Karstaa ja kukkuloita

Location: Random Internet cafe, Kunming, Yunnan, China

Tapasin Nicon ja Michaelin varhain sunnuntai aamuna Guilinin rautatieasemalla. Mukaani oli liittynyt myos Lisa, Islantilainen tytto, jonka tapasin hostellissa ja joka niin ikaan oli suuntaamassa Yangshuohon. Nousimme bussiin reppuinemme, ja linjuri lahti hiljalleen lipumaan kohti tata aktiviteettien mekkaa. Maisema alkoi muuttua Guilinin muutamasta kalkkikivikalliosta satoihin, ehka tuhansiin maisemaa dominoiviin karst -kalkkikivikalliomuodostelmiin, jotka kurottivat kohti taivaita, Li -joen lipuessa hiljalleen naiden jylhien kivifallosten valissa.

Yangshuossa meidat vastaanotti West streetin (lankkarikadun) kuhina ja kihina. Rihkamamyyjat, lankkariruokaa tarjoavat kymmenet ravintolat ja lukuisat majatalot houkuttelivat asiakkaita, ja hihasta repijoita riitti kuumailmapallolentokaupittelijoista kerjalaisiin. Vaistelimme riivaajat ja suuntasimme Monkey Janen viihtyisaan majataloon, hieman lankkarikadulta syrjassa, viihtyisalla pikkukujalla. Aurinko porotti pilvettomalta taivaalta, ja kattoterassilla virvoketta nauttiessamme paatimme aloittaa aktiviteettikimaran. Pois Yangshuon kuhinasta, ja luolailemaan laheiselle luolalle, josta pitaisi loytya myos mutakylpy... Kipusimme pikkubussiin, joka kyyditti meidat luolalle. Miltei aataminasussa lahdimme oppaan johdolla kompimaan ahtaaseen ja pimeaan luolaan, jossa stalagmiitit ja stalagtiitit kohosivat korkeuksiin, ja koputtelivat raksakypariamme katosta kasin. Pakollinen opas kertoili luolan historiaa, kuinka se oli toiminut pommisuojana japanilaisten pommittaessa kylapahasta, mutta historiikki ei tallahaavaa ollut ykkosena kiinnostuksen kohteissamme, oli aika likaisten leikkien. Toista tuntia luolassa pyorittyamme loysimme itsemme mutalammikon edesta. Sukelsin mutaan naamalleni, ja pienen pyoriskelyn jalkeen olin valmis kohtaamaan vaikka Predatorin. Varo vain Arska, sinulla on kilpailija.. Leikimme mudassa aikamme, kaataen lokaa toistemme niskaan ja liukuen kivilta alas likaiseen kylpyyn, kunnes tunsimme olevamme tarpeeksi likaisia palaamaan ihmisten ilmoille. Pikaisen vuoristopuropesun jalkeen suuntasimme kadun varteen odottelemaan bussiamme. Paatimme illallistaa viereisessa nuudelikojussa, ja ilta-auringon alkaessa painua mailleen mietimme, josko kivuta vieressa kohoavalle Moon Hilllille, jolle olimme kuulleen salaisen, ilmaisen reitin johtavan. Paatimme jattaa kalliokiipeilyn tuonnemmaksi, emme ehtisi huipulle ennen pimeaa. Kapusimme bussiimme, ja ajoimme takaisin Yangshuon vilinaan, kattoterassillemme kesayon lampoon, huurteista olutta nauttimaan.

Koska Yangshuo itsessaan ei tarjoa muuta, kuin hetkellista hedonismia, ja pakoa rasvaisesta kiinanruuasta lansimaisiin herkkuihin, paatimme viettaa itse kaupungissa niin vahan aikaa kuin suinkin mahdollista. Hyvin kaytetyn paristojenlatauspaivan jalkeen otimme suunnaksi Yadingin kylan. Lahdimme kavelemaan Li joen rannan tuntumassa alavirtaan, takasin kohti Yangshuota. Ymparillamme kohoavat karstakukkulat lumosivat kauneudellaan, ja siella taalla pelloillaan tyoskentelevat farmarit toivottelivat tervehdyksia meidan ohitellessa pienia kylia. Vanhoina porkkanavarkaina paatimme maistella hieman tuoreita kasvikunnantuotteita, ja luonnonantimia tihkuvista viljelmista mukaan matkaevaaksi tarttui taatusti tuoreita mandariineja, ja muutama chili tulisuutta tuomaan. Patikoimme kilometreja vehreissa maisemissa, kun kuulimme vesiputouksen jyllaavan jossain laheisyydessa. Suuntasimme aanta kohti, ja loysimme kalliolta komeasti laskevan putouksen. Oli tauon paikka. Heitin hiostavat vaatteeni pusikkoon ja syoksyin putoukselle, muiden seuratessa pian perassa. Rapikoimme joen pahasessa ja nautimme rentouttavasta luonnonsuihkustamme. Luonnonrauha valtasi mielen, muita patikoijia ei nakynyt mailla halmeilla, tama oli meidan maailmamme, Kasvillisuuden keskella, kalkkikivikallioden valissa. Jatkoimme matkaamme, silla taalla lautalla Li joen ylittaen, ja saavuimme XingPingiin auringonlaskun aikaan. Katselimme karstakallioden taakse vajoavaa aurinkoa 20 yuanin setelistakin tutuilla maisemilla, ja paatimme ottaa bussin takaisin Yangshuohun pimean laskeuduttua.

Seuraavana paivana aktiviteettikimarassa oli vuorossa Yangshuon aktiviteeteista se ehdoton ykkonen, fillari. Vuokrasimme pyorat lankkarikadulta, ja suuntasimme kohti teita tuntemattomia. Ajoimme kohti etelaa, valiten aina pienemman ja polyisemman tienhaaran. Pyorareittimme vei lapi massiivisten riisipeltojen, pienien kylapahasten, siella taalla Li joen rannan tuntumaan, ja taas takaisin riisipelloille, joilla farmarit korjasivat satoaan. Pienet viikatteet viuhuivat maalaisten kasissa, ja poljettavan jyvanerottimen ratina oli pyorien vikinan lisaksi ainoa aani taalla maaseudun rauhassa. Jos kayt Yangshuossa, pakene keskustan vilinaa. Maaseudulla ei kukaan katsonut sinua kavelevana kukkarona, eika yrittanyt myyda mitaan. Maanviljelijat olivat iloisia nahdessaan sinut, ja koulusta kotiin kulkevat lapset toivottelivat tervehdyksia pyoraillessasi ohi. Siella taalla kayskenteli vesipuhveli tai pari, vapaapaivasta nauttien, katsellen heimoveljeaan vetamassa auraa viereisella pellolla. Auringonlaskun aikaan olimme saavuttaneet pienen joenmutkan, jossa istuimme kaikessa hiljaisuudessa tuijottamassa kaukaisuuteen katoavaa tulipalloa. Seuraavat paivat sujuivat myos fillaroinnin merkeissa, ja joissa uiden aina hyvan paikan satuttua kohdalle. Tutkimme lahiseutua niin hyvin kuin kykenimme, valilla pyoria taluttaen tien kadotessa alta.

Oli viimeinen iltapaiva. Olimme paattaneet jatkaa matkaamme riisiterasseistaan kuuluisaan Longshengiin, Pinganin kylaan seuraavana aamuna. Apina-Jane, majatalomme omistava nuori neito pyysi minut, Nicon ja Michaelin mukaansa katsomaan auringonlaskua laheiselta teeveetornikukkulalta. Niimpa lahdimme neljastaan kapuamaan tata korkeaa ja jyrkkaa kalkkikivikalliota, kohdaten ylhaalla pienoisen esteen. Viranomaiset eivat ilmeisesti halunneet ulkopuolisia tornille, silla paikka oli ymparoity piikkilanka-aidoin ja rautaportein. Mutta sehan ei meita reippaita nuoria hidastanut. Etsimme, kunnes loysimme lehvien seasta pienen polun, jonka alta saatoimme pujahtaa aidan alitse. Vaistelimme piikkilankoja, ja kohta olimme taas polulla kohti huippua ja kohti teeveetornia. Valvontakameroiden luvatussa maassa oli ihmeellista huomata, ettei itse tornilla ollut yhtakaan isoveljea katselemassa. Istuimme tornin juurelle, aurinko oli juuri painumassa unilleen. Poltimme muutaman satkan, ja nautimme hiljaisesta rauhasta, kaupungin aanien kuuluessa hiljaisina kaukaa alhaalta.


Longsheng
Seuraavan paivan vietimme busseissa matkalla Pinganin kylaan, Pysahtyen Guilinissa ostamaan liput kohti Yunnania seuraavalle maanantaille. Saavuimme piskuiseen kylaamme illanhamarissa, vain huomataksemme, etta koko kylapahanen oli rakennettu pelkastaan turismia ajatellen. Portilla jouduimme pulittamaan 50 kwain sisaanpaasymaksun paastaksemme riisipelloille. Mita ihmetta? Kuka on kuullut, etta ulkopuolisilta veloitetaan paasymaksu kylaan? Kuvitteleppa turistien ilmetta heidan poistuessa Helsingista, ja Espoon juna-asemalla tiukanoloinen virkailija alkaa tivata paasylippuja.. Katkerin mielin luovuin viisikymppisestani, olinhan kuullut etta pellot olivat ehka sen arvoisia. Jatkoimme matkaamme pimeassa etsien majataloa. Huomasimme pian taman olevan turhaa, silla koko kyla koostui vain ja ainoastaan ravintoloista ja majataloista. Palveluntarjoajien lisaksi taalla ei asunut kukaan.. Kirjauduimme majataloon, nautimme illallista ja kavimme yopuulle, ehka huomiset riisipellot saisivat mielen kirkkaammaksi.

Herasimme varhain katsomaan auringonlaskua, vain todeten ilman olevan pilvinen. Painuimme takaisin punkkaan muutamaksi tunniksi, kunnes oli aika lahtea haikkailemaan kukkuloille, ja ihastelemaan Lohikaarmeen nikaman kauneutta. Riisipelloiksi muutetut kalliot olivat kieltamatta komeita, mutta tunnelmaa soi jokaisen vastaantulijan asenne matkailijaa kohtaan. Olit taas kaveleva kukkaro. Jokainen heimon nainen tarjoutui ilomielin esittelemaan kuuluisia pitkia hiuksiaan sinulle, kunhan maksat 5 kwaita, tai sitten yritti repia sinua hihasta kylaansa kalliille lounaalle. Veikkaampa, etta viela viisi-kymmenen vuotta sitten matkailija olisi otettu avosylin vastaan, naisten kilpaillen huomiostasi pitkilla hiuksillaan, ja kutsuen sinut perheensa luokse lounastamaan. Seuraava purnauksen kohde oli jokaisessa kylassa kohoavat uudet majatalon alut, ja Lohikaarmeen nikamalla kohoava uusi asfalttiten alku.. Paikka sai riittaa. Kaannyin takaisin kohti Pingania, istahdin yhdelle lukuisien ravintoloiden kattoterraseista ja tilasin oluen. Olin iloinen etta olisin huomenna matkalla kohti Yunnania.


Nyt kulkuri on Kunmingissa, pitstopilla ennen matkan jatkumista. Matka jatkuu ehka viela hetken Nicon ja Michaelin seurassa, silla myos he ovat suuntaamassa etelaan, kohti Vietnamia. Kesan lampo on kaikonnut jo taalta Yunnanin keskiosista, joten suunta vie jo tana iltana lahemmas Burman ja Laosin rajaa. Siella olisi tarkoitus etsia kyla, jota tursimi ei viela ole kaapannut syleilyynsa, ja samoilla hieman viidakossa malariahyttysia metsastellen. Ensi kertaan siis!