missa vaan kaupungin ulkopuolella olisi tutkittavaa.

Ketjut ratisten ajoimme nyt hiekka ja kivitieksi muuttunutta uraamme pitkin banaaniplantaasien ja trooppisen metsan dominoidessa maisemaa. Ohittelimme pienia kylia, ja ihmisten iloisuus yllatti kulkijat jalleen kerran. Miltei jokainen vastaantulija heitti iloisen tervehdyksen ja hymyn, mika lammitti mielta, kirkkaalta taivaalta porottavan auringon lammittaessa hikista kroppaa. "Noin kolmen tunnin ajomatka" osoittautui pian palturiksi, silla "tie" muuttui haastavammaksi joka kilometrilla, ja pyorat huusivat armoa meidan pakottaessamme ne kipumaan kivikkoista ylamakea veren maku suussa. Pyorista yksi antoi periksi. Nico pysahtyi akkiarvaamatta takanamme kiroillen, ja viskaten fillarinsa pusikkoon. Ketju oli katkennut. Olimme ohittaneet edellisen kylan noin tunti sitten, emmeka tienneet kuinka paljon matkaa seuraavaan olisi. Istuimme tien penkalle miettimaan vaihtoehtoja tupakka suupielessa, kun takaamme ramisteli tiililastia kuljettava kuormuri sankan polypilven saattelemana. Pysaytimme kuorma-auton, ja Nico naytti kuskille haverinsa, ja kysyi kyytia tvoittelemaamme kylaan. Kuski opasti nakkaamaan pyoran lavalle ja hyppaamaan kyytiin. Onnekas paskiainen. Olin hiesta lapimarka, ja edessa olisi viela ainakin saman verran poljettavaa kuin takana.

Jatkoimme siis Michaelin kanssa munamankeleillamme, Nicon huristellessa kuorma-auton kyydissa kuoppaisella viidakkopolullamme kohti piskuista kylaamme. Saavuimme kylaan nopeammin ja tuskattomammin kuin olimme odottaneet, silla viimeiset viitisen kilometria saimme lasketella perslihakset hellina alamakeen. Nico istuskeli tyytyvaisena pienen kaupan edustalla fillarinsa kanssa. Kurmurikuski oli jattanyt hanet paikallisen mopokorjaajan huostaan, joka veloituksetta ja hymyssasuin korjasi epaonnisen pyorailijan ketjun. Istahdimme kaupan edustalle ja ostimme kylmat juomat. Iltapaiva oli jo pitkalla, meidan pitaisi loytaa jostakin yosija.

Pienen pantomiimiesityksen jalkeen pikkumieheksi ristimamme viiksekas maajussi ohjasi meidat eraaseen taloon. Kipusimme terassille, jossa isantavaki pelasi mahjongia nappuloita paiskien. Kavi ilmi, etta saisimme nukkua heidan ylimaaraisessa huoneessa nimelliseen hintaan, ja Nico pitkana kaverina majoitettaisiin olohuoneseen isoisan kanssa. Nakkasin reppuni huoneemme nurkkaan, ja suuntasimme takaisin kylakaupalle ostamaan kylmat oluet. Mallasjuoma maistui uskomattoman hyvalle rankan pyorailyn jalkeen. Samoilimme hetken kylassamme, ja paikallisten avustuksella loysimme viidakkoon johtavan polun, jonka paasta pitaisi loytya vesiputous. Huominen suunnitelma oli siis valmis. Palasimme majataloomme, jossa hoyryava illallinen jo odotteli matkamiehia: Mausteista makkaraa, kurkkua, papuja ja kaalia, kyytipoikana tottakai riisi. Ehka eritoten nalan ja vasymyksen vuoksi nautimme yhden parhaista aterioistamme koko Kiinan matkan aikana, ja paatimme jatkaa iltaa terassilla muutaman oluen kera. Istuimme huurteiset kourassa paskaa jauhaen pimenevassa viidakon yossa. Meidan talomme oli ainoa valaistu koko kylassa, ja yon aanet koostuivat vain ja ainoastaan viidakosta kantautuvista elainten kirkunasta ja sirkkojen sirityksesta. Katselimme seinalla kipittavien gekkojen iltaisia metsastyspuuhia, kun viidakko alkoi antaa merkkeja laheisyydestaan. pienen oravan kokoinen hyppiva otus ilmestyi lattialankkujen alta lampun valoon, ja sai gekot valittomasti peraansa. Kokonsa ansiosta otus onnistui taistelemaan itsensa irti ahnaiden petojen kidoista ja loikki tiehensa takaisin lattialankkujen alle nuolemaan haavojaan. Olimme hieman pettyneita esityksen paattymisesta, kun kissan kokoinen rukoilijasirkka pyrahti poydallemme. Nicon kameran salamavalo saikaitti veijarin, joka lennahti seinalle, saaden gekot vuorostaan katoamaan kenkalaatikon taakse turvaan. Seurailimme sirkan sulavaa liikehdintaa, Nicon rapsiessa kuvia tasta upeasta pedosta. Sirkka seurasi kameran liikkeita katseellaan, ja asteli varmoin hyonteisenaskelin kenkien lomassa, valiten jokaisen liikkeen ja askeleen huolella, kuin kamera olisi ollut mahdollinen saalis, tai uhkaava peto. Sulava ja hallittu liikehdinta loi illuusian todella alykkaasta otuksesta. Sirkkahupimme paattyi massiivisen hyonteisen saadessa tarpeekseen meidan tiirailustamme, ja sirkka pyrahti takaisin pimeyteen, josta oli tullutkin.

Hyvin nukutun yon jalkeen herasimme varhain suunnataksemme hamahakkien ja muiden inhotusten sekaan viidakkoon. Hyvastelimme isantavaen aamupalan jalkeen ja lahdimme taittamaan kilometreja kohti viidakkoa. Polku alkoi kadota altamme banaaniplantaasien jalkeen, ja kiipesimme ylos kukkulaa joen taittaessa ohitsemme vasempaan. Emme olleet ollenkaan varmoja olimmeko oikealla "polulla". Oisen sateen takia mutainen maapohja oli liukas kuin hyvin oljytyn wokkipannun pohja, ja liukastelimme umpikujaan paadyttyamme takaisin alas, kohti joen vartta joka luultavasti johtaisi vesiputoukselle. Loysimme uuden polun, ja lahdimme seuraamaan sita sankan kasvillisuuden seassa. Miksen pakannut viidakkoveista reppuuni. Siella taalla puista tipaheti jotain niskaani, lehdet ja hamahakinseitit tahmivat kasvoja ja aina silloin talloin nimettomat pummimatkustajat piti vippailla pois lahkeista tai olkapailta.

Kompastelimme mutaisella poluntapaisella sankan kasvillisuuden ja viidakon aanien seassa kunnes kaukana alhaalla virtaavan joen solina alkoi peittya putouksen aaniin. Olimme lahella. Jatkoimme edelleen polulla, kun keskelta sankkaa viidakkoa eteemme avautui komea, kirkasta vetta syokseva putous. Istahdimme kiville ja nakkasimme hikiset vaatteemme kuivumaan ja suuntasimme uimaan raikkaaseen lampeen, putouksen jylistessa vieressa. Hypimme syvaan lampeen kivilta ja toivuimme hikisen taivalluksen rasituksista hetkessa. Rapikoimme kirkkaassa vedessa kunnes vilu alkoi hiipia vartaloon, ja paatimme suunnata takaisin kylaan, silla olimme ajatelleet pyorailla takaisin Jinhongiin viela tana iltana. Matkalla takasin viidakkopolullamme meita vastaan asteli paikallisen oppaan johdolla jenkkilainen nuorukainen. Vaihdoimme tervehdykset ja kerroimme putouksesta. Emme olleet enaa ainoat ulkomaalaiset taalla, hyva aika lahtea.

Palasimme kylaan samaa reittia kuin olimme tulleetkin ja otimme rakkaat fillarimme taas allemme. Edellispaivan alamaki oli nyt kivuttava ylos, ja viidakkovaelluksen vasyttamat kehomme huusivat armoa. Ja jotta paluumatka ei olisi ollut liian helppo, edellispaivan epaonni jatkui. Nicon kumi puhkesi, mutta onneksemme vasta Jinhongin esikaupunkialueelle paastyamme. Ostimme laheisesta kaupasta kylmat oluet, ja lahdimme taluttamaan pyoriamme kohti vuokraamoa.

Huomenna matka jatkuu lahemmas Laosin rajaa, jonka ylitan joskus ensi viikolla. Seuraavan kerran kirjoittelen siis laiskiaisten maasta, ehka riippumatossa Mekongin rannalla lilluen. Ensi kertaan siis!

Ps: Kuvien lataaminen nettiin on alkanut muodostua rasitteeksi, jota en halua. Ostamani piskuinen kovalevy toimii siis kuvieni sailontapaikkana, mutta tasta edes laitan muutaman otoksen aina sinne tanne tekstin sekaan. Pahoittelut tasta.

Suunta muuttuu..

Location: Random Internet cafe, Jinhong, Yunnan, China

Oisen bussimatkan jalkeen saavuin Jinhongin kaupunkiin, etelaiseen Yunnanin maakuntaan. Astuin ulos bussista kosteaan tropiikin ilmaan, tahan kasvavaan Xishuangbannan kunnan paakaupunkiin, vain muutaman hikisen bussissa istuttavan tunnin paassa Laosin ja Burman rajasta, mahtavan Mekong joen rannalla. Lahdimme tallustamaan keskustaa kohti palmujen ymparoimaa jalkakaytavaa pitkin. Taman joskus Thaimaalle kuuluneen maaplantin vaesto koostui paaasiassa Dai kansasta, ja siella taalla vastaan kaveli miehia vain saronki lanteillaan. Mentaalisesti olin jo kaakkoisaasiassa.

Pienen samoilun jalkeen loysimme betonikolossien keskelta bambubungalovikylan, johon asetuimme asumaan toistaiseksi. Bungalovin terassilla tupakoidessani ja anansmehua litkiessani alkoi kulkurin mieli kaipaamaan tata tropiikin rauhaa. Rantaa, merta, lampoa, laiskuutta, hyvaa kirjaa, riippumattoa. Suunnitelmat, jos niita on ollutkaan, on tehty muuttuviksi. Pohjoinen ja Tiibet saisivat jaada, ainakin kevaaseen asti. Huomenna siirryn viidakkoon, ja jatkan matkaani ensi viikolla lahemmas rajaa, ja loikkaan Laosiin viettamaan joulua.

Karstaa ja kukkuloita

Location: Random Internet cafe, Kunming, Yunnan, China

Tapasin Nicon ja Michaelin varhain sunnuntai aamuna Guilinin rautatieasemalla. Mukaani oli liittynyt myos Lisa, Islantilainen tytto, jonka tapasin hostellissa ja joka niin ikaan oli suuntaamassa Yangshuohon. Nousimme bussiin reppuinemme, ja linjuri lahti hiljalleen lipumaan kohti tata aktiviteettien mekkaa. Maisema alkoi muuttua Guilinin muutamasta kalkkikivikalliosta satoihin, ehka tuhansiin maisemaa dominoiviin karst -kalkkikivikalliomuodostelmiin, jotka kurottivat kohti taivaita, Li -joen lipuessa hiljalleen naiden jylhien kivifallosten valissa.

Yangshuossa meidat vastaanotti West streetin (lankkarikadun) kuhina ja kihina. Rihkamamyyjat, lankkariruokaa tarjoavat kymmenet ravintolat ja lukuisat majatalot houkuttelivat asiakkaita, ja hihasta repijoita riitti kuumailmapallolentokaupittelijoista kerjalaisiin. Vaistelimme riivaajat ja suuntasimme Monkey Janen viihtyisaan majataloon, hieman lankkarikadulta syrjassa, viihtyisalla pikkukujalla. Aurinko porotti pilvettomalta taivaalta, ja kattoterassilla virvoketta nauttiessamme paatimme aloittaa aktiviteettikimaran. Pois Yangshuon kuhinasta, ja luolailemaan laheiselle luolalle, josta pitaisi loytya myos mutakylpy... Kipusimme pikkubussiin, joka kyyditti meidat luolalle. Miltei aataminasussa lahdimme oppaan johdolla kompimaan ahtaaseen ja pimeaan luolaan, jossa stalagmiitit ja stalagtiitit kohosivat korkeuksiin, ja koputtelivat raksakypariamme katosta kasin. Pakollinen opas kertoili luolan historiaa, kuinka se oli toiminut pommisuojana japanilaisten pommittaessa kylapahasta, mutta historiikki ei tallahaavaa ollut ykkosena kiinnostuksen kohteissamme, oli aika likaisten leikkien. Toista tuntia luolassa pyorittyamme loysimme itsemme mutalammikon edesta. Sukelsin mutaan naamalleni, ja pienen pyoriskelyn jalkeen olin valmis kohtaamaan vaikka Predatorin. Varo vain Arska, sinulla on kilpailija.. Leikimme mudassa aikamme, kaataen lokaa toistemme niskaan ja liukuen kivilta alas likaiseen kylpyyn, kunnes tunsimme olevamme tarpeeksi likaisia palaamaan ihmisten ilmoille. Pikaisen vuoristopuropesun jalkeen suuntasimme kadun varteen odottelemaan bussiamme. Paatimme illallistaa viereisessa nuudelikojussa, ja ilta-auringon alkaessa painua mailleen mietimme, josko kivuta vieressa kohoavalle Moon Hilllille, jolle olimme kuulleen salaisen, ilmaisen reitin johtavan. Paatimme jattaa kalliokiipeilyn tuonnemmaksi, emme ehtisi huipulle ennen pimeaa. Kapusimme bussiimme, ja ajoimme takaisin Yangshuon vilinaan, kattoterassillemme kesayon lampoon, huurteista olutta nauttimaan.

Koska Yangshuo itsessaan ei tarjoa muuta, kuin hetkellista hedonismia, ja pakoa rasvaisesta kiinanruuasta lansimaisiin herkkuihin, paatimme viettaa itse kaupungissa niin vahan aikaa kuin suinkin mahdollista. Hyvin kaytetyn paristojenlatauspaivan jalkeen otimme suunnaksi Yadingin kylan. Lahdimme kavelemaan Li joen rannan tuntumassa alavirtaan, takasin kohti Yangshuota. Ymparillamme kohoavat karstakukkulat lumosivat kauneudellaan, ja siella taalla pelloillaan tyoskentelevat farmarit toivottelivat tervehdyksia meidan ohitellessa pienia kylia. Vanhoina porkkanavarkaina paatimme maistella hieman tuoreita kasvikunnantuotteita, ja luonnonantimia tihkuvista viljelmista mukaan matkaevaaksi tarttui taatusti tuoreita mandariineja, ja muutama chili tulisuutta tuomaan. Patikoimme kilometreja vehreissa maisemissa, kun kuulimme vesiputouksen jyllaavan jossain laheisyydessa. Suuntasimme aanta kohti, ja loysimme kalliolta komeasti laskevan putouksen. Oli tauon paikka. Heitin hiostavat vaatteeni pusikkoon ja syoksyin putoukselle, muiden seuratessa pian perassa. Rapikoimme joen pahasessa ja nautimme rentouttavasta luonnonsuihkustamme. Luonnonrauha valtasi mielen, muita patikoijia ei nakynyt mailla halmeilla, tama oli meidan maailmamme, Kasvillisuuden keskella, kalkkikivikallioden valissa. Jatkoimme matkaamme, silla taalla lautalla Li joen ylittaen, ja saavuimme XingPingiin auringonlaskun aikaan. Katselimme karstakallioden taakse vajoavaa aurinkoa 20 yuanin setelistakin tutuilla maisemilla, ja paatimme ottaa bussin takaisin Yangshuohun pimean laskeuduttua.

Seuraavana paivana aktiviteettikimarassa oli vuorossa Yangshuon aktiviteeteista se ehdoton ykkonen, fillari. Vuokrasimme pyorat lankkarikadulta, ja suuntasimme kohti teita tuntemattomia. Ajoimme kohti etelaa, valiten aina pienemman ja polyisemman tienhaaran. Pyorareittimme vei lapi massiivisten riisipeltojen, pienien kylapahasten, siella taalla Li joen rannan tuntumaan, ja taas takaisin riisipelloille, joilla farmarit korjasivat satoaan. Pienet viikatteet viuhuivat maalaisten kasissa, ja poljettavan jyvanerottimen ratina oli pyorien vikinan lisaksi ainoa aani taalla maaseudun rauhassa. Jos kayt Yangshuossa, pakene keskustan vilinaa. Maaseudulla ei kukaan katsonut sinua kavelevana kukkarona, eika yrittanyt myyda mitaan. Maanviljelijat olivat iloisia nahdessaan sinut, ja koulusta kotiin kulkevat lapset toivottelivat tervehdyksia pyoraillessasi ohi. Siella taalla kayskenteli vesipuhveli tai pari, vapaapaivasta nauttien, katsellen heimoveljeaan vetamassa auraa viereisella pellolla. Auringonlaskun aikaan olimme saavuttaneet pienen joenmutkan, jossa istuimme kaikessa hiljaisuudessa tuijottamassa kaukaisuuteen katoavaa tulipalloa. Seuraavat paivat sujuivat myos fillaroinnin merkeissa, ja joissa uiden aina hyvan paikan satuttua kohdalle. Tutkimme lahiseutua niin hyvin kuin kykenimme, valilla pyoria taluttaen tien kadotessa alta.

Oli viimeinen iltapaiva. Olimme paattaneet jatkaa matkaamme riisiterasseistaan kuuluisaan Longshengiin, Pinganin kylaan seuraavana aamuna. Apina-Jane, majatalomme omistava nuori neito pyysi minut, Nicon ja Michaelin mukaansa katsomaan auringonlaskua laheiselta teeveetornikukkulalta. Niimpa lahdimme neljastaan kapuamaan tata korkeaa ja jyrkkaa kalkkikivikalliota, kohdaten ylhaalla pienoisen esteen. Viranomaiset eivat ilmeisesti halunneet ulkopuolisia tornille, silla paikka oli ymparoity piikkilanka-aidoin ja rautaportein. Mutta sehan ei meita reippaita nuoria hidastanut. Etsimme, kunnes loysimme lehvien seasta pienen polun, jonka alta saatoimme pujahtaa aidan alitse. Vaistelimme piikkilankoja, ja kohta olimme taas polulla kohti huippua ja kohti teeveetornia. Valvontakameroiden luvatussa maassa oli ihmeellista huomata, ettei itse tornilla ollut yhtakaan isoveljea katselemassa. Istuimme tornin juurelle, aurinko oli juuri painumassa unilleen. Poltimme muutaman satkan, ja nautimme hiljaisesta rauhasta, kaupungin aanien kuuluessa hiljaisina kaukaa alhaalta.


Longsheng
Seuraavan paivan vietimme busseissa matkalla Pinganin kylaan, Pysahtyen Guilinissa ostamaan liput kohti Yunnania seuraavalle maanantaille. Saavuimme piskuiseen kylaamme illanhamarissa, vain huomataksemme, etta koko kylapahanen oli rakennettu pelkastaan turismia ajatellen. Portilla jouduimme pulittamaan 50 kwain sisaanpaasymaksun paastaksemme riisipelloille. Mita ihmetta? Kuka on kuullut, etta ulkopuolisilta veloitetaan paasymaksu kylaan? Kuvitteleppa turistien ilmetta heidan poistuessa Helsingista, ja Espoon juna-asemalla tiukanoloinen virkailija alkaa tivata paasylippuja.. Katkerin mielin luovuin viisikymppisestani, olinhan kuullut etta pellot olivat ehka sen arvoisia. Jatkoimme matkaamme pimeassa etsien majataloa. Huomasimme pian taman olevan turhaa, silla koko kyla koostui vain ja ainoastaan ravintoloista ja majataloista. Palveluntarjoajien lisaksi taalla ei asunut kukaan.. Kirjauduimme majataloon, nautimme illallista ja kavimme yopuulle, ehka huomiset riisipellot saisivat mielen kirkkaammaksi.

Herasimme varhain katsomaan auringonlaskua, vain todeten ilman olevan pilvinen. Painuimme takaisin punkkaan muutamaksi tunniksi, kunnes oli aika lahtea haikkailemaan kukkuloille, ja ihastelemaan Lohikaarmeen nikaman kauneutta. Riisipelloiksi muutetut kalliot olivat kieltamatta komeita, mutta tunnelmaa soi jokaisen vastaantulijan asenne matkailijaa kohtaan. Olit taas kaveleva kukkaro. Jokainen heimon nainen tarjoutui ilomielin esittelemaan kuuluisia pitkia hiuksiaan sinulle, kunhan maksat 5 kwaita, tai sitten yritti repia sinua hihasta kylaansa kalliille lounaalle. Veikkaampa, etta viela viisi-kymmenen vuotta sitten matkailija olisi otettu avosylin vastaan, naisten kilpaillen huomiostasi pitkilla hiuksillaan, ja kutsuen sinut perheensa luokse lounastamaan. Seuraava purnauksen kohde oli jokaisessa kylassa kohoavat uudet majatalon alut, ja Lohikaarmeen nikamalla kohoava uusi asfalttiten alku.. Paikka sai riittaa. Kaannyin takaisin kohti Pingania, istahdin yhdelle lukuisien ravintoloiden kattoterraseista ja tilasin oluen. Olin iloinen etta olisin huomenna matkalla kohti Yunnania.


Nyt kulkuri on Kunmingissa, pitstopilla ennen matkan jatkumista. Matka jatkuu ehka viela hetken Nicon ja Michaelin seurassa, silla myos he ovat suuntaamassa etelaan, kohti Vietnamia. Kesan lampo on kaikonnut jo taalta Yunnanin keskiosista, joten suunta vie jo tana iltana lahemmas Burman ja Laosin rajaa. Siella olisi tarkoitus etsia kyla, jota tursimi ei viela ole kaapannut syleilyynsa, ja samoilla hieman viidakossa malariahyttysia metsastellen. Ensi kertaan siis!

Takaisin Kiinaan

Location: Backstreet Hostel, Guilin, China

Hong Kong, tuo valkkyva miljoonakaupunki sai kukkaron ohenemaan, vaikka Pun ystavallisesti majoitti ja ruokki koyhat reissumiehet. Kaupungin miljoonat houkutukset, juustokakut ja jaakahvit vahaisimpina, pistivat silti budjetin koville, ja tiistaina viisumin saatuani olin huojentunut paastessani pois tasta muistojeni kaupungista. Hyvastelin ison H:n ja nousin junaan.

Paasin Guangzhouhun muutaman junan vaihdon jalkeen (HK:n dollarini olivat kayneet niin vahiin etten saanut lippua suoraan Guangzhouhun asti) ja suunnistin ensimmaiselle bongaamalleni hostellille kyselemaan huonetta ja mahdollista netin kayttoa. Pienen nettitutkimuksen jalkeen selvisi etteivat lokakuiset Kiinan tuonti ja vienti -messut olleet viela paattyneet, ja joka ikinen majatalo koko kaupungissa veloitti vahintaan tuplahintaa yopaikasta. Koska toin maahan vain itseni, ja veisin taalta kokemuksia katsoin, ettei messuilla ollut mitaan tarjottavaa minulle, joten paatin poistua Kantonista niin pian kuin mahdollista. Ostin lipun Guiliniin, jota olin kuullut hehkutettavan toisten matkaajien taholta. Lippu kourassa valmistuin henkisesti viettamaan yon puistossa poliiseja vaistellen, silla en ollut valmis maksamaan sataa kwaita majoituksesta, ja junani olisi vasta seuraavana iltapaivana. Asema-aukiolla kavellessani kimppuuni kavi lauma riivaajia hotelleja tarjoten. Paatin kokeilla kepilla jaata, ja yksi riivaajista lupasikin hoitaa minut hotelliin 50 kwailla. Lahdin miehen matkaan, ja han ohjasi minut pienella kujalla olevaan ransistyneeseen ja tomuiseen majataloon. Majatalon isanta antoi minulle kahdenhengen huoneen televisiolla, joka toimi. Lakanat olivat lahes siistit, ja suihku kaytavalla antoi jopa kuumaa vetta, joten katsoin tehneeni onnistuneet kaupat. Istuin aulaan ja sytytin tupakan. Katselin hetken seinalla juoksentelevan torakan puuhia, kun tajusin mahani kurnivan. Lahdin samoilemaan pimeita katuja kuppilaa etsien. Loysin itseni pian huitomassa eraan ravintolan nayteikkunaa yrittaen ilmaista etta halusin syoda kanaa. Kokki kompi keittiosta, ja kaivoi kurkustaan kakofonisen korinan saattelemana klimpin, jonka han lennatti lahes aanen nopeudella ravintolan betonilattialle. Kokki katsoi minuun kysyvasti, osoitin nayteikkunassa olevaa kanaa, ukko nyokkasi ja havisi keittioon. Hetken kuluttua kyseinen ikkunassa roikkunut kylma kana oli lautasellani, veitsella pilkottuna, jalkoineen, kynsineen, nokkineen. Tervetuloa kantonilaiseen keittioon.

Vietin keskiviikon junaa odotellessani istuskellen puistossa, ihmisia katsellen. Kipaisin kauppaan ostamaan evaita, ja hyppasin junaani kohti Guilinia. Kysyin vieressani istuvalta kiinalaiskaverilta mihin aikaan olisimme Guilinissa. Han kertoi olevansa menossa sinne itsekin joten han kertoisi kun olemme perilla. Juttelimme hetke, silla miehen englanti oli kohtalaisella tasolla ja saimme keskusteltua syvallisemmin kuin alkeellisella Putonghuan taidollani yleensa. Mies esittaytyi Guan Xu Liniksi. Han oli 25 vuotias ja asui Guilinissa yhdessa vaimonsa kanssa. Guan kutsui minut kylaan, ja lupauduin tottakai tulemaan. Saavuimme Guiliniin hyvin nukutun yon jalkeen seitseman aikoihin. Guan antoi puhelinnumeronsa, ja lupasin soittaa jahka olen asettunut johonkin hostelliin.

Hyppasin bussiin ja ajoin keskustaan. Guilin oli kaunis, kuten olin antanut itselleni kerrottavan, mutta ei luonnollisella tavalla. Koko kaupunki oli rakennettu turisteja varten, ja kaupunkia ymparoivan Li joen rannoilla nokottavat kalliot oli rakennettu tayteen nakoalapaikkoja, maksullisia tottakai, ja joenvarsi oli koristeltu mita varikkaammilla neonvaloharpakkeilla.. Kirjauduin Backstreet hostelliin, ja itseni seka pyykinpesun jalkeen paatin hieman samoilla uudessa kaupungissani. Menin kavelykadulle, joka kihisi pienia merkkivaateliikkeita, teetupia, kahviloita, lansimaist ruokaa. Ensivaikutelmani kaupungista ei ollut positiivinen. Samoillessani katuja tormasin hieromoon joka mainosti tunnin jalkahierontaa 25 kwailla. Paatin hemotella itseani ja kavelin sisaan. Istuessani mukavalla nojatuolilla kauniin Han kiinalaistyton kurittaessani jalkapohjiani hennoilla katosillaan, aloin pohtia ikuisuuskysymysta "aidosta Kiinasta", tuosta myyttisesta paikasta, jota jokainen reppuselkainen taalla yrittaa loytaa. Jyrkka mielipiteeni aiheesta: Minulle aito Kiina ei ole peltojen ymparoima pieni kyla, jossa riisihattuiset maanviljelijat tekevat askareitaan, kaukana Babylonin ikeesta, viereisen temppelin rukousmyllyjen ratinan ja munkkien rukousten luodessa rauhallista ilmapiiria teetuvassa istuskelevalle matkamiehelle. Taman paivan Kiina on aidoimmillaan sakenoivia kaupunkeja, turistilaumoja, kalliita hotelleja ja kaupunkien laidoilla slummeissa elavia koyhia, joita hallitus ei halua sinun nakevan. Niin mieluusti kuin minakin olisin ottanut hierontani 1700 -luvun Shanghaissa, hoyryisessa kylpylassa, paljussa lojuvien tiukkakatseisten kiinalaismerirosvojen valvovien silmien alla, ei se valitettavasti enaa ole mahdollista. 2000 -luvun kiinassa raha vie ja ihmiset vikisevat. Se purnauksesta. Taman paivan Kiinassakin voi silti matkailija nauttia koekmuksista. Kuka pakottaa menemaan katsomaan juuri sen elefanttikallion jonne tuhannet kiinalaisturistitkin menevat? Ota fillaritai auto alle, ja pakene laitakaupungille, tai jos kunto ja rohkeus antavat myoten, ulos koko kaupungista, ja varmasti koet jotain, jota punaisiin lippalakkeihin sonnustauneet turistit eivat. Tai hommaa kutsu paikallisen asukkaan kotiin.

Poistuin hieromosta yleisopuhelimelle ja soitin Guanille. Han lupasi tulla minua vastaan, ja sovimme treffipaikaksi rautatieaseman. Pienen etsiskelyn jalkeen Guan vaimineen loytyi. Vaihdoimme tervehdykset, Guan esitteli minut viehattavalle vaimolleen ja lahdimme kavelemaan kohti joen rantaa. Guan opasti minut kahlaamolle, jossa joki oli mahdollista ylittaa jalan. Nappasimme kengat jalastamme ja lahdimme kahlaamaan lampoiseen veteen, bambulauttojaan ohjastavien lauttureiden sekaan. Vastarannalla tapasimme Guanin ystavan, polttelimme tupakkaa, ja juttelimme Guanin tulkatessa. Ilta alkoi hamartaa ja nalka kurnia, ja Guan kysyi josko liittyisin hanen perheensa kanssa illalliselle. Suostuin ilomielin, ja Guan kertoi hanen aitinsa ja siskonsa jo kokkaavankin juhlaillallista, kuultuaan etta kylaan oli tulossa ulkomaalainen. Hyppasimme bussiin ja ajoimme kaupungin laidalle. Guanin esitteli minut aidilleen ja siskolleen, ja naytti kotiaan. Asunto oli iso mutta yksinkertainen. Keittiossa naiset valmistelivat illallista, me miehet siirryimme olohuoneeseen litkimaan teeta ja polttelemaan tupakkaa. Naiset alkoivat kantaa apetta poytaan. Herkkuillalliseen kuului paistettuja kasviksia, riisivellia, ja kalakeitto. Kalakeiton syominen puikoin oli minulle uusi kokemus, ja tiukkojen katseiden alla suorituspaneet olivat kovat. Onnistuin silti siirtelemaan tuliset kalanpalat ja tofut suuhuni, ja kampeamaan ruodot roska-astiaan miten kuten paikkoja sotkematta. Illallinen oli herkullinen, mitaan vaikeasti nieltavia ihmetyksia ei ollut tarjolla lankkarin kiusaksi. Soimme ja joimme oluet ja myos Guanin veli liittyi seuraamme. Ehka kiinan miesvaltaisuudesta johtuen naisia ei koskaan esitelty minulle nimelta, vaan jouduin aina itse kysymaan heidan nimiaan. Heikon Putonghuani takia nimet kaikkosivat unholaan miltei valittomasti ne kuultuani, mika on saali. Guanin veli oli naimisissa, tyttolapsen isa, joka poltti tupakkaa ketjussa tarjoten koko ajan vahvoja kiinalaisia savukkeita minulle. Guanin sisko puolestaan oli naimaton, ja sainkin kuulla vitsailuja kiinalaisista naimakaupoista pitkin iltaa. Kellon kaydessa kymmenta Guan vaimoineen lahti saattamaan minut hostellille. Joimme hostellin baarissa yhdet oluet, ja hyvastelin uudet ystavani.

Perjantai, sateinen paiva Guilinissa. Huvit: Hieronta ja hiustenleikkuu. Tarkoituksena olisi siirtya taalta huomisen jalkeen kohti Longshengin riisipeltoja, ja paeta kaupunkien vilinaa pienella haikille ymparoiviin pikkukyliin, asuen siella mista majoitusta vain loytaa. Nico ja Michel ovat myos matkalla Guiliniin mennakseen Yangzhuohun, joten luultavasti minakin suuntaan tanne kalliokiipeilijoiden mekkaan katselemaan kipuavia ihmisia ja nauttimaan rennosta elamasta. Aika nayttaa!

Chungkin express

Location: Jolly frog's travelers center, Chunkin Mansions, Hong Kong

Pienen pysahdyksen jalkeen lahdin kolisuttamaan kiskoja Kunmingista kohti Guangzhouta, ja junanvaihdon kautta Hong Kongiin. Viisumi oli umpeutumassa, joten paatin ottaa lahestyvan Kekrin juhlintapaikaksi taman sakenoivan kaupungin, jossa olen viettanyt laatuaikaa aiemminkin, edellisessa elamassani. Nousin junaani Kunmingissa puolen paivan aikaan ja etsiydyin penkilleni Hard Seater luokassa. Avasin pussin auringonkukan siemenia ja katselin ulkona vilisevaa maisemaa. Tunnit kuluivat ja syksyn varit jaivat taakse. Maa oli taas vehreaa, ja puusto alkoi vaihtua trooppisemmaksi banaanipuineen ja palmuineen. Kadonnut kesa oli loytymassa. Syodessani supermarketista evaaksi ostamiani kanankoipia pysahtyi juna pienella asemalla. Kyytiin nousi joukko miehia kantaen isoja bongeja, ja asettuen mukavasti vaunujen valiin tupakoimaan kuivista piipuistaan. Kessumiehen oli pakko paasta mukaan, ja menin kysymaan josko aijien tupakkaa sopisi maistella. Kutsu kavi rinkiin, ja ilta kului rattoisasti kessua piipuista poltellen ja valissa riisiviinaa maistellen.

Saavuin Hong Kongiin seuraavana iltapaivana. Lammin ja kostea ilma iskivat kasvoille junasta noustessani. Kadonnut kesa loytyi! Nakkasin valittomasti jalkojani kuukaisia hiostaneet Chuckit jalastani ja vaihdoin flipflopit lapsymaan. Suuntasin kohti Avenue of Starsia, silla minun oli puhe tavata myos Kiinasta tanne etsiytynyt Henry iltasella. Istahdin alas ja avasin 7-elevenista ostamani oluen, ja otin kulauksen sammuttaakseni janoni ja huuhdellakseni toista vuorokautta kestaneen matkustuksen tuottamat polyt kurkustani, kun saavutin kulminaatiopisteen kulkurin elamassani. Olin toki likainen ja raasyinen, ja istuessani katukivetyksella, oli rinkassa roikkuva hattuni kaannahtynyt suuaukko ylossuin, mutta silti seuraava tapahtumaketju kirvoitti hymyn kasvoilleni. Istuessani oluen ja tupakkani kanssa ohitseni kaveli kultaketjuihin sonnustautunut HongKongilaismies. Han katsahti minuun, kaivoi taskustaan kahdenkymmenen dollarin setelin, ja viskasi sen hattuuni samalla jotain kantoniksi lausahtaen. Pidatin nauruani, kiitin.

Tapasin Henryn ja Diegon, Argentiinalaisjannun jonka Henry oli tavannut junasta noustessaan, joskus hamaran laskeuduttua. Nostin reppuni selkaan, ja otimme suunnaksi yhden ehka hela maailman legendaarisimmista backpacker ghetoista: Chungkin mansionsin Nathan roadilla. Etsiydyimme yhteen kymmenista majataloista ja ahtauduimme pieneen kahden hengen huoneeseen, Henry ja Diego punkille, ja mina lusimaan lattialle torakoiden ja roskien sekaan. Asetuttuamme aloillemme uuteen viihtyisaan koloomme painelimme takaisin viliseville Tsim Sha Tsuin kaduille ja otimme suunnaksi yhden puistoista. Mietimme pitaisiko meidan yrittaa soittaa Nicolle ja Michaelille, joiden pitaisi ehka myos olla Hong Kongissa, kun paha joka mainittiin kaveli suoraan vastaan ja koko retkue oli koossa.. Pieni kaupunki.

Torstai aamun paatin omistaa vanhojen muisteluun ja tokkasin tikun silmaani. Ajoin metrolla Causeway Bayn asemalle, ja suuntasin Reagent Heightsiin, kolme vuotta sitten hetken kotinani toimineelle asunnolle. Tervehdin ovimiesta ja marssin respaan kysymaan josko saisin ajaa hissilla. Respa lahti mukaani ja nousimme hissiin. Going up, seventh floor. Mind the door Please. Laskeuduimme takaisin alas, kiitin ystavallista reseptionistia ja siirryin Causeway Bayn kirjaston kahvilaan. Tilasin tonnikalaleivan ja laten. Istahdin alas, haukkasin leivastani, horppasin kahvistani ja toivotin hiljaa terveiset kaupungille eraalta ihmiselta.


Halloween
Kaikkien pyhien paiva, kekri ja Halloween. Kolme juhlaa juhlittavaksi, yksi kaupunki, joka pystyy vastaamaan kaikkeen tahan kysyntaan. Suunnistimme Henryn kanssa ruotsalaiseen huonekaluliikkeeseen ja ostimme valkoiset lakanat. Oli aika askarrella asu. Pienten saksien viuhuttelun jalkeen Chungkin mansionista poistui kaksi kummitusta, hassuihin laseihin sonnustautuneet Saksanmiehet ja Diego. Suunnaksi Lan Kwai Fong ja tuntien jonotus poliisien tiukasti kontrolloimilla kujilla, punaviinia pillilla kaapuni lapi lipittaen. Paastyamme vihdoin syntien pesaan parkkeerasimme sikahintaisten baarien valissa lahteen lailla loistavan 7-elevenin eteen, ja aloitimme kioskikaljottelun. Baareihin voisimme menna tanssimaan tanakan humalatilan saavutettuamme, mutta siella oluen maisteluun ei yhdenkaan meidan kengannauhabudjetista irronnut dollareita.. Jutustelimme kanssakummittelijoiden kanssa, ja ihmettelimme kuinka paljon huomiota koko karnevaalin huonoimmat asut saivat paikallisten halutessa poseerata kanssamme valokuvissa. Vaentungos alkoi puolessa illassa olla liikaa vanhuksille, ja paatimmekin siirtya Wan Chaihin hieman hiljaisimmille vesille jatkamaan juhlintaan. Asunikin oli jo tehnyt napparan muunnoksen hiostavasta kummituskaavusta mukavasti ilmastoiduksi toogaksi. Fear and Loathing, pitka ilta, ja aamuauringossa lautalla takaisin Kowloonin puolelle omaan sankyyn nukkumaan.

Viisumia joudumme odottelemaan viela tiistaihin. Muutimme hyvin levatyn krapulapaivan jalkeen Punin, Henryn Liettuassa tapamaan Hong Kongilaisen luo, ja nautimme nyt vieraanvaraisuudesta hanen komeassa naapurustossa olevalla asunnollaan. Tarkoitus olisi viela tehda pikku biitsibreikki Lantaun saarelle, ja kun viisumi on kourassa, suunnata takaisin rajan tuolle puolen, ja jatkaa Kiinan valloitusta viela kun kesaa on jaljella.