The Nightmare Before Christmas

Location: Beijing, China

Bishkekista lahteminen osoittautui haastavammaksi kuin olin kuvitellut. Menin bostailemaan Osh bazaarille hyvissa ajoin ennen auringonnousua, jotta ehtisin ensiksi tayttyviin minibusseihin. Saapuessani bazaarin asema oli autio, lukuunottamatta yhta kimppataksia, jonka kuljettaja vaitti etteivat minibussit enaa kulkeneet liiallisen lumen ja jaan takia. Vaite osoittautui todeksi, silla parin tunnin odottelun jalkeen en ollut nahnyt ainuttakaan minibussia, jonka tuulilasia olisivat koristaneet kyrilliset kirjaimet O ja SH. Paatin siis ottaa mita oli tarjolla, ja lupauduin taksimatkaan, kunhan taksi ensin tayttyisi muista matkustajista. Huono ja kylma keli olivat ajaneet ihmiset koteihinsa, eika kukaan tuntunut olevan halukas matkaamaan reilun 12 tunnin matkaa, lapi vuorten. Kello oli kaksi kun taksi viimein tayttyi, ja aloitin hintaneuvottelut kuskin kanssa. Tiesin, etta kaypa hinta matkasta oli 900 - 1000 somia, mutta kuski ei antanut tingata alle 1300, vaittaen etta muutkin matkustajat maksoivat saman, mika tietysti oli taytta kukkua. Kuski tiesi ahdinkoni, jos en ottaisi hanen tarjoustaan, en matkustaisi Oshiin tanaan. Niimpa ei auttanut kuin kaivaa kuvetta. Taksikuskit, maailman vittumaisimmat rosvot.

Lunta vuorilla todellakin oli, ja jaata. En tiennyt omasiko kuski kitkarenkaita, nastoja kumeissa ei ainakaan ollut. Eipa silti, maisemat olivat kuitenkin taas kerran kohdallaan. Kivutessamme silloin talloin pilvien paremmalle puolelle avautui alla oleva vuoristomaisema lentokoneperspektiivista, ymparoivien huippujen pilkottaen pilvimeresta. Ei voinut kuin nauttia kyydista, ja maisemista.

Kellon kaydessa puoltayota aloin toivoa etta jaiset tiet olisivat hidastaneet matkaamme neljalla, viidella tunnilla, jotta saastyisin hotellin haeskelulta oisessa pikkukaupungissa. Toiveeni ei kuitenkaan kaynyt toteen, ja saavuimme perille puoli kolmen aikaan. Ei auttanut kuin alkaa harhailemaan kylmassa ja pimeassa kaupungissa, silla hotelli jonka eteen kuskini minut pudotti oli pikkaisen turhan kallis makuuni yon maksaessa halvimmassa huoneessa saman minka olin juuri pulittanut taksimatkastani. Lahdin siis liukastelemaan LP:n mustavalkoinen ja epatarkka kartta kourassani oisille kujille. Loysin tieni viimein halvimmalle hotellille. Vaikka Oshista loytyikin edullinen, Bishkekin South Guesthousen tyylinen privaatti majatalo, epailin vahvasti kenenkaan avaavan ovea minulle aamu kolmelta, joten paatin etsia paikan unilta herattyani, ja tyytya yohon hotellissa.

Koputin pimean Alay hotellin oveen, ja tiirailin sisaan sytkarini taskulampun kanssa (onko parempaa keksintoa kuin led valolla varustettu tupakansytytin?) Hetken ovea hakattuani kompi nuori reseptionisti avaamaan. Syy toiminnan hitauteen paljastui nopeasti: Reseptionisti ja yovartijan virkaa toimittava poliisi, joka alkoi leuhkia minulle olevansa Spetznaz, olivat paattaneet nopeuttaa yon tuntien kulumista tyhjennellen paria pulloa vodkaa. Kirjauduin sisaan, ja ennen kuin paasin nukkumaan jouduin viela istumaan hetken shotteja poliisin kanssa kiskoen, joka antoi minulle kannykkanumeronsa, ja kaski soittaa jos mitaan ongelmia Oshissa ilmenisi; han tulisi salamana paikalle ja pieksisi kaikki vaivaajani uskomattomilla spetznaz kyvyillaan. Niimpa niin, shotti alas, kiitos ja kumarrus, mina lahden nyt nukkumaan.

Herattyani lahdin etsiytymaan Osh Guesthouseen. Yritin soittaa respan puhelimesta, mutta numero oli vaihtunut sitten matkaoppaani julkaisun, joten ei muuta kuin kokeilemaan kepilla jaata. Kavelin lapi jo vilkkaaksi kayneen bazaarin, ja katselin vesi kielella herkullisia makkaroita ja tuoreita leipia. Minun aamupalani olisi kovaksi kaynyt leipa ja mansikkahillon jamat jotka makasivat repussani edellispaivan taksimatkan jaanteina. Loysin majatalon kohtuu helpolla pienen kerrostalon sokkeloista, ja oveen oli jopa kirjailtu pienella sanat Osh GH loytamista helpottamaan. Soitin ovikelloa, mutta kukaan ei avannut. Ovessa roikkui lappu, jossa oli puljun omistajan, Daniyarin, puhelinnumero. Riipustaessani numeroa ylos, sattui Daniyar kuitenkin palaamaan kauppareissultaan, ja saastyin matkalta yleisopuhelimelle. Majatalossa ei ollut muita, ja Daniyar majoitti minut kakkos asuntoonsa, viereisen oven takana. Sain siis oman ison yksion vajaaseen neljaan euroon yo, tukikohta pariksi seuraavaksi paivaksi oli loytynyt.

Keli oli talvinen, lunta satoi, ja jalkakaytavat olivat liukkaita. Pihamaan lapset leikkivat lumessa, mutta koska olen jo valitettavasti kasvanut ulos lumienkeleista ja lyhtyjen rakentelusta, paatin kayttaa nuoskaista kelia tekosyyna internetkahvilassa istuskeluun.

Istuessani myohemmin pienessa ravintolassa sain taas muistutuksen siita matkustelun yhdesta huonoimmista puolista. Kusetuksesta. Ruokalistan mukaan tilaamani nuudelisoppa kustansi 50 somia, ja litran kola 40 (pienempia ei tarjoilijan mukaan ollut) Ainoa artikkeli jota menussa ei nakynyt oli soppani kyytipojaksi tarjoiltu leipa. Aterioituani ojensin tarjoilijalle silean 200 setelin. Tarjoilija antoi vaihtorahat: 40 somia. Olihan kallis leipa, tai sitten tarjoilijatar paatti auttaa itseaan mojovalla tipilla. Olin liian vasynyt edes tekemaan asiasta numeroa, joten annoin nuorelle naiselle vain vihaisen katseen ja painuin pihalle ovet paukkuen. Vitutti ja vasytti. Matkavasymys painoi selkeasti paalle, ja halusin vain olla jo Pekingissa kylma olut kourassa lataamassa paristojani ja miettimassa seuraavaa siirtoa. Valissa oli kuitenkin viela Irkeshtamin sola, ja sen takana pitka matka rautakukon kyydissa.

Vahampa tiesin, etta edessa olisi yksi ikimuistoisimmista rajanylityksista.

Lahdin jatkamaan aamusella lahemmas rajaa, Sary Tashin kylaa, jossain Tian Shan vuoriston katkoissa. Etsiydyin bussiasemalle, ja hetken harhailun ja taksikuskien naurettaville hintapyynnoille hermostumisen jalkeen pulla Uaz –minibussi kohti maaranpaatani loytyi, ja ahtauduin reppuineni takapenkille. Vuoristo alkoi heti Oshin ulkopuolella, ja Uaz kiemurteli lumisella tiella hitaasti, mutta nelivetoisen varmasti. Katselin jaista maisemaa ikkunan lapi, ja annoin mielen vaellella.

Aurinko oli jo painumassa huippujen taa kun astuin ulos Uazista lumiseen kylaan. Pakkanen jaadytti hengutyshuurut partaani valittomasti, kavellessani pienen kylan raittia yosijaa etsiskellen. Kyla oli hiljainen, missaan ei juuri nakynyt elaman merkkeja, mita nyt muutama kuorma-auto taittoi verkkaisesti matkaa kylan kohti rajaa. Huominen kyytini, mietin.

loysin pian pienen majatalon, ja astuin sisaan vastaanottavaan lampoon. Kiltti vanha rouva kysyi soisinko illallista ja aamupalaa, ja koska arvasin mita olisi illalliseksi, ja minka tahteet aamupalaksi, tyydyin vain yhteen annokseen plovta. Repussani oli leipaa ja juustoa aamupalaksi. Plovt nieltyani rouva ohjasi minut viereiseen huoneeseen, jonne han oli sijannut patjan perheen poikien kanssa. Pojat vahtasivat dvd:lta jotain venajaksi dubattua fantasiaelokuvaa. Paatahtena heilui nahkaiseen tabardiin sonnustautunut Jason Statham. Vaikka herra hyva toimintanayttelija onkin, ei bastardimiekan heiluttelu oikein sopinut repertuaariin. Kaansin siis kylkea ja nukahdin lampiman peiton alle.

Aamu oli kolea, ja aurinko viela piilossa huippujen takana kun lahdin kompimaan lampoisesta majatalosta uinuvaan kylaan. Hetken odottelun jalkeen nain lahestyvan rekan valot, ja aloin huiskuttaa kattani. Lumi pollysi naamalleni rekan kaasuttaessa ohi, hidastamatta. Kaarin kaulaliinaa tiukemmalle ja jatkoin odottelua. Pian toinen rekka lahestyi, ja huiskutin. Rekka ajoi ohi, mutta pian nain jarruvalojen syttyvan ja juoksin auton peraan. Nuori poika avasi oven vankarin puolelta, ja kommin kyytiin. Kuski, keski-ikainen Uzbekki, esittaytyi Zurichiksi. Vankari oli hanen poikansa. Zurich lupasi kyydin rajalle, ja rekka aloitti kulkunsa lapi valkoisen vuoriston. Nouseva aurinko varjasi loputonta valkoisuutta punaisella kullalla. Mursin itselleni palan leipaa ja juustoa, ja sytytin tupakan.

Saavuimme rajalle parin tunnin korottelyn jalkeen. Kiitin kyydista, huiskautin hyvastit, ja tallustin suorittamaan maastapoistumisvelvollisuuksiani. Huomasin lauman ihmisia jonottamassa leimojaan, ja bongasin lansimaiset piirteet omaavan herran jonosta. Toivotin huomenet ja liityin jonoon. Xavi, espanjalainen matkamies oli valinnut liftin sijasta bussin Oshista Kashgariin, vaihtoehdon jonka olin hylannyt sen tylsyyden ja kalliuden takia. Kyydista kun piti pulittaa 70 dollaria. Kuultuaan kuinka helppoa kyydin saanti oli ollut, alkoi Xavi katua paatostaan, mutta koska lippu oli ostettu ja yksi yo bussissa lusittu, paatti han matkata lopunkin matkasta bussinsa punkalla maaten. Jutellessamme ja jonottaessamme yksi rajavartioista huomasi reppuselkaisen kulkurin, ja koska en kuulunut bussilastiin, sain erikoiskohtelun ja herra kavaisi noutamassa minulle maastapoistumisleiman ja ohjasi sitten uuteen rekkaan, kaskien kuskia viemaan minut ei-kenenkaan-maan lapi Kiinan puolelle. Kipusin koppiin, kiitin kuskia, ja korottelin kolme kilometria Kiinan ensimmaiselle tarkastuspisteelle.

Paasin esittelemaan taas vesipiippuni toimintaa ja kokoamista tullimiehille. Artikkeli, josta tullimiehet ovat olleet joka rajalla erittain kiinnostuneita. Eivat pahassa mielessa, kukaan heista ei ole ehdottanut etta ehka se on kontrabandien polttamista varten, ovat vain olleet aidon kiinnostuneita kuinka piippu toimii. Kun olin kertonut piipunpolttoprosessin hiilien lammitysta myoten, ei herra enaa jaksanut olla kiinnostunut reppuni lopusta sisallosta, vaan pyysi pakkaamaan, ja ohjasi jalleen uuteen rekkaan, joka veisi minut lopun matkaa maahantulotarkastukseen.

Immigrationista selvittyani kavelin pihalle. Hymyilytti, jostakin syysta Kiinaan tuleminen on aina kuin saapuisi kotiin. Vaihdoin loput sumini Kiinan rampyloihin raja-aseman edessa karkkyvilta Uiguureilta, ja lahdin kyselemaan kimppataksin hintaa. Paras tarjous jonka taksimiehilta sain oli 200 rampylaa, parikymmenta euroa, autosta Kashgariin. Kerroin kuitenkin haluavani jakaa kustannukset, ja paatin odottaa josko muita kyytilaisia ilmaantuisi. Istuskellessani repullani, ohi ajoi lava-auto, jossa istui kaksi Han kiinalaista. Auto pysahtyi, Uiguuri kuski veivasi ikkunan auki, ja kysyi olinko matkalla Kashgariin. Sinnehan mina, joten kipusin kyytiin. Yritin udella mita kyyti kustanstaisi, mutta niin kiinalaiset kuin uiguurigaan ei ymmartanyt mita olin vailla, joten paatin vain pitaa huolen etten jaa kyydista ensimmaisena, jotta naan mita kiinalaiset kyydista pulittaisivat. Kinkit tarjosivat luonnollisesti tupakkaa, ja matka savuisessa autossa alkoi. Olimme jo lumirajan alapuolella, kamelit kayskentelivat laiskasti tien laidalla.

Nautin rajanylityksen ja kyytien saannin helppoudesta, ja mietin, kuinka koukussa olinkaan tahan hommaan, matkustukseen. Ei edes Betty Ford saa minua enaa parannettua. Mietin silti tauon paikkaa, ja haaveilin lampoisesta Kaakkois-Aasiasta.

200 kilometria Kashgariin meni nopeasti, tupakkia ketjussa poltellen, ja huonoa kiinaani harjoittaen. Kiinalaiset olivat matkalla rautatieasemalle, joten kuski suhasi sinne ennen kuin veisi minut takaisin keskustaan. Kavi kuin nyrkki silmaan. Steissilla kinkit iskivat herralle kouraan 200 rampylaa kumpainenkin. Hammastys oli suuri, jopa pettymyksen omainen, silla olisin saanutoman auton samaan hintaan, mutta minkas teit. Saavuttuamme keskustaan kysaisin kuskilta voisinko maksaa dollareilla, rampylani eivat riittaisi. Kuskille tama passasi hyvin. kaivoin rahavyostani 20 dollaria, ja koitin vaittaa ettei minulla ollut enempaa. Kuski ei ollut iloinen, ja tiesi vaihtokurssin hyvin, summassa oli kymppi liian vahan. Vakuuttelin herralle ettei minulla ollut enempaa, mutta rahavyota kaivaessani oli han huomannut ne muutamat irtodollarit jotka lojuivat rahavyoni pohjalla. Kaivoin dollarit, kaikki nelja, ja kuski oli iloinen. 24 dollaria, matkani Oshista kashgariin maksoi siis yhteensa reilu kolmisen kymmenta taalaa, eli alle puolet bussin hinnasta, diili oli siis hyva, ja kokemuksena ehdottomasti parempi.

Kavelin Bishkekissa suosituksia saaneeseen Chini Bagh hotelliin, paikkaan, jonne olin opastanut myos Xavin, kunhan hanen bussinsa saapuisi perille. Dormitorio sisalsi kolme sankya, suihkun ja wc:n. Hotelli oli puhdas ja halpa, ymmarsin hyvin miksi japsit olivat tata suositelleet. Otin suihkun ja lahdin alas ostamaan kaljaa, ja matkalla kulmakauppaan nain Xavin kavelemassa kohti hotellia pienen paivareppunsa kanssa. Kerroin missa huoneessa olin, Xavi meni kirjautumaan sisaan, ja mina jatkoin kohti kaljaostoksia.

Seuraavana aamuna suuntasimme steissille ostamaan liput Urumiin. Minulla oli hoppu Pekingiin, ja Xavilla Laosiin, jonne han oli menossa tapaamaan ystavaansa, joten paatimme etta yksi paiva Kashgariin saisi riittaa. Vaeltelimme vanhassa kaupungissa, rapsimme kuvia, ja loysimme tiemme torille. Koska olin hajottanut leathermanini puukon jo intiassa, ja matkannut sen jalkeen vain pienen hedelmaveitsen kanssa, paatin aseistaa itseni uudelleen, silla uiguurit tekivat hyvia puukkoja. Eivathan ne lapin leukun veroisia ole, mutta kasityona tehty puukko on aina tehdasversiota parempi. Kauppa torilla ei ilmeisesti luistanut turhan hyvin, silla puukkokauppias tinkasi itsensa alas 160 yuanista viiteenkymppiin ilman, etta jouduin tekemaan minkaanlaista vastatarjousta. Herra ei vaikuttanut tyytyvaiselta hintaan, mutta halusi silti myyda puukon minulle, hinnalla milla hyvansa. Hyvan ostoksen paatteeksi suuntasimme kalliiseen kahvilaan. Tama on se juttu mika naurattaa matkustuksessa paljon: Sita tinkaa kadulla 1,5 yuanin kebabeista, ja sitten kavelee ostamaan 25 yuanin kahvin... Mutta pakko sanoa etta moccha latte maistui. Loysimme illalla viela pienen pubin, ja aloimme kiskoa olutta Kashgarin viimeisen illan kunniaksi.

Ehka olen alkanut nauttimaan luksustelusta hieman liikaa, silla aamulla Hard Seat osastolle kompiessani aloin kirota nopeasti piheyttani. Varsinkin vierailtuani puolityhjassa ja siistissa Sleeper osastossa, jossa Xavi majaili. Konduktoori ajoi minut kuitenkin nopeasti takaisin sikaosastolleni, ja ahtauduin epamukavalle penkille, ja kirosin ahtailla ja taysilla kaytavilla kirmaavia uiguurilapsia. Lahdin ravintolavaunuun juomaan kaljaa, ja paatin matkustaa Pekingiin sleeper luokassa.

30 tuntia kovaa penkkia ei antanut paljoa unta, mutta Urumqiin paastyamme paatin silti jatkaa Pekingiin jo saman illan junalla. Xavi paatti jaada tutustumaan kaupunkiin pariksi paivaksi, joten huikkasimme hyvastit. Ehka nahdaan Kaasiassa. Kahden vuorokauden express junan punkkalippu oli suolaisen hintainen, 60 euroa, mutta puhtaalle punkkaosastolle paastyani tiesin etta paatos oli oikea. 70 tuntia kovaa penkkia yhtasoittoa olisi liikaa niin psyykkeelle kuin fysiikalle. Ostin pari olutta ohi kurvaavasta tarjoilukarrysta, ja kaljat juotuani kommin ylapunkkaani. Sanky tuntui taivaalliselta.

Aamusella matkaseuranani olevat kiinalaiset kavivat juttusille, vaikka englantia herrat Hou Jian, Mack Yu, Yulim Wu ja Hali eivat juuri puhuneetkaan. Kaljaa kiinalaiset tykkaavat kumminkin juoda, ja niin tykkaan minakin, ja kultaisen nektarin nauttiminen alkoi jo alkupaivasta. parin oluen nousuissa herrat paattivat opettaa minulle perikiinalaisen korttipelin, jota Mack Yu kutsui nimella ”Cheeky Boss”. Hakkasimme siis korttia, joimme kaljaa, ja kaljojen loputtua vaihdoimme panoksettoman kortinlyonnin juomapeliksi, ja haviaja kulautteli paskan makuisia mutta vahvoja riisiiviinashotteja rangaistukseksi huonosta pelista. Onneksi havisin eniten, silla veikkaan etta viinapaani on kohtuudella parempi kuin pienten kiinalaisten, joten kukaan ei aitinyt liian kovaan humalaan.

Junamatka meni nopeasti hyvassa seurassa, ja saavuttuani Pekingiin hyvastelin matkakumppanini ja suuntasin kohti metroa. Olin sopinut tapaavani henryn LiShuiQiaon starbucksissa, josta voisin ilmoittaa saapumisestani sahkopostilla. Sain istua moccha frappucinoni kanssa komisen tuntia ennen kuin Henry saapui noutaamaan reissun rahjaamaan matkamiehen kahvilasta. Henryn uusi kamppa on komea, eika lainkaan niin kylma kuin edellinen. Kylla nuilla englannin opettajilla kelpaa.

Eli taalla ollaan, jouluostoksia on tehty kovasti (sain sen uuden musiikkisoittimenkin...) ja aatto menee luultavasti Infected Mushroomin tahtiin Banana clubilla heiluessa. Mihin tasta, ja milloin, kuka tietaa. Nauttikaa pyhista, ja syokaa kinkkua. Mina joudun tyytymaan ankkaan. Joulua!

JK: Blogger kun on kiinassa bannissa, en jaksa taistella kuvien kanssa, laittelen ne sitten myohemmin....