Tapasin Elisan kavellessani ajatukset uudessa expatriaatin elamassani harhaillen. Tallustin paamaarattomasti miettien kuinka paatos toihin jaamisesta oli tuntunut hyvalta silloin, mutta kulkurin mieli janosi jo tien paalle, vaikka toisaalta tiesin etten olisi paikallani kuin kuukauden tai kaksi. Kun nain hanet seisomassa kadunvarressa, tiesin mita halusin. Annoin katseeni vaeltaa tutkailevasti, jopa arvostelevasti hanen kurveissaan kun astelin lahemmaksi. Han oli juuri sellainen mita olin etsinyt. Minun oli saatava hanet.
Aivan, Elisa on siis moottoripyora
Soitin numeroon joka oli painettu laminoituun myynti-ilmoitukseen. Omistaja saapui, ja kaupanteko alkoi. Kolmessa eri korjaamossa suoritettujen jarrukenkien vaihdon, sahkorempan ja uuden akun jalkeen pyora vaihtoi omistajaa 360 dollarin hintaan. Ristin pyoran Elisaksi. Olin innoissani, huomenna karistaisin Phnom Penhin polyt, ja lahtisin taas kohti tuntematonta. Vapauden kaiho takoi ohimoita, ja nyt vapautta oli 150 kuutiosenttimetrin edesta. Ilmoitin koululle etten palaisi enaa toihin, olihan 5 paivan koeaikaa viela jaljella kokonaiset 4 paivaa.. Vietin loput paivasta tavaroitani pakkaillen ja torilta ostamaani maantiekarttaa tutkaillen.
Herattyani nakkasin repun olalleni, maksoin kohtuuttoman suureksi kertyneen ravintolalaskuni ja menin toivottamaan hyvat huomenet uudelle kumppanilleni. Polkaisin pyoran kayntiin, kaasutin pois jarven rannasta ja vilkaisin taakseni. Phnom Penh jaisi nyt taakse. Puikkelehdin paakadun kaaoksessa kohti tieta numero 6A, kohti pohjoista. Totuttelin uuteen pyoraani, ja Kambodzan liikennesaannottomyyksiin. Tie osuus ennen provinsseihin siirtymista oli kiitettavan runsasta moottoripyorineen, kuorma-autoineen, japsi lantikoineen ja muine kulkijoineen, ja uuden pratkakuskin kaikki aistit olivat jatkuvassa vireystilassa. Paikalliset ohittelivat toisiaan kaikissa mahdollisissa tilanteissa, huolimatta siita tuliko vastakkaiselta kaistalta joku vastaan vai ei, ja tilapaisesti vaaralla kaistalla puikkelehtiminen oli ihan hyvaksyttava ja kohtuu normaali harrastus, joten ensimmaiset kilometrit uudessa elementissa olivat hengissaselviytymiskamppailua. Valissa tuntui etta muut tiellaliikkujat olivat siella vain yhta tarkoitusta varten: Tappaaksen sinut.
Alkushokin jalkeen muuttui matkanteko mukavaksi, ja 6 tielle vaihdettuani vaheni liikenteen maarakin murto-osaan. Ajoin lapi pienten kylien ja tien reunoja koristavien viljelyste tuulen ujeltaessa korvissa ja kasvoillani, peittaen samalla mp3 soittimen luoman musiikkimaailman alleen. Saavuin Kampong Thumin pikkukaupunkiin iltapaivan alusta. Olin alunperin suunnitellut taman kaupungin ensimmaisen paivani etapiksi, mutta koska paivaa oli viela pitkasti, eika ajaminen ollut kaynyt puuduttavaksi paatin jatkaa aina Siem Reapiin asti pysahtyen Kampong Thumissa vain lounaalle. Lounastin pienesta kadunvarsikeittiosta, vastaillen samalla kiinnostuneina kyselevien naapuripoydan koululaisten kysymyksiin minusta ja moottoripyorastani. Lounaan jalkeen lahdin jatkamaan matkaa, jota oli jaljella noin 150 kilometria, hieman enemman ollessa takana. Pian huomasin pyoramatkailun olevan fyysisesti rasittavampaa kuin olin odottanut. Moottorin resonaatio ja tien huonon kunnon aiheuttama taryytys tuntui kasissa ja takamuksessa, joka lisaksi puutui nopeasti pitkasta istumisesta. Taukoilin tiheammin, nauttien maisemista ja polttaen tupakkaa, ja miettien, kuinka oikean paatoksen olinkaan tehnyt.
Saavuin viimein Siem Reapiin. Olin vasynyt, ja myos pyorani oli pitkan matkan uuvuttama. Sahkovika oli palannut ja valot saati tyytti eivat toimineet. Huomenna pitaisi siis vieda Elisa uudelleen huollettavaksi. Asetuin halvahkoon majataloon, ja etsiydyin iltamarketille syomaan hyvan ja ennenkaikkea halvan paivallisen. Phnom Penhin kalliit ravintolaillat olivat nyt taaksejaanytta elamaa, olin takaisin elementissani, kulkurin elamassa.
2 kommenttia:
Voi herranen ihme! Pojat on poikia ja mopopojat viela ihan oma kastinsa. Niin se loppui lyhyeen velipojan ura opettajana :)
Onnea taas matkaan. t. Kirsi & kumppanit
Hitto sää oot Masa melkonen kaveri. Oon ny kesästä asti lukenu tätä blogia ja sanon, että olen TODELLA KATEELLINEN! Äijä kirjottaa ihan loistavasti ja nuo seikkailut mitä oot tähän asti kohdannu...HUH HUH. Et varmaan vaihtais tän hetkistä tilannettas mun kans. Kirjottelen gradua, ulkona on kylmää ja pimeetä, sataa vettä. Sellanen on vaasan talvi. Pidähän ittes hengissä, mutta jatka samaan malliin. -Jussi
Lähetä kommentti