Moottoripyorapaivakirja: Tiikerin vuosi

Location: Sen Monorom, Mondulkiri, Cambodia

Vietimme viela muutaman paivan Phnom Penhissa odotellen Arin Thaiviisumia, ja kysellen, miten pyorat viela mahdollisesti saisi rekisteroitya omalle nimelleen. Selvisi, ettei saisi. Ei siis ilman muhkean maahantuontiveron maksua, ja pitkaa odottelua. Paatimme siis lahtea matkaan, ja murehtia maastapoistumismuodollisuuksia sitten kun sen aika on. Kuka tietaa, ehka matkan varrelta loytyy joku, joka tekaisee meille vaikka vaarennetyt rekisteriotteet.

Otimme suunnaksi Itaisen Kambodzan. Alueen, jossa kumpainenkaan ei ollut aiemmin pyorinyt. Lahdimme ajelemaan valtatieta 1 kohti etelaa, hyvalla asfaltilla, antaen pyorille hieman helpompia ensikilometreja ja itselle mahdollisuuden paremmin tutustua koneeseen. Peltomaisema rullasi vierella, viima viilensi, ja auinko poltti armotta paljaita kasivarsia. Naimme pienen temppelintapaisen, ja pysahdyimme varjoon tauolle.

Jatkoimme valtatiella reilut kuutisenkymmenta kilometria, Neak Loengin lautalle. Ostimme 500 rielilla lauttaliput, ja ylitimme Mekongin mukavasti lautan kyydissa. Koska valtatie jatkui Vietnamin rajalle, poikkesimme pienemmalle tie 11 kohti Kompong Chamia. Tie oli niin ikaan asfaltoitu, mutta liikennetta oli huomattavasti valtatieta vahemman, eika toistasataa ajavia Saigonin busseja tarvinnut enaa vaistella. Tie seuraili hetken Mekongia, mutta poikkesi pian sisamaahan. Jatkoimme alavassa peltomaisemassa, saapuen pian Prey Vaengin kylaan, jossa oli tarkoitus lounastaa.

Pienessa kojussa limut juotuamme suuntasimme kylan raiteille etsimaan ravintolaa. Muutama loytyi, mutta ruokaa he eivat tarjoilleet, eivat lounasajan ulkopuolella. Ari osti pienesta tienvarsikojusta vesimelonin, ja istuimme hymyilevan khmer rouvan kantamille muovituoleille nauttimaan virkistavaa valipalaa.

Karttani kertoi etta hieman ennen kuin saapuisimme valtatielle 7, ja Kampong Chamiin, loytyisi laheisen jarven rannalta temppeli. Yritimme loytaa temppelin, ja poikkesimme pienelle hiekkatielle pollyttamaan santaa. Temppelia ei loytynyt, mutta hiekkateilla ajelu maistui paallystettyja teita paremmin. Paatimme vastaisuudessa valita pikkutiet aina kun mahdollisuus olisi. Saavuimme Kampong Chamiin, soimme, ja suunnittelimme huomista reittia. Ajoa ensimmaiselle paivalle kertyi reilu 170 kilometria.

Alkuperainen ajatus oli ollut jatkaa Kampong Chamista Mondulkirin provisnssiin, mutta koska edellispaivan hiekanpollyttelyt maistuivat niin hyvin, paatimme muuttaa suuntaa, ja valita Mekongia seurailevan pikkutien Kratieen. Ajoimme pienelle majakalle, joka merkkasi tien alkua, ja lahdimme ajelemaan lampimassa ja aurinkoisessa aamussa joen vierta. Ohtimme tupakkaviljelmia, ja paljon pienia kylia, joissa vastaanotto oli perikambodzalaisen ystavallinen. Kymmenet lapset huusivat tervehdyksia ja vilkkuttelivat, palmuista, tienvarresta ja majojen pimennoista. Karrypolulla ei muutamaa skootteria lukuunottamatta ollut liikennetta, joten hiekkaa sai pollytella rauhassa. Valissa poikkesimme vahingossa itse tielta pienemmille poluille, nautimme jokimaisemista ja sammuttelimme janoa pienista kylakioskeista. Pistin merkille, kuinka joenvartta kansoittivat muslmit. Pienia moskeijoita nakyi siella taalla, ja nuoret tytot pitivat paassaan huntua.

Emme kuitenkaan olleet ainoat ulkomaalaiset nailla pienilla karrypoluilla. Alkumatkasta tapasimme kaksi kiinalaista polkupyorailijaa, jotka niin ikaan olivat sotkemassa kohti Kratieta. Ja kun viimein jatimme hiekkatiet taaksemme muutaman kymmenen kilometrin paassa Kratiesta, tuli vastaan ruotsalainen pariskunta jotka olivat kahden oppaan johdolla dirtbike turneella pitkin Kambodzaa.

Hieman ennen Kratieta sattui ensimmainen haveri. Olin jattanyt jarruvaloni johdotukset laiskuuttani korjauttamatta, ja homma kostautui pienella sillalla reilun kymmenen kilometria ennen kaupunkia. Kapealle sillalle ahtautui kuorma-auto, ja jouduin pysahtymaan akisti odottelemaan omaa vuoroani. Takana tuleva Ari ei kuitenkaan huomannut ajoissa pysahtymistani, ja pamautti peraan. Seurauksena revennyt etukumi. Ei auttanut kuin pukata pyora tien laitaan, ja alkaa paikkaushommiin. Kaksi reilunkokoista repeamaa ei ollut helppoa tyota pienilla paikoilla, mutta ilma pysyi kumissa, ja paasimme nilkuttamaan Kratieen, josta loytyisi uusi kumi revenneen tilalle. Tai nain ainakin luulimme. Kiinalaisen uudenvuoden johdosta alan liikkeet olivat kiinni, ja pienet paikalliskumikallet eivat omanneet ison pyoran kumeja. Kumia etsiessamme huomasin etta myos oma takarenkaani oli menettanyt ilmaa, eli en ollut selvinnyt pamauksesta taysin ehjin kumein minakaan. Ajoimme pyorat paikallisen paikkaajan luokse, joka paikkasi kumit ammattitaidolla, ja takasi Arinkin revenneelle kumille kilometreja ainakin Mondulkiriin asti.

Eipa auttanut kuin luottaa, tai lusia useampi paiva Kratiessa liikkeiden avautumista odotellen. Paatimme siis yrittaa Mondulkiriin seuraavana paivana. Tapasimme Kratiessa viela Janin, ja istuimme iltaa kuulumiset vaihdellen ja ohrajuomaa juoden.

Aamulla sidoimme taas reput tarakoille ja lahdimme matkaan. Ensimmaiset kahdeksankymmenta kilometria menisivat tylsasti valtatie seiskalla, ja taman jalkeen karttani antoi kaksi vaihtoehtoa. Pieni hiekkatie, ja hieman isompi paallystamaton tie. Koska matkaa olisi viela reilut 130 kilometria, paatimme valita hieman isomman tien, joka lisaksi poikkeaisi Snuolin luonnonsuojelualueen lapi. No piheja suomalaisia kun olemme, ostimme karttamme kahdella dollarilla katukaupustelijalta, ja saastimme 9 taalaa kunnon karttaan nahden, mutta havisimme tarkkuudessa ja paivayksessa, joka oli auttamatta liian vanha. Tie, jota luulimme paallystamattomaksi, oli ollut sellainen ehka viela vuosi sitten, mutta nyt tieta paallystettiin kovaa vauhtia, eika ajaminen ollut niin nautinnollista kun oli odotettu. Varsinkin, kun vastaan kiitavat kaupunkimaasturit nakkelivat soraa nilkoille. Kilometrit kuitenkin kuluivat viidakon keskella mutkittelevalla tietyotiella, ja pian ylitimme taas maagisen ”noin kymmenen kilsaa kaupunkiin” –rajan. Arin eturengas oli taas tyhja. Yritimme pumpata lisaa ilmaa, toivoen etta reika olisi pieni, muttya turha toivo, ilma karkasi ulos saman tien. Eipa siis auttanut kuin ottaa rengasraudat taas esiin, ja tutkia vahingot. Paikka ei ollut pettanyt, tallakertaa kumi oli revennyt venttiilin juuresta. Koitimme paikata kumin niin hyvin kuin mahdollista, mutta ilma ei pysynyt. Niimpa Ari nilkutti loput kilometrit tyhjalla kumilla.

Sen Monoromissa, Mondulkirin provinssin pienessa paakaupungissa, vai sanoisinko paakylassa, Ari jai etsimaan uutta kumia paikallisen korjaajan kanssa, ja mina lahdin etsimaan yosijaa. Tiikerinvuoden juhlinnan takia kaikki majoituspaikat olivat kuitenkin taynna paikallisia perheita. Mutta ei hataa, eikun telttailemaan. Ei kuitenkaan keskelle viidakkoa, mutta melkein... Ulkomaalaisomisteinen, luonnonhelmassa lepaava Nature Lodge, tarjoaa vasyneelle motoristille takuu yosijan. Kun bungalovit ovat taynna, ohjataan yosijaa etsiva joko telttaan, tai hatatapauksessa vaikka puiden valiin ripustettuun hammokkiin. Kun uusi kumi oli loytynyt kurvasimme Lodgelle, ja nakkasimme tavaramme ravintolan viereiselle tasanteelle viritetyn teltan viereen. Kuumassa suihkussa, kirkkaan tahtitaivaan alla ajohiekkoja naamasta hangatessa sita tiesi, etta taalla tulisi pysyttya muutamia paivia. Seuraavat pari paivaa menisivat siis lahialueeseen tutstuen, ja Lodgella lepaillen.

Aamusella kavimme kiinnityttamassa Arin irronneen rekisterikilven ja rasvaamassa ketjut ja kaansimme pratkien nokat kohti Bou Sra vesiputousta. Tie oli osin paallystetty, osin hiekkainen, ja osin kivinen, mutta ajo maistui. Pienella tulliportilla meilta vaadittiin 5000 sisaanpaasymaksu, tai nain siis luulimme. Kun saavuimme itse putoukselle, oli lipunmyyja vaatimassa uutta viisitonnista. Tivasin hetken myyjan ja poliisin kanssa, ja esittelin aiemmin saamaamme biljettia, mutta he totesivat sen oikeuttavan vain tien kayttoon, itse paasylippu pitaisi ostaa tasta. Alkoi sapettamaan. Taman kaltainen kusetus pistaa aina vihaksi, ja kun soppaan heitettiin viela sadat uuttavuotta vesiputouksen aarella piknikoiden viettavat khmeerit, ei putouksesta juurikaan tullut nautittua. Paluumatkalla avauduin viela hetken tietullia vaatineelle miehelle, mutta tuloksetta. Rahoja ei tippunut takaisin, ja olin varma, etta vaikka lappusessa khmeeriksi 5000 hinta seisoikin, oli piletti tarkoitettu joko maasto- tai linja-autolle. Yllatys oli suuri, kun majatalolla asiaa tiedusteltuani henkilokunta suomensi tekstin todellakin tarkoittavan moottoripyoran tietullia. Kallis oli tulli.

Kavimme viela kaantymassa toisella pienella putouksella, ja kolmannellekkin yritimme, muta jyrkka vuohipolku osoittautui liian haastavaksi jopa maastopyorille. Tai alas putoukselle olisi varmasti paassyt, mutta takaisin ylos en menisi takaamaan. Hauskaa oli silti, maisemat olivat taydellisen vihreat, ja vuohipolulla mukava ajella. Iltapaiva menikin sitten pudonnutta takavilkkuani korjaillessa, ja irronutta matkustajan jalkatappia kiinnitellen, ja korjausolusia maistellen.

Tassa nyt olisi tarkotus viela lepailla paiva, ja huomenissa on aika ottaa uusi suunta: Pohjoinen, Rattanakiri. Toivotaan etta kumit, koneet ja miehet kestavat!