Welcome to the Jungle

Location: Internet cafe, Jinhong, Yunnan, China

Ennen Laosiin siirtymista paatin ottaa hieman kosketusta uuteen elementtiin, jonka kanssa tulisin olemaan laheisissa valeissa tulevina viikkoina: Viidakkoon. Aamuvirkkuna henkilona herasin varhain bungalovistamme hyttysverkkoni alta, ja potkin ylos Michaelin ja Nicon. Oli ekspeditionin aika. Vuokrasimme fillarit pariksi paivaksi, ja huono kartta apunamme lahdimme tavoittelemaan noin kolmen tunnin ajomatkan paassa olevaa pienta kylaa, jonka ymparilla pitaisi kasvaa kohtalaista viidakkoa. Koska 90 prosenttia kylien nimista talla alueella on Mengjotain, emme olleet sataprosenttisen varmoja suunnasta paikallisilta ajo-ohjeiden kyselynkaan jalkeen, mutta ei sen valia, missa vaan kaupungin ulkopuolella olisi tutkittavaa.

Ketjut ratisten ajoimme nyt hiekka ja kivitieksi muuttunutta uraamme pitkin banaaniplantaasien ja trooppisen metsan dominoidessa maisemaa. Ohittelimme pienia kylia, ja ihmisten iloisuus yllatti kulkijat jalleen kerran. Miltei jokainen vastaantulija heitti iloisen tervehdyksen ja hymyn, mika lammitti mielta, kirkkaalta taivaalta porottavan auringon lammittaessa hikista kroppaa. "Noin kolmen tunnin ajomatka" osoittautui pian palturiksi, silla "tie" muuttui haastavammaksi joka kilometrilla, ja pyorat huusivat armoa meidan pakottaessamme ne kipumaan kivikkoista ylamakea veren maku suussa. Pyorista yksi antoi periksi. Nico pysahtyi akkiarvaamatta takanamme kiroillen, ja viskaten fillarinsa pusikkoon. Ketju oli katkennut. Olimme ohittaneet edellisen kylan noin tunti sitten, emmeka tienneet kuinka paljon matkaa seuraavaan olisi. Istuimme tien penkalle miettimaan vaihtoehtoja tupakka suupielessa, kun takaamme ramisteli tiililastia kuljettava kuormuri sankan polypilven saattelemana. Pysaytimme kuorma-auton, ja Nico naytti kuskille haverinsa, ja kysyi kyytia tvoittelemaamme kylaan. Kuski opasti nakkaamaan pyoran lavalle ja hyppaamaan kyytiin. Onnekas paskiainen. Olin hiesta lapimarka, ja edessa olisi viela ainakin saman verran poljettavaa kuin takana.

Jatkoimme siis Michaelin kanssa munamankeleillamme, Nicon huristellessa kuorma-auton kyydissa kuoppaisella viidakkopolullamme kohti piskuista kylaamme. Saavuimme kylaan nopeammin ja tuskattomammin kuin olimme odottaneet, silla viimeiset viitisen kilometria saimme lasketella perslihakset hellina alamakeen. Nico istuskeli tyytyvaisena pienen kaupan edustalla fillarinsa kanssa. Kurmurikuski oli jattanyt hanet paikallisen mopokorjaajan huostaan, joka veloituksetta ja hymyssasuin korjasi epaonnisen pyorailijan ketjun. Istahdimme kaupan edustalle ja ostimme kylmat juomat. Iltapaiva oli jo pitkalla, meidan pitaisi loytaa jostakin yosija.

Pienen pantomiimiesityksen jalkeen pikkumieheksi ristimamme viiksekas maajussi ohjasi meidat eraaseen taloon. Kipusimme terassille, jossa isantavaki pelasi mahjongia nappuloita paiskien. Kavi ilmi, etta saisimme nukkua heidan ylimaaraisessa huoneessa nimelliseen hintaan, ja Nico pitkana kaverina majoitettaisiin olohuoneseen isoisan kanssa. Nakkasin reppuni huoneemme nurkkaan, ja suuntasimme takaisin kylakaupalle ostamaan kylmat oluet. Mallasjuoma maistui uskomattoman hyvalle rankan pyorailyn jalkeen. Samoilimme hetken kylassamme, ja paikallisten avustuksella loysimme viidakkoon johtavan polun, jonka paasta pitaisi loytya vesiputous. Huominen suunnitelma oli siis valmis. Palasimme majataloomme, jossa hoyryava illallinen jo odotteli matkamiehia: Mausteista makkaraa, kurkkua, papuja ja kaalia, kyytipoikana tottakai riisi. Ehka eritoten nalan ja vasymyksen vuoksi nautimme yhden parhaista aterioistamme koko Kiinan matkan aikana, ja paatimme jatkaa iltaa terassilla muutaman oluen kera. Istuimme huurteiset kourassa paskaa jauhaen pimenevassa viidakon yossa. Meidan talomme oli ainoa valaistu koko kylassa, ja yon aanet koostuivat vain ja ainoastaan viidakosta kantautuvista elainten kirkunasta ja sirkkojen sirityksesta. Katselimme seinalla kipittavien gekkojen iltaisia metsastyspuuhia, kun viidakko alkoi antaa merkkeja laheisyydestaan. pienen oravan kokoinen hyppiva otus ilmestyi lattialankkujen alta lampun valoon, ja sai gekot valittomasti peraansa. Kokonsa ansiosta otus onnistui taistelemaan itsensa irti ahnaiden petojen kidoista ja loikki tiehensa takaisin lattialankkujen alle nuolemaan haavojaan. Olimme hieman pettyneita esityksen paattymisesta, kun kissan kokoinen rukoilijasirkka pyrahti poydallemme. Nicon kameran salamavalo saikaitti veijarin, joka lennahti seinalle, saaden gekot vuorostaan katoamaan kenkalaatikon taakse turvaan. Seurailimme sirkan sulavaa liikehdintaa, Nicon rapsiessa kuvia tasta upeasta pedosta. Sirkka seurasi kameran liikkeita katseellaan, ja asteli varmoin hyonteisenaskelin kenkien lomassa, valiten jokaisen liikkeen ja askeleen huolella, kuin kamera olisi ollut mahdollinen saalis, tai uhkaava peto. Sulava ja hallittu liikehdinta loi illuusian todella alykkaasta otuksesta. Sirkkahupimme paattyi massiivisen hyonteisen saadessa tarpeekseen meidan tiirailustamme, ja sirkka pyrahti takaisin pimeyteen, josta oli tullutkin.

Hyvin nukutun yon jalkeen herasimme varhain suunnataksemme hamahakkien ja muiden inhotusten sekaan viidakkoon. Hyvastelimme isantavaen aamupalan jalkeen ja lahdimme taittamaan kilometreja kohti viidakkoa. Polku alkoi kadota altamme banaaniplantaasien jalkeen, ja kiipesimme ylos kukkulaa joen taittaessa ohitsemme vasempaan. Emme olleet ollenkaan varmoja olimmeko oikealla "polulla". Oisen sateen takia mutainen maapohja oli liukas kuin hyvin oljytyn wokkipannun pohja, ja liukastelimme umpikujaan paadyttyamme takaisin alas, kohti joen vartta joka luultavasti johtaisi vesiputoukselle. Loysimme uuden polun, ja lahdimme seuraamaan sita sankan kasvillisuuden seassa. Miksen pakannut viidakkoveista reppuuni. Siella taalla puista tipaheti jotain niskaani, lehdet ja hamahakinseitit tahmivat kasvoja ja aina silloin talloin nimettomat pummimatkustajat piti vippailla pois lahkeista tai olkapailta.

Kompastelimme mutaisella poluntapaisella sankan kasvillisuuden ja viidakon aanien seassa kunnes kaukana alhaalla virtaavan joen solina alkoi peittya putouksen aaniin. Olimme lahella. Jatkoimme edelleen polulla, kun keskelta sankkaa viidakkoa eteemme avautui komea, kirkasta vetta syokseva putous. Istahdimme kiville ja nakkasimme hikiset vaatteemme kuivumaan ja suuntasimme uimaan raikkaaseen lampeen, putouksen jylistessa vieressa. Hypimme syvaan lampeen kivilta ja toivuimme hikisen taivalluksen rasituksista hetkessa. Rapikoimme kirkkaassa vedessa kunnes vilu alkoi hiipia vartaloon, ja paatimme suunnata takaisin kylaan, silla olimme ajatelleet pyorailla takaisin Jinhongiin viela tana iltana. Matkalla takasin viidakkopolullamme meita vastaan asteli paikallisen oppaan johdolla jenkkilainen nuorukainen. Vaihdoimme tervehdykset ja kerroimme putouksesta. Emme olleet enaa ainoat ulkomaalaiset taalla, hyva aika lahtea.

Palasimme kylaan samaa reittia kuin olimme tulleetkin ja otimme rakkaat fillarimme taas allemme. Edellispaivan alamaki oli nyt kivuttava ylos, ja viidakkovaelluksen vasyttamat kehomme huusivat armoa. Ja jotta paluumatka ei olisi ollut liian helppo, edellispaivan epaonni jatkui. Nicon kumi puhkesi, mutta onneksemme vasta Jinhongin esikaupunkialueelle paastyamme. Ostimme laheisesta kaupasta kylmat oluet, ja lahdimme taluttamaan pyoriamme kohti vuokraamoa.

Huomenna matka jatkuu lahemmas Laosin rajaa, jonka ylitan joskus ensi viikolla. Seuraavan kerran kirjoittelen siis laiskiaisten maasta, ehka riippumatossa Mekongin rannalla lilluen. Ensi kertaan siis!

Ps: Kuvien lataaminen nettiin on alkanut muodostua rasitteeksi, jota en halua. Ostamani piskuinen kovalevy toimii siis kuvieni sailontapaikkana, mutta tasta edes laitan muutaman otoksen aina sinne tanne tekstin sekaan. Pahoittelut tasta.