Paluu viidakkoon

Location: Internet cafe, Vientiane, Lao P.D.R

Kylman moottoripyoramatkan jalkeen saavuimme Muang Singista takaisin Luang Nam Than kylaan, ja valmistauduimme henkisesti seuraavan paivan expeditioniin. Mina, Nico, Michael, Sakemannitytot Anne ja Kathrine, seka Aussivahvistus Ellie olimme vuokranneet pari opasta ja kajakit suunnataksemme syvalle viidakkoon Nam Han luonnonsuojelualueella. Seuraava aamu valkeni harmaana ja koleana, niinkuin olimme jo tottuneet aamumme Laosissa nakemaan, mutta toiveet olivat silti korkealla, ehkapa ilma kirkastuisi ennen kuin olisimme joessa kajakkeinemme. Oppaamme Xai ja Xeng nappasivat meidat Tuk Tukin kyytiin, ja lahdimme viileassa aamussa kohti Nam Tha joen vartta, josta kolmen paivan viidakkoseikkailu olisi tarkoitus aloittaa.

Paiva 1.
Pysahdyimme venevalkamassa, jossa Xai kipaisi viela hakemaan laheisesta kuppilasta ruokatarpeita reppuunsa lounasta varten. Illallisen nauttisimme viidakossa, alkuasukasheimon seurassa. Hyppasimme kajakeihin ja oppaidemme perassa lahdimme hitaasti meloen valumaan alavirtaa rauhallisen joen myotaillessa viljelysmaista viidakoksi muuttuvaa rantapengerta. Muutaman tunnin melomisen jalkeen edessamme avautui alkuasukaskyla. Laen Taen -heimo, Xai kertoi. Rantauduimme kylan venevalkamaan ja rannalla kayskentelevat ihmiset tervehtivat muukalaisia iloisin "Sabaidii":n. Kiertelimme pienta, muutamasta paalujen paalla seisovasta bambuhokkelista koostuvaa kylaa hetkisen, katsellen pienokaisia leikkimassa yleismaailmallista leikkia: Keppi ja vanne. Puolialastomat piltit kirmailivat pyoranrenkaiden perassa keppiensa kanssa, aikuisten puuhastellessa askareitaan, kuka viljelyksilla, kuka virkaten. Laen Thaen heimon naisissa silmaan pisti perinteisen vaatetuksen lisaksi yksi erikoisuus: Kulmakarvattomuus. Kyselin syyta Xailta, ja han kertoi naisten ajavan kulmakarvansa kun tulevat nainti-ikaan, yleensa 14-16 vuotiaina, jotta pojat tietavat heidan olevan kypsia avioliittoon. Istuimme hetken Xain kertoessa kylan elamasta. Laen Taen heimon juuret ovat Kiinassa, josta he satoja vuosia sitten laskeutuivat Nam Than korkeudelle viljelemaan maata ja elaimia. Kiinalaiset juuret nakyivat edelleen, silla vaikka Laen Thaen heimolaiset puhuivat Laon lisaksi omaa murrettaan, joka kuitenkin oli hyvin lahella Laoa, muistutti kirjoitettu kieli silti enemman Kiinaa kuin Laoa. Xai osti kylasta lisaa lounastarpeita, ja heimon naiset lahjoivat vieraita pienin koristeellisin pussukoin, jonka jalkeen hyvastelimme ystavalliset alkuasukkaat ja jatkoimme lounaspaikan etsiskelya.

Muutaman tunnin melonnan jalkeen rantauduimme hiekkaiselle sarkalle. Xeng katosi pusikkoon, ja palasi pian banaanipuun lehtien kanssa ja alkoi vasata poytaa Xain kaivaessa evaita repustaan. Banaaninlehdykoille alkoi ilmestya paljon vihanneksia, porsasta, chileja, bataattia ja tottakai sticky ricea, paikallista riisia. Sormilla joen varressa banaaninlehdilta yhta matkani parasta ateriaa syodessani, auringon paistaessa nyt pilvettomaksi muuttuneelta taivaalta mietin taas, kuinka voisin olla myos kylmassa pohjolassa, toissa seitsemasta neljaan, loskaa kiroten... En ollut.

Jatkoimme matkaamme siella taalla pienia koskia laskien alas Nam Than vartta, kun ohitimme Luonnon puistolle nimen antaneen Nam Ha joen uoman, ja aloimme olla lahella taman paivan maaranpaatamme, joen varrella asuvaa Kamu heimon kylaa. Rantauduimme kylaan ja lahdimme tervehtimaan kylapaallikkoa, joka oli tullut puolimatkaan vastaan kuultuaan Xain joelta pilliinsa vislaamat kutsut. Paallikko ohjasi vieraat pieneen bambubungaloviin, joka ilmeisesti oli varattu heimon vieraille. Kannoimme reppumme sisaan, ja oppaamme alkoivat valittomasti vasaamaan heimon naisten kanssa illallista, antaen meille nain aikaa tutstua kylaan ominpain. Samoilin hetken kylassa, joka ei juuri eronnut edellisesta, lukuunottamatta traditionaalisten vaatekappaleiden vahyytta. Kamut pukeutuivat mieluummin T-paitaan kuin saronkiin. Ohitin mudassa teutaroivia porsaita, ja vaistelin pienia jaloissa piipittavia kanoja. Tervehdin ulkona tulilla istuvaa perhetta, joka grillasi tikkujen nokassa rottia iltapalaksi. Nuotiolla istuva nuorukainen tervehti minua englanniksi, ja kysyi mista olin kotoisin. Vastasin, ja kysyin kuinka han puhui nuin sujuvaa englantia. Poika kertoi opiskelevansa isommassa kylassa, ja haaveilevansa paikasta yliopistossa. Poika kutsui minut sisaan, ja kaivoi kaapista pullon kotipolttoista, Lao Laoa. Istuimme hetken rupattelemassa kylasta riisiviskia litkien, kunnes mahani antoi alkaa merkkeja illallishimosta, ja hyvastelin nuorukaisen suunnaten bungalovilleni katsomaan josko illallinen jo odottelisi.

Pimenevassa illassa, kynttilan valossa, istuimme pienelle bambupoydalle katetun herkkuillalisen edessa oppaidemme, kylan vanhimman ja muutaman muun kylalaisen kanssa rupatellen ja ateriasta nauttien, kun Xeng tuli sisaan suuren saviruukun kanssa. Ruukku sisalsi Lao Haita, riisiviinia, jota nautitaan suoraan suuresta ruukusta pitkalla pillilla. Xeng kaatoi tilkan viinia lattialle, ja otti ryypyn. Xai kertoi ensimmaisen tilkan menevan aina talon hengelle, jottei henki pahastuisi. Kamut, kuten Laen Taenitkin ovat Animisteja, luonnonhenkiin uskovia ihmisia, joille hengista tarkein on talon henki, jota ei parane suututtaa. Pilli kiersi ringissa, ja aina oli otettava ryyppy, varsinkin jos olit mies, ethan halunnut suututtaa talon henkea. Istuimme jutustelemassa animismista ja heimon elamasta kunnes viini alkoi vieda voiton ja paatimme siirtya unille ohkaisille patjoillemme bungalovin nurkassa. Nukahdin sammakkokuoron rannaltakuuluvaan kurnutukseen pilkkopimeassa viidakon yossa.

Paiva 2.
Herasimme varhain Xain jo kokkaillessa aamupalaksi riisia ja kananmunia. Soimme ravitsevan aamiaisen ja pakkasimme riisinyytit ja kylan neitosten illalla valmistavat evaat reppuihimme ja lahdimme kajakkimme hyljaten tarpomaan kohti viidakon syovereita. Matkaa seuraavaan Kamu kylaan olisi noin 5-6 tunnin kavelyn verran. Paratiisilinnut raikasivat puissa kun jatimme solisevan Nam Tha joen taaksemme ja lahdimme Kamujen viljelysmaat ohittaen tunkeutumaan sademetsan syovereihin. Talsimme vehreyden keskella muutaman tunnin kun saavuimme sisarjoen, Nam Han varrelle. Joki oli ylitettava, mutta lautta, jota alkuasukkaat kayttivat joen ylitykseen oli toisella puolen. Michael vanhana makeanveden saukkona hylkasi hikiset vaatteensa ja hyppasi raikkaaseen veteen tavoitellen lauttaa joen toiselta puolen. Odotellessamme lautturiamme takaisin paatimme lounastaa vastarannan hiekkasarkalla, ja Xeng vanhana sissina sujahti taas metsan siimekseen etsimaan "ruokailuvalineita".

Jatkoimme lounaan jalkeen taivaltamme korkeiden puiden ja vihertavien pensaiden ja mutaisen maan seassa iilimatoja miten kuten onnistuneesti vaistellen (Michael ja Nico saivat osuutensa naiden nappasuiden ruokahalusta) poluntapaista seuraillen, kun eteemme avautui pieni laakso jonka keskella nakyi vanha nuotiopaikka. Paatimme pitaa tauon nuotiopaikalla. Istahdin alas ja kaivoin tupakkani esille, kun Xeng esitteli kadentaitojaan vasaamalla pienesta bambunpatkasta bongin. Piippu tayttyi napparasti vieressa solisevasta purosta, ja niimpa nautimme tupakkamme bambubongin roplattelun kompatessa viidakon muita aania.

Saavuimme seuraavaan Kamu kylaan aikaisin iltapaivalla. Kyla oli pienempi kuin edellinen, joka piti parinkymmenen bambumajansa sisalla 73 paista alkuasukasyhteisoa. Uudessa kylassamme majoja oli ehka puolet, joten laskeskelin pitkan matematiikan lubenter abrobaturillani asukkaitakin olevan korkeintaan nelisenkymmenta. Etsiydyimme oppaamme kanssa majaamme, ja paatimme pulahtaa peseytymaan raikkaaseen Nam Han. Uintireissulta palatessamme oli pihalle sytytetty nuotio, jonka eteen istahdimme rupattelemaan ja polttelemaan tupakkaa uudesta piipustani. Xai puuhasteli majan sisalla illallislisukkeiden kimpussa, kun yksi kylan naisista saapui komea kukko muassaan nuotiollemme esittelemaan illallisen paaruokalajia. Nainen viittoi menevansa majan taakse paastamaan illallsien paivilta, joten paatimme Nicon kanssa seurata. Olimmehan syomassa taman komean elikon, joten olisi tekopyhaa sulkea silmansa sen teurastukselta. Nainen nappasi maasta liaaninpatkan, solmien siihen lenkin, ja pujotti komeuden kukon kaulaan. Nainen kiristi lenkin ja ripusti helttaniekan majan seinustalle. Kukko yritti laulaa viimesen kiekuunsa, satki avuttomana parikymmentaminuuttia, kunnes silmat kaantyivat kuoppiensa sisaan elaman poistumisen merkiksi. Nainen saapui takaisin talon taakse kuuman veden kanssa, kalttasi ja hoyhensi kukon, ja lakoi pilkkoa illallistamme helpommin syotaviin osasiin.

Kukko maistui keitossa herkulliselta, vaikka tuon asken elavana nahneen komean kaverin syonti vahan omaatuntoa kolkuttikin. Mutta helttaniekka oli kuitenkin luomuinta luomua, ja kirmannut koko ikansa kanalauman ihannoinnin saattelemana vapaana pitkin viidakkokylan raitteja. Loistavan illallisen jalkeen poytaan ilmestyi taas pullo Lao Laoa, ja shotit alkoivat kiertaa talon hengelta vieraille. 40 prosenttinen riisiviina kihisi helttaan (ei, ei sen askeisen kukon.. kuvainnollisesti) ja paikalliset painelivat yopuulle meidan vieraiden jaadessa viela istuskelemaan pihanuotiolle toviksi.

Paiva 3.
Hyvastelimme aamupalan jalkeen kylan paallikon ja lahdimme jatkamaan marssiamme kohti sivistysta. Joen rannan mutaiset polut ja iilimadot muuttuivat jyrkaksi ylamaeksi, jota taivalsimme muutamantunnin, hikoillen, ja Luang Nam Thassa odottavista hedelmapirteloista unelmoiden. Luonastimme kallion paalla, valtavien puiden oksistojen valista siiviloityvan auringonvalon valkkeessa viimeista kertaa banaaninlehti poytana, ja ruokaa sormilla mahaamme mattaen. Tata tulisi ikava. Totta se on, ruoka maistuu paremmalta sormin syoden. Laskeuduttuamme alas ja seuraavan kylaan paastyamme olimme jo tien varressa, josta nappasimme Tuk Tukin takaisin kylaan, ravintolan eteen, huurteista, hyvinansaittua Lao-olutta nauttimaan.

PS: Kuvien lataaminen ei oikein ota hitaan nettiyhteyden takia tuulta alleen taalla Laosissa.. lisaillaan niita sitten myohemmin..