Siem Reapissa sain viimein kaipaamani uuden takavanteen. Uuden kaytetyn siis, mutta ainakin vanne oli kunnossa ja suora. Koyhdyin lystista vain 40 taalaa, mika oli positiivinen yllatys, ja hyva hinta siita ettei enaa tarvinnut pelata henkensa puolesta kovemmassakaan vauhdissa.Kaansimme pratkien keulat Kambodzan Route 66:lle, kohti Boeng Mealeyn ja Preah Khanin rauniotemppeleita. Vietimme parhaan osan paivasta Boeng Mealeyn raunioita tutkiessa, mutta paatimme jatkaa matkaa paivallisen jalkeen. Olihan kumpaisellakin repussa hammokki ja hyttysverkko viidakossakin yopymista varten. Tie 66 jatkui Boeng Mealeylta hyvakuntoisena hiekkatiena lapi pienten kylien, joissa iloisesti huiskuttavat lapset keraantyivat tien laitaan toivottamaan hyvaa matkaa motoristeille, ja yli vanhojen siltojen, joita koristivat Angkorin aikaiset Naga veistokset. Janna ajatella, etta ihan tata samaa tieta on miltei tuhat vuotta sitten kuljettu harkavankkurein Preah Khanin kaupungista Angkor Watille.
Tien kunto muuttui myos puolessa matkassa Angkorin aikaiseksi. Aurinko oli jo painunut horisonttiin kun etenimme etanan vauhtia kuoppaisella harkatiella lapi viidakon. Aloin silmailla jo mahdollisia yopymispaikkoja, oli selvaa ettemme ehtisi perille ennen pimeaa.Pimeassa eteneminen kavi hitaammaksi, ja tuskaiseksi. Hankala tie vei mehut, ja vasymys vaati veronsa tarkkaavaisuuden herpaantuessa, ja kaatuminen oli useamman kerran lahella. Pysahdyimme silloin talloin nukkumiskelpoisilta vaikuttaville paikoille, mutta paatimme jatkaa sinnilla. Olimmehan ajaneet pimeassa jo pari tuntia, emmeka voisi olla kovinkaan kaukana Preah Khanista. Jos siis olimme oikealla tiella. Naga siltojen yhtakkinen loppuminen ja paska tie yhdistettyna sysimustaan pimeyteen sai mielen mustaksi, ja aloin epailla meidan eksyneen taas kerran.
Pysahdyimme tuumaamaan tilannetta, ja tarkastamaan bensatilanteen. Polttoainetta ei ollut paljoa. Eika ollut vettakaan. Tien laidalla ruohikko oli lyhytta, puusto harvaa, ja risuja lojui siella taalla nuotion vasaamiseksi. Paatimme yopya, ja selvitella olinpaikkaamme aamun valjetessa. Turha kaveleskely pimeassa hermostutti, silla naissa viidakoissa on ihan oikeasti niita miinoja. Jokaisen ohittamamme kylan reunamalla oli ollut kyltti, joka kertoi alueelta raivatun niin-janiin-monta miinaa niin-janiin-suurelta alueelta. Viidakossa kyltteja ei juuri nakynyt... Fikkarin valossa tuijottelimme jalkoihimme sitoessamme riippumattomme lahimpiin puihin. Nuotion vasasimme tielle. Istuimme tulilla vaitonaisina ja vasyneina, katsellen tuhansia kirkkaana tuikkivia tahtia ylapuolellamme. Jostain kaukaa kuului hiljaista musiikkia, emme siis olleet kovinkaan kaukana jonkinlaisesta sivistyksesta. Hyva tietaa.
Aamu valkeni pitkan ja huonosti nukutun yon jalkeen. Polkua pitkin paristeli skootteri, joka pysahtyi tutkiskelemaan leirin purkuamme. Skootterikuskilta saimme tietaa, etta olimme vain muutaman kilometrin paassa paamarastamme, Preah Khanin temppelista. Lahdimme siis matkaan kevein mielin, ja vain muutaman minuutin ajon jalkeen ensimmaiset merkit muinaisesta siviilisaatiosta avautuivat silmiemme eteen: Pieni temppelin raunio keskella ei-mitaan. Kylla harmitti, paikka olisi ollut mita mainioin leitiytymiseen, ja yopyminen jonkun temppelin raunioissa oli ollut tamankertaisen reissun yksi motiiveistakin. Emme kuitenkaan olleet viela perilla, raunio oli vain joku anonyymi pieni pyhatto muutaman kilometrin paassa itse Khanista. Muutaman valokuvan jalkeen jatkoimme loput matkasta ja saavuimme hiljaiselle temppelille. Temppelin edessa paivysti lipuntarkastaja ja poliisi. Lipuntarkastaja kertoi lippujen maksavan vitosen kipale, mutta paasisimme sisaan puoleen hintaan jos maksaisimme rahat suoraan lipuntarkastajan taskuun. Mikas siina. Temppelin edessa istui pieni khmer seurue. Herra Di, Battambangilainen laakari seurueineen. Laakari loi kouraamme kaljat, ja kutsui seuraan pikku purtavalle. Aamupalamme koostui siis suolakalasta, riisista ja oluesta, jota laseihin kaadeltiin ihan reilulla kadella. Istuimme hetken aamuisella piknikillamme, ja kiiteltyamme kestityksesta suuntasimme tutkimaan Preah Khania. Temppelialue oli, kuten Beang Mealey, hyvinkin raunioina. Turistittomassa temppelissa oli silti mukava kierrella tukiskelemassa, omaan rauhalliseen tahtiin.
Aikamme pyorittya alkoivat nalka ja etenkin jano voittaa, ja paatimme jatkaa laheiseen Ta Sengin kylaan kunnolliselle aamupalalle ja nestetankkaukselle. Myos polttoainetta oli saatava. Ta Seng oli pieni kyla, joka ei tarjonnut ravitsemusliikkeita eika huoltoasemia, mutta kylakaupan kiltti myyjatyttonen keitti meille pikanuudelit, ja tankkasi pyoriimme muutaman litran Johnnie Walker pulloista. Syopotellessamme kaupan eteen kurvasi maasturi, josta ulos astui haalareihin sonnustautunut vanhempi saksalaisherra ja niin ikaan tyovaatteisiin pukeutunut erittain viehattava nuori neito. Saksalaiset arkeologit tyoskentelivat Preah Khanin temppelilla, rapsutellen apsarapatsaita. Kavi mielessa alan vaihto arkeologiaan...Toivotimme patsaanraapijoille hyvaa tyokeikkaa, ja lahdimme ravittuina ja nesteytettyina ajelemaan etelaan kohti Stoungin kylaa, ja valtatieta numero 6. Stoungissa saimme viimein oikeaa ruokaa, ja lisaa polttista pumpusta. Loput matkat ajoimme hyvalla asfaltilla takaisin Siem Reapiin, ja tuttuun hotelliin.
Kahden yon levon jalkeen oli aika aloittaa matka kohti viimeista Kambodzan haastetta. Cardamon vuoristoa. Valissa oli kuitenkin vajaa parisataa kilometria valtatieta, jonka ajaminen ei ole sita mukavinta hommaa, varsinkaan, kun herasin aamuun pontevaa krapulaa potien. Kovan sivutuulen lisaksi vastuksina olivat reikapaat khmer kuskit, jotka sinkoilivat skoottereillaan sivuteilta valtatielle sivuilleen katsomatta ja hiljentamatta, tuuriinsa luottaen, ja 150 kilometria tunnissa kaahaavat citymaasturit ja hiluxit, jotka ohittelivat hitaampia ajokkeja valittamatta patkaakaan siita oliko toisella kaistalla vastaantulevaa liikennetta. Kuinkahan monta khmeeria kuolee paivittain liikenneonnettomuuksissa? Varmaankin vitusti. Paatin opettaa omalta osaltani liikennekayttaytymista nayttaen keskisormea jokaiselle vitun torttoilijalle.
Hieman ennen Battambangia Arin pyorasta katosivat taas sahkot. Leathermanit esiin ja pyora osiksi siis. Viaksi paljastui poikki palanut johto jossain startin ja akun valilla. Pikkuvikoja, helppo korjata.
Nyt siis taalla, suuntana Cardamon vuoristo, jonka jalkeen alkaakin operaatio "pratka Siiamiin". Raporttia vuorilla sattuneista harhailuista ja Thai tullimiesten kusipaisyydesta sitten kun ne on koettu kovan kaden kautta. Pysykaa linjoilla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti