Location: U-Hong guesthouse, Kratie, CambodiaPrologue:Vuodenvaihde Suomessa: Mauri sammui ennen puoltayota, eika muutenkaan muista vuodenvaihteen juhlista muuta kuin mita nyt rinnuksilla aamulla olleet (ilmeisesti jo kerran syodyt) porilaisenjamat ja housujen etumusta koristavat kusitahrat kertovat. Erkki lupasi lopettaa tupakanpolton, kuten viitena edellisenakin vuonna. Iikka paatti uudenvuodenjuhlinnan aiheuttaman morkkiksen kourissa, kuten niin moni muukin maanmies tai nainen, pitaa tipattoman tammikuun, ja on ylpea oltuaan jo yhden viikonlopun ilman viinaa. Pirkko ja Paivi aloittivat kumpikin kinkunsulattelun ja "bikikuntoon kesaksi 2009" -projektin, joka kuitenkin lopahtaa satunnaiseen massailyyn viimeistaan helmikuun puoleenvaliin mennessa.Meanwhile in Southeast Asia:Otin saarella vietetyn pienimuotoisen juhlinnan jalkeen bussin Kambodzan rajalle, ja Laosista exit -leiman saatuani jatkoin jalan ei-kenenkaan-maan lapi kohti Kambodzan raja-asemaa. Ojensin taytetyn viisumianomuksen valokuvani kera rajavartijalle, joka osoitti kasin paperille kirjoitettua hinnastoa: Viisumi 21 dollaria. Ihmettelin epatasaista summaa, ja ojensin rajat viisumia passiini liimailevalle virkailijalle. Ihastelin uutta tarraa passissani, kun silmaani pisti viisumin todellinen hinta, 20 yhdysvaltain taalaa. Kysyin hintaeroa virkailijalta, joka selitti jotain viisuminliimausmaksusta.. Selva peli. Kavelin passintarkastuspisteena toimivalle pienella puomilla varustetulle lautamajlle, jossa rajavartija viisumini leimattuaan kertoi passin leimauksen maksavan yhden dollarin. Pyysin saada kuitin. Virkailija alkoi hermostua, ja sanoi vihaisesti ettei heilla ole kuitteja Kambodzassa, mutta kaikkien pitaa maksaa, tama on virallinen leimamaksu. Sanoin tyynesti etta ilman kuittia ei ole dollariakaan. Tuima Khmeeri alkoi muuttua yha vihaisemmaksi, mutta piti viileytensa ja totesi ettei voi antaa passiani takaisin ellen maksa leimamaksua. Totesin, etta minulla on aikaa odotella kuittia ja istuin kopin edessa olevalle penkille tupakoimaan. Mita han voisi tehda, jattaa minut rajojen valiin? Empa usko. Rajavirkailija paasti lapi muutaman muun matkaajan, jotka tyynesti maksoivat kiristetyt dollarit. Hetken odottelun jalkeen, kun muita ulkomaalaisia ei ollut lasna vihainen mies heitti passini minulle ja totesi huonolla englannillaan: Sina menet nyt! Kiitin, ja kavelin puomin toiselle puolelle. Olin nyt Kamputseassa.
Lauma bussintarjoajia kavi kimppuuni, ja pyysivat kyydista Stung Trengiin, provinssin paa"kaupunkiin" kymmenta taalaa. En ollut valmis maksamaan turistisummia, joten kieltaydyin kohteliaasti tarjouksista ja istuin tienposkeen odottamaan, katsellen muiden kanssani samoihin aikoihin tulleiden matkaajien ahtautumista pieniin ja hintaviin minibusseihin. Pian uuden karhea Land Rover lahestyi Laosin puolelta, ja puomi aukesi. Heilautin kuljettajalle, joka pysahtyi kyselemaan minne olin matkalla. Kerroin etsivani kyytia Stung Trengiin, mutta en halunnut maksaa siita kiskurihintaa. Johnnyksi esittaytyt Khmeeri pyysi hyppaamaan kyytiin, ja kipusin Land Roverin takapenkille, jossa kolme lapsukaista toivotti iloisesti tervehdykset. Juttelimme niita naita matkastani, ja olimme Stung Trengissa tuota pikaa. Johnny antoi evaaksi hieman riisia ja pullon vetta, hyvastelimme, ja lahdin etsiytymaan majataloon.
Part 1: CrewHerasin uuteen aamuun ja etsiydyin majataloni alakertaan aamiaiselle. Suunnitelma oli valmistunut paassani. Ostaisin taalta veneen, ja lahtisin valloittamaan Mekongia, alavirtaan meloen kohti Kratieta, 150 kilometria etelampana. Matkaan en halunnut lahta yksin, olisihan se kiva jos makeanveden delfiinien lisaksi joku muukin olisi todistamassa tata hukkumiskuolemaa uhmaavaa matkaa talla Kaakkois-Aasian mahtavimmalla joella. Syodessani viereiseen poytaan istahti rinkkaselkainen kaveri. Toivotin huomenet ja kyselin mista matkalainen oli tulossa. Marcoksi esittaytyn italiaano kertoi tulleensa juuri Laosista, ja aikovansa jatkaa matkaa hetimmiten liftaten kohti kapitaalia, Phnom Penhia. Kerroin suunnitelmistani ostaa vene ja taittaa matkaa vesitse kohti Kratieta, ja Marco totesi tyynesti "Fuck it, I'm with you".
Part 2: BoatAamiaisen jalkeen kyselimme majatalon omistajalta veneen ostosta. Han totesi sen olevan hankalaa, jopa mahdotonta, ja todella hintavaa, ainakin 500 dollaria. Naurahdimme hinnalle, ja totesimme ettei mikaan ole mahdotona. Yhtakaikki, han luultavasti vain oli ylisuojeleva, tai halusi meidan mieluummin maksavan kiskurihinnan venematkasta kuljettajan kanssa pikaveneella. Niimpa lahdimme miehissa kavelemaan rantaa pitkin, ja pian silmiimme osuikin hyva ehdokas kulkupeliksemme. Vanha, ransistynyt ja pieni puuvene nokotti pieneen pusikkoon sidottuna rannassa. Ihmetellessamme rannalla, joukko Khmeereja tuli kyselemaan minne olimme menossa. Sanoimme etta halsuimme ostaa tuon veneen. Pian veneen omistaja loytyi ja suuri hintaneuvottelu alkoi. Pyynti oli 100 dollaria, joka oli ainakin triplasti veneen arvon. Toimme esille kuinka huonokuntoinen vene oli, ja ettemme maksaisi enempaa kuin 50 taalaa, joka jo sekin on liikaa. Mies sanoi fiksaavansa kaiken kun ostamme veneen, ja selitti englantia taitavan Khmeerin avustuksella kuinka veneen myyminen on heille hankalaa, koska he joutuvat tekemaan paperitoita poliisin kanssa ja kaikkea. Niimpa niin. Tikaustuokion jalkeen hinnaksi sovittiin 85 taalaa, ja kadenpuristusten jalkeen jolla oli meidan.
Part 3: Preparing for the adventureSuuntasimme veneen ostettuamme kylan torille varustautumaan jo tanaan alkavaa seikkailuamme varten. Shoppailimme muutaman suuren muovikassin tavaroillemme, hedelmia evaaksi, hieman riisia ja leipaa illalliseksi, ja tupakkaa ja pikkupurtavaa matkaa siivittamaan. Vetta unohtamatta. Elaisimme evaillamme ainakin huomiseen. Ennen rantaan palaamistamme nappasin viela mukaani ison Angkor oluen. Rannassa hieman fiksailtu jollamme jo odottikin meita, ja maksoimme loput veneestamme entiselle omistajalle, joka toivotti hyvaa matkaa, rannalle keraantyneen Khmeerlauman katsellessa lahdon valmistelujamme. Viela olisi tehtava yksi asia. Vanhan merenkulkijana olen sen verta taikauskoinen, etten lahde vesille nimettomalla paatilla. Kaivoin Angor oluen laukustani, iskin sen jollan kylkeen, ja Queen of Mekong (Mekongin kuningatar) oli syntynyt.
Day 1: DepartureLahdimme melomaan rannasta hyvastien ja onnentoivotusten raikaessa rannalta katselevan yha suuremmaksi kayneen yleison suista. Huiskutimme hyvastit, ja otimme suunnan kohti jo taivaanrantaan painuvaa aurinkoa kohti, ja kaannyimme pienemman Sekong joen haarasta mahtavalle Mekongille. Valoisaa olisi vain muutama tunti, mutta tarkeinta oli etta olimme lahteneet. Mekong oli rauhallinen. Jatimme Stung Trengin taaksemme, ja harvenevan asutuksen havitessa en vielakaan ollut aivan kasittanyt mihin olimme ryhtyneet. Totuttelimme vikuroivaan veneesemme, ja opetin kokeneempana Marcolle melonnan saloja, ja pian Mekongin kuningatar lipuikin sulavasti alavirtaan hamartyvassa illassa. Paatimme etsia mukavan rannan yopymista varten, mutta jo miletei laskeneen auringon yrittaessa viimeisilla sateillaan valista paalle kayvaa pimeytta kuulimme edessamme kosken pauhunnan. Koski ei nayttanyt isolta, mutta paatimme ettei olisi kovinkaan viisasta lahtea laskemaan sita miltei pimessa. Ohjasimme paatin mutaiseen, vanhana peltona toimineeseen rantaan, ja sidoimme kuningattaren kiinni psukiin. Paatimme yopya veneessa, ranta ei ollut mutaisuutensa vuoksi nukuttava, emmeka halunneet lahta etsimaan parempaa paikkaa ja jattaa venettamme ja tavaroitamme satunnaisten kulkijoiden armoille, silla kuulimme skootterien parinan vain parinsadan metrin paassa kulkevalta tielta. Pimessa nautimme ostamamme riisit ja patongit, onnittelimme toisiamme hyvasta alusta, ja aloimme valmistautua yopuulle. Asettelin rinkkani jotenkuten niin, etta pystyisin yopymaan istuimeni ja rinkkani paalla, puin lamminta ylle, sytytin tupakan, kavin selalleni epamukavaan asentoon, ja aloin tuijotella tahtia. Viereisessa pusikossa lauma tulikarpasia tanssi soidinmenojaan, ja katselin naita keijumaisia olentoja haltioituneena. Nukahdin tulikarpasten valke silmissani ja kosken pauhuna korvissani, ja uneksin olevani suuri seikkailija satumaassa, matkalla tuntemattomaan. Niin olinkin.
Day 2: Khmer hospitalityHerasimme epamukavan ja kylman yon jalkeen auringon nousuun ja nautimme aamiaiseksi ostamamme mandariinit ja viimeiset patongit, ja totesimme banaanien olevan viela liian raakoja syotavaksi. Koski osoittautui pienmmaksi milta se oli illan hamarissa kuulostanut, ja laskimme alas ongelmitta, jatkaen jo kuumaksi kayvan auringon alla matkaamme. Ohitimme muutamia saaria, ja ihmiset huikkasivat tervehdyksia ja jaivat tuijottamaan epatavallista nakya kahdesta valkoisesta miehesta pienessa purressaan. Koska ruoka oli finaalissa, paatimme pysahtya ensimmaiseen vastaantulevaan kylaan lounaalle, mutta suolen kurniessa ja kellon kaydessa yli puoltapaivaa ei ensimmaistakaan kylaa ollut tullut vastaan. Paatimme siis kokeilla onneamme siella taalla joen rannassa olevissa majoiss. Kiinnitimme kuningattaren pieneen laituriin ja huutelimme tervehdyksia talolle pain. Pian yllattynytta hymya kavoillaan kantavat nuorukainen ja vanhempi nainen katselivat meita majlta, ja viitoivat vierailoita kaymaan peremmalle. Tervehdimme ja kiitimme kutsusta, ja elekielella kerroimme olivamme nalissamme. Mama olikin jo laittanut riisikattilan tulille meidat kuultuaan, ja istuimme alas ja katselimme ulkona kayskentelevia porsaita ja kanoja. Riisin kiehuessa nuorukainen vei meidat pienelle tekolammelle talon takana, jossa talonvaki keinoviljeli pienia monnimaisia kaloja. Ymmarsimme hanen kysyvan josko haluaisimme kalaa riisimme kanssa, mutta kieltaydyimme, silla riisi ja vihannekset riittaisivat hyvin. Takaisin talolla Marco vitsaili jotain kanasta, ja nuorukainen otti sen ilmeisen tosissaan. Han kaivoi esille ritsan, ja linkosi yhden kaakattajista hengilta meidan katsellessa kauhistuneina vieressa. Koyhat maanviljelijat kun eivat tapa kanoja paivittain, vain erikoistilaisuuksissa. Paatimme maksaa ruuastamme ruhtinaallisesti maman hoyhentaessa kanaa appeeksemme. Ruoka oli herkullista. Yritimme kommunikoida maman ja nuorukaisen kanssa, mutta kumpikaan meista ei taitanut khmeeria, ei edes sita perustervehdysta. Paatimme ottaa siis illan projektiksi alkeiden opettelun. Maittavan aterian jalkeen ojensimme kiitokseksi 20000 rielia (5 dollaria) nuorukaiselle, joka luonnollisesti papan poissa ollessa oli talon isanta. Han naytti aidosti yllattyneelta. He eivat odottaneet maksua vieraanvaraisuudesta. Nuorukainen yritti antaa rahat takaisin, mutta kieltaydyin, ja yritin ilmaista etta halusimme maksaa kanan. Mama alkoi valittomasti kyselemaan josko tarvitsisimme lisaa ruokaa mukaamme, ja alkoi kaapia loppuja riisia ja kananjamia pusseihin. Nyt meilla olisi myos illallinen. Kiitimme ystavallisia Khmeereja ja jatkoimme matkaamme jokea alas. Paiva alkoi olla pitkalla, kun veneemme vieressa alkoi tapahtua. Kaksi makeanveden delfiinia ilemestyi pintaan vain metrien paassa paatistamme. Ihastelimme sulokkaasti sukeltevan pariskunnan menoa ja mietin, kuinka onnekkaita olimmekaan ollessamme taalla. Aurinko alkoi painua mailleen, ja lisaa delfiineja ilmestyi nakokentaan aina silloin talloin. Naimme edessamme isommalla saarella olevan kylan, mutta koska meilla oli mukanamme maman laittama illallinen, paatimme ohittaa kylan ja yopya himena kauempana siintavalla pienelle saarella. Sidoimme paattimme saaren rantaan ja etsimme risuja nuotiota varten. Harmittelin isojen puiden puutetta, silla en voisi nukkua hammokissani, vaan tyytyminen olisi hiekkasankyyn, joka sekin kavi vallan mainiosti. Ruokaillessamme kaksi Khmeeria ilmestyi saarellemme, ilmeisesti kalasusreissulta kylasta. Tervehdimme miehia, ja jatkoimme illallistamme tutkiskelevien silmaparien alla. Ehka miehet olivat vain kiinnostuneita meista, mikseivat olisi. Khmeerit lahtivat hetken ihmettelyn jalkeen jatkamaan takaisin kylaan, ja me jaimme valmistautumaan yopuulle saarellamme. Virittelin hyttysverkkoni ylleni, ja kavin hiekalle nukkumaan. Edessa olevalta suurelta saarelta alkoi kuulua khmeermusiikin pauhu. Kiinnostus herasi, silla emmehan olleet minkaan isomman kylan laheisyydessa, mutta oli liian pimeaa ja olimme liian vasyneita tutkiaksemme musiikin alkulahdetta. Nukahdin valkkyvan tahtitaivaan alla khmeerbiittien jytinan tahtiin.
Day 3: WeddingHerasin taas hieman koleaan aamuun, auringon kompiessa hitaasti ylos yolliselta vaellukseltaan. Avasin silmani, ja sapsahdin, silla edessani seisoi tiukkakatseinen Khmeeri punaisessa tuulitakissa. Mies toivotti tervehdyksen, ja tunnistin kaverin samaksi, joka oli edellisiltana ollut ihmettelemassa iltapalaamme. Pian kolme muuta khmeeria ilmestyi rannasta, ilmeisesti he olivat tulleet katsomaan olimmeko viela hengissa. Herattyani kunnolla, tajusin edellisyona kuuleemme musiikin jatkuvan vielakin jossakin edessamme, sekoittuen valissa mikrofooniin huudettuihin lausahduksiin. Aloimme pakata tavaroitamme, ja khmeerit viittoilivat meita tulemaan eilen ohittameemme kylaan, ilmeisesti aamiaiselle, mutta kieltaydyimme, silla edesta edelleen kuuluva musiikki veti meita puoleensa kuin seireenien laulu. Hyppasimme veneeseemme ja lahdimme melomaan kohti aanen alkulahdetta. Paasimme saaren rantaan, ja naimme pienen, ehka kymmenkunta taloa kasittavan kylan, ja paalujen paalla seisovan katetun lavan, jossa kayskenteli ihmisia musiikin soidessa vanhoista kitaravahvistimista. Pian ihmiset huomasivat meidat, ja muutama rohkea ryntasi rantaan ihmettelemaan. Kavelimme ylos rantapenkalta, ja tervehdimme ihmisia, jo sujuvaa khmeeria puhuen. Kaikki olivat syvasti yllattyneita satunnaisista kuokkavieraista, ja pienimmat lapset saikahtivat muukalaisia jopa itkuun asti. Pian tajusimme olevamme kuokkimassa haissa. Sulhasen tai Morsiamen vaimo ilmestyi pian, ja kutsui meidat liittymaan juhlintaan. Mika ettei. Kipusimme rouvan johdolla suurempaan avonaiseen bungaloviin, jossa nuoripari istui ihmisten ymparoimana, ja seremonia mestari puheli jotain mikrofooniin. Istuimme alas, ja kouriimme lyotiin oluet. Suurin osa miehista oli jo (tai edelleen koko yon kestaneesta juhlinnasta) hyvassa ja iloisessa humalassa, ja selkaan taputtelijoita riitti, ja valissa tunsin varastavani huomion juhlaparilta kokonaan. Virallinen osuus oli lopuillaan kun saavuimme, ja nuoripari havisi pian takahuoneeseen vaihtamaan rennompaa ylle. Oli juhlinnan aika. Italiaisena herkkusuuna Marco lahti ulos katselemaan mita naisten kattiloissa porisi haaateriaksi, ja mina jain luonnollisesti bungaloviin aijien kanssa ryyppaamaan riisiviinaa. Kippikset kilisivat ja shotit haihtuivat pikkusuolaisen kera, ja pian paatin haippaista itsekin jaloittelemaan ennen kuin humaltuisin kokonaan. Pihalla poytia jo katettiin ateriaa varten, ja pian joukko naisia repikin meita hihopista heidan poytaansa. Istuimme alas, ja pian poytiin alkoi ilmestya kysta kyllin. Kalaa, Nautaa, Porsasta, vihanneksia, riisia, ja tottakai olutta. Joimme olutta jaiden ja limonaadin kera (kummallinen, mutta yllattavan maistuva drinkki) ja nautimme herkullisesta ruuasta, yrittaen porista vanhemman naisvaen kanssa niita naita, hyvin heikoin tuloksi, silla kukaan ei puhunut sanaakaan englantia, ja meidan khmeerimme oli viela aika rajoittunutta. Maittavan ja tayuttavan aterian jalkeen morsian morsiusneitoineen ilmestyi tarjoamaan vieraille tupakkaa, ja katsoimme muilta mallia miten toimia. Tupakan vastaanotettuaan jokainen tiputti morsiusneidon kantamaan hopeiseen kulhoon sopivaksi katsoman summan rahaa, ja niin teimme tottakai mekin. Pian musiikki alkoi taas raikua kovaaanisista, ja vanhat rouvat repivat meita tanssimaan. Tanssimme ja joimme ja soimme viela joitakin tunteja, ja kellon kaydessa puoltapaivaa ja juhlien alkaessa kuivua kokoon paatimme ottaa hatkat. Hyvastelimme haaparin ja vieraat ja hyppasimme jollaamme. Tanaankin, olkoon vain haapaiva, oli taitettava matkaa lahemmas Kratieta. Matka katkesi siella taalla hiekkarannoilla makoiluun ja uiskenteluun, mutta onnistuimme silti jattamaan saariryppaan taaksemme ja olimme taas Mekongin levealla kohdalla. Etsiydyimme hyvissa ajoin ennen auringonlaskua mukavalle rannalle, jossa oli jopa puita hammokkiani varten, teimme tulet, ja lammitimme loput eilisesta illallisesta nuotion lammossa, ja nautimme haista pihistamamme oluet.
Day 4: HungerKoska edellispaiva oli mennyt kemuissa karkeloidessa, olivat ruokavarastomme todella lopussa. Soimme aamiaiseksi vahat keksimme, ja lahdimme toiveikkaina melomaan alavirtaan. Tarvitsimme kylan ennen kuin suoli kurnisi liikaa ja energia loppuisi paahatavan auringon alla. Kylaa ei kuitenkaan loytynyt, joten toiveikkaina pysaytimme taas kuningattaren yksinaisen majan edustalle. Tervehdimme asukkeja, ja kerroimme olimme todella nalissamme. Mama ilmestyikin teen kanssa, mutta pian meille selvisi ettei ihmisilla ollut antaa ruokaa. Pappa kertoi paksulla khmeerilla etta voisimme ruokailla viiden kilometrin paassa. Matka oli nalkaiselle pitka, ja maalaisen viisi kilometria voi olla mita vain kahden ja kymmenen valilla, joten olimme hieman huolissamme. Kiitimme ystavallista perhetta, ja aloimme tekemaan lahtoa, kun isanta ilmestyi peraamme huudelle, ja kiikutti meille pussit pikanuudeleita. Kiitimme vahista meille antanutta miesta, tarjosimme hieman rahaa vastineeksi nuudeleista ja jatkoimme matkaa. Paatimme saastaa nuudelit hatavaraksi, kuten vielakin raakoina pysyneet banaanimme.. Melottuamme noin viitisen kilometria naimme pienen kylan. Ohjasimme purtemme rantaan, ja menimme kyselemaan ruokaa. Ihmiset olivat hammentyneita, ja kertoivat taas jotain viidesta kilometrista ja ettei ruokaa ollut. Pian paikalle ilmestyi yllatykseksemme englantia taitava nuorukainen. Han selitti kylan olevan uusi, vasta rakenteilla, ja ettei heilla ollut paljoa. Kyselimme huonoa karttaamme nayttaen missa voisimme saada ruokaa, ja nuorukainen kertoi etta paras saumamme olisi Sambor, suurempi kyla mantereella, seitseman kilometrin paassa. Seitseman kilometria oli nalkaisille ja janoisille pitka matka, mutta vaihtoehtoja ei tuntunut olevan. Olimme jo tekemassa lahtoa, kun Chantoliksi esittaytynyt nuorukainen sanoi etta hanen aitinsa voisi kylla keittaa meille riisia jos haluaisimme. Taydellista, juuri sita olimme halunneet, perus ruokaa. Kiitimme, ja siirryimme Chantolin rakenteilla olevaan pieneen taloon jossa mama laittoi kattilan tulelle. Chantol kysyi josko haluaisimme munia, han voisi ostaa niita naapurista. Annoimme Chantolille rahaa, ja han lahti ostamaan munia riisin kyytipojaksi. Jutustelimme Chantolin opinnoista ja tyttoystavasta Phnom Penhissa, ja hanen tulevaisuuden suunnitelmistaan auttaa isaa ja aitia talon rakentamisessa, ja paluusta suureen kaupunkiin sen jalkeen. Nautimme maittavan ja tarpeeseen tulleen ruuan, kiitimme uutta ystavaamme ja hanen aitiaan, ja lahdimme jatkamaan matkaamme. Ehka tapaamme viela! paasimme Samboriin vasta auringon laskiessa, ja rantauduimme vilkkaalle rannalle kymmenien silmaparien ihmetellessa tulokkaita. Kyla oli iso, olihan se mantereella. Kyselimme rannalla pienissa kojuissaan ruokaa myyvilta Khmeereilta yosijaa, ja paikalle tuli muutava englantia puhuva nuori. He kertoivat ettei kylassa ollut majataloa, lahin olisi Kratiessa. Totesimme ettemme voi menna Kratieen tanaan, matkaa on viela ainakin 30 kilometria, ja aurinko oli jo laskenut. Nuorukaiset tulkkasivat kojurouvien tarjouksen, ja saisimme nukkua heidan kojuissaan rannalla. Taydellista. Khmeerien ystavallisyys ja huolenpito oli omaa luokkaansa. Jatimme rinkkamme veneeseen, ja lahdimme tutkimaan kylaa. Marketti oli jo sulkeutunut, mutta ravintolat olivat edelleen avoinna joten suuntasimme maittavalle aterialle yhteen halvoista ravintoloista. Tilasimme kyytipojaksi kylmat oluet, ne tulivat tarpeeseen. Istuimme hetken iltaa ravintolassa ja joimme muutaman oluen lisaa ennen rannalle kojun kovalle bambualustalle siirtymista. Makoillessani mietin, kuinka erilainen jokainen yo talla matkalla oli ollut.
Day 5: StormHerasimme ennen auringonnousua khmeerien aloittaessa aamuaskareitaan. Pakkasimme tavarat takaisin veneeseen, ja ostimme aukenevista kojuista aamiaiseksi friteerattuja banaaneita ja vohveleita. Tallustimme torille ostamaan hieman evaita, mutta ei liikaa, silla luultavasti olisimme Kratiessa tanaan. Vain hetki rannasta irrotuksen jalkeen tuuli alkoi kayda kovksi. Puhuri puhalsi suoraan vastaan ja teki melomisen raskaaksi. Kiroillen painoimme aallokkoa vastaan ja pian tuuli alkoikin kaantya, valitettavasti vain ei taaksemme, vaan sivulle. Puhuri ja aallokko kavi yha kovemmaksi, ja painoi meita kokoajan kauemmas rannasta. Emme halunneet paatya aina vastarannalle asti, silla kuka tietaisi kuinka kauan myrakka jatkuisi. Olisi tappavan raskasta yrittaa paasta Kratieen tuulta vastaan. Niimpa pysahdyimme pienelle saarelle odottamaan tuulen leppymista. Etsiydyin varjoon ja avasin kirjani. Nautin tuulen viileydesta paahtavan auringon alla, ja nukahdin vasyneena varjoon. Herasin tunnilta tuntuneen ajan jalkeen kun Marco kertoi puhurin hellittaneen. Lahdimme jatkamaan matkaamme, ja paatimme ettemme pitaisi kiiretta. Jos Ehtisimme Kratieen, ehtisimme, jos emme, emme. Puhuri oli tosiaan lakannut, mutta ilmeisesti viimeisen paivan kunniaksi Mekong ei aikonut paastaa meita helpolla. Pian edessa kuohuivat pensaiden ymparoivat kosket, ja siella taalla kiville karahtaen ja tavaroidemme puolesta pelaten matkamme jatkui koskia lasketellen ja pusikoita ja karikoita vaistellen. Illansuussa saimme Kratien nakyviimme. Paasisimme kylaan pimeydessakin, mutta paatimme jaada edelliselle Koh Trongin saarelle viettamaan viela viimeisen illan Mekongilla. Rantauduimme valtavalle hiekkarannalle, teimme tulet, soimme loput evaat, myos nuudelimme, ja nautimme mukaan ostamamme oluset. Elama oli hienoa. Onnittelimme toisiamme, olimme miltei perilla, 150 kilometria Mekongia oli takana. Hiekalla hyvin nukutun yon jalkeen jatkoimme viimeiset kilometrit kylaan, ja etsiydyimme majataloon. Nyt olisi tarkoitus ottaa pari paivaa iisisti lepaillen, ja kokemuksia kelaillen, katsotaan, mita seuraavaksi tapahtuu..
