Lautta kuljetti pyorat ja miehet Mekong joen ylitse, ja lahdimme kaasuttelemaan punahiekkaisella tiella. Suuntana olivat pienet tiet ja Preah Vihearin temppeli Thaimaan rajalla. Karttasuunnittelun perusteella oli ajatuksenamme ottaa tie 214 Tbaeng Meancheyn provinssipaakaupunkiin, ja jatkaa pohjoiseen yopyen temppelilla. Pysahdyimme varmistamaan suuntimamme, ja ajo-ohjeet saatuamme suuntasimme matkaan. Tie oli paaosin hyva, vain eri mita luulimme ajavamme, kuten ennen pitkaa tulisimme huomaamaan.
Liikennetta ei ollut, yhtaan, mika teki ajosta entista nautittavampaa. Pellot rullasivat ohitse, vesipuhvelit vilvoittelivat pienissa rapakoissa, ja aurinko paistoi pilvettomalta taivaalta. Hetken ajettuamme saavuimme pieneen kylaan, jossa pysahdyimme tupakkatauolle. Lauma lapsia keraantyi kaukaisuuteen katselemaan muukalaisia. Mina katselin kayskentelevia kanoja ja riisia siiviloivaa tyttoa. Kylan jalkeen tie muuttui huonommaksi, ja katosi pian syvalle viidakkoon. Vehreyden keskella varjoissa puikkelehtien taitoimme matkaa sopivan ripeasti, kunnes viidakko antoi periksi. Tulimme ensimmaiseen risteykseen, jota ei kartassa ollut. Valitsimme oikean, silla lansi tuntui jarkevammalta suunnalta kuin etela. Polku kavi kivikkoiseksi, ja ajaminen oli tuskastuttavan hidasta rynkytysta. Aikamme risteilevilla poluilla harhailtuamme tormasimme muutamaan kylalaiseen, jotka viittoilivat meita oikeaan suuntaan. Seurasimme kylalaisten opastamaa polkua ja saavuimme pian kylaan, jonka kuvittelimme olevan Mlu Prey. Kysyimme suuntaa, ja ostimme parit kolat pienesta kylakaupasta, ennen kuin jatkoimme taivalta nyt jo parantuneilla teilla.
Saavuimme pian sillalle, jonka ylityksesta pyydettiin 2000 rielia per pyora. Siltamaksut sapettivat, vaikka pitaa tottakai ymmartaa etta sillan on joku rakentanut, ja tullin keruu on hanen elantonsa. Tutkin hetken veden syvyytta ja suunnittelin ajavani yli, mutta paatin kuitenkin maksaa rielit ja pysya kuivana. Muutaman kerran kaannyttyamme ja pienta karrypolkua pohjoiseen ajettuamme tuli vastaan T-risteys. Risteys, jota ei kartassa todellakaan pitanyt olla. Ellei... Aloimme ymmartaa, etta olimme seurailleet ihan vaaraa tieta alusta alkaen, ja vastaamme tullut Lansi-Ita suuntainen tie oli juurikin tie 214, tie jota luulimme ajaneemme koko paivan. Tie oli kunnostettu ja levennetty, joten ehka syrjapolkujen tuottamukseton valinta oli sittenkin ollut se oikeampi ratkaisu. Lahdime ajamaan kohti Lantta, ja kohti Tbaen Meancheyn pikkukaupunkia. Iltapaiva oli harhailujemme vuoksi jo pitkalla.
Tieta kunnostettiin kovaa vauhtia, ja kasteltu savipaallyste oli valissa erittain liukas. Paasin kokemaan liukkauden omakohtaisesti yrittaen homoyksissani ohittaa edessa hidastelevaa skootteria. Pyora alta, ja naamalleen saveen. Loin rytakassa jalkani, ja rintani erinaisiin pyoran osiin. Jalkaa sarki, ja syvaan hegittaminen ja yskiminen sattui hieman. Pikkuvikoja. Pyora selvisi rytakasta taittuneella vaihteenvaihtajalla ja komealla mutakoristuksella sivukatteissa.Saavuimme Tbaeng Meancheyhyn kellon kaydessa viitta. Pysahdyimme ravitsemusliikkeeseen myohaiselle lounaalle, ja ystavallinen rouva ohjasi mutaisen motoristin ensin pesulle. Puhtaus on puoli ruokaa. Soimme, tankkasimme, ja paatimme jatkaa etappiimme Preah Vihearin temppelille pimeassa. Aurinko painui horisonttiin kun kurvasimme kylasta hiekkatielle hengittelemaan vastaan suhaavien autojen pollyttamaan punaista polya. Ajovalojen kelmeassa valossa matka taittui hieman hitaammin, ihan turvallisuussyista. Lehmia tuntui maleksivan tien laidalla sen verran, etta pimeassa naudan kylkeen pamauttaminen ei kuulostanut ajatuksena hyvalta.
Saavuimme parin tunnin ajon jalkeen risteyskylaan, jossa pysahdyimme virvokkeille. Paikallinen poliisi tuli juttelemaan ja tiedustelemaan mista ja minne motoristit olivat menossa. Hetken mukavia juteltuaan poliisi pyyteli anteeksi hairiota, ja jatti meidat nauttimaan juomistamme. Lahdimme ajamaan viimeiset kymmenkilometriset. Tien laidalla palava puu valaisi hetken tieta.
Saavuimme viimein vuoren juurelle puoli kymmenen aikaan. Pysahdyimme tupakalle, sattumalta pienen bordellin eteen, josta nuoret ilolinnut tulivat kyselemaan minne olimme matkalla. Kerroimme nukkuvamme vuoren paalla majatalossa. Luulin, etta rajakonflikti Thaimaan kanssa olisi ollut ohi jo aikoja sitten, mutta paastyamme vuoren paalle tulivat sotilaat epaamaan paasymme pidemmalle. Koetin selittaa etta halusimme yopya majatalossa, mutta sotilaat vaittivat ettei vuorella ollut majataloa, ja ettemme saisi nukkua raunioillakaan, silla Thait tulisivat ja ampuisivat meidat.. Niimpa niin. Kinaaminen huonosti englantia taitavien sotilaiden kanssa ei hyodyttanyt, joten pettyneina ajoimme takaisin alas etsimaan majataloa yoksi. Kirjauduimme sisaan, ja suuntasimme sotilaiden tayttamaan baariin juomaan olutta ja katsomaan nyrkkeilya. Aamulla olisimme tervetulleita vuorelle.
Nuudelisopan ja jaakahvi aamiaisen jalkeen ajoimme pyoramme uudelleen ylos vuorelle. Temppelilla oli sotilaita lukuunottamatta edelleen hiljaista. Lisaksemme temppelia kansoitti vain pieni pyhiinvaeltajajoukko. Juttelimme ystavallisten sotamiesten kanssa, ja nautimme maisemista aikamme.
Oli aika jatkaa matkaa. Suuntana Anlong Veng. Matka ei ollut parhaasta paasta kymmenien kuorma-autojen ja city-maasturien pollyttaessa punaista hiekkaa silmat ja nielun tayteen. Polyn peittamina saavuimme Anlong Vengiin ja hotellin loydyttya siirryime katukioskeihin juomaan halpaa Crown olutta.Koska olimme lahella Thaimaan rajaa paatimme aamusella poiketa naapuriin vaikkapa kahville. Ajoimme hieman toistakymmentakilometria vuoristoon, Choamin raja-asemalle, ja maastapoistumismuodollisuuksien jalkeen olimme Thaimaassa. Thaimaan puolella rajaa ei kahvilaa kuitenkaan nakynyt, joten paatimme palata takaisin Kambodzaan. Kostuihan reissusta sentaan uudella kuukauden oleskeluun oikeuttavalla viisumilla. Niin, tama viisumi vei sitten sen viimeisen passin sivun. Janna nahda mihin Thait leimansa mahduttavat kun sinne lopulta paatan suunnata, taman kertaista pidemmaksi aikaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti