Sinne takaisin

Location: Manali, Israe... India

Blogiposti numero 113: Jossa kulkuri aloittaa moottoripyoramatkansa kohti Himalajaa, ja paattaa ottaa mittaa aiti luonnosta

Nukuin huonosti, osittain alkaneen nuhan ja paantukkoisuuden takia, mutta myos luultavasti jannityksesta ja innostuksesta, jonka uuden menopelin osto oli saanut aikaan. Kieriskeltyani sangyssa puoli neljaan, paatin pakata kimpsut ja kampsut ja lahtea. Sidoin repun tarakalle ja suuntasin hiljalleen herailevaan Delhiin, etsimaan tietani valtatielle numero 1.

Colleen kehrasi kuin kissa, mutta vaikka Enfieldissa vaantoa riittaakin, ei se mikaan vauhtihirmu ole, joten 80 -90 kilometria tunnissa tuntui sopivalta kruisailunopeudelta valtatiellakin. Vaikka oli aikainen aamu, oli sietamattoman kuuma. Toivoin paasevani korkeammille ilmanaloille pian.

Parinsadan kilometrin jalkeen, poistuttuani valttatielta kohti Manaliin vievaa tieta numero 21, alkoi tie pikkuhiljaa kipuamaan korkeammalle, ja mutkaisilla teilla ajaminenkin muuttui kinnostavammaksi. Olin ajatellut yopyvani Shimlassa, mutta koska Shimlaan vieva tie oli tukossa rekkoja, tein u-kaannoksen ja paatin pysya Manaliin suoraan vievalla tiella ja yopya siella missa hyvalta naytti. Bilashpurissa naytti hyvalta, joten kirjauduin hotelliin. Nukahdin nopeasti, ja varhain. Edellisyon unettomuus vaati veronsa.

Onko minulla sukua Intiassa? (Hautala)

Seuraavana aamuna starttasin taas aikaisin, kuuden aikoihin, ja kurvailin yha nousevaa tieta kohti Manalia. Ilma alkoi kayda mukavan viileaksi, ja jouduin pysahtymaan kaivamaan hupparin reppuni syovereista. Pysahtelin usein ihailemaan maisemia tai nauttimaan kupin lammittavaa chaita. Pian Himalajan lumiset huiput alkoivat erottua horisontissa, olin jo lahella.

Saavuin Manaliin ennen puolta paivaa, etsiydyin majataloon, ja aloitin henkilokohtaisen huollon. Kyseltyani informaatiota Manali-Leh tien kunnosta, sain yllattaen saman vastauksen kuin pari viikkoa sitten taalla ollessani: ”Tie on kiinni, avautuu varmaan muutaman paivan kuluttua, ehka parin viikon kuluttua.” Mita ihmetta? Minulla ei ollut pienintakaan tarkoitusta viettaa taalla niin kauvaa. Paatin kuitenkin pitaa lepopaivan, ja miettia suuntimani seuraavana aamuna.

Paatin yrittaa, silla yrittanytta ei laiteta. Ja seikkailemaanhan tanne on tultu. Kyseltyani tiesta noin tusinalta ihmiselta, vedin omat johtopaatokseni. Puskaradio kertoi etta tien pitaisi nyt olla auki ainakin ensimmaisen, Rohtangin solan yli, Keylongin kylaan saakka. Baralachan solasta sen sijaan en kuullut kuin huonoja uutisia. Mutta toivon kipinan toi se, etta muutama muukin hurjapaa on kuulemma jo mennyt Lehiin Manalista kasin, tai ainakaan he eivat ole palanneet takaisin kertomaan etta tie on tukossa... Lahdin siis varustautumaan lampimin vaattein.

Ostoskoriin tarttui armeijan makuupussi (600 rupiaa), vedenpitava (niin varmaan...) untuvatakki (400 rupiaa), villasukat, kerrasto, hanskat, ja muuta pikkusalaa. Sadevaatteet sain ilmaiseksi naapurin tytolta, ja muonavaroja varasin sen verran etta niilla nyt pari paivaa elaa hadan tullen.

Eli, huomenna lahden uhmaamaan luonnonoloja ja yrittamaan Lehiin. Jos matka tyssaa Rohtangin solaan, nielen ylpeyteni ja palaan takaisin. Jos paasen Keylongiin, yritan Lehiin. Jos jaan jumiin Baralachaan, palellun hengilta, tai ainakin tulee pitka kavelymatka... Jos paasen Baralachan yli, paasen myos Lehiin. Eli jos ei nyt enaa blogi paivity, niin se oli sitten siina. Pitakaa peukkuja!