Lautta vei meidat Port Blairin satamakaupungista Havelockin saarelle. Havelockin valitsimme Jarin syntymapaivien viettopaikaksi, silla taman piti olla Andamaanien saarista sen elavaisimman ja suosituimman kohteen. Saavuttuamme laituriin hyppasimme riksaan kohti ranta numero 5. jonne olimme saaneet suosituksia asettua. Havelock oli hiljainen, sesonki ei ollut viela alkanut.
Valitsimme viihtyisan nakoisen resortin josta saimme pienet bambubungalovit mieheen hintaan 50 rupiaa yo. Heitin repun sisalle ja juoksin resortin pihalla kasvavan kookospalmumetsan lapi valkohiekkaiselle rannalle, ja turkoosiin mereen. Lammin merivesi huuhteli hiet ja kohotti mielen taivaisiin. Sidoin riippumattoni rannalle lyhyen kavelymatkan paahan resortistamme varjoisten, hiekan yli kurkotteleviin puihin, jossa se pysyikin miltei lahtoomme asti.Huomasin pian Havelockin olevan sesongin ulkopuolella todellakin hiljainen. Muita matkaajia toki oli, mutta resorttien maara takasi sen, etta kaikki olivat hujan hajan pitkin saarta, ja useimmiten sait hengailla koko paivan rannalla nakematta ristin sielua. Heti alkumetreilla tuntui, etta tulisimme olemaan taalla kauemmin kuin aiotut pari paivaa.
Paivat saarella kuluivat enemman tai vahemman hammokissa Catch-22 lukien, meressa polskien, tai erakkorapujen elamaa seuraillen. Paratiisisaaren pikkupuuhasteluja. Iltaisin, kuten Jarin syntymapaivana, ja joka ilta sen jalkeen, tapasin istahtaa majatalomme ravintolaan brittityttojen Georgian ja Doonen, ranskalaisherra Stephanin, ja satamasta ostetun rommipullon kanssa iltaa istumaan. Muutamina iltoina vasasimme rannalle tulet ja istuimme liekkien loimotuksessa, pelaten nuotion kajastuksen ulottumattomissa vaanivia taskurapuja.
Ja ruoka. Riisi ja vihannes –kiintio on Intiassa alkanut tayttymaan, joten vaihto meriruokadieettiin kavi kivuttomasti. Herkulliset kalat ja katkaravut kipittivat meresta lautaselleni paivittain, tayttaen kaikki makuaistimeni ilolla ja onnella. Mita sita muuta sanomaan, niin hyvaa ettei sanotuksi saa.Kun vaaka-asentokiintio alkoi tayttya vuokrasimme tsygat, ja suunnistimme tutkimaan saarta pyorin. Poljimme alas vitos rannalta kolmoselle (rantaa 4 ei ole, kaikki kolmosen jalkeen nimeavat itsensa 5 koska ranta 5 on the juttu!) Havelockin kylaan, josta valitsimme pienessa liikenneympyrantapaisessa sen toisen suuntavaihtoehdon sataman sijasta. Poljimme lapi riisiviljelmien ja pienten viidakkokaistaleiden, ja reilun 10 kilometrin poljennan jalkeen olimme rannalla 7. Ranta oli komea hiekkaranta parimetrisine aaltoineen, joiden seassa rapikoidessa oppi milta pyykista tuntuu pesukoneen lingotessa.
Lisaa tsygailya, lisaa hammokissa makoilua, lisaa rommia ja lisaa turkoosia vetta.Koska rantaleikeista, vaikka ne mukavia ovatkin, on helvetin tylsa kirjoittaa ja viela tylsempi lukea kirjoitan tummasta pilvesta paratiisimme ylla. Enka puhu sateesta, joka kiusasi meita vain kahtena paivana ja oli itseasiassa varsin mukavaa vaihtelua auringon otolle. Saapuessamme saarelle huomasin eraan rantakoiran kuonossa ilkean pureman. En noteerannut haavaa sen kummemmin ennen kuin pari paivaa myohemmin kuin nain koiran uudestaan. Haava oli, vain kahdessa paivassa, levinnyt koko kuonon kokoiseksi ammottavaksi madaantyneeksi reiaksi joka haisi kuolemalta. Koira juoksi ohitseni vikisten, maassa pyorien ja helvetinlailla sattuvaa kuonoaan kapalillaan hakaten. Karpasten pilvi seurasi raukkaa, tuskasta hullaantunutta koiraa. Koiran silmat olivat suljettu, haavan koko esti niita aukeamasta. Viela ehyen naaman karvoituksen alta paistoi koko paan kokoinen punainen tulehdus. Kerroin asiasta tytoille jotka kertoivat myos nahneensa koiran. Kavimme lapi vaihtoehtoja, ja majatalon isannan kerrottua ettei voisi auttaa, koska kyseessa oli kuitenkin vain kulkupiski, paattivat tytot toimia ja tarjosivat piskille poissaollessani cocktailin valiumia, parasetamolia ja unilaakkeita, ajaen takaa eutanasiaa.
Koira havisi muutamaksi paivaksi ja toivoimme hanen siirtyneen autuaammille haukuntamaille, kunnes han ilmestyi eraana aamupaivana bungalovini viereen. Naama oli kadonnut kokonaan tulehdukseen. Kolo oli valtava, ja olin yllattynyt kuinka pieni koira viela eli ison miehen nyrkin kokoinen luola kasvoissaan. Annoin koiralle muutaman 800mg buranan banaaniin kaarittyna tuskaa poistamaan, jotka koira nappasikin hantaa vienosti heiluttaen. Koira oli rauhallinen jo ennen laakkeita, ehka tulehdus oli syonyt hermot ja tuska kadonnut. Paatimme toimia. Lahdimme Jarin kanssa kavelylle, ja paatimme etta koira pitaa paastaa tuskastaan. Kavimme lapi vaihtoehtoja, hylkasimme laakkeet, koska ne eivat olleet tehonneet ensimmaisellakaan kerralla, ja paadyimme siihen etta huumaamme elaimen ja kuristamme hanet pyykkinarulla. Palattuamme koira oli poissa. Ajattelin hanen makaavan ibuprofeiinitokkurassa mokkini alla, mutta han oli poissa. Marssien tyttojen luo ravintolaan, ja tein heidan kahteen juuri saapuneeseen ystavaansa lahtemattoman vaikutuksen tokaisemalla ”Hei, oletteko nahneet sita koiraa? Paatimme tappaa sen.”
Koiraa emme enaa taman jalkeen nahneet. Toivon todellakin etta elain paasi tuskistaan pian.
10 paivaa saarella meni nopeasti, ja tajusimme, etta meidan oli palattava Port Blairiin hakemaan jatkoa luville ja ostamaan paluuliput mantereelle. Jari paatti lentaa, meidan tiemme eroaisivat 7.9. Mina paatin ottaa laivan Kolkataan 11.9.Tasta olisi sitten tarkoitus lahta hieman vahemman asutuille saarille leikkimaan Robinsonia, ja tutkailemaan myos mita isommilta saarilta loytyy, ehka joku Jarwojen aboriginaalikyla. Rantaelama jatkukoon!
Juonia on tullut punottua jatkonkin varalle, mutta pidetaan nyt jannitysta ylla ja jatetaan paljastamatta mita. Intia jaa kuitenkin taakse lokakuussa, mutta minne matka vie, kerrottakoon se sitten ensi kerralla... Sikali mikali profeetta Muhammed ja viisumivirkailijat nain suovat...
Kipusin kannelle numero 6. Kannella oli pieni baari ja uima-allas. Baari oli kiinni ja allas tyhja. Sytytin savukkeen ja katselin satama-altaassa lipuvia hinaajia. Viereisella laituripaikalla Panamailen lipun alla seilaavaa rahtilaiva Madonna III seisoi lastattavana. Kello kavi seitsemaa eika irroitushalytyksesta ollut tietoakaan. Nojailin reelinkiin, poltin toisen savukkeen ja siemaisin viskia. Viimein, noin 4 tuntia aiotusta lahtoajasta myohassa M/V Nancowry irroitti koytensa ja suuntasi satama-altaasta Bengalin lahteen. Matka Andamaanien saaristoon alkoi. 
Katselin sataman loittonevia valoja ja nautin laivan tutusta huminasta, narinasta ja kolinasta. Olin ikavoinyt merta jo pitkaan, ja nyt saisin nauttia suolaisesta tuulesta ja loputtomasta ulapasta kolmisen vuorokautta. Kun sataman viimeisetkin valot olivat haipyneet nakyvista ja uni alkoi voittaa kapusin alas 2. kannelle valmistautumaan merelliseen yohon. 
Laivamatka ei olisi juuri mitaan ilman kummitusjuttua, joten kerro teille omani. Olin hikinen, joten paatin ottaa suihkun ennen nukkumatin maille siirtymista. Seisoin suihkun alla, ja kuulin toisenkin hanan kaynnistyvan. Joku toinenkin yokukkuja oli suihkun tarpeessa. Pesin itseni ja poistuin suihkukopista, huomatakseni etta yksi hanoista oli auki. Kirosin mielessani sen joka jatti hanan juoksemaan ja tuhlasi pesuvetta, ja vaansin hanan kiinni. Kavelin naisten WC:n ja juomavesipisteen ohi punkalleni ja otin hammasharjan ja mukin. Kavelin takaisin juomapisteelle tayttamaan mukiani. Juomapisteen hana oli auki. Ihmettelin, ja suljin hanan, ja siirryin ohi naisten saniteettitilojen miesten vastaavaan. Yksi suihkuista oli paalla. Olin ymmallani. Koko laiva oli unessa. Vaansin suihkun kiinni, ja pesin hampaani hieman olkani yli kurkistellen. Kun poistuin hammaspyykilta kavelin kohti punkkaani, uudestaan ohi naisten WC:n. Raollaan olevasta ovesta nain ja kuulin yhden hanoista valuvan...
Suihkusta ei tullut vetta. Kavelin infoon kyselemaan syyta purserilta, joka kertoi vesipumpun tehneen lakon, ja konemiesten olevan tyontouhussa. Vetta tulisi taas tunnin, kahden kuluttua. Palasin 6. kannelle ja jatkoin Piscine Patelin tarinan lukemista. Ben saapui kannelle ja kertoi kapteenin kuuluttaneen jotain Andamaaneilla edellisiltana sattuneesta maanjaristyksesta. Jaristys oli ollut onneksi ilmeisen pieni, ei henkilo- tai materiaalivahinkoja. 
Lounas oli sama kuin eilisen illallinen. Riisia, vihanneksia ja laihaa kastiketta. Eilisten munien tilalla tosin oli kanaa. Lounaan jalkeen menin kokeilemaan suihkua uudestaan, ja vesi solisi iloisesti. Otin tarvitsemani suihkun, pesin pyykkia, ja palasin takaisin tuoliini. Yritin lukea, mutta nukahdin vienon tuulen hyvailyyn. Herasin iltapaivalla. Taivaalle oli keraantynyt muutamia pilvia. Saali, olin odottanut pitkaan aikaan ensimmaista auringonlaskua mereen. jatkoin kirjani parissa, Piscine Patel aloitti myos laivamatkansa Chennaista, kohti Kanadaa. Kumar saapui kannelle ja juttelimme aikamme kunnes paatin poistua takaisin kirjani pariin. Illallisen, joka oli sama kuin eilen, jalkeen istuimme iltaa kolmestaan. Mina, Jari ja Ben, korttia lyoden ja rommia maistellen. Pilvisella taivaalla nakyi muutama tahti. Kaksi suurta rottaa nelisti kannen lapi. Kerroin Benille eilisen kummitusjuttuni. Jatimme kuitenkin haamujahdin valiin. Paatin nukkua seuraavan yon ulkona kuuman jatunkkaisen punkkaosaston sijaan, ja levitin vilttini yhdelle penkeista, ja nukahdin vilvoittavan merituulen leutoon puhallukseen. 
Aamuaurinko killitti silmaani. Nousin ylos ja kaarin vilttini takaisin rullalle. Otin suihkun ja siirryin kirjoineni kuutos kannelle. Kansimiehet hairitsivat lukemistani kannen spuulauksellaan. Baari aukesi tarjoilemaan kofeiniia, kekseja ja vetta. Istahdin jakkaralle ja ostin kahvin. Piscine Patelin laiva upposi.
Lounaaksi oli kalaa. Kuulutus kertoi meidan taittaneen 444 merimailin matkan, ja keskinopeudeksemme 11 mailia tunnissa. ETA Port Blairiin olisi huomenna 1700 tuntia. Palasin kirjani pariin ja otin mukavan asennon penkilla. Lentokalat pyrahtelivat lentoon laivan aaltoja halkovan keulan saikayttaessa parvet liikkeelle. Siivekkaat merenelavat liisivat kymmenien metrien matkoja vaivattoman nakoisesti, ennen kuin katosivat plumpsahduksen saattelemana takaisin siniseen. Katselin kalojen lentoa, ja yritin tuloksetta napata kuvaa liidosta. 
Herasin kannelle keraantyneiden intiaanien kalatykseen. Tein aamutoimet, ja nousin tapani mukaan kannelle. Maata ei ollut viela nakyvissa. Aloin kirjoittaa paivakirjaani. Jari spottasi linnun, emme voineet olla enaa kaukana maasta. Lounaan jalkeen ensimmaiset saaret ilmestyivat nakyviin. Kultaiset hiekkarannat ja palmujen siluetit loistivat horisontissa. Katselimme lumoutuneena laivan lahestyessa maata. Joukko delfiineja leikitteli laivan vieressa. Laqskin saaria, katselin hiekkarantoja, ihastelin palmuja, vahtasin kallioihin iskeytyvia aaltoja. Viimein pieni loisto ilmestyi nakokenttaan, ja niemen takaa avautui Port Blair. Aurinko oli jo alkanut laskea, ja muutama sadepilvi ripotteli hieman vetta. Katselin satamaan haltioituneena. Jos merelle lahto oli tuntunut hyvalta, tuntui paratiisisaarille saapuminen viela paremmalta. Olimme taalla, Andamaanien saaristossa, pienessa paratiisissa aivan Burman ja Thaimaan tuntumassa, emme Intiassa. 
Mumbain terroritekojen takia Andamaaneille saa nykyaan vain 15 paivan oleskeluluvan kuukauden sijaan, ja toiset 15 paivaa paluulippujen nayttoa vastaan, eli maksimissaan kuukausi. Koitimme painia taman ongelman kanssa ensimmaisen aamupaivamme, mutta varmaa ratkaisua ei syntynyt. Laivalippuja ensikuulle, eika myoskaan purjehdusaikataulua ei saa ennen 28. paivaa, joten luvan pidennys jai auki. Sain kuitenkin luvan oleskella 15 paivan lupani yli, joka umpeutuu 27. paiva, jotta saan hoidettua laivaliput mantereelle. Viranomaisten kehoituksen lentolipun ostoon tyrmasin tekaistulla, pahanlaatuisella lentopelolla, joten suullinen sopimus tallahetkella on etta 28. paiva ostan laivalipun Kolkataan, ja mikali Ahti, Poseidon ja muut merenjumalat niin suovat, lahtee laiva vasta kuun lopulla, jossa tapauksessa ystavallinen ylitarkastaja lupasi minun oleskella saadettya 30 paivaa kauemmin, kunhan olin ensin viettanyt tovin huutaen, kiukutellen ja eri toimistoissa ravaten. Hiekka maailman byrokratian rattaissa. Eli ajan ei pitaisi loppua kesken. Huomenna suuntaamme Havelockin saarelle viettamaan Jarin 26. syntymapaivaa, ja tasta olisi tarkoitus sitten lahta seikkailemaan pitkin pienempia, jopa asumattomia saaria. Paivitellaan tapahtumien kulkua kunhan taas seuraavan kerran astun jalallani Port Blairiin. Siihen saakka, kulkemisiin! 
Herasin noin kymmenen aikaan ja kommin alas, jossa Jari jo istuskeli maisemia vahtaamassa. Vaihdoin kuulumisia matkatovereidemme kanssa ja katselin ulkona ohi kiitavia peltoja. Mies kulki kaytavaa kantaen amparissaan pienta naposteltavaa, ja nasaaliaanella huuteli mita oli tarjolla. Kaivoin laukustani omenan ja cahapatin aamupalaksi. Pysahdyimme Jindin asemalla ja menin tupakalle. Muutama inkkari heittaytyi juttusille, kertoen ensin etta tupakointi oli kiellettya laiturilla, ja jatkaen kysymalla olinko matkalla Delhiin. Vastasin olevani matkalla aina paateasemalle asti. Sammutin tupakan ja palasin paikalleni.
kaytavalle kulki jatkuvasti mielenkiintoinen sekalainen saattue. Teeta kaupitteleva Chaiwallah, kuolioista kattaan roikottava kerjalainen, vanha mies joka myi leluaseita, ja violettiin sariin pukeutunut laulava nainen. Ikkunan takana hiekottunut peltomaisema jatkui. Vesipuhvelit laidunsivat ja pienissa rameissa kymmenet erilaiset linnut kylpivat ja etsivat ruokaa. Yksi linnuista kiusasi liian lahelle uskaltautunutta apinaa. 
Lahestyimme Delhia alkuiltapaivasta. Ohitimme kaatopaikkoja muistuttavia slummeja, joista yritin napata muutaman kuvan junan ovesta roikkuen. Pysahdys Delhissa oli noin kolme varttia. Ostimme asemalta lounaaksi muutaman samosan ja kylmaa limpparia. Sytytin tupakan, ja pian avulias Intiaani tulikin kertomaan ettei asemilla ja junissa saa polttaa, minka toki tiesin. Sammutin savukkeeni ja lahdin kiskojen puolelle piiloon sauhuttelemaan, Jari lahti mukaan juttuseuraksi. Vaunumme kiskojen puoleisella ovella kaksi paikallista tuli luoksemme osoitellen viereisen junan alle, hokien ”Drags, drags!” Junan alla istuskeli ryysyinen narkomaani, jonka kehoa koristivat madantyvat haavat. Narkkari kompi junan alta horjuvalla askelluksellaan, ja keskitti lasittuneet silmansa Jariin. Poika osoitti puoliksi syopyneella sormellaan Jarin limupulloa. Pari paikallista arahti narkkarille, mutta kelmuiset silmat ja puolikas sormi pysyivat liimaantuneina Mountain Dew pullossa. Jari antoi loput limunsa ihmisrauniolle, joka ryomi takaisin junansa alle jatkamaan hidasta kuolemaansa. 
Herasin paivauniltani ilta-auringon kultaamaan peltomaisemaan. Kurkiaura lensi oranssilla taivaalla. Rapsin muutaman valokuvan ja tuijotin loputonta kylvomaata. Junan ikkunasta Intia oli peltoja, joiden keskella siella taalla kohosi pieni kaupunki kuin keitaana. Soin paivalliseksi loput samosani ja pari chapatia. Saavuimme Agraan, josta ostin kupin teeta ja salatupakoin raiteiden puolella. Aurinko painui horisontin taakse. 
Illan pimetessa vierustoverini alkoi kertoa minulle Dharmasta, Mokshasta ja Hindufilosofiasta yleensa. Kuuntelin tarinoita, historiaa ja myytteja. Junamatkustus on hyva keino oppia maasta ja sen uskomuksista.Uskonnon kautta mies teki aasinsiltaa Saddhujen ennustuksille siita, etta 2012 Intia tulee olemaan maailman johtava maa. Saavuimme asemalle ja menin tapani mukaan raiteiden puolelle tupakoimaan. Rynnakkokivaaria kantava poliisi kuitenkin huomasi puuhani, ja alkoi uhkailemaan 500 rupian sakolla. Pahoittelin ja esitin tietamatonta, ja kavelin takaisin punkalleni. Aloin juoda viskia.
Herasin junan puksuttaessa Katolin aseman ohi. Kello lahenteli yhdeksaa. Maisema oli muuttunut vehreammaksi, mutta koostui edelleen paaosin pelloista. Muuten tasaista maisemaa rikkoi horisontissa kohoava maki. Suuri apina istuskeli pellonlaidassa, vihannesvarkaissa.
Maisema oli vehreaa, mutta pysyi tuttuna peltomaisema, pohjoisen maissi ja perunaviljelmien vaihtuessa riisiin. Valkoisten kyttyraselkaisten harkien vetamat aurat kynsivat vakoja, ja siella taalla kirkkaan variset sarit vilkkuivat vihannesten seasta naisten keratessa valmista satoa. Vaunumme oli kaynyt puolityhjaksi, ja istahdin vapaalle sangylle ikkunan viereen. Tuuli hyvaili kasvoja. 
paivan kaantyessa ehtoolle maisema muuttui metsaisemmaksi. Punaisiin paaratteihin sonnustautuneet ratatyolaiset lapioivat soraa kiskojen vieressa. Jari kompi nokosille, mina jatkoin Intian tuijottelua, vastaillen samalla kanssamatkustajien kysymyksiin Suomesta ja Intian kokemuksistani.Mies kulki ohi kynan ja paperin kanssa ja kysyi hindia ja englantia sotkien halusimmeko paivallista. Tilasin meille ruoat 30 rupian hintaan. Matkakumppanimme, Mr. Jug (hanen minulle antama nimi, jota vuorostani kaytan hanesta) kertoi meidan saapuneen Andhra Pradeshin maakuntaan, hanen kotiosavaltioonsa.
Illan hamartyessa kaytavasirkus alkoi jalleen kukoistaa naamalleen viikset maalanneen akrobaattipojan ja lintuja matkivan kerjalaisen muodossa.Annoin miehelle lantin.Katsellessani ohi kiitavien asemien nimia huomasin kielen vaihtuneen hindista teluguun. Naukkailimme viskin loppuja ja valmistauduimme viimeiseen yohon.
Illansuussa suuntasimme takaisin Lehiin, ja paatimme yrittaa juhliin seuraavana aamuna. Tanaan oli aika nautiskella. Suuntasimme kylan oletettavasti ainoaan baariin, tapasimme tuttuja, ja kuulimme etta tanaan oli triplasynttarit. Minun ja Arnold Schwarzeneggerin lisaksi vuosia vanheni myos Diabolas
Lahestyessamme Kashmiria lisaantyi tarkistuspisteiden maara huimasti, ja bussin apumies heratteli meita pitkin yota passejamme vilkuttelemaan tai tayttamaan kaavake C:ta. Srinagarissa olimme aamusta auringonnousun aikaan. Sajad niminen nuori riivaaja kavi kymmenen muun ohella kimppuumme tavalliseen tapaan heti asemalla, mutta talla kertaa lahdimme Sajadin mukaan, silla han kertoi isansa asuntoveneen olevan lahella, joessa, eika tupaten tayteen ahdetussa Dal jarvessa. Kavelimme HB New Kustooralle ja totesimme paikan viihtyisaksi, ja pienen hintaneuvottelun jalkeen saimme puoli laivaa terassilla ja kahdet sapuskat nimellista korvausta vastaan. Aamupuuhasteluja hoitaessamme isanta, Abdul niminen vanha muslimi, saapui juttelemaan mukavia ikkunamme lapi. Pian miehen jutut siita kuinka kaikki muut ovat rahan peraan paitsi han, ja haluaisitteko muuten ehka taksin sinne tai tanne tai bussi- ja junalippuja, alkoivat aijan jorinat puuduttaa ja suuntasimme vanhaan kaupunkiin kavelylle. Olimme takaisin intiassa. Hulinan ja halinan, kerjalaisten ja hihastakiskojien lisaksi silmaan pisti seikka poliisien ja sotilaiden paljoudesta. Kashmir on aika ajoin levotonta, joten sotilaiden maara on ymmarettavaa. Eras juttelemaan tullut nuorukainen kertoikin vasta edellispaivana jonkun tapetun aivan kaupungin keskustassa. Pienen kierroksen jalkeen lahdimme takaisin veneellemme. Meilla oli suunta, jota en tarinankerronnallisista yllatyskaanteista johtuen paljasta ihan viela, ja paatimme pysya siina. 
Istuimme iltaa asuntoveneemme terassilla ja katselimme ohi soutelevia veneita ja horisonttiin valuvaa aurinkoa. Isanta kantoi poytaan illallista, ja mahat paksuina kavimme lopulta yopuulle noustaksemme seuraavana aamuna bussia metsastamaan. 
Suunatsimme bussiasemalle seitseman aikoihn ja kyselimme halvinta lippua Jammuun. Kuten Lehissa, emme saaneet halvinta lippua, vaan meille kerrottiin ettei Semi-Deluxe kulje tanaan, vain Deluxe. Epailen bussikuskien salaliittoa. Istuskelimme Deluxe liput kourassamme odottamassa, kun aseman pihaan ajoi ihan eurooppalaisellakin mittapuulla linja-autoksi laskettava ajopeli. Kerrankin lisahinnasta oli ehka jotain iloa suuremman jalkatilan merkeissa. Kapusimme bussiin ja lahdimme kohti Jammua. Ikkunan takana yksinaiset sotilaat vartioivat riisipeltoja. Paasimme taas esittelemaan passejamme ja tayttamaan kaavake C:ta tarkastuspisteella, mutta illansuussa olimme Jammussa.