Idan Macchu Picchu, Angkorin temppelit, Kaakkois-Aasian “must see!” oli syy miksi minakin tuhansien muiden turistien lailla olin Siem Reapissa. Kaytin temppelien kyttailyyn paivan, joka oli mielestani riittavasti. Vuosituhansien takaiset temppelikompleksit ovat monella tapaa myksitavia, eivatka vahiten niita tana paivana kansoittavien turistilaumojen takia. Rauhallisiakin paikkoja viela loytyy kun suuntaa kauempiin ja vahemman suosittuihin kohteisiin, ja se pieni Indiana Jones alkaa nostaa paataan kun loydat sen hiljaisen hetken viidakon nielemassa rauniossa, vain luonnon aanet ymparillasi. Valitettavasti tama kay hankalammaksi paiva paivalta, mutta onneksi Angkorin aikaisia temppeleita Kambodzassa riittaa. Pitaa vain ottaa omat jalat alle ja suunnata sinne minne muut eivat suuntaa.
Niimpa paatin seuraavana paivana jatkaa matkaani turisteja kihisevasta Siem Reapista sinne, minne nama laumat eivat mene. Otin suunnaksi pohjoisen, silla siella pitaisi sijaita yksi Angkorin mykistavimmista temppeleista, Preah Vihear. Ajoin paallystamattomia hiekkateita punaisen tomun pollytessa kohti Anlong Vengia, jossa viettaisin seuraavan yon ennen pyhiinvaellusmatkani jatkamista. Saavuin Anlong Vengiin varhain iltapaivan alusta, ja etsiydyin majataloon.
Muita ulkomaalaisia ei kylassa nakynyt, olin onnistunut pakenemaan perusreiteilta. Lounastin paikallisella torilla, ja paivan kaantyessa ehtoolle paatin suunnata vuorille tutustumaan paikan ainoaan nahtavyyteen, ja seuraavaan pyhiinvaellus- kohteeseeni. Saloth Sar (aka Pol Pot, Veli numero yksi) asui ennen oikeudenkayntiaan Anlong Vengissa, ja kuolemansa jalkeen demokraattisen Kamputsean entisen hirmuhallitsijan tuhkat haudattiin hanen entisen kotinsa tontille. Kapusin pyorallani vuorille aivan Thaimaan rajalla, ja loysin itseni pienesta rajakylasta. Kyselin paikallisilta haudan sijaintia, ja noin puolen tusinan kyselyn jalkeen loysin itseni pienelta, pitkan heinan valtaamalta tontilta jonkun toisen takapihalla. Pol Potin viimeinen leposija oli mykistava, mitaansanomattomuudellaan. Heinittyneella tontilla, jonkun toisen talon takana, kapean polun paassa makasi pieni, hiekkainen kumpu joka oli katettu ruostuneella peltikatteella. Haalistunut kyltti kertoi taman olevan punakhmeerien johtajan viimeinen leposija. Haudan vieressa seisoi pieni henkien talo, jonka oli hautapaikalle ostanut Thaimaalainen lottovoittaja, joka omien sanojensa mukaan sai voittonumerot unessa itseltaan veli numero yhdelta. Mitaan muuta ei ollut muistuttamassa demokraattisen Kamputsean johtajasta. Ei patsasta, ei isoa mausoleumia, ei edes komeaa hautakivea, vain pieni hiekkakumpu ruostuneella peltikatteella keskella tyhjaa, umpeenkasvanutta tonttia. Ehka nain oli hyva, jokainen saakoon sen minka ansaitsee. Istuin hautakummun edessa tupakoiden ja auringonlaskua katsellen, kahden lehman marehtiessa vieressani haudalle tuotuja lakaistuneita kukkia, ja valon alkaessa kadota paatin palata takaisin kylaan.
Seuraavana paivana matkani kohti Preah Vihearia jatkui. Silmat tomua taynna kaasutin pitkin kiemurtelevia hiekkateita kohti maaranpaatani. Preah Vihear, esi Angkorin aikainen temppeli vuoren nokalla on yksi Kambodzan suosituimmista turistinahtavyyksista. Joka paiva sadat turisti rajan takaa Thaimaasta suuntaavat ihailemaan mykistavia maisemia ja upeaa temppelia. Mutta eivat enaa. Thaimaan ja Kambodzan kiista temppelin omistuksesta kulminoitui marraskuussa, ja aseellinen yhteenotto alkoi. Taman jalkeen raja on pysynyt kiinni, ja jopa internetin matkailufoorumeilla varoitellaan matkaajia menevasta tanne, silla yhteenotto voi jatkua milloin hyvansa. Minulle tama oli taydellinen mahdollisuus vierailla temppelissa ilman muita turisteja. Lahestyessani temppelia ohittelin puolen kymmenta armeijan tukikohtaa tiesulkuineen, ja valissa pelkasin etta paasyni temppelille evattaisiin asevoimien puolesta. Vedin kraman kasvojeni suojaksi jottei ulkomaalaisuuteni paljastuisi ensi vilkaisulla, ja kiemurtelin lapi tiella olevien hidastusesteiden. Pelkoni oli turha, silla tien laitamilla kayskentelevat sotilaat hymyilivat ja tervehtivat yksinaista matkaajaa. Saavuin viimein vuoren juurella sijaitsevaan kylaan joka niin ikaan kihisi maastopukuisia sotilaita. Lahdin kipuamaan ylos kiemurtelevaa vuoristotieta kohti temppelia, ja tiesin astuneeni etulinjaan. Koko matkaltaan tien vierusta oli linnoitettu hiekkasakein ja konekivaari- ja sinkopesakkein, tuiman nakoisten sotilaiden katsellessa rajan toiselle puolelle tahtaintensa lapi. Paasin viimein ylos temppelille jossa minua tervehtivat Thai vastaiset banderollit, jotka julistivat kuinka Thaiden tulisi kunnioittaa kansainvalisen oikeusistuimen paatosta vuodelta 1962, jolloin temppelin katsottiin kuuluvan Kambodzalle, ja kyltti, joka kertoi minun astuneen miinoitetulle alueelle: Kulje vain kaytetyilla poluilla, katso mihin astut alaka poimi maasta vieraita esineita.
Olo oli todella surrealistinen. Parkkeerasin pyorani ja lahdin samoilemaan pitkin temppelin raunioita. Kuten olin ounastellut, muut matkaajat loistivat poissaolollaan, joka tarjosi mahdollisuudet temppelin kuvaamiseen ilman ihmisia pilaamassa otoksia, silla sotilaat kayskentelivat paaosin ymparistoa partioiden, eivat itse temppelilla. Silti silloin talloin kiviseinan toiselta puolen puolijoukkueteltasta kantautuva kenttaradion aani tai raunioissa kiemurteleva parikaapeli muistutti asevoimien lasnaolosta. Paatin viettaa yoni temppelilla, nain intensiivisessa paikassa en ollut ollut koskaan aiemmin. Kirjauduin paikan ainoaan, simppeliin majataloon, joka tarjosi perustarpeet sangysta sadevesiampari suihkuun. Pestyani tomut yltani ja vaatteistani palasin temppelille, ja suuntasin ihailemaan vuorelta avautuvia maisemia Kambodzan ja Thaimaan puolelle. Iltapaivan aurinko paistoi, linnut lentelivat, temppeli hohkasi hilajisuuta. Olo oli todella rauhallinen, huolimatta Kalashnikoveja kantavista sotilaista, jotka hymyillen tervehtivat barangia partioidessaan tonttia.
Istuin raunioilla odottamassa auringonlaskua kun kaksi sotilasta saapui juttelemaan. Miehet puhuivat khmeeria, ja yrittivat kutsua minua mukaansa, mutten ymmartanyt mihin miehet halusivat vieda minut ennen kuin toinen miehista teki kansainvalisen juomiseleen. Liityin maastopukuisten miesten matkaan, ja suuntasimme heidan teltalleen. Istuimme rinkiin, ja toinen miehista kaivoi esiin piilopullot.
Aloimme kiskoa shotteja odotellen illallista, jota naiset kokkailivat teltan edustalla. Ensimmaisen pullon tyhjettya neidot kantoivat eteemme paistettua kalaa ja kanaa. Jatkoimme shottien kiskomista syominkien ohessa, kun seuraamme liittyi kaksi muuta sotilasta. Toinen tulokkaista puhui hieman englantia, ja esitteli itsensa kapteeni Sophaliksi, ja kertoi kaverinsa oleva majuri. Upseerit toivat mukanaan lisaa riisiviskia, ja juomingit jatkuivat. Kapteenin alkaessa humaltua alkoi han innokkaana esitella kannykastaan loytyvaa pornovideo kokoelmaa, ja muutaman shotin jalkeen Sophal alkoi kertoa minulle vuoren juurella sijaitsevasta 10 dollarin bordellista. Kieltaydyin kapun kutsusta kohteliaasti, ja muutaman suostutteluyrityksen jalkeen paatti humalainen upseeri unohtaa bordellikierroksen. Ilta oli pitkalla ja juomat lopussa, joten kerroin lahtevani nukkumaan. Kapteeni katsoi sen olevan vaarallista pimeassa, ja maarasi aseellisen saattueen mukaani. Niimpa kuljin pitkin pimeaa temppelialuetta kohti majataloani kahden Kalashnikovia kantavan sotilaan kanssa, taysikuun valaistessa polkua ja voimakoneiden parinan rikkoessa hiljaisuutta.
Herasin kukonlauluun ennen auringonnousua. Paain kayttaa tilaisuuden hyvakseni, ja suuntasin raunioille. Kuu loi aavemaisia varjoja aamuyon pimeaan temppeliin kavellessani lapi raunioiden, ja kenttaradiot palattivat temppelin ymparistoa kansoittavista puolijoukkueteltoista. Istuin pimeydessa odottaen aamun ensisateiden saapumista, ja mietin tata elamani yhta eriskummalisinta kokemusta. Aurinko kipusi taivaalle herattaen maailman uuteen aamuun, ja aamupalan jalkeen hyvastelin majatalon henkilokunnan ja sotilaat, ja lahdin jatkamaan matkaani. Olin ajatellut ajavani Kompong Thumiin, kiertaen samalla muutaman muun syrjaisemman temppelin, mutta Baeng Mealeyn viidakkotemppelin jalkeen paatin suunnata takaisin Siem Reapiin yoksi, ja jatkavani seuraavana paivana kohti Battambangia, silla Preah Vihear -kokemuksen jalkeen eivat muut temppelit tuntuneet oikein miltaan. 500 kilometria kuoppaisia hiekkateita oli takana, ja se alkoi nakya myos pyorassani. Bensaletku murtui ja sain ensi kosketukseni pyoranomikstajan arkeen putsaillessani kumiletkua polttoaineesta, jotta voisin sulatella sita hieman sytkarilla ja nain paikkailla murtuneen kohdan. Onnistuneen tee-se-itse tuokion jalkeen ajoin viimeiset kilometrit Siem Reapiin ja etsiydyin tuttuun guesthouseen.
Seuraavana aamuna lahdin jatkamaan matkaani. Kohteeni olisi Battambang, jossa pitaisin muutaman paivan pitstopin ennen merenrantaan siirtymista. Noin sadan kilometrin ajon jalkeen tarttui kohtalo kuitenkin peliin. Edellispaivien rasitukset eivat jaaneet murtuneeseen bensaletkuun. Seuraavaan kylaan oli matkaa pari kilometria kun moottori leikkasi kiinni. Kulkupelini rampauduttua seisoin immobilisoituna tienvarressa, ja heilautin seuraavan skootterin pysahtymaan. Mies lupasi hinata minut kylaan ja korjaamoon, ja niimpa sidoin kramani pyorien valiin ja suuntasimme korjaamolle. Mekaanikko avasi koneen, ja antoi diagnoosin. Manta oli paskana, eika hanella ollut kiinalaisen klassikon varaosia, joten minun olisi suunnattava jollakin keinolla Battambangiin saadakseni pyorani kuntoon. Hinautin itseni bussiasemalle, jossa ahneet pickup kuskit yrittivat nyhtaa avuttomalta matkaajalta sikamaisia summia kyydista Battambangiin. Paikalle sattui skootterillaan hiphop kuteisiin sonnustautunut ja jenkkiaksentilla englantia murtava nuori khmeeri kavereineen, jotka kertoivat minulle paljonko kyydista kannattaisi oikeasti maksaa, ja kyselivat miksi olin matkalla Battambangiin. Kerroin mekaanikon analyysin, ja K.K:ksi esittaytynyt MTV -nuori kertoi etta hanen kylassaan parin kilometrin paassa on Sanyang mekaanikko, ja han voisi tulla mukaani varmistamaan ettei mies yrita kusettaa valkoihoista hinnassa. Niimpa suuntasimme K.K:n ja hanen possensa kanssa satunnaiseen kylaan, ja pyorani paasi huoltoon. Viettaisin taalla yon, joten etsiydyin majataloon ja paatin juhlistaa ensimmaista moottorivikaani pullolla Mekongia.
Aamiaselta selvittyani suuntasin mekaanikon pajaan, jossa mies oli vielakin taydessa touhussa pyorani kanssa. Olin antanut remonttireiskalle tayden vapauden korjata myos sahkovika, seka muut mahdolliset loytyvat puutteet, joita oli lattialle keraantyneesta romukasasta paatellen loytynyt melkoisesti. Mekaanikko selitti mita kaikkea oli taytynyt vaihtaa, ja esitteli minulle vanhoja, kuluneita osia. Lasku tasta ilosta oli mykistava, 62 dollaria, mutta nyt Elisa oli priimakunnossa. Kone oli kaytannossa uusittu kokonaan, joten se pitaisi ajaa sisaan. Ei siis hurjastelua muutamaan sataan kilometriin. Kiitin korjaajaa ja kaivoin taskustani pyydetyt dollarit. Lahdin jatkamaan matkaani kissanpennun lailla kehraavan uuden koneen kanssa, ja suuntasin Battambangiin.
3 kommenttia:
Heh.. thaimaan puolelta yritin menna khao pra viharniin 1kk sitten temppelia kyylaamaan.tiesululle paatty matka,soltut olisivat paastaneet lapi mutta poliisit eivat.
Pitää vaan sanoa että tämä on kyllä paras matkapäiväkirja mitä olen koskaan lukenut(ja olen ehtinyt aika monta jo selailla). Joka kappale on hyvin kirjoitettu ja kiinostava, tarkistan melkein joka päivä jos on tullut uusia posteja. 10 pistettä ja onnea kulkurille! Oma kulkurin elämä alkaa joskus syksyllä.
where comes the money for your traveling?
Lähetä kommentti