Location: Internet cafe, Vientiane, Lao P.D.R.
Viidakkoseikkailun jalkeen jatkoimme taas harkakolmikossa, kohti etelaa. Hyppasimme bussiin kohti Luang Prabangin kaupunkia, joka kuuluu Unescon maailmanperintokohteisiin lukuisine temppeleinensa ja nahtavyyksinensa. Loysimme itsemme kauniista Laoslaisesta pikkukaupungista hamartyvassa illassa, ja koska oli 2.6, Laon kansallispaiva, paatimme lahta Nicon kanssa tutkimaan loytyisiko ymparistosta jotain juhlittavaa. Etsiydyimme kaupungin laidalle pienehkolle temppelialueelle, jonne meidan seireeninlaulun lailla houkutteli kansanmusiikin kirjo ja temppelin takaa kuuluva erikoinen mantralaulanta. Temppelin pihalla lukuisat kauppiaat myivat katuruokaa, oli peleja ja laikkeja, musiikki raikasi, ja yllatykseksemme olimme miltei ainoat ulkomaalaiset juhlissa. Ostimme oluet, ja katselimme, miten rastapainen hippi istui iloisessa transsissa muiden mantraajien keskella mikrofonin kiertaessa kadesta toiseen ja kummallisen lauluntapaisen kaikuessa ilmoilla. Hetken temppelipihan puuhia ihmeteltyamme siirryimme takaisin etupihalle, jossa kansanmusiikkiyhtye soitteli laulujaan, ja ilhmiset tanssivat ja joivat, liityimme mukaan. Pelasimme peleja, heitimme tikkaa, ja vietimme loistavaa aikaa paikallisten kanssa, kunnes puolenyon aikaan baarien tyhjetessa alkoi lansimaalaisten virta kayda kohti temppelia. Viihdyimme juhlissa viela tovin, ja suuntasimme yopuulle.
Aika Luang Prabangissa meni leppoisasti temppeleita kierrellen, ja lahialueen nahtavyyksia, vesiputouksia, tutkiskellessa. Rentoa ja helppoa eloa, josta ei paljon kirjoitettavaa nyt irtoa.
Luang Prabangista tarkoitukseni oli ottaa jokibotski alle kohti paakaupunkia Vientianea, josta jatkaisin etelaan, mutta Nico ja Michael saivat paani kaannettya ja nousin heidan kanssaan bussiin kohti Vang Viengia...
Vang Vieng. Entinen leppoisa pikkukyla kauniiden karst kalliomuodostelmien valissa, joen varressa. Nykyisin Silkka brittituristien juhlapaikka, jossa aamulla hypataan jokeen riistohintaan vuokratun sisarenkaan kanssa, ostetaan yksi olut, ajaudutaan ensimmaiseen rantabaariin, juodaan lisaa, ollaa neljannen baarin jalkeen niin humalassa ja huumeissa ettei joko kykene tai yksinkertaisesti ehdi jatkaa rauhallista lilluntaa kohti kylaa, ja otetaan Tuk Tuk alle.. Sitten seuravaana paivana maataan tienvarsikuppiloissa kankkusessa vahtaamassa aivottomana zombina Frendeja, "happy" pirteloita litkien. Kuulostaako hyvalta? No ei se niin kamala paikka ollut, ihan kivaahan se tubeilu oli, mutta jos etsit jotain muuta kuin bileita ja huumeita, loytyy Laosista ihan oikeasti parempiakin paikkoja.. Vang Viengista otinkin siis suunnan hyvinkin pikaisesti kohti kapitaalia, josta olisi nyt tarkoitus viisumin pidennyksen jalkeen jatkaa syvaan etelaan seikkailemaan! Ensi kertaan!
12.12.2008
Paluu viidakkoon
Location: Internet cafe, Vientiane, Lao P.D.R
Kylman moottoripyoramatkan jalkeen saavuimme Muang Singista takaisin Luang Nam Than kylaan, ja valmistauduimme henkisesti seuraavan paivan expeditioniin. Mina, Nico, Michael, Sakemannitytot Anne ja Kathrine, seka Aussivahvistus Ellie olimme vuokranneet pari opasta ja kajakit suunnataksemme syvalle viidakkoon Nam Han luonnonsuojelualueella. Seuraava aamu valkeni harmaana ja koleana, niinkuin olimme jo tottuneet aamumme Laosissa nakemaan, mutta toiveet olivat silti korkealla, ehkapa ilma kirkastuisi ennen kuin olisimme joessa kajakkeinemme. Oppaamme Xai ja Xeng nappasivat meidat Tuk Tukin kyytiin, ja lahdimme viileassa aamussa kohti Nam Tha joen vartta, josta kolmen paivan viidakkoseikkailu olisi tarkoitus aloittaa.
Paiva 1.
Pysahdyimme venevalkamassa, jossa Xai kipaisi viela hakemaan laheisesta kuppilasta ruokatarpeita reppuunsa lounasta varten. Illallisen nauttisimme viidakossa, alkuasukasheimon seurassa. Hyppasimme kajakeihin ja oppaidemme perassa lahdimme hitaasti meloen valumaan alavirtaa rauhallisen joen myotaillessa viljelysmaista viidakoksi muuttuvaa rantapengerta. Muutaman tunnin melomisen jalkeen edessamme avautui alkuasukaskyla. Laen Taen -heimo, Xai kertoi. Rantauduimme kylan venevalkamaan ja rannalla kayskentelevat ihmiset tervehtivat muukalaisia iloisin "Sabaidii":n. Kiertelimme pienta, muutamasta paalujen paalla seisovasta bambuhokkelista koostuvaa kylaa hetkisen, katsellen pienokaisia leikkimassa yleismaailmallista leikkia: Keppi ja vanne. Puolialastomat piltit kirmailivat pyoranrenkaiden perassa keppiensa kanssa, aikuisten puuhastellessa askareitaan, kuka viljelyksilla, kuka virkaten. Laen Thaen heimon naisissa silmaan pisti perinteisen vaatetuksen lisaksi yksi erikoisuus: Kulmakarvattomuus. Kyselin syyta Xailta, ja han kertoi naisten ajavan kulmakarvansa kun tulevat nainti-ikaan, yleensa 14-16 vuotiaina, jotta pojat tietavat heidan olevan kypsia avioliittoon. Istuimme hetken Xain kertoessa kylan elamasta. Laen Taen heimon juuret ovat Kiinassa, josta he satoja vuosia sitten laskeutuivat Nam Than korkeudelle viljelemaan maata ja elaimia. Kiinalaiset juuret nakyivat edelleen, silla vaikka Laen Thaen heimolaiset puhuivat Laon lisaksi omaa murrettaan, joka kuitenkin oli hyvin lahella Laoa, muistutti kirjoitettu kieli silti enemman Kiinaa kuin Laoa. Xai osti kylasta lisaa lounastarpeita, ja heimon naiset lahjoivat vieraita pienin koristeellisin pussukoin, jonka jalkeen hyvastelimme ystavalliset alkuasukkaat ja jatkoimme lounaspaikan etsiskelya.
Muutaman tunnin melonnan jalkeen rantauduimme hiekkaiselle sarkalle. Xeng katosi pusikkoon, ja palasi pian banaanipuun lehtien kanssa ja alkoi vasata poytaa Xain kaivaessa evaita repustaan. Banaaninlehdykoille alkoi ilmestya paljon vihanneksia, porsasta, chileja, bataattia ja tottakai sticky ricea, paikallista riisia. Sormilla joen varressa banaaninlehdilta yhta matkani parasta ateriaa syodessani, auringon paistaessa nyt pilvettomaksi muuttuneelta taivaalta mietin taas, kuinka voisin olla myos kylmassa pohjolassa, toissa seitsemasta neljaan, loskaa kiroten... En ollut.
Jatkoimme matkaamme siella taalla pienia koskia laskien alas Nam Than vartta, kun ohitimme Luonnon puistolle nimen antaneen Nam Ha joen uoman, ja aloimme olla lahella taman paivan maaranpaatamme, joen varrella asuvaa Kamu heimon kylaa. Rantauduimme kylaan ja lahdimme tervehtimaan kylapaallikkoa, joka oli tullut puolimatkaan vastaan kuultuaan Xain joelta pilliinsa vislaamat kutsut. Paallikko ohjasi vieraat pieneen bambubungaloviin, joka ilmeisesti oli varattu heimon vieraille. Kannoimme reppumme sisaan, ja oppaamme alkoivat valittomasti vasaamaan heimon naisten kanssa illallista, antaen meille nain aikaa tutstua kylaan ominpain. Samoilin hetken kylassa, joka ei juuri eronnut edellisesta, lukuunottamatta traditionaalisten vaatekappaleiden vahyytta. Kamut pukeutuivat mieluummin T-paitaan kuin saronkiin. Ohitin mudassa teutaroivia porsaita, ja vaistelin pienia jaloissa piipittavia kanoja. Tervehdin ulkona tulilla istuvaa perhetta, joka grillasi tikkujen nokassa rottia iltapalaksi. Nuotiolla istuva nuorukainen tervehti minua englanniksi, ja kysyi mista olin kotoisin. Vastasin, ja kysyin kuinka han puhui nuin sujuvaa englantia. Poika kertoi opiskelevansa isommassa kylassa, ja haaveilevansa paikasta yliopistossa. Poika kutsui minut sisaan, ja kaivoi kaapista pullon kotipolttoista, Lao Laoa. Istuimme hetken rupattelemassa kylasta riisiviskia litkien, kunnes mahani antoi alkaa merkkeja illallishimosta, ja hyvastelin nuorukaisen suunnaten bungalovilleni katsomaan josko illallinen jo odottelisi.
Pimenevassa illassa, kynttilan valossa, istuimme pienelle bambupoydalle katetun herkkuillalisen edessa oppaidemme, kylan vanhimman ja muutaman muun kylalaisen kanssa rupatellen ja ateriasta nauttien, kun Xeng tuli sisaan suuren saviruukun kanssa. Ruukku sisalsi Lao Haita, riisiviinia, jota nautitaan suoraan suuresta ruukusta pitkalla pillilla. Xeng kaatoi tilkan viinia lattialle, ja otti ryypyn. Xai kertoi ensimmaisen tilkan menevan aina talon hengelle, jottei henki pahastuisi. Kamut, kuten Laen Taenitkin ovat Animisteja, luonnonhenkiin uskovia ihmisia, joille hengista tarkein on talon henki, jota ei parane suututtaa. Pilli kiersi ringissa, ja aina oli otettava ryyppy, varsinkin jos olit mies, ethan halunnut suututtaa talon henkea. Istuimme jutustelemassa animismista ja heimon elamasta kunnes viini alkoi vieda voiton ja paatimme siirtya unille ohkaisille patjoillemme bungalovin nurkassa. Nukahdin sammakkokuoron rannaltakuuluvaan kurnutukseen pilkkopimeassa viidakon yossa.
Paiva 2.
Herasimme varhain Xain jo kokkaillessa aamupalaksi riisia ja kananmunia. Soimme ravitsevan aamiaisen ja pakkasimme riisinyytit ja kylan neitosten illalla valmistavat evaat reppuihimme ja lahdimme kajakkimme hyljaten tarpomaan kohti viidakon syovereita. Matkaa seuraavaan Kamu kylaan olisi noin 5-6 tunnin kavelyn verran. Paratiisilinnut raikasivat puissa kun jatimme solisevan Nam Tha joen taaksemme ja lahdimme Kamujen viljelysmaat ohittaen tunkeutumaan sademetsan syovereihin. Talsimme vehreyden keskella muutaman tunnin kun saavuimme sisarjoen, Nam Han varrelle. Joki oli ylitettava, mutta lautta, jota alkuasukkaat kayttivat joen ylitykseen oli toisella puolen. Michael vanhana makeanveden saukkona hylkasi hikiset vaatteensa ja hyppasi raikkaaseen veteen tavoitellen lauttaa joen toiselta puolen. Odotellessamme lautturiamme takaisin paatimme lounastaa vastarannan hiekkasarkalla, ja Xeng vanhana sissina sujahti taas metsan siimekseen etsimaan "ruokailuvalineita".
Jatkoimme lounaan jalkeen taivaltamme korkeiden puiden ja vihertavien pensaiden ja mutaisen maan seassa iilimatoja miten kuten onnistuneesti vaistellen (Michael ja Nico saivat osuutensa naiden nappasuiden ruokahalusta) poluntapaista seuraillen, kun eteemme avautui pieni laakso jonka keskella nakyi vanha nuotiopaikka. Paatimme pitaa tauon nuotiopaikalla. Istahdin alas ja kaivoin tupakkani esille, kun Xeng esitteli kadentaitojaan vasaamalla pienesta bambunpatkasta bongin. Piippu tayttyi napparasti vieressa solisevasta purosta, ja niimpa nautimme tupakkamme bambubongin roplattelun kompatessa viidakon muita aania.
Saavuimme seuraavaan Kamu kylaan aikaisin iltapaivalla. Kyla oli pienempi kuin edellinen, joka piti parinkymmenen bambumajansa sisalla 73 paista alkuasukasyhteisoa. Uudessa kylassamme majoja oli ehka puolet, joten laskeskelin pitkan matematiikan lubenter abrobaturillani asukkaitakin olevan korkeintaan nelisenkymmenta. Etsiydyimme oppaamme kanssa majaamme, ja paatimme pulahtaa peseytymaan raikkaaseen Nam Han. Uintireissulta palatessamme oli pihalle sytytetty nuotio, jonka eteen istahdimme rupattelemaan ja polttelemaan tupakkaa uudesta piipustani. Xai puuhasteli majan sisalla illallislisukkeiden kimpussa, kun yksi kylan naisista saapui komea kukko muassaan nuotiollemme esittelemaan illallisen paaruokalajia. Nainen viittoi menevansa majan taakse paastamaan illallsien paivilta, joten paatimme Nicon kanssa seurata. Olimmehan syomassa taman komean elikon, joten olisi tekopyhaa sulkea silmansa sen teurastukselta. Nainen nappasi maasta liaaninpatkan, solmien siihen lenkin, ja pujotti komeuden kukon kaulaan. Nainen kiristi lenkin ja ripusti helttaniekan majan seinustalle. Kukko yritti laulaa viimesen kiekuunsa, satki avuttomana parikymmentaminuuttia, kunnes silmat kaantyivat kuoppiensa sisaan elaman poistumisen merkiksi. Nainen saapui takaisin talon taakse kuuman veden kanssa, kalttasi ja hoyhensi kukon, ja lakoi pilkkoa illallistamme helpommin syotaviin osasiin.
Kukko maistui keitossa herkulliselta, vaikka tuon asken elavana nahneen komean kaverin syonti vahan omaatuntoa kolkuttikin. Mutta helttaniekka oli kuitenkin luomuinta luomua, ja kirmannut koko ikansa kanalauman ihannoinnin saattelemana vapaana pitkin viidakkokylan raitteja. Loistavan illallisen jalkeen poytaan ilmestyi taas pullo Lao Laoa, ja shotit alkoivat kiertaa talon hengelta vieraille. 40 prosenttinen riisiviina kihisi helttaan (ei, ei sen askeisen kukon.. kuvainnollisesti) ja paikalliset painelivat yopuulle meidan vieraiden jaadessa viela istuskelemaan pihanuotiolle toviksi.
Paiva 3.
Hyvastelimme aamupalan jalkeen kylan paallikon ja lahdimme jatkamaan marssiamme kohti sivistysta. Joen rannan mutaiset polut ja iilimadot muuttuivat jyrkaksi ylamaeksi, jota taivalsimme muutamantunnin, hikoillen, ja Luang Nam Thassa odottavista hedelmapirteloista unelmoiden. Luonastimme kallion paalla, valtavien puiden oksistojen valista siiviloityvan auringonvalon valkkeessa viimeista kertaa banaaninlehti poytana, ja ruokaa sormilla mahaamme mattaen. Tata tulisi ikava. Totta se on, ruoka maistuu paremmalta sormin syoden. Laskeuduttuamme alas ja seuraavan kylaan paastyamme olimme jo tien varressa, josta nappasimme Tuk Tukin takaisin kylaan, ravintolan eteen, huurteista, hyvinansaittua Lao-olutta nauttimaan.
PS: Kuvien lataaminen ei oikein ota hitaan nettiyhteyden takia tuulta alleen taalla Laosissa.. lisaillaan niita sitten myohemmin..
Kylman moottoripyoramatkan jalkeen saavuimme Muang Singista takaisin Luang Nam Than kylaan, ja valmistauduimme henkisesti seuraavan paivan expeditioniin. Mina, Nico, Michael, Sakemannitytot Anne ja Kathrine, seka Aussivahvistus Ellie olimme vuokranneet pari opasta ja kajakit suunnataksemme syvalle viidakkoon Nam Han luonnonsuojelualueella. Seuraava aamu valkeni harmaana ja koleana, niinkuin olimme jo tottuneet aamumme Laosissa nakemaan, mutta toiveet olivat silti korkealla, ehkapa ilma kirkastuisi ennen kuin olisimme joessa kajakkeinemme. Oppaamme Xai ja Xeng nappasivat meidat Tuk Tukin kyytiin, ja lahdimme viileassa aamussa kohti Nam Tha joen vartta, josta kolmen paivan viidakkoseikkailu olisi tarkoitus aloittaa.
Paiva 1.
Pysahdyimme venevalkamassa, jossa Xai kipaisi viela hakemaan laheisesta kuppilasta ruokatarpeita reppuunsa lounasta varten. Illallisen nauttisimme viidakossa, alkuasukasheimon seurassa. Hyppasimme kajakeihin ja oppaidemme perassa lahdimme hitaasti meloen valumaan alavirtaa rauhallisen joen myotaillessa viljelysmaista viidakoksi muuttuvaa rantapengerta. Muutaman tunnin melomisen jalkeen edessamme avautui alkuasukaskyla. Laen Taen -heimo, Xai kertoi. Rantauduimme kylan venevalkamaan ja rannalla kayskentelevat ihmiset tervehtivat muukalaisia iloisin "Sabaidii":n. Kiertelimme pienta, muutamasta paalujen paalla seisovasta bambuhokkelista koostuvaa kylaa hetkisen, katsellen pienokaisia leikkimassa yleismaailmallista leikkia: Keppi ja vanne. Puolialastomat piltit kirmailivat pyoranrenkaiden perassa keppiensa kanssa, aikuisten puuhastellessa askareitaan, kuka viljelyksilla, kuka virkaten. Laen Thaen heimon naisissa silmaan pisti perinteisen vaatetuksen lisaksi yksi erikoisuus: Kulmakarvattomuus. Kyselin syyta Xailta, ja han kertoi naisten ajavan kulmakarvansa kun tulevat nainti-ikaan, yleensa 14-16 vuotiaina, jotta pojat tietavat heidan olevan kypsia avioliittoon. Istuimme hetken Xain kertoessa kylan elamasta. Laen Taen heimon juuret ovat Kiinassa, josta he satoja vuosia sitten laskeutuivat Nam Than korkeudelle viljelemaan maata ja elaimia. Kiinalaiset juuret nakyivat edelleen, silla vaikka Laen Thaen heimolaiset puhuivat Laon lisaksi omaa murrettaan, joka kuitenkin oli hyvin lahella Laoa, muistutti kirjoitettu kieli silti enemman Kiinaa kuin Laoa. Xai osti kylasta lisaa lounastarpeita, ja heimon naiset lahjoivat vieraita pienin koristeellisin pussukoin, jonka jalkeen hyvastelimme ystavalliset alkuasukkaat ja jatkoimme lounaspaikan etsiskelya.
Muutaman tunnin melonnan jalkeen rantauduimme hiekkaiselle sarkalle. Xeng katosi pusikkoon, ja palasi pian banaanipuun lehtien kanssa ja alkoi vasata poytaa Xain kaivaessa evaita repustaan. Banaaninlehdykoille alkoi ilmestya paljon vihanneksia, porsasta, chileja, bataattia ja tottakai sticky ricea, paikallista riisia. Sormilla joen varressa banaaninlehdilta yhta matkani parasta ateriaa syodessani, auringon paistaessa nyt pilvettomaksi muuttuneelta taivaalta mietin taas, kuinka voisin olla myos kylmassa pohjolassa, toissa seitsemasta neljaan, loskaa kiroten... En ollut.
Jatkoimme matkaamme siella taalla pienia koskia laskien alas Nam Than vartta, kun ohitimme Luonnon puistolle nimen antaneen Nam Ha joen uoman, ja aloimme olla lahella taman paivan maaranpaatamme, joen varrella asuvaa Kamu heimon kylaa. Rantauduimme kylaan ja lahdimme tervehtimaan kylapaallikkoa, joka oli tullut puolimatkaan vastaan kuultuaan Xain joelta pilliinsa vislaamat kutsut. Paallikko ohjasi vieraat pieneen bambubungaloviin, joka ilmeisesti oli varattu heimon vieraille. Kannoimme reppumme sisaan, ja oppaamme alkoivat valittomasti vasaamaan heimon naisten kanssa illallista, antaen meille nain aikaa tutstua kylaan ominpain. Samoilin hetken kylassa, joka ei juuri eronnut edellisesta, lukuunottamatta traditionaalisten vaatekappaleiden vahyytta. Kamut pukeutuivat mieluummin T-paitaan kuin saronkiin. Ohitin mudassa teutaroivia porsaita, ja vaistelin pienia jaloissa piipittavia kanoja. Tervehdin ulkona tulilla istuvaa perhetta, joka grillasi tikkujen nokassa rottia iltapalaksi. Nuotiolla istuva nuorukainen tervehti minua englanniksi, ja kysyi mista olin kotoisin. Vastasin, ja kysyin kuinka han puhui nuin sujuvaa englantia. Poika kertoi opiskelevansa isommassa kylassa, ja haaveilevansa paikasta yliopistossa. Poika kutsui minut sisaan, ja kaivoi kaapista pullon kotipolttoista, Lao Laoa. Istuimme hetken rupattelemassa kylasta riisiviskia litkien, kunnes mahani antoi alkaa merkkeja illallishimosta, ja hyvastelin nuorukaisen suunnaten bungalovilleni katsomaan josko illallinen jo odottelisi.
Pimenevassa illassa, kynttilan valossa, istuimme pienelle bambupoydalle katetun herkkuillalisen edessa oppaidemme, kylan vanhimman ja muutaman muun kylalaisen kanssa rupatellen ja ateriasta nauttien, kun Xeng tuli sisaan suuren saviruukun kanssa. Ruukku sisalsi Lao Haita, riisiviinia, jota nautitaan suoraan suuresta ruukusta pitkalla pillilla. Xeng kaatoi tilkan viinia lattialle, ja otti ryypyn. Xai kertoi ensimmaisen tilkan menevan aina talon hengelle, jottei henki pahastuisi. Kamut, kuten Laen Taenitkin ovat Animisteja, luonnonhenkiin uskovia ihmisia, joille hengista tarkein on talon henki, jota ei parane suututtaa. Pilli kiersi ringissa, ja aina oli otettava ryyppy, varsinkin jos olit mies, ethan halunnut suututtaa talon henkea. Istuimme jutustelemassa animismista ja heimon elamasta kunnes viini alkoi vieda voiton ja paatimme siirtya unille ohkaisille patjoillemme bungalovin nurkassa. Nukahdin sammakkokuoron rannaltakuuluvaan kurnutukseen pilkkopimeassa viidakon yossa.
Paiva 2.
Herasimme varhain Xain jo kokkaillessa aamupalaksi riisia ja kananmunia. Soimme ravitsevan aamiaisen ja pakkasimme riisinyytit ja kylan neitosten illalla valmistavat evaat reppuihimme ja lahdimme kajakkimme hyljaten tarpomaan kohti viidakon syovereita. Matkaa seuraavaan Kamu kylaan olisi noin 5-6 tunnin kavelyn verran. Paratiisilinnut raikasivat puissa kun jatimme solisevan Nam Tha joen taaksemme ja lahdimme Kamujen viljelysmaat ohittaen tunkeutumaan sademetsan syovereihin. Talsimme vehreyden keskella muutaman tunnin kun saavuimme sisarjoen, Nam Han varrelle. Joki oli ylitettava, mutta lautta, jota alkuasukkaat kayttivat joen ylitykseen oli toisella puolen. Michael vanhana makeanveden saukkona hylkasi hikiset vaatteensa ja hyppasi raikkaaseen veteen tavoitellen lauttaa joen toiselta puolen. Odotellessamme lautturiamme takaisin paatimme lounastaa vastarannan hiekkasarkalla, ja Xeng vanhana sissina sujahti taas metsan siimekseen etsimaan "ruokailuvalineita".
Jatkoimme lounaan jalkeen taivaltamme korkeiden puiden ja vihertavien pensaiden ja mutaisen maan seassa iilimatoja miten kuten onnistuneesti vaistellen (Michael ja Nico saivat osuutensa naiden nappasuiden ruokahalusta) poluntapaista seuraillen, kun eteemme avautui pieni laakso jonka keskella nakyi vanha nuotiopaikka. Paatimme pitaa tauon nuotiopaikalla. Istahdin alas ja kaivoin tupakkani esille, kun Xeng esitteli kadentaitojaan vasaamalla pienesta bambunpatkasta bongin. Piippu tayttyi napparasti vieressa solisevasta purosta, ja niimpa nautimme tupakkamme bambubongin roplattelun kompatessa viidakon muita aania.
Saavuimme seuraavaan Kamu kylaan aikaisin iltapaivalla. Kyla oli pienempi kuin edellinen, joka piti parinkymmenen bambumajansa sisalla 73 paista alkuasukasyhteisoa. Uudessa kylassamme majoja oli ehka puolet, joten laskeskelin pitkan matematiikan lubenter abrobaturillani asukkaitakin olevan korkeintaan nelisenkymmenta. Etsiydyimme oppaamme kanssa majaamme, ja paatimme pulahtaa peseytymaan raikkaaseen Nam Han. Uintireissulta palatessamme oli pihalle sytytetty nuotio, jonka eteen istahdimme rupattelemaan ja polttelemaan tupakkaa uudesta piipustani. Xai puuhasteli majan sisalla illallislisukkeiden kimpussa, kun yksi kylan naisista saapui komea kukko muassaan nuotiollemme esittelemaan illallisen paaruokalajia. Nainen viittoi menevansa majan taakse paastamaan illallsien paivilta, joten paatimme Nicon kanssa seurata. Olimmehan syomassa taman komean elikon, joten olisi tekopyhaa sulkea silmansa sen teurastukselta. Nainen nappasi maasta liaaninpatkan, solmien siihen lenkin, ja pujotti komeuden kukon kaulaan. Nainen kiristi lenkin ja ripusti helttaniekan majan seinustalle. Kukko yritti laulaa viimesen kiekuunsa, satki avuttomana parikymmentaminuuttia, kunnes silmat kaantyivat kuoppiensa sisaan elaman poistumisen merkiksi. Nainen saapui takaisin talon taakse kuuman veden kanssa, kalttasi ja hoyhensi kukon, ja lakoi pilkkoa illallistamme helpommin syotaviin osasiin.
Kukko maistui keitossa herkulliselta, vaikka tuon asken elavana nahneen komean kaverin syonti vahan omaatuntoa kolkuttikin. Mutta helttaniekka oli kuitenkin luomuinta luomua, ja kirmannut koko ikansa kanalauman ihannoinnin saattelemana vapaana pitkin viidakkokylan raitteja. Loistavan illallisen jalkeen poytaan ilmestyi taas pullo Lao Laoa, ja shotit alkoivat kiertaa talon hengelta vieraille. 40 prosenttinen riisiviina kihisi helttaan (ei, ei sen askeisen kukon.. kuvainnollisesti) ja paikalliset painelivat yopuulle meidan vieraiden jaadessa viela istuskelemaan pihanuotiolle toviksi.
Paiva 3.
Hyvastelimme aamupalan jalkeen kylan paallikon ja lahdimme jatkamaan marssiamme kohti sivistysta. Joen rannan mutaiset polut ja iilimadot muuttuivat jyrkaksi ylamaeksi, jota taivalsimme muutamantunnin, hikoillen, ja Luang Nam Thassa odottavista hedelmapirteloista unelmoiden. Luonastimme kallion paalla, valtavien puiden oksistojen valista siiviloityvan auringonvalon valkkeessa viimeista kertaa banaaninlehti poytana, ja ruokaa sormilla mahaamme mattaen. Tata tulisi ikava. Totta se on, ruoka maistuu paremmalta sormin syoden. Laskeuduttuamme alas ja seuraavan kylaan paastyamme olimme jo tien varressa, josta nappasimme Tuk Tukin takaisin kylaan, ravintolan eteen, huurteista, hyvinansaittua Lao-olutta nauttimaan.
PS: Kuvien lataaminen ei oikein ota hitaan nettiyhteyden takia tuulta alleen taalla Laosissa.. lisaillaan niita sitten myohemmin..
1.12.2008
Laos
Location: Internet cafe, Luang Nam Tha, Laos
Paatin jatkaa matkaani Michaelin ja Nicon seurassa kunnes ajatukset reitista menevat ristiin. Matkasimme Jinhongista Menglaan, Laosin rajan tuntumassa sijaitsevaan kuhinakeskukseen. Meno oli kuin missa tahansa itseaan kunnioittavassa rajakaupungissa. Hotellit halpoja, ruoka hyvaa, olut halpaa, ja katukuva toisti kaavaa bordelli-kauppa-kampaamo-bordelli-ravintola-bordelli. Hyvin nukutun yon jalkeen otimme bussin rajalle. Meidat vastaanotti hyvin englantia taitava rajavirkailija, joka ystavallisyyttaan napsaisi viela viimeisen kuvan matkamiehista Kiinassa.
Kavelimme muutaman kilometrin Laosin puolelle rajaa, ja maahantuloviranomainen hiljaisessa kopissaan kysyi miten voisi auttaa. Totesimme etta viisumi tekisi hyvaa, silla olimme matkalla Laosiin. Mies leimasi passit, kerasi 35 jenkkidollarin kateismaksun, ja toivotti hyvaa matkaan, neuvoen meidat bussille kohti Luang Nam Thata, provinssin paa"kaupunkia". Vaihdoin viimeiset Kiinan rampylani Kipeiksi, ja kipusimme muodollisen viisumintarkastuksen jalkeen minibussiin.
Muutama ensimmainen paiva Laosissa meni uuteen maahan aklimitoituessa. Makoilua ravintoloiden pehmoisilla tyynyilla, tropiikin hedelmapirteloita nauttien ja hyvaa ruokaa syoden, valissa paivaunia ottaen. Aklimitoitumiskuurin jalkeen paatimme tutustua hieman uuteen ymparistoomme. Nicon ja Michaelin lisaksi mukaan tarttui Anne, saksalainen tytto jonka tapasimme illanistujaisissa yhdessa Nam Than ravintoloista. Vuokrasimme skootterit, 125 kuutiosenttimetria vapautta, ja lahdimme kohti Muang Singin kylaa, kultaisen kolmion entista oopiumpaakaupungia, 60 kilometria pohjoiseen.
Saavuimme Muang Singiin iltapaivalla ja etsiydyimme mukavaan bungaloviin kylan laidalla. Suuntasimme lounaalle yhteen lukuisista ravintoloista, kun kimppuumme kavi lauma vanhoja akha -heimon rouvia, koruja kaupitellen. Osoitimme epakiinnostuksemme koruihin, ja todellinen kaupittelun syy selvisi. Yksi rouvista kaivoi korupussukastaan nyssakan. Oopiumia. Tama traditionaalinen vuoristoheimojen laakkeena kayttama unikosta uutettu huume on edelleen epavirallisesti yksi Laosin suurimmista vientituotteista, ja maahan kohdistunut huumeturismi ei ainakaan vahenna taman kiistellyn kasvin viljelya. Kaikki te, jotka haluatte kokeilla isoa O:ta Laosissa, muistakaa yksi asia. Voit polttaa kerran, ja viikkojen kuluttua olet jo satojen kilometrien paasta paikallisista, joilta opiaattisi ostit. Mutta nama paikalliset kohtaavat saman houkutuksen paivasta toiseen vierailusi jalkeen. Todellisuus on etta riippuvaisuusluvut Laosissa ovat hurjat, ja yha useampi pohjoisen heimolaisista siirtyy oopiumin poltosta kovempiin aineisiin. Ole siis vastuullinen. Tastakin syysta muorit lahtivat luotamme ilman kauppoja, ja me jatkoimme Laabin syontia.
Suuntasimme mahat pulleina kiertelemaan pienempia akha kylia Muang Singin laitamilla. Pysaytimme skootterimme pienen tientapaisen paassa olevan luostarikoulun eteen. Pihalla lauma oransseihin kaapuihin sonnustautuneita lapsosia leikki sujuvaa shaolininnyrkkeilya vetavan vanhuksen kanssa, joka leikillaan muksi nuoria munkkeja ympariinsa, naurun raikaessa luostarin pihalla. Seisoimme porttien ulkopuolella katsellen vanhuksen ja lasten leikkeja, kun mies huomasi vierailijat. Vanhus viittoi meidat astumaan sisaan, ja suuntasimme portin lapi luostarin pihalle. Vanha munkki jatti lapset leikkimaan savuavan nuotion liepeille ja tervehti meita. Sabai dii. Mies viittoi mukaansa ja kuljetti meita ympari koristeellisen luostarin rakennuksia, ystavallinen hymy kasvoillaan opastaen meita luostarin tavoille ja rukoilemaan jumalhahmojen edessa. Kiersimme luostaria puolisen tuntia, yksinkertaisista nukkumatiloista keittioon, ja kirjaviin temppeleihin. Luostarikierroksen jalkeen vain Laoa taitava munkki viittoi meita mukaansa viereiseen pieneen kylaan. Ihmiset tuijottivat omituista saattuetta paalujen paalla seisovista bambutaloistaan kiinnostuneina, munkin kuljettaessa meita kaivolta toiselle, esitellen kylan omavaraista talousvesijarjestelmaa. Porsaat, lehmat, koirat ja kanat kirmasivat jaloissamme, ja seurasimme ystavallista vanhusta hanen yrittaessaan kertoa meille mitka kaivoista olivat hyvia, mitka jo kuivuneita. Vietimme iltapaivan munkin seurassa, ja auringon alakessa painua mailleen hyvastelimme ystavallisen vanhuksen ja suuntasimme takaisin pratkillemme.
Matkalla Muang Singiin kuulimme laheiselta pelloilta rumpujen pauketta ja innostuneita huutoja. Paatimme katsastaa mita oli tekeilla. Ajoimme skootterimme pellonlaitaan, jolla oli kaynnissa jalkapallo-ottelu, kotikyla vastaan vierailijat. Istahdimme paikallisten allistykseksi ruohikolle seuraamaan pelia, kysellen tilannetta. 0-0. Kannustimme hurjasti kotijoukkuetta, joka paljain jaloin pani kampoihin isommasta kylasta olevalle kunnon varusteissa pelaavalle tiimille. Aurinko painui mailleen, peli paattyi ratkaisemattomana. Otimme skootterimme ja palasimme bungaloviimme nauttimaan viilenevasta illasta ja kylmasta BeerLaosta.
Ensi kerralla: Paluu viidakkoon
Ps: Kuvien lataaminen ei onnistunut, lisaan ne tekstiin myohemmin..
Paatin jatkaa matkaani Michaelin ja Nicon seurassa kunnes ajatukset reitista menevat ristiin. Matkasimme Jinhongista Menglaan, Laosin rajan tuntumassa sijaitsevaan kuhinakeskukseen. Meno oli kuin missa tahansa itseaan kunnioittavassa rajakaupungissa. Hotellit halpoja, ruoka hyvaa, olut halpaa, ja katukuva toisti kaavaa bordelli-kauppa-kampaamo-bordelli-ravintola-bordelli. Hyvin nukutun yon jalkeen otimme bussin rajalle. Meidat vastaanotti hyvin englantia taitava rajavirkailija, joka ystavallisyyttaan napsaisi viela viimeisen kuvan matkamiehista Kiinassa.
Kavelimme muutaman kilometrin Laosin puolelle rajaa, ja maahantuloviranomainen hiljaisessa kopissaan kysyi miten voisi auttaa. Totesimme etta viisumi tekisi hyvaa, silla olimme matkalla Laosiin. Mies leimasi passit, kerasi 35 jenkkidollarin kateismaksun, ja toivotti hyvaa matkaan, neuvoen meidat bussille kohti Luang Nam Thata, provinssin paa"kaupunkia". Vaihdoin viimeiset Kiinan rampylani Kipeiksi, ja kipusimme muodollisen viisumintarkastuksen jalkeen minibussiin.
Muutama ensimmainen paiva Laosissa meni uuteen maahan aklimitoituessa. Makoilua ravintoloiden pehmoisilla tyynyilla, tropiikin hedelmapirteloita nauttien ja hyvaa ruokaa syoden, valissa paivaunia ottaen. Aklimitoitumiskuurin jalkeen paatimme tutustua hieman uuteen ymparistoomme. Nicon ja Michaelin lisaksi mukaan tarttui Anne, saksalainen tytto jonka tapasimme illanistujaisissa yhdessa Nam Than ravintoloista. Vuokrasimme skootterit, 125 kuutiosenttimetria vapautta, ja lahdimme kohti Muang Singin kylaa, kultaisen kolmion entista oopiumpaakaupungia, 60 kilometria pohjoiseen.
Saavuimme Muang Singiin iltapaivalla ja etsiydyimme mukavaan bungaloviin kylan laidalla. Suuntasimme lounaalle yhteen lukuisista ravintoloista, kun kimppuumme kavi lauma vanhoja akha -heimon rouvia, koruja kaupitellen. Osoitimme epakiinnostuksemme koruihin, ja todellinen kaupittelun syy selvisi. Yksi rouvista kaivoi korupussukastaan nyssakan. Oopiumia. Tama traditionaalinen vuoristoheimojen laakkeena kayttama unikosta uutettu huume on edelleen epavirallisesti yksi Laosin suurimmista vientituotteista, ja maahan kohdistunut huumeturismi ei ainakaan vahenna taman kiistellyn kasvin viljelya. Kaikki te, jotka haluatte kokeilla isoa O:ta Laosissa, muistakaa yksi asia. Voit polttaa kerran, ja viikkojen kuluttua olet jo satojen kilometrien paasta paikallisista, joilta opiaattisi ostit. Mutta nama paikalliset kohtaavat saman houkutuksen paivasta toiseen vierailusi jalkeen. Todellisuus on etta riippuvaisuusluvut Laosissa ovat hurjat, ja yha useampi pohjoisen heimolaisista siirtyy oopiumin poltosta kovempiin aineisiin. Ole siis vastuullinen. Tastakin syysta muorit lahtivat luotamme ilman kauppoja, ja me jatkoimme Laabin syontia.
Suuntasimme mahat pulleina kiertelemaan pienempia akha kylia Muang Singin laitamilla. Pysaytimme skootterimme pienen tientapaisen paassa olevan luostarikoulun eteen. Pihalla lauma oransseihin kaapuihin sonnustautuneita lapsosia leikki sujuvaa shaolininnyrkkeilya vetavan vanhuksen kanssa, joka leikillaan muksi nuoria munkkeja ympariinsa, naurun raikaessa luostarin pihalla. Seisoimme porttien ulkopuolella katsellen vanhuksen ja lasten leikkeja, kun mies huomasi vierailijat. Vanhus viittoi meidat astumaan sisaan, ja suuntasimme portin lapi luostarin pihalle. Vanha munkki jatti lapset leikkimaan savuavan nuotion liepeille ja tervehti meita. Sabai dii. Mies viittoi mukaansa ja kuljetti meita ympari koristeellisen luostarin rakennuksia, ystavallinen hymy kasvoillaan opastaen meita luostarin tavoille ja rukoilemaan jumalhahmojen edessa. Kiersimme luostaria puolisen tuntia, yksinkertaisista nukkumatiloista keittioon, ja kirjaviin temppeleihin. Luostarikierroksen jalkeen vain Laoa taitava munkki viittoi meita mukaansa viereiseen pieneen kylaan. Ihmiset tuijottivat omituista saattuetta paalujen paalla seisovista bambutaloistaan kiinnostuneina, munkin kuljettaessa meita kaivolta toiselle, esitellen kylan omavaraista talousvesijarjestelmaa. Porsaat, lehmat, koirat ja kanat kirmasivat jaloissamme, ja seurasimme ystavallista vanhusta hanen yrittaessaan kertoa meille mitka kaivoista olivat hyvia, mitka jo kuivuneita. Vietimme iltapaivan munkin seurassa, ja auringon alakessa painua mailleen hyvastelimme ystavallisen vanhuksen ja suuntasimme takaisin pratkillemme.
Matkalla Muang Singiin kuulimme laheiselta pelloilta rumpujen pauketta ja innostuneita huutoja. Paatimme katsastaa mita oli tekeilla. Ajoimme skootterimme pellonlaitaan, jolla oli kaynnissa jalkapallo-ottelu, kotikyla vastaan vierailijat. Istahdimme paikallisten allistykseksi ruohikolle seuraamaan pelia, kysellen tilannetta. 0-0. Kannustimme hurjasti kotijoukkuetta, joka paljain jaloin pani kampoihin isommasta kylasta olevalle kunnon varusteissa pelaavalle tiimille. Aurinko painui mailleen, peli paattyi ratkaisemattomana. Otimme skootterimme ja palasimme bungaloviimme nauttimaan viilenevasta illasta ja kylmasta BeerLaosta.
Ensi kerralla: Paluu viidakkoon
Ps: Kuvien lataaminen ei onnistunut, lisaan ne tekstiin myohemmin..
Etelaan
Location: Internet cafe, Luang Nam Tha, Laos
Nyt Laosiin siirtyneena on hyva ottaa lyhykainen yhteenveto Kiinasta. Ensiksikin Kiina on perkeleen iso. Kaksi kuukautta riitti pieneen pintaraapaisuun kaikesta siita, mita Lohikaarmeiden maalla on tarjota matkamiehelle. Pohjoisen kasakeista ja mongooleista suurkaupunkien loistoon, Tiibetin buddhalaisuudesta etelan thai -vahemmistoihin. Onneksi Kiinaan on helppo palata, ja sen kulkuri aikoo kaakkoisaasian turneen jalkeen tehdakin, silla Tiibetiin on paastava. Toiseksi Kiina on kapitalistisin kommunistivaltio koko maailmassa. Raha vie, ihmiset vikisevat. Kaikkea saa mista vain, mihin kellon aikaan tahansa, ja kaikki pyorii kolikon ymparilla, ehka lukuunottamatta niita muutamia "kadesta-suuhun" -omavaraisuudella elavia heimoja. Kolmanneksi, Kiina on helppo maa matkustaa. Ehka koko maailman kattavin rataverkosto yltaa lahes jokaiseen kolkkaan, ja minne kiskot eivat kuljeta, bussi vie. Kieli ei ole este, yleismaailmallinen kehonkieli puree taallakin (Tottakai muutama phutonguan murteen sana on hyva taitaa, mutta ilman fraasisanakirjaakin paasee pitkalle) Ja kaiken lisaksi junailu on halpaa, jos malttaa tinkia sangysta, ja tyytyy penkkiin kuten kotomaassakin matkatessa.
Kiina on myos maa, jossa matkamies kohtaa paljon asioita, jotka saattavat meista lankkareista tuntua oudoilta, typerilta, ja jopa vastenmielisilta. Listaampa tassa muutamia minua huvittaneita paikallisia erikoisuuksia satunnaisessa jarjestyksessa:
Rakiminen: Tama on ehka ensimmainen, joidenkin mielesta jopa vastenmielinen eroavaisuus lansimaisessa ja kiinalaisessa kulttuurissa. Kaikki lapsista aikuisiin, miehista naisiin ja vaarista muoriin syljeskelevat koko ajan ja kaikkialla. Rakiminen ei ole junttimaisuutta, vaan johtaa juurensa kiinalaisen laaketieteen uskomuksesta, jonka mukaan syljen nieleminen on epaterveellista. Antakaa siis klimppien lentaa, ja viis veisatkaa niista sarsseista ja muista kulkutaudeista!
Pienokaiset: Kiinalaiset lapset eivat pukeudu pampperssiin. Vauvojen alaosaa koristaa kesat talvet housut, joista haaramus en saksittu veks. Kun hata yllattaa, nama kylmahermoiset (tai talvella oakaraiset..) lapsoset antavat ykkosen tai kakkosen lentaa siististi jalkakaytavalla kyykkien.
Rookaaminen: No polttaahan sita allekirjoittanutkin, mutta Kiinalaisista miehista ainakin 90 prosenttia sytyttelee savukkeen vahintaan varttitunnin valein. Jos et polta, et ole mies. Ja jos poltat, polta ketjussa, niin teki Maokin.
Kyykkypaska-asento: Enka tarkoita nyt vessa-asioita. Kiinalaiset kuluttavat aikaansa kaduilla hengaillessaan tassa aarimmaisen epamukavassa kyykkyasennossa, lehtia lukien, tupakkia poltellen ja paskaa puhuen. Kulkurin jalat menevat maitohapoille jo tualetissa piipahtaessa..
Tuijottaminen: Olet aina ensimmainen lansimaalainen jonka paikallinen on elaissaan nahnyt.
Valokuvaaminen: Kiinalaisilla turisteilla on tietaakseni kilpailu, kuinka monta lansimaalaista he lomallaan nakivat. Ainakin uskoisin nain, silla kuvani kadullakavelysta aamupalalla istumiseen koristavat tallahaavaa kymmenia kiinalaisia perhealbumeja
"Meyou": Mitaan ei ole. Ei mitaan. Usko jo, ja mene pois...
Nyt Laosiin siirtyneena on hyva ottaa lyhykainen yhteenveto Kiinasta. Ensiksikin Kiina on perkeleen iso. Kaksi kuukautta riitti pieneen pintaraapaisuun kaikesta siita, mita Lohikaarmeiden maalla on tarjota matkamiehelle. Pohjoisen kasakeista ja mongooleista suurkaupunkien loistoon, Tiibetin buddhalaisuudesta etelan thai -vahemmistoihin. Onneksi Kiinaan on helppo palata, ja sen kulkuri aikoo kaakkoisaasian turneen jalkeen tehdakin, silla Tiibetiin on paastava. Toiseksi Kiina on kapitalistisin kommunistivaltio koko maailmassa. Raha vie, ihmiset vikisevat. Kaikkea saa mista vain, mihin kellon aikaan tahansa, ja kaikki pyorii kolikon ymparilla, ehka lukuunottamatta niita muutamia "kadesta-suuhun" -omavaraisuudella elavia heimoja. Kolmanneksi, Kiina on helppo maa matkustaa. Ehka koko maailman kattavin rataverkosto yltaa lahes jokaiseen kolkkaan, ja minne kiskot eivat kuljeta, bussi vie. Kieli ei ole este, yleismaailmallinen kehonkieli puree taallakin (Tottakai muutama phutonguan murteen sana on hyva taitaa, mutta ilman fraasisanakirjaakin paasee pitkalle) Ja kaiken lisaksi junailu on halpaa, jos malttaa tinkia sangysta, ja tyytyy penkkiin kuten kotomaassakin matkatessa.
Kiina on myos maa, jossa matkamies kohtaa paljon asioita, jotka saattavat meista lankkareista tuntua oudoilta, typerilta, ja jopa vastenmielisilta. Listaampa tassa muutamia minua huvittaneita paikallisia erikoisuuksia satunnaisessa jarjestyksessa:
Rakiminen: Tama on ehka ensimmainen, joidenkin mielesta jopa vastenmielinen eroavaisuus lansimaisessa ja kiinalaisessa kulttuurissa. Kaikki lapsista aikuisiin, miehista naisiin ja vaarista muoriin syljeskelevat koko ajan ja kaikkialla. Rakiminen ei ole junttimaisuutta, vaan johtaa juurensa kiinalaisen laaketieteen uskomuksesta, jonka mukaan syljen nieleminen on epaterveellista. Antakaa siis klimppien lentaa, ja viis veisatkaa niista sarsseista ja muista kulkutaudeista!
Pienokaiset: Kiinalaiset lapset eivat pukeudu pampperssiin. Vauvojen alaosaa koristaa kesat talvet housut, joista haaramus en saksittu veks. Kun hata yllattaa, nama kylmahermoiset (tai talvella oakaraiset..) lapsoset antavat ykkosen tai kakkosen lentaa siististi jalkakaytavalla kyykkien.
Rookaaminen: No polttaahan sita allekirjoittanutkin, mutta Kiinalaisista miehista ainakin 90 prosenttia sytyttelee savukkeen vahintaan varttitunnin valein. Jos et polta, et ole mies. Ja jos poltat, polta ketjussa, niin teki Maokin.
Kyykkypaska-asento: Enka tarkoita nyt vessa-asioita. Kiinalaiset kuluttavat aikaansa kaduilla hengaillessaan tassa aarimmaisen epamukavassa kyykkyasennossa, lehtia lukien, tupakkia poltellen ja paskaa puhuen. Kulkurin jalat menevat maitohapoille jo tualetissa piipahtaessa..
Tuijottaminen: Olet aina ensimmainen lansimaalainen jonka paikallinen on elaissaan nahnyt.
Valokuvaaminen: Kiinalaisilla turisteilla on tietaakseni kilpailu, kuinka monta lansimaalaista he lomallaan nakivat. Ainakin uskoisin nain, silla kuvani kadullakavelysta aamupalalla istumiseen koristavat tallahaavaa kymmenia kiinalaisia perhealbumeja
"Meyou": Mitaan ei ole. Ei mitaan. Usko jo, ja mene pois...
22.11.2008
Welcome to the Jungle
Location: Internet cafe, Jinhong, Yunnan, China
Ennen Laosiin siirtymista paatin ottaa hieman kosketusta uuteen elementtiin, jonka kanssa tulisin olemaan laheisissa valeissa tulevina viikkoina: Viidakkoon. Aamuvirkkuna henkilona herasin varhain bungalovistamme hyttysverkkoni alta, ja potkin ylos Michaelin ja Nicon. Oli ekspeditionin aika. Vuokrasimme fillarit pariksi paivaksi, ja huono kartta apunamme lahdimme tavoittelemaan noin kolmen tunnin ajomatkan paassa olevaa pienta kylaa, jonka ymparilla pitaisi kasvaa kohtalaista viidakkoa. Koska 90 prosenttia kylien nimista talla alueella on Mengjotain, emme olleet sataprosenttisen varmoja suunnasta paikallisilta ajo-ohjeiden kyselynkaan jalkeen, mutta ei sen valia, missa vaan kaupungin ulkopuolella olisi tutkittavaa.
Ketjut ratisten ajoimme nyt hiekka ja kivitieksi muuttunutta uraamme pitkin banaaniplantaasien ja trooppisen metsan dominoidessa maisemaa. Ohittelimme pienia kylia, ja ihmisten iloisuus yllatti kulkijat jalleen kerran. Miltei jokainen vastaantulija heitti iloisen tervehdyksen ja hymyn, mika lammitti mielta, kirkkaalta taivaalta porottavan auringon lammittaessa hikista kroppaa. "Noin kolmen tunnin ajomatka" osoittautui pian palturiksi, silla "tie" muuttui haastavammaksi joka kilometrilla, ja pyorat huusivat armoa meidan pakottaessamme ne kipumaan kivikkoista ylamakea veren maku suussa. Pyorista yksi antoi periksi. Nico pysahtyi akkiarvaamatta takanamme kiroillen, ja viskaten fillarinsa pusikkoon. Ketju oli katkennut. Olimme ohittaneet edellisen kylan noin tunti sitten, emmeka tienneet kuinka paljon matkaa seuraavaan olisi. Istuimme tien penkalle miettimaan vaihtoehtoja tupakka suupielessa, kun takaamme ramisteli tiililastia kuljettava kuormuri sankan polypilven saattelemana. Pysaytimme kuorma-auton, ja Nico naytti kuskille haverinsa, ja kysyi kyytia tvoittelemaamme kylaan. Kuski opasti nakkaamaan pyoran lavalle ja hyppaamaan kyytiin. Onnekas paskiainen. Olin hiesta lapimarka, ja edessa olisi viela ainakin saman verran poljettavaa kuin takana.
Jatkoimme siis Michaelin kanssa munamankeleillamme, Nicon huristellessa kuorma-auton kyydissa kuoppaisella viidakkopolullamme kohti piskuista kylaamme. Saavuimme kylaan nopeammin ja tuskattomammin kuin olimme odottaneet, silla viimeiset viitisen kilometria saimme lasketella perslihakset hellina alamakeen. Nico istuskeli tyytyvaisena pienen kaupan edustalla fillarinsa kanssa. Kurmurikuski oli jattanyt hanet paikallisen mopokorjaajan huostaan, joka veloituksetta ja hymyssasuin korjasi epaonnisen pyorailijan ketjun. Istahdimme kaupan edustalle ja ostimme kylmat juomat. Iltapaiva oli jo pitkalla, meidan pitaisi loytaa jostakin yosija.
Pienen pantomiimiesityksen jalkeen pikkumieheksi ristimamme viiksekas maajussi ohjasi meidat eraaseen taloon. Kipusimme terassille, jossa isantavaki pelasi mahjongia nappuloita paiskien. Kavi ilmi, etta saisimme nukkua heidan ylimaaraisessa huoneessa nimelliseen hintaan, ja Nico pitkana kaverina majoitettaisiin olohuoneseen isoisan kanssa. Nakkasin reppuni huoneemme nurkkaan, ja suuntasimme takaisin kylakaupalle ostamaan kylmat oluet. Mallasjuoma maistui uskomattoman hyvalle rankan pyorailyn jalkeen. Samoilimme hetken kylassamme, ja paikallisten avustuksella loysimme viidakkoon johtavan polun, jonka paasta pitaisi loytya vesiputous. Huominen suunnitelma oli siis valmis. Palasimme majataloomme, jossa hoyryava illallinen jo odotteli matkamiehia: Mausteista makkaraa, kurkkua, papuja ja kaalia, kyytipoikana tottakai riisi. Ehka eritoten nalan ja vasymyksen vuoksi nautimme yhden parhaista aterioistamme koko Kiinan matkan aikana, ja paatimme jatkaa iltaa terassilla muutaman oluen kera. Istuimme huurteiset kourassa paskaa jauhaen pimenevassa viidakon yossa. Meidan talomme oli ainoa valaistu koko kylassa, ja yon aanet koostuivat vain ja ainoastaan viidakosta kantautuvista elainten kirkunasta ja sirkkojen sirityksesta. Katselimme seinalla kipittavien gekkojen iltaisia metsastyspuuhia, kun viidakko alkoi antaa merkkeja laheisyydestaan. pienen oravan kokoinen hyppiva otus ilmestyi lattialankkujen alta lampun valoon, ja sai gekot valittomasti peraansa. Kokonsa ansiosta otus onnistui taistelemaan itsensa irti ahnaiden petojen kidoista ja loikki tiehensa takaisin lattialankkujen alle nuolemaan haavojaan. Olimme hieman pettyneita esityksen paattymisesta, kun kissan kokoinen rukoilijasirkka pyrahti poydallemme. Nicon kameran salamavalo saikaitti veijarin, joka lennahti seinalle, saaden gekot vuorostaan katoamaan kenkalaatikon taakse turvaan. Seurailimme sirkan sulavaa liikehdintaa, Nicon rapsiessa kuvia tasta upeasta pedosta. Sirkka seurasi kameran liikkeita katseellaan, ja asteli varmoin hyonteisenaskelin kenkien lomassa, valiten jokaisen liikkeen ja askeleen huolella, kuin kamera olisi ollut mahdollinen saalis, tai uhkaava peto. Sulava ja hallittu liikehdinta loi illuusian todella alykkaasta otuksesta. Sirkkahupimme paattyi massiivisen hyonteisen saadessa tarpeekseen meidan tiirailustamme, ja sirkka pyrahti takaisin pimeyteen, josta oli tullutkin.
Hyvin nukutun yon jalkeen herasimme varhain suunnataksemme hamahakkien ja muiden inhotusten sekaan viidakkoon. Hyvastelimme isantavaen aamupalan jalkeen ja lahdimme taittamaan kilometreja kohti viidakkoa. Polku alkoi kadota altamme banaaniplantaasien jalkeen, ja kiipesimme ylos kukkulaa joen taittaessa ohitsemme vasempaan. Emme olleet ollenkaan varmoja olimmeko oikealla "polulla". Oisen sateen takia mutainen maapohja oli liukas kuin hyvin oljytyn wokkipannun pohja, ja liukastelimme umpikujaan paadyttyamme takaisin alas, kohti joen vartta joka luultavasti johtaisi vesiputoukselle. Loysimme uuden polun, ja lahdimme seuraamaan sita sankan kasvillisuuden seassa. Miksen pakannut viidakkoveista reppuuni. Siella taalla puista tipaheti jotain niskaani, lehdet ja hamahakinseitit tahmivat kasvoja ja aina silloin talloin nimettomat pummimatkustajat piti vippailla pois lahkeista tai olkapailta.
Kompastelimme mutaisella poluntapaisella sankan kasvillisuuden ja viidakon aanien seassa kunnes kaukana alhaalla virtaavan joen solina alkoi peittya putouksen aaniin. Olimme lahella. Jatkoimme edelleen polulla, kun keskelta sankkaa viidakkoa eteemme avautui komea, kirkasta vetta syokseva putous. Istahdimme kiville ja nakkasimme hikiset vaatteemme kuivumaan ja suuntasimme uimaan raikkaaseen lampeen, putouksen jylistessa vieressa. Hypimme syvaan lampeen kivilta ja toivuimme hikisen taivalluksen rasituksista hetkessa. Rapikoimme kirkkaassa vedessa kunnes vilu alkoi hiipia vartaloon, ja paatimme suunnata takaisin kylaan, silla olimme ajatelleet pyorailla takaisin Jinhongiin viela tana iltana. Matkalla takasin viidakkopolullamme meita vastaan asteli paikallisen oppaan johdolla jenkkilainen nuorukainen. Vaihdoimme tervehdykset ja kerroimme putouksesta. Emme olleet enaa ainoat ulkomaalaiset taalla, hyva aika lahtea.
Palasimme kylaan samaa reittia kuin olimme tulleetkin ja otimme rakkaat fillarimme taas allemme. Edellispaivan alamaki oli nyt kivuttava ylos, ja viidakkovaelluksen vasyttamat kehomme huusivat armoa. Ja jotta paluumatka ei olisi ollut liian helppo, edellispaivan epaonni jatkui. Nicon kumi puhkesi, mutta onneksemme vasta Jinhongin esikaupunkialueelle paastyamme. Ostimme laheisesta kaupasta kylmat oluet, ja lahdimme taluttamaan pyoriamme kohti vuokraamoa.
Huomenna matka jatkuu lahemmas Laosin rajaa, jonka ylitan joskus ensi viikolla. Seuraavan kerran kirjoittelen siis laiskiaisten maasta, ehka riippumatossa Mekongin rannalla lilluen. Ensi kertaan siis!
Ps: Kuvien lataaminen nettiin on alkanut muodostua rasitteeksi, jota en halua. Ostamani piskuinen kovalevy toimii siis kuvieni sailontapaikkana, mutta tasta edes laitan muutaman otoksen aina sinne tanne tekstin sekaan. Pahoittelut tasta.
20.11.2008
Suunta muuttuu..
Location: Random Internet cafe, Jinhong, Yunnan, China
Oisen bussimatkan jalkeen saavuin Jinhongin kaupunkiin, etelaiseen Yunnanin maakuntaan. Astuin ulos bussista kosteaan tropiikin ilmaan, tahan kasvavaan Xishuangbannan kunnan paakaupunkiin, vain muutaman hikisen bussissa istuttavan tunnin paassa Laosin ja Burman rajasta, mahtavan Mekong joen rannalla. Lahdimme tallustamaan keskustaa kohti palmujen ymparoimaa jalkakaytavaa pitkin. Taman joskus Thaimaalle kuuluneen maaplantin vaesto koostui paaasiassa Dai kansasta, ja siella taalla vastaan kaveli miehia vain saronki lanteillaan. Mentaalisesti olin jo kaakkoisaasiassa.
Pienen samoilun jalkeen loysimme betonikolossien keskelta bambubungalovikylan, johon asetuimme asumaan toistaiseksi. Bungalovin terassilla tupakoidessani ja anansmehua litkiessani alkoi kulkurin mieli kaipaamaan tata tropiikin rauhaa. Rantaa, merta, lampoa, laiskuutta, hyvaa kirjaa, riippumattoa. Suunnitelmat, jos niita on ollutkaan, on tehty muuttuviksi. Pohjoinen ja Tiibet saisivat jaada, ainakin kevaaseen asti. Huomenna siirryn viidakkoon, ja jatkan matkaani ensi viikolla lahemmas rajaa, ja loikkaan Laosiin viettamaan joulua.
Oisen bussimatkan jalkeen saavuin Jinhongin kaupunkiin, etelaiseen Yunnanin maakuntaan. Astuin ulos bussista kosteaan tropiikin ilmaan, tahan kasvavaan Xishuangbannan kunnan paakaupunkiin, vain muutaman hikisen bussissa istuttavan tunnin paassa Laosin ja Burman rajasta, mahtavan Mekong joen rannalla. Lahdimme tallustamaan keskustaa kohti palmujen ymparoimaa jalkakaytavaa pitkin. Taman joskus Thaimaalle kuuluneen maaplantin vaesto koostui paaasiassa Dai kansasta, ja siella taalla vastaan kaveli miehia vain saronki lanteillaan. Mentaalisesti olin jo kaakkoisaasiassa.
Pienen samoilun jalkeen loysimme betonikolossien keskelta bambubungalovikylan, johon asetuimme asumaan toistaiseksi. Bungalovin terassilla tupakoidessani ja anansmehua litkiessani alkoi kulkurin mieli kaipaamaan tata tropiikin rauhaa. Rantaa, merta, lampoa, laiskuutta, hyvaa kirjaa, riippumattoa. Suunnitelmat, jos niita on ollutkaan, on tehty muuttuviksi. Pohjoinen ja Tiibet saisivat jaada, ainakin kevaaseen asti. Huomenna siirryn viidakkoon, ja jatkan matkaani ensi viikolla lahemmas rajaa, ja loikkaan Laosiin viettamaan joulua.
19.11.2008
Karstaa ja kukkuloita
Location: Random Internet cafe, Kunming, Yunnan, China
Tapasin Nicon ja Michaelin varhain sunnuntai aamuna Guilinin rautatieasemalla. Mukaani oli liittynyt myos Lisa, Islantilainen tytto, jonka tapasin hostellissa ja joka niin ikaan oli suuntaamassa Yangshuohon. Nousimme bussiin reppuinemme, ja linjuri lahti hiljalleen lipumaan kohti tata aktiviteettien mekkaa. Maisema alkoi muuttua Guilinin muutamasta kalkkikivikalliosta satoihin, ehka tuhansiin maisemaa dominoiviin karst -kalkkikivikalliomuodostelmiin, jotka kurottivat kohti taivaita, Li -joen lipuessa hiljalleen naiden jylhien kivifallosten valissa.
Yangshuossa meidat vastaanotti West streetin (lankkarikadun) kuhina ja kihina. Rihkamamyyjat, lankkariruokaa tarjoavat kymmenet ravintolat ja lukuisat majatalot houkuttelivat asiakkaita, ja hihasta repijoita riitti kuumailmapallolentokaupittelijoista kerjalaisiin. Vaistelimme riivaajat ja suuntasimme Monkey Janen viihtyisaan majataloon, hieman lankkarikadulta syrjassa, viihtyisalla pikkukujalla. Aurinko porotti pilvettomalta taivaalta, ja kattoterassilla virvoketta nauttiessamme paatimme aloittaa aktiviteettikimaran. Pois Yangshuon kuhinasta, ja luolailemaan laheiselle luolalle, josta pitaisi loytya myos mutakylpy... Kipusimme pikkubussiin, joka kyyditti meidat luolalle. Miltei aataminasussa lahdimme oppaan johdolla kompimaan ahtaaseen ja pimeaan luolaan, jossa stalagmiitit ja stalagtiitit kohosivat korkeuksiin, ja koputtelivat raksakypariamme katosta kasin. Pakollinen opas kertoili luolan historiaa, kuinka se oli toiminut pommisuojana japanilaisten pommittaessa kylapahasta, mutta historiikki ei tallahaavaa ollut ykkosena kiinnostuksen kohteissamme, oli aika likaisten leikkien. Toista tuntia luolassa pyorittyamme loysimme itsemme mutalammikon edesta. Sukelsin mutaan naamalleni, ja pienen pyoriskelyn jalkeen olin valmis kohtaamaan vaikka Predatorin. Varo vain Arska, sinulla on kilpailija.. Leikimme mudassa aikamme, kaataen lokaa toistemme niskaan ja liukuen kivilta alas likaiseen kylpyyn, kunnes tunsimme olevamme tarpeeksi likaisia palaamaan ihmisten ilmoille. Pikaisen vuoristopuropesun jalkeen suuntasimme kadun varteen odottelemaan bussiamme. Paatimme illallistaa viereisessa nuudelikojussa, ja ilta-auringon alkaessa painua mailleen mietimme, josko kivuta vieressa kohoavalle Moon Hilllille, jolle olimme kuulleen salaisen, ilmaisen reitin johtavan. Paatimme jattaa kalliokiipeilyn tuonnemmaksi, emme ehtisi huipulle ennen pimeaa. Kapusimme bussiimme, ja ajoimme takaisin Yangshuon vilinaan, kattoterassillemme kesayon lampoon, huurteista olutta nauttimaan.
Koska Yangshuo itsessaan ei tarjoa muuta, kuin hetkellista hedonismia, ja pakoa rasvaisesta kiinanruuasta lansimaisiin herkkuihin, paatimme viettaa itse kaupungissa niin vahan aikaa kuin suinkin mahdollista. Hyvin kaytetyn paristojenlatauspaivan jalkeen otimme suunnaksi Yadingin kylan. Lahdimme kavelemaan Li joen rannan tuntumassa alavirtaan, takasin kohti Yangshuota. Ymparillamme kohoavat karstakukkulat lumosivat kauneudellaan, ja siella taalla pelloillaan tyoskentelevat farmarit toivottelivat tervehdyksia meidan ohitellessa pienia kylia. Vanhoina porkkanavarkaina paatimme maistella hieman tuoreita kasvikunnantuotteita, ja luonnonantimia tihkuvista viljelmista mukaan matkaevaaksi tarttui taatusti tuoreita mandariineja, ja muutama chili tulisuutta tuomaan. Patikoimme kilometreja vehreissa maisemissa, kun kuulimme vesiputouksen jyllaavan jossain laheisyydessa. Suuntasimme aanta kohti, ja loysimme kalliolta komeasti laskevan putouksen. Oli tauon paikka. Heitin hiostavat vaatteeni pusikkoon ja syoksyin putoukselle, muiden seuratessa pian perassa. Rapikoimme joen pahasessa ja nautimme rentouttavasta luonnonsuihkustamme. Luonnonrauha valtasi mielen, muita patikoijia ei nakynyt mailla halmeilla, tama oli meidan maailmamme, Kasvillisuuden keskella, kalkkikivikallioden valissa. Jatkoimme matkaamme, silla taalla lautalla Li joen ylittaen, ja saavuimme XingPingiin auringonlaskun aikaan. Katselimme karstakallioden taakse vajoavaa aurinkoa 20 yuanin setelistakin tutuilla maisemilla, ja paatimme ottaa bussin takaisin Yangshuohun pimean laskeuduttua.
Seuraavana paivana aktiviteettikimarassa oli vuorossa Yangshuon aktiviteeteista se ehdoton ykkonen, fillari. Vuokrasimme pyorat lankkarikadulta, ja suuntasimme kohti teita tuntemattomia. Ajoimme kohti etelaa, valiten aina pienemman ja polyisemman tienhaaran. Pyorareittimme vei lapi massiivisten riisipeltojen, pienien kylapahasten, siella taalla Li joen rannan tuntumaan, ja taas takaisin riisipelloille, joilla farmarit korjasivat satoaan. Pienet viikatteet viuhuivat maalaisten kasissa, ja poljettavan jyvanerottimen ratina oli pyorien vikinan lisaksi ainoa aani taalla maaseudun rauhassa. Jos kayt Yangshuossa, pakene keskustan vilinaa. Maaseudulla ei kukaan katsonut sinua kavelevana kukkarona, eika yrittanyt myyda mitaan. Maanviljelijat olivat iloisia nahdessaan sinut, ja koulusta kotiin kulkevat lapset toivottelivat tervehdyksia pyoraillessasi ohi. Siella taalla kayskenteli vesipuhveli tai pari, vapaapaivasta nauttien, katsellen heimoveljeaan vetamassa auraa viereisella pellolla. Auringonlaskun aikaan olimme saavuttaneet pienen joenmutkan, jossa istuimme kaikessa hiljaisuudessa tuijottamassa kaukaisuuteen katoavaa tulipalloa. Seuraavat paivat sujuivat myos fillaroinnin merkeissa, ja joissa uiden aina hyvan paikan satuttua kohdalle. Tutkimme lahiseutua niin hyvin kuin kykenimme, valilla pyoria taluttaen tien kadotessa alta.
Oli viimeinen iltapaiva. Olimme paattaneet jatkaa matkaamme riisiterasseistaan kuuluisaan Longshengiin, Pinganin kylaan seuraavana aamuna. Apina-Jane, majatalomme omistava nuori neito pyysi minut, Nicon ja Michaelin mukaansa katsomaan auringonlaskua laheiselta teeveetornikukkulalta. Niimpa lahdimme neljastaan kapuamaan tata korkeaa ja jyrkkaa kalkkikivikalliota, kohdaten ylhaalla pienoisen esteen. Viranomaiset eivat ilmeisesti halunneet ulkopuolisia tornille, silla paikka oli ymparoity piikkilanka-aidoin ja rautaportein. Mutta sehan ei meita reippaita nuoria hidastanut. Etsimme, kunnes loysimme lehvien seasta pienen polun, jonka alta saatoimme pujahtaa aidan alitse. Vaistelimme piikkilankoja, ja kohta olimme taas polulla kohti huippua ja kohti teeveetornia. Valvontakameroiden luvatussa maassa oli ihmeellista huomata, ettei itse tornilla ollut yhtakaan isoveljea katselemassa. Istuimme tornin juurelle, aurinko oli juuri painumassa unilleen. Poltimme muutaman satkan, ja nautimme hiljaisesta rauhasta, kaupungin aanien kuuluessa hiljaisina kaukaa alhaalta.
Longsheng
Seuraavan paivan vietimme busseissa matkalla Pinganin kylaan, Pysahtyen Guilinissa ostamaan liput kohti Yunnania seuraavalle maanantaille. Saavuimme piskuiseen kylaamme illanhamarissa, vain huomataksemme, etta koko kylapahanen oli rakennettu pelkastaan turismia ajatellen. Portilla jouduimme pulittamaan 50 kwain sisaanpaasymaksun paastaksemme riisipelloille. Mita ihmetta? Kuka on kuullut, etta ulkopuolisilta veloitetaan paasymaksu kylaan? Kuvitteleppa turistien ilmetta heidan poistuessa Helsingista, ja Espoon juna-asemalla tiukanoloinen virkailija alkaa tivata paasylippuja.. Katkerin mielin luovuin viisikymppisestani, olinhan kuullut etta pellot olivat ehka sen arvoisia. Jatkoimme matkaamme pimeassa etsien majataloa. Huomasimme pian taman olevan turhaa, silla koko kyla koostui vain ja ainoastaan ravintoloista ja majataloista. Palveluntarjoajien lisaksi taalla ei asunut kukaan.. Kirjauduimme majataloon, nautimme illallista ja kavimme yopuulle, ehka huomiset riisipellot saisivat mielen kirkkaammaksi.
Herasimme varhain katsomaan auringonlaskua, vain todeten ilman olevan pilvinen. Painuimme takaisin punkkaan muutamaksi tunniksi, kunnes oli aika lahtea haikkailemaan kukkuloille, ja ihastelemaan Lohikaarmeen nikaman kauneutta. Riisipelloiksi muutetut kalliot olivat kieltamatta komeita, mutta tunnelmaa soi jokaisen vastaantulijan asenne matkailijaa kohtaan. Olit taas kaveleva kukkaro. Jokainen heimon nainen tarjoutui ilomielin esittelemaan kuuluisia pitkia hiuksiaan sinulle, kunhan maksat 5 kwaita, tai sitten yritti repia sinua hihasta kylaansa kalliille lounaalle. Veikkaampa, etta viela viisi-kymmenen vuotta sitten matkailija olisi otettu avosylin vastaan, naisten kilpaillen huomiostasi pitkilla hiuksillaan, ja kutsuen sinut perheensa luokse lounastamaan. Seuraava purnauksen kohde oli jokaisessa kylassa kohoavat uudet majatalon alut, ja Lohikaarmeen nikamalla kohoava uusi asfalttiten alku.. Paikka sai riittaa. Kaannyin takaisin kohti Pingania, istahdin yhdelle lukuisien ravintoloiden kattoterraseista ja tilasin oluen. Olin iloinen etta olisin huomenna matkalla kohti Yunnania.
Nyt kulkuri on Kunmingissa, pitstopilla ennen matkan jatkumista. Matka jatkuu ehka viela hetken Nicon ja Michaelin seurassa, silla myos he ovat suuntaamassa etelaan, kohti Vietnamia. Kesan lampo on kaikonnut jo taalta Yunnanin keskiosista, joten suunta vie jo tana iltana lahemmas Burman ja Laosin rajaa. Siella olisi tarkoitus etsia kyla, jota tursimi ei viela ole kaapannut syleilyynsa, ja samoilla hieman viidakossa malariahyttysia metsastellen. Ensi kertaan siis!
Tapasin Nicon ja Michaelin varhain sunnuntai aamuna Guilinin rautatieasemalla. Mukaani oli liittynyt myos Lisa, Islantilainen tytto, jonka tapasin hostellissa ja joka niin ikaan oli suuntaamassa Yangshuohon. Nousimme bussiin reppuinemme, ja linjuri lahti hiljalleen lipumaan kohti tata aktiviteettien mekkaa. Maisema alkoi muuttua Guilinin muutamasta kalkkikivikalliosta satoihin, ehka tuhansiin maisemaa dominoiviin karst -kalkkikivikalliomuodostelmiin, jotka kurottivat kohti taivaita, Li -joen lipuessa hiljalleen naiden jylhien kivifallosten valissa.
Yangshuossa meidat vastaanotti West streetin (lankkarikadun) kuhina ja kihina. Rihkamamyyjat, lankkariruokaa tarjoavat kymmenet ravintolat ja lukuisat majatalot houkuttelivat asiakkaita, ja hihasta repijoita riitti kuumailmapallolentokaupittelijoista kerjalaisiin. Vaistelimme riivaajat ja suuntasimme Monkey Janen viihtyisaan majataloon, hieman lankkarikadulta syrjassa, viihtyisalla pikkukujalla. Aurinko porotti pilvettomalta taivaalta, ja kattoterassilla virvoketta nauttiessamme paatimme aloittaa aktiviteettikimaran. Pois Yangshuon kuhinasta, ja luolailemaan laheiselle luolalle, josta pitaisi loytya myos mutakylpy... Kipusimme pikkubussiin, joka kyyditti meidat luolalle. Miltei aataminasussa lahdimme oppaan johdolla kompimaan ahtaaseen ja pimeaan luolaan, jossa stalagmiitit ja stalagtiitit kohosivat korkeuksiin, ja koputtelivat raksakypariamme katosta kasin. Pakollinen opas kertoili luolan historiaa, kuinka se oli toiminut pommisuojana japanilaisten pommittaessa kylapahasta, mutta historiikki ei tallahaavaa ollut ykkosena kiinnostuksen kohteissamme, oli aika likaisten leikkien. Toista tuntia luolassa pyorittyamme loysimme itsemme mutalammikon edesta. Sukelsin mutaan naamalleni, ja pienen pyoriskelyn jalkeen olin valmis kohtaamaan vaikka Predatorin. Varo vain Arska, sinulla on kilpailija.. Leikimme mudassa aikamme, kaataen lokaa toistemme niskaan ja liukuen kivilta alas likaiseen kylpyyn, kunnes tunsimme olevamme tarpeeksi likaisia palaamaan ihmisten ilmoille. Pikaisen vuoristopuropesun jalkeen suuntasimme kadun varteen odottelemaan bussiamme. Paatimme illallistaa viereisessa nuudelikojussa, ja ilta-auringon alkaessa painua mailleen mietimme, josko kivuta vieressa kohoavalle Moon Hilllille, jolle olimme kuulleen salaisen, ilmaisen reitin johtavan. Paatimme jattaa kalliokiipeilyn tuonnemmaksi, emme ehtisi huipulle ennen pimeaa. Kapusimme bussiimme, ja ajoimme takaisin Yangshuon vilinaan, kattoterassillemme kesayon lampoon, huurteista olutta nauttimaan.
Koska Yangshuo itsessaan ei tarjoa muuta, kuin hetkellista hedonismia, ja pakoa rasvaisesta kiinanruuasta lansimaisiin herkkuihin, paatimme viettaa itse kaupungissa niin vahan aikaa kuin suinkin mahdollista. Hyvin kaytetyn paristojenlatauspaivan jalkeen otimme suunnaksi Yadingin kylan. Lahdimme kavelemaan Li joen rannan tuntumassa alavirtaan, takasin kohti Yangshuota. Ymparillamme kohoavat karstakukkulat lumosivat kauneudellaan, ja siella taalla pelloillaan tyoskentelevat farmarit toivottelivat tervehdyksia meidan ohitellessa pienia kylia. Vanhoina porkkanavarkaina paatimme maistella hieman tuoreita kasvikunnantuotteita, ja luonnonantimia tihkuvista viljelmista mukaan matkaevaaksi tarttui taatusti tuoreita mandariineja, ja muutama chili tulisuutta tuomaan. Patikoimme kilometreja vehreissa maisemissa, kun kuulimme vesiputouksen jyllaavan jossain laheisyydessa. Suuntasimme aanta kohti, ja loysimme kalliolta komeasti laskevan putouksen. Oli tauon paikka. Heitin hiostavat vaatteeni pusikkoon ja syoksyin putoukselle, muiden seuratessa pian perassa. Rapikoimme joen pahasessa ja nautimme rentouttavasta luonnonsuihkustamme. Luonnonrauha valtasi mielen, muita patikoijia ei nakynyt mailla halmeilla, tama oli meidan maailmamme, Kasvillisuuden keskella, kalkkikivikallioden valissa. Jatkoimme matkaamme, silla taalla lautalla Li joen ylittaen, ja saavuimme XingPingiin auringonlaskun aikaan. Katselimme karstakallioden taakse vajoavaa aurinkoa 20 yuanin setelistakin tutuilla maisemilla, ja paatimme ottaa bussin takaisin Yangshuohun pimean laskeuduttua.
Seuraavana paivana aktiviteettikimarassa oli vuorossa Yangshuon aktiviteeteista se ehdoton ykkonen, fillari. Vuokrasimme pyorat lankkarikadulta, ja suuntasimme kohti teita tuntemattomia. Ajoimme kohti etelaa, valiten aina pienemman ja polyisemman tienhaaran. Pyorareittimme vei lapi massiivisten riisipeltojen, pienien kylapahasten, siella taalla Li joen rannan tuntumaan, ja taas takaisin riisipelloille, joilla farmarit korjasivat satoaan. Pienet viikatteet viuhuivat maalaisten kasissa, ja poljettavan jyvanerottimen ratina oli pyorien vikinan lisaksi ainoa aani taalla maaseudun rauhassa. Jos kayt Yangshuossa, pakene keskustan vilinaa. Maaseudulla ei kukaan katsonut sinua kavelevana kukkarona, eika yrittanyt myyda mitaan. Maanviljelijat olivat iloisia nahdessaan sinut, ja koulusta kotiin kulkevat lapset toivottelivat tervehdyksia pyoraillessasi ohi. Siella taalla kayskenteli vesipuhveli tai pari, vapaapaivasta nauttien, katsellen heimoveljeaan vetamassa auraa viereisella pellolla. Auringonlaskun aikaan olimme saavuttaneet pienen joenmutkan, jossa istuimme kaikessa hiljaisuudessa tuijottamassa kaukaisuuteen katoavaa tulipalloa. Seuraavat paivat sujuivat myos fillaroinnin merkeissa, ja joissa uiden aina hyvan paikan satuttua kohdalle. Tutkimme lahiseutua niin hyvin kuin kykenimme, valilla pyoria taluttaen tien kadotessa alta.
Oli viimeinen iltapaiva. Olimme paattaneet jatkaa matkaamme riisiterasseistaan kuuluisaan Longshengiin, Pinganin kylaan seuraavana aamuna. Apina-Jane, majatalomme omistava nuori neito pyysi minut, Nicon ja Michaelin mukaansa katsomaan auringonlaskua laheiselta teeveetornikukkulalta. Niimpa lahdimme neljastaan kapuamaan tata korkeaa ja jyrkkaa kalkkikivikalliota, kohdaten ylhaalla pienoisen esteen. Viranomaiset eivat ilmeisesti halunneet ulkopuolisia tornille, silla paikka oli ymparoity piikkilanka-aidoin ja rautaportein. Mutta sehan ei meita reippaita nuoria hidastanut. Etsimme, kunnes loysimme lehvien seasta pienen polun, jonka alta saatoimme pujahtaa aidan alitse. Vaistelimme piikkilankoja, ja kohta olimme taas polulla kohti huippua ja kohti teeveetornia. Valvontakameroiden luvatussa maassa oli ihmeellista huomata, ettei itse tornilla ollut yhtakaan isoveljea katselemassa. Istuimme tornin juurelle, aurinko oli juuri painumassa unilleen. Poltimme muutaman satkan, ja nautimme hiljaisesta rauhasta, kaupungin aanien kuuluessa hiljaisina kaukaa alhaalta.
Longsheng
Seuraavan paivan vietimme busseissa matkalla Pinganin kylaan, Pysahtyen Guilinissa ostamaan liput kohti Yunnania seuraavalle maanantaille. Saavuimme piskuiseen kylaamme illanhamarissa, vain huomataksemme, etta koko kylapahanen oli rakennettu pelkastaan turismia ajatellen. Portilla jouduimme pulittamaan 50 kwain sisaanpaasymaksun paastaksemme riisipelloille. Mita ihmetta? Kuka on kuullut, etta ulkopuolisilta veloitetaan paasymaksu kylaan? Kuvitteleppa turistien ilmetta heidan poistuessa Helsingista, ja Espoon juna-asemalla tiukanoloinen virkailija alkaa tivata paasylippuja.. Katkerin mielin luovuin viisikymppisestani, olinhan kuullut etta pellot olivat ehka sen arvoisia. Jatkoimme matkaamme pimeassa etsien majataloa. Huomasimme pian taman olevan turhaa, silla koko kyla koostui vain ja ainoastaan ravintoloista ja majataloista. Palveluntarjoajien lisaksi taalla ei asunut kukaan.. Kirjauduimme majataloon, nautimme illallista ja kavimme yopuulle, ehka huomiset riisipellot saisivat mielen kirkkaammaksi.
Herasimme varhain katsomaan auringonlaskua, vain todeten ilman olevan pilvinen. Painuimme takaisin punkkaan muutamaksi tunniksi, kunnes oli aika lahtea haikkailemaan kukkuloille, ja ihastelemaan Lohikaarmeen nikaman kauneutta. Riisipelloiksi muutetut kalliot olivat kieltamatta komeita, mutta tunnelmaa soi jokaisen vastaantulijan asenne matkailijaa kohtaan. Olit taas kaveleva kukkaro. Jokainen heimon nainen tarjoutui ilomielin esittelemaan kuuluisia pitkia hiuksiaan sinulle, kunhan maksat 5 kwaita, tai sitten yritti repia sinua hihasta kylaansa kalliille lounaalle. Veikkaampa, etta viela viisi-kymmenen vuotta sitten matkailija olisi otettu avosylin vastaan, naisten kilpaillen huomiostasi pitkilla hiuksillaan, ja kutsuen sinut perheensa luokse lounastamaan. Seuraava purnauksen kohde oli jokaisessa kylassa kohoavat uudet majatalon alut, ja Lohikaarmeen nikamalla kohoava uusi asfalttiten alku.. Paikka sai riittaa. Kaannyin takaisin kohti Pingania, istahdin yhdelle lukuisien ravintoloiden kattoterraseista ja tilasin oluen. Olin iloinen etta olisin huomenna matkalla kohti Yunnania.
Nyt kulkuri on Kunmingissa, pitstopilla ennen matkan jatkumista. Matka jatkuu ehka viela hetken Nicon ja Michaelin seurassa, silla myos he ovat suuntaamassa etelaan, kohti Vietnamia. Kesan lampo on kaikonnut jo taalta Yunnanin keskiosista, joten suunta vie jo tana iltana lahemmas Burman ja Laosin rajaa. Siella olisi tarkoitus etsia kyla, jota tursimi ei viela ole kaapannut syleilyynsa, ja samoilla hieman viidakossa malariahyttysia metsastellen. Ensi kertaan siis!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)