Paatin paeta vuorille meditoimaan ja selvittelemaan elamanlangan solmuja jotka ristiriidat suunnitelmassa ja toteutuksessa tuottivat. Soitin Yakille, Tiibetilaiselle moottoripyorakerholaiselle johon tutustuin oluenhuuruisessa pokeri-illassa. Yak saapui ja hyppasin pyoran kyytiin ja karautimme kaupungin laidalle, pieneen hui muslimi lahioon, josta lahdin suuntaamaan reppuineni kohti edessa kohoavia kallioita. Kipusin muutamia tunteja ja paastyani tarpeeksi kauas jottei kaupunki tai sen aanet hairinneet, valitsin itselleni mukavan huipun ja istahdin alas. Kuuntelin luonnon hiljaisuutta ja katselin muutaman pienen petolinnun liitelya huippujen ylla. Silloin talloin joku linnuista huomasi paastaisen tai muun vipeltajan ja syoksyi alas kynnet ojolla.
Orastava ja lapsellinen pakettimatkafobia kaikkosi pian raikkaan vuoristoilman tulviessa kehkorakkuloihin ja auringon lammitellessa huipulla kokottavaa reissaria. Ei ajatus kahden muun matkalaisen kanssa matkustamisesta ollut mitenkaan paha, tai se etta hintaa 10 paivan reissulle Lhasasta Nepalin rajalle tulisi suolaiset 300 euroa, vaan mika ahdisti vielakin mielta oli juuri tama 10 paivaa. Ei vapautta, ei aikaa tutustua kunnolla kulloiseenkin olinpaikkaan, vaan fiksattu aikataulu jossa oli pysyttava. Ei ollenkaan tapaistani. Pohdin sita, kuinka tama "pakettimatka" saanto luvan saamiseksi oli ollut olemassa iat ja ajat, mutta kuinka viela pari vuotta sitten saattoi ostaa lyhyen ja halvahkon Lhasa matkan, ja Pyhaan Kaupunkiin paastyaan haistattaa pitkat koko turneelle ja menna sinne minne tuuli tien piirtaa, juuri niin kauan kuin viisumissa paivia riitti. Tanaan tama ei ole mahdollista, kerrottiin jokaiselta taholta. Yleisen turvallisuuden virasto oli hyvin tiukka asian suhteen, kuin myos jokainen jututtamani matkanjarjestaja, mutta silti en voinut olla pohtimatta taman paikkaansapitavyytta. Miksen voisi vain ottaa sita halvinta pakettia ja kadota taman jalkeen omille teille? Ei, minulle oli vakuutettu, opas on oltava koko matkan ajan, etka voi jarjestaa matkoja enaa Lhasasta, kaikki on tehtava ennakkoon. Ehka tanaan todellakin oli nain, ehka ei.. Mieleni pyori vaihtoehtojen ymparilla.
Pureskelin evaaksi ostamani kanan vasenta koipea kun valaistuin. En ollut matkalla Kim Jong Illin ihmemaahan, vaan Tiibetin "autonomiselle" alueelle, eli opas pakko on luultavasti enemman teoreettinen kuin kaytannollinen. Teoriassa opas tulee ehka olla, mutta ei sinua junaan istuteta jos kuljet yksin Lhasan katuja, matkalla kauppaan tai Barkhorille. Kunhan sinulle on nimetty opas. En kuitenkaan tiennyt kuinka tarkasti lupia kytataan, ja luultavasti tama pakettimatkapakko tekee Lhasasta jatkomatkustukseen tarvittavan luvan saannin hankalaksi, mutta luultavasti tata lupaa ei edes tarvitse jos suostuu pysymaan alkuperaisen luvan sallimilla alueilla. Silti, ensikaden tietoa minulla ei ollut, silla ilmeisesti itsenaisia matkalijoita ei enaa ylangolle (ehka juuri tassa artikkelissa puhutusta syysta) mene, silla en onnistunut loytamaan infoa edes internetin syovereista, etta joku olisi vastikaan Tiibetissa omin nokkinensa kaynyt, ja kertoisi kuinka homma todellisuudessa menee. Niimpa paatin omistaa tulevan Tibet expeditionin talle, tuoda ne salat julki ja kertoa mika tilanne todellisuudessa on. Hymyilin, olin paatokseeni tyytyvainen. Lahtisin siis tiistaina kohti Lhasaa kahden brittflikan kanssa, nauttisin Tiibetista koko kymmenen paivan reissun edesta ja tunkeutuisin niin syvalle aiheeseen kuin tama mahdollisesti antaa myoten. Ensi kertaa varten minulla ainakin olisi oman kaden tietoa.
Sytytin savukkeen, iltapaiva oli pitkalla. Olin ollut vuorella kuutisen tuntia. Lahdin kapuamaan alas takaisin kohti kaupunkia, ja hostellia. Tervehdin vuoristotiella vastaani tulevaa kopukkakuskia.
Eli tiistaina hyppaan junaan Antoinetten ja Cindyn kanssa, ja aloitamme kymmenen paivan ramminan lapi ylangon, tavoitteena Nepalin raja. Matkasuunnitelmaa en paljasta, mutta perinteisia Nam Tso jarvea ja Land Cruserilla tapahtuvaa Qomolangman (Mt. Everest) perusleirissa vierailua ei nailla nakymin nahda. Vaikka "seitseman viikkoa Tiibetissa" vaihtui nyt hieman lyhyempaan settiin, ja joudun tinkimaan kulkurin vapaudestani, on silti pidettava mielessa etta Tiibet ON poliisivaltio, ja itsensa tai joku muu on helppo saada vaikeuksiin liiallisella seikkailunhalulla ja itsepaisyydella, joten tama raataloitu ratkaisu ajaa asiansa talla kertaa. Lupaan ettei tule toistumaan, heheh... Reportaasia seuraa sitten Nepalista, jossa uudet seikkailut jo odottavat malttamattomina kulkuria saapuvaksi. Ensi kertaan!
2 kommenttia:
Onnea Nepaliin! Varmasti mukava paikka :P
anonyymi
heippa! hauskaa reissua nepaliin :)
taisin jo siellä mongoliassa sillon sata vuotta sitten mainita että kävin tätä ennen omaa reissua (ja sen aikanakin) lueskelemassa, mutta nyt oli urakka kun taukoa oli jonkun aikaa :D
no, hauskoja reissuja kuitenkin! jatkan kateellisena lueskelua, nimittäin suomi kutsui kuukausi sitten, töitä pitäis nyt tehdä ja syyskuussa tarkoitus lähteä takaisin vietnamiin (jossa vietin viimeiset n. puol vuotta reissusta joka muuten venyi yli kolmella kuukaudella suunnitellusta :D), toivon mukaan pidemmäksi aikaa.
t. sanna (sieltä mongoliasta, jos vielä muistat ;)
Lähetä kommentti