Huono onni ei loppunut. Ensimmainen yritys Ta Vengin joenrantakylaan jai lyhyeksi, huomattuani etta vanteen repeama kasvoi entisestaan. Olimme pakotettuja palaamaan takaisin Ban Lungiin, miettimaan mita tehda. Vitutti, silla vanteen tilaamisessa Phnom Penhista vierahtaisi paiva tai kaksi, ja pahimmassa tapauksessa joutuisin lahtemaan sen itse bussilla hakemaan. Ajoimme takaisin Tree Topiin, jossa henkilokunta osoitti hyvin vahan kiinnostusta ongelmaani. Meneillaan oleva korttipeli vaati kaiken huomion 500 rielin setelien vaihdellessa omistajaa tiuhaan tahtiin.
Lahdimme siis kylalle etsiskelemaan liiketta, jonka kautta uuden takavanteen tilaaminen voisi onnistua. Pysahdyimme matkalla pienelle korjaamolle, jonka pihassa naimme vastaavanlaisen Hondan, ja osoitin olkihattuiselle mekaanikolle ongelmani. Mies ei juuri englantia puhunut, mutta kavi renkaan irroitushommiin nopeasti. Kun mies lastasi vanteeni pyoransa kyytiin ja lahti kaasuttamaan kylille, en tiennyt mita odottaa. Uutta vannetta, vaiko paikallista MacGyver patenttia. Ostimme viereisesta kaupasta olutta ja istuimme korjaamon muovituoleille katselemaan kun apupoika haari skootterin kimpussa isannan ollessa vannemarkkinoilla. kahden kaljan jalkeen olkihattuinen palasi, mukanaan vanha vanteeni. Menin jannityksella katsomaan, josko jotain paikkailuja oli tehty. Ja olihan niita. Olkihattuinen oli loytanyt ehka Rattanakirin patevimman alumiinihitsaajan, joka oli kolvannut halkeaman kiinni. Olkihattuinen iski rankaan paikoilleen, ja pulitti lystista kymmenen dollaria.
Yrittaisimme siis Tonle San joelle seuraavana paivana, silla paikka vaati koeajoa. Jos se kestaisi paivan rynkytyksen, se kestaisi ehka jopa Siem Reapiin asti, eika uutta vannetta tarvitsisi toivottavasti valilta tilailla. Paiva oli jo pitkalla iltapaivalla, joten kaytimme loput auringonvalosta hammokissa makoiluun ja oluen juontiin.Aamun valjettua lahdimme liikkeelle, mutta yllatyksekseni takarenkaani oli tyhjennyt, ja vannenauha pursotti vanteen ja kumin valista. Meinasin potkia pyoran paskaksi siihen paikkaan, mutta nilkutin kuitenkin autokorjaamolle, jossa kunnon paikkaprassit odottivat kuorma-autojen kumien paikkailua. Reippaat pojat hosuivat renkaani irti, ja totesivat kumin olevan ehja. Mita ihmetta? Pojat liimasivat vannenauhan kasaan, nakkasivat kumin takaisin pyoran sisaan, ja toivottivat hyvaa matkaa ojennettuani 2000 rielia vaivanpalkkaa turhasta tyosta. En antanut asian hairita sen enempaa. Aamua oli taas tuhlattu pajalla maleksimiseen, joten hiekka pollyten lahdimme kohti Ta Vengin kylaa. Silmat taynna hiekkaa paasimme risteyksellemme, jonka jalkeen autojen maara vaheni onneksi huomattavasti. Tie kiemurteli lapi viidakon ja yli pienten vuorien. Siella taalla vuoristoheimojen pienet kylat suhahtivat kuin huomaamatta ohitse. Naiset kannsikelivat polttopuita tuohikoreissaan, ja puolialastomat lapset vilkuttelivat tien laidalla.
Saavuimme Ta vengiin iltapaivan alussa, ja viilensimme oloamme muutamalla kolalla. Kaupan tytot kikattelivat ja puhuivat selvasti kiinnostavista ja polyisista motoristeista. Jatimme pyoramme Tonle San joen pienen sivuhaaran yli johtavan riippusillan luo, ja kavelimme yli. Paikalliset toki rymistelivat kiikkeralla sillalla skoottereillaan, mutta koska jo sillalla kavely jannitti, paatimme jattaa koekilematta. Joessa makasi muutamia veneita, yksikaan ei nayttanyt tarpeeksi isolta kahden moottoripyoran kuljettamiseen Veun Saihin. Jokireissu, joka olisi antanut mahdollisuudet ajella takaisin tilapaiseen kotiimme eri tieta. Ajelimme hetken Tonle San joen vartta, mutta emme loytaneet mitaan edes etaisesti laiturin tapaista, josta kyytia voisi kysella. Toisaalta myohastyneen lahdon takia auringonvaloakaan tuskin riittaisi perille saakka.
Ajelimme hetken jokea seurailevaa tieta, jonka maaranpaata emme tienneet. Pysahdyimme pienen ravintola/tayttoasemalle kyselemaan, josko tie jatkuisi aina Veun Saihin, mutta myyjatyton englanti oli heikompaa kuin khmeerimme, ja saimme vain selville tien johtavan johonkin kylaan. Ostimme pullot vetta ja heittaydyimme varjossa roikkuville riippumatoille lepailemaan. Tyton pikkuveli pelaili elektroniikkapeliaan viereisessa matossa, ja kiusasi valissa liekaan sidottua paivaunilla olevaa koiraa. Polttelin tupakkia ja otin parempaa asentoa. Teki mieli jaada pidemmaksikin aikaa. Iltapaiva alkoi olla puolessa joten lahdimme jatkamaan. Hetken ajon jalkeen saavuimme Ta Veng Kromin kylaan. Pistin merkille kuinka jokaisen talon edustalla nojaili eraanlainen linnunpelatin, ja kylaan saapuessamme puussa roikkui kuivunut kukko, joka oli ripustettu lentavaan asentoon. Ehka jotain paikalliseen animistiseen uskontoon kuuluvaa rekvisiittaa. Tie jatkui kylasta eteenpain, ja aprikoimme tovin josko sita pitkin olisi paassyt Veun Saihin, jolloin valttaisimme palaamasta takaisin samoja reitteja. Koska mukana ei ollut yopymysvarustusta, eika tarpeeksi vetta, paatimme kuitenkin jattaa yrittamatta, ja palasimme takaisin omia jalkiamme seuraillen. Huomenna ohittaisimme Veun Sain joka tapauksessa...
Vanne kesti koeajon hyvin, mutta aamulla rengas oli taas tyhja. Epailin jo jonkun tekevan kiusaa... Suunnistimme olkihattuisen luo, silla pidin hanta kylan patevimpana fiksarina. Tallakertaa renkaasta loytyikin kaksi pienta reikaa, jotka luultavasti olivat tulleet ajomatkalla pinnan paista. Syyllinen oli mita luultavammin paska vannenuha, edellinen fiksari oli tehnyt paskaa tyota. Olkihattuisen apumies teki tarkkaa tyota leikatessaan vanhasta sisuskumista uutta vannenauhaa. Aloitin paikkaamaan vanhaa kumia, mutta sanoin olkihatulle ottavani kuitenkin uuden kumin, paikatun pitaisimme varalla, silla kumeja meilla tuntui menevan tiheaan tahtiin... Puuhastellessamme paikalle ilmestyi Hollantilainen motoristi vuokrapratkallaan, ihan vain lisayttamaan oljya ja tarkastuttamaan menopelin ammattimiehella. Hollantilainen oli niin ikaan matkalla Stung Trengiin, mutta paatien sijaan me olimme menossa hieman eri reittia. Ajaisimme Arin kanssa Veun Saihin, jossa ylittaisimme Tonle Sanin lautalla, ja jatkaisimme kohti Siem Pangia, joka makasi seuraavan, Sekong joen vastarannalla. Siem Pangista kulkisi huhujen mukaan hyva karrypolku joenvartta pitkin aika lahelle Stung Trengia.
Uusi vannenauha ja sisukumi takarenkaassa jatimme perusreitit taaksemme ja suuntasimme kohti polyisia teita. Ehka polyisinta tahan saakka. Vaikka olinkin vetanyt kraman naamalleni ja Tiibetista ostamani sherpalasit silmille, olivat nielu, sieraimet ja silmat silti taynna soraa, kiitos vastaan talla pohjassa ajavien nelivetojen. Kun poly halveni loysimme itsemme Veun Sain rauhallisesta joenvarsikylasta. Arin kaasari oli ottanut polysta itseensa ja nikotteli. Lauttapaikan edustalla kaasutellessa kohtalo iski taas vastoinkaymisen kehiin katkenneen kaasuvaijerin merkeissa. Ei muuta kuin lahimmalle korjaamolle, taas. Mekaanikko totesi yks saumaan ettei hanella ollut sopivaa kaasuvaijeria. Ei hataa, sanoimme, meilla oli vanha kytkinvaijeri, josta jotain voisi luultavasti sorvata. Kytkinvaijeri ei kuitenkaan mennyt kaasuvaijerin tilalle kuin isa aitiin, silla lyijystopparit kaapelin paissa olivat reilusti suuret. Huomatessamme mita suunnittelimme, mekaanikko kaivoi skootterin kaasuvaijerin, joka mittansa puolesta kelpasi, mutta niin ikaan omasi isot stopparit, mutta kuitenkin pienemmat kuin meidan varaosassamme. Hieman rallakkaa, ja asentelua, muutama tupakka, ja Arilla oli uusi, mita nyt hieman vanhaa jaykempi kaasu. Matka voisi jatkua.
Lautta Tonle Sanin yli maksoi dollarin per pyora, ja toiselle puolen paastyamme lahdimme vastarannalla saamamme ospastuksen mukaan ajamaan vasempaan, sitten pagodalta oikeean, sitten hetki suoraan, ja sitten taas oikeaan... Pysahdyimme kuitenkin kysymaan varmistusta paalujen nokassa kokottavan talon alla varjossa vilvoittelevilta naisilta. Tie muuttui pian samanlaiseksi karrypoluksi joka oli tullut tutuksi jo Mondulkiri-Rattanakiri osuudelta. Kiemurtelimme lapi pensaspalojen kulottaman metsikon, upottavan hiekan ja risteilevan polujen verkoston, kunnes saavuimme pieneen kylaan, jossa polku vei meidat purolle. Ari ylitti puron vesi roiskuen, ja seurasin perassa. Polku muuttui kapeaksi, mutta emme olleet huolissamme. Ajelimme ohi riispeltojen ja palavan metsan, ja kymmenisen kilometria kapealla polulla kaahattuamme naimme ihmisia paimentamassa nautojaan. Pysahdyimme varmistamaan reittia. Selvisi, etta olimme missanneet kaannoksen jossakin. Tie Siem Pengiin oli jatkunut luultavasti kylasta johonkin suuntaan joka oli jaanyt huomaamatta. Kiroillen systytimme tupakat. Harmistuneita ilmeitamme katsellessamme paikalliset kertoivat, etta paasisimme Siem Pangiin myos tata reittia, kunhan ajaisimme kylaan X, kaantyisimme sielta kohti kylaa N, ja jatkaisimme tieta B, ja pian olisimme taas oikealla polulla... Mikas siina, kuulosti haasteelta, ja varmasti hauskemmalta kuin takaisin kaantyminen. Hyvastelimme nautavahdit, ja kaasutimme kohti pienta kylaa, jossa meita huidottiin kyselematta jatkamaan suoraan. Polku oli hiekkainen ja pieni, ja pyoran ohjastaminen otti voimille. Saavuimme uuteen kylaan. Tutuksi tulleet lasten iloiset tervehdykset vaihtuivat epauskoiseen tujotukseen, ja vanhempien ihmisten ilme oli jopa pahansuopa, joka saattui johtua myos omasta vasymyksesta. Kylan keskella virtasi pieni puro, jossa alastomat lapset uiskentelivat huutaen ja kirkuen. Puron ylitti sillan puolikas. Sillanpuolikasta vartio peikko, tai totuudessa pysyen kuolleen silman omaava khmeeri, joka vaati lankun asettamisesta 2000 rielin maksua per pyora. Emme olleet tinkaustuulella, ja uhmaavassa ilmapiirissa halusimme jatkaa kohti maaranpaatamme. Maksoimme rahat tullipeikolle, ja lahdimme n opeasti kaasutellen jatkamaan matkaamme.
Aurinko alkoi olla oranssina kun saavuimme viimein taas uuteen kylaan. Kylassa oli lampimampi vastaanotto kuin edellisessa, lauma nuoria tuli kyselemaan minne olimme matkalla, ja neuvoivat suuntaa. Onnistuimme kuitenkin valitsemaan vaaran polun, mutta huolestunut vanhempi mies oli akannyt erheemme ja santasi peraan skootterillaan opastamaan meita oikealle uralle. Palasimme kylaan, ja lapset juoksivat edellamme reittia nayttaen. Oli taas vesistonylityksen aika, tallakertaa hyvaa lautasiltaa pitkin, ilman tulleja. Arin kone kavi kuumana, syylarin flekti oli sanonut tyosopimuksensa irti.
Kurvailimme polulla laskevan auringon valossa, valissa pysahtyen viilentelemaan kiehuvaa konetta. Aurinko oli jo painunut horisontin taa kun viimein saavuimme Sekong joelle, jonka vastarannalta kuuluivatkin jo Siem Pangissa kaynnissa olevien haiden musisointi. Ajoimme pyorat lauttaan ja maksoimme 5000 rielin lauttamaksun. Vaikka tavoite oli ollut ajaa Stung Trengiin asti, paatimme jattaa pimeaajon tulevaisuuteen, ja majoittua taalla. Ensimmainen majatalo kertoi kaikkien kolmen majatalon tarjoavan ei-oota, jenkkilaisen uskovaisen hammaslaakarilahetyston buukattua kaikki majapaikat, mutta onnistuimme silti saamaan lattiamajoituksen patjoilla ja hyttysverkoilla varustettuna. Olin paskainen ja nalkainen. Amparisuihkun jalkeen suunnistimme etsimaan illallista, ja vaikka vieressa jytasivatkin haat, paatimme jattaa kuokkimisen valiin. Pieni, jo kiinni mennyt ravintola, suostui valmistamaan meille paistetut nuudelit satunnaisten elainten varaosilla varustettuna. En todellakaan krantustellut nalassani, vaan nautin hartaudella tunnistamattomista elainten osista ja pikanuudeleista, ja kylmasta oluesta. Uskovaiset hammaslaakarit kavivat unille, me istuimme viela hetken majatalon parvekkeella korttia lyoden ja kylmaa olutta siemaillen.
Herasimme kerrankin varhain. Kiitos majatalossa alkaneen yleisen liikuskelun, ja aanekkaiden kukkojen. tama oli tietysti vain hyva, saapuisimme viimein Stung Trengiin, ja meille jaisi luultavasti koko paiva pyorien ja miesten huoltoon. Tankkasimme itsemme nuudelikeitolle ja kahvilla, ja pyorat tynnyrista pumpatulla polttoaineella, ja lahdimme ajelemaan alas Sekong joen vartta. Tie oli nautinnollinen, hyvakuntoinen mutta pieni, ja ilman liikennetta. Palmut ja pienet kylat suhahtelivat ohitsemme, mutta lysti loppui valitettavan lyhyeen tien kaantyessa kohti paatieta. Olimme pian asfaltill, ja hyvin lahella tutta Laosin rajaa. Ajelimme viimeiset viitisenkymmenta kilometria paallystettya tieta, ja Stung Trengiin saavuttuamme aloitimme valittoman huollon. Tuhat kilometria oli tullut tayteen, jota paatimme juhlistaa oljyn vaihdolla, muulla yleisella huoltotyolla, parturissa kaynnilla ja vaatteiden pesulla, seka Mekong viskilla...Aamulla matka taas jatkuu. Mihin, sen voitte lukea sitten seuraavasta postauksesta.
1 kommentti:
Hei velimies!
Siellä hiekka pöllyää, täällä taas on lunta satanut enemmän kuin miesmuistiin. Hääviä ei näytä tuo paikallisten työn jälki olevan, kun pyöräsi korjauskuvia katsoo.
Tsemppiä matkaan!
Lea
Lähetä kommentti