Location: McLeod Ganj, Dharamsala, India
Blogipostaus numero 111: Jossa Kulkuri tapaa Hanen Pyhyytensa 14. Dalai Laman, ja jattaa antamatta hanelle syntymapaivalahjan.
En loytanyt menopeliani Manalista. Enfieldeja kylla kylassa nakyi, mutta ei kaupan, painvastoin, suurinosa pyoraturisteista oli ostanut kulkuneuvonsa vastikaan joko Delhista tai jostakin muualta, ja odottelivat nyt karsimattomasti Manali-Leh tien avautumista. Kuten odotin minakin.
Manalin parista mopoliikkeesta loytyi yksi liikkuva Enfield Bullet 350 Machismo. Olin ajatellut viisisataa kuutioista, mutta koska tarjonta oli heikkoa aloin kysella pyorasta. Kohtalaisen kuntoisen 2004 mallin pyoran pyyntihinta oli paatahuimaava, 40 000 rupiaa. Eika ohutviiksinen myyja suostunut tinkimaan rupian rupiaa, silla han kertoi pyoran menevan helposti kaupaksi pyyntihintaan, jahka tie Lehiin avautuisi, ja Manaliin saapuisi lisaa mopomatkailusta haaveilevia Israelilaisia, vailla hajua pyoran todellisesta arvosta. Mahtuiko tanne muka lisaa Israelilaisia, mietin.
Kyselin ympariinsa infoa tien mahdollisesta avautumisajankohdasta. Vastaukset vaihtelivat muutamista paivista kahteen viikkoon. Rohtangin sola oli viela lumenpeitossa. Ajatus mahdollisesta kahden viikon lusimisesta Manalissa nosti niskakarvat pystyyn, joten oli aika ottaa kayttoon suunnitelma B, jonka kehitin nopeasti chai motti kadessa pienessa ravintolassa istuskellen.
Ostin bussilipun Dharamsalaan, tarkemmin sanottuna McLeod Ganjiin, ja pakkasin reppuni. Paatin vaihtaa lahestymissuuntaa Lehiin, ja suunnata Dalai Laman nykyisten asuintonttien kautta Kashmiriin, jossa aloittaisin uudelleen moottoripyoran metsastyksen. Lisaksi tie Srinagarista Lehiin oli jo auki, joten vaikka pyorat jaisivat viela saamatta, voisin ainakin ottaa bussin.
Kommin bussin takaosaan ja koitin tehda asentoni mukavaksi. Vierustoverini oli natti ranskalaistytto, joka kyseli josko tiesin oliko bussin paatepysakki Dharamsala vai jatkoiko bussi aina McLeod Ganjiin asti. Juttelimme niita naita, kunnes tytto ilmoitti yrittavansa saada unenpaasta kiinni. Han ei kuulemma tykannyt pysya hereilla nailla vuoristoteilla, mielipuolien inkkarikuskien revittaessa rotkon reunalla sata lasissa.
Spontaanisti, tytto alkoi tehda olkapaastani tyynya ja sulki silmansa. En viitsinyt tehda tai sanoa mitaan, miksi olisin, ei minulla ollut mitaan sita vastaan etta kaunis tytto nukkui olkapaatani vasten. Koitin olla mahdollisimman paikallani, jotten hairitsisi Ruususen unta. Mietin, olikohan hanella kenties useinkin tapana kayttaa ventovieraita tyynynaan, kun tyton uninen kasi putosi syliini. Siina se nukkui olkapaatani vasten, kasi kalleimmillani. Olikohan tytolla useinkin tapana vieda katensa ventovieraiden haaroihin, mietin. Koitin keskittaa ajatukseni jonnekkin muualle, suljin silmani, ja nukahdin auton tarinaan ja olkapaatani vasten nukkuvan ranskattaren tuhinaan, sapsahtaen vain silloin talloin uniseen sisareiden kouraisuun.
Herasin kaulakkain Ruususen kanssa, hanen katensa edelleen reidellani, kun bussi puski tietaan lapi Dharamsalan ja jatkoi kipuamistaan kohti McLeod Ganjia. Heratin Ruususen unestaan, en kuitenkaan suudelmalla, ja toivotin huomenet ja kerroin meidan olevan perilla.
Paatin jattaa tekematta parempaa tuttavuutta unikaveriini, koska omaan jonkinlaisen moraalin, ja olin lahtenyt Kelsyn luota vain noin viikko sitten. Kaivoin reppuni bussin uumenista ja jatkoin yksinani McLeod Ganjin keskus”aukiolle”. Kello kavi vasta seitsemaa, ja majoitusliikkeet ja ravintolat pysyisivat viela kiinni ainakin tunnin verran. Ostin kupin maitoteeta aukion laidassa haarivalta chaiwallahilta, istuin repulleni ja panin tupakaksi.
McLeod Ganj, maanpaossa elavan tiibetilaisyhteison ja Hanen Pyhyytensa 14. Dalai Laman kotitontti, ajattelin, ja katselin kun tiibetilaisrouvat keraantyivat kaduille avaamaan pienia kojujaan, joissa he myivat kashmirilaisia shaaleja, kashmirimiesten keraantyessa tien toiselle puolelle myymaan tiibetilaista kasityota.
Seuraani liittyi samassa bussissa matkustanut hollantilainen, jonka nimen unohdin noin viisisekuntia esittelyjen jalkeen. Omaan ehka yhden maailman huonoimmista nimimuisteista, toim. huom. Porisimme niita naita, naureskelimme Ruususen tarinalle, ja parin chaimotin tyhjennettya paatimme lahta miehissa etsimaan majataloa. Sopuhintainen ja rauhallisen sijan omaava majatalo loytyi pinen kaveleskelyn jalkeen, ja reput hylattyamme suuntasimme keirtamaan koraa, paatepisteenaan Kalachakran luostari. Rukousliput liehuivat hennosti tuulessa, polun ymparistoa koristivat maniseinat ja valkoisiksi maalatut kivikasat. Ensi kosketus McLeod Ganjiin oli varsin positiivinen.
En nahnyt Dalai Lamaa Kalachakrassa, mutta poistuessamme temppelista huomasin portin kupeessa mielenkiintoisen nakoisen julisteen: Miss Tibet 2010 kisat alkoivat tanaan, uimapukukierroksella. Loppupaivan suunnitelma oli siis kasassa. Palasimme majoitusliikkeesemme, ja suihkun jalkeen suuntasimme jeepin kyydissa Dharamsalaan etsimaan bussia Norbulingan luostarille, jonka kupeessa kisojen piti matkatoimiston mukaan olla. Niin, munkit eivat uteleuistani huolimatta tienneet missa kisat pidettaisiin, joten jouduin kaantymaan matkatoimiston puoleen informaatiota saadakseni, samalla hylaten pienen toiveeni, etta Hanen Pyhyytensa olisi tuomaristossa.
Saavuimme Funky Town nimiseen maauimalaan tyylikkaasti myohassa, mutta ehdimme silti nauttimaan uimapukukierroksen annista muutaman Kingfisher oluen kera. Osanottajia oli vain nelja, mutta silti oman suosikin valinta oli vaikeaa. Numero 1, tai ehka 2 tai 4, mutta ei kolme, silla hanella on uimapuku, ei bikineita, ehka kuitenkin numero 1, tai 3. Pohdin suosikkiani viela palattuamme illlalisen aareen. Alkoi ukkostaa.
Herasin uuteen aamuun, tai aamupaivaan pirteana. Pitkat unet bussimatkan, vaikka harvinaisen mukavan sellaisen, jalkeen maistuivat makealle. Aamupalan jalkeen tallustin kiertamaan uudestaan koraa, ja tapasin matkalla Jenkkilaisen buddhalaisnunnan, joka oli asustellut Intiassa jo yhdeksan vuotta, ja valitteli sita, kuinka lehma oli kaynyt paskomassa hanen ovensa eteen aamusella.
Saapuessani temppelille huomasin plakaatin piirustuskilpailusta. Aiheena oli Ilmaisun Vapaus, ja osanottajien sutturat koottaisiin naytteille seuraavana paivana, ja nidottaisiin sittemmin kirjaksi, jonka Dalai Lama saisi syntymapaivalahjakseen 6. heinakuuta. Katselin hetken kun takkutukkainen tytto maalaili paperille Omin, kukkasia, sateenkaaren, ja ”Free Tibet” iskulauseen. Jatin kuitenkin pensselit telineeseen, silla en kuollakseni keksinyt mita piirustelisin.
Istuskelin temppelilla tovin, ja tajusin etta missaisin pian missikisat. Olkoot, ajattelin, uimapukukierros luultavasti voittaa kyky-osion kurkkulaulanta- ja hulahulaesitykset. Ai niin, Postuessani temppelilta kavi onni, ja bongasin Hanen Pyhyytensa ostamassa Pepsia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti