Miltei kahden viikon vahemman aktiivisen tyonhaun jalkeen alkoi paakaupungin hektisyys ahdistaa matkamiehen mielta. Paivat olivat kuluneet satunnaisen kaupungilla samoilun lisaksi alkoholin siivittamina iltoina, yrittaen luoda kontakteja ja suhteita jo juurensa Kambodzan maaperalle asettaneihin expatteihin, ja tavaten muita matkaajia. Naiden aktiviteettien ohessa yritin samalla paasta syvemmalle taman maan ja sen paakaupungin jo aikaisemmin mainitsemistani synneista: aseet, tytot ja huumeet. Tama osoittautui verrattaen helpoksi.
Guns
Ensikosketukseni aseisiin tapahtui jo raja-asemalla liftia odotellessani. Paikallinen kylanmies karautti vahtikopille skootterillaan ison kivaarin kanssa, ilmeisesti kauppoja hieromaan. Katselin repullani istuen mutkaa vyotarollaan kantavien rajavartioiden kokeillessa kivaarin painoa, liipaisua, kateen istuvuutta ja kiikaria. Ilmeisesti kivaari ei ollut pyydettya tasoa, silla kauppoja ei koskaan syntynyt ja mies poistui aseineen samaan suuntaan mista oli tullutkin. Verista lahihistoriaa katsoen ei ole yllatys, etta laillisia ja laittomia aseita omistaa edelleen valtaosa maan asujaimistosta, ja kylista toiseen huristellessa onkin jotenkin huvittavaa nahda kampanjasloganeita ja isoja mainostauluja joissa pyydetaan toimittamaan kivaarit, kasiaseet ja kranaatit lahimpaan kerayspisteeseen, aivan kuin “palauta tolkki ehjana!” –mainokset meilla kotona. Phnom Penhissa sen sijaan en ole tormannyt aseistettuihin khmeereihin (sotilaat ja poliisit lukuunottamatta) kertaakaan, ja laukauksia olen kuullut vain yhtena iltana, eika paikallislehdissa kerrota paivittain jonkun tulleen ammutuksi. Mutta aseisiin matkaaja paasee kasiksi hyvinkin helposti ja erittain laillisesti niin halutessaan. Jokainen matkatoimisto kauppaa matkoja ampumaradalle, jonne tottakai voi matkata myos itsenaisesti, ja taalla 40 yhdysvaltain taalaa antaa sinulle M-16 rynnakkokivaarin, lippaallisen patruunia, ja Rambofantasian toteutuman. Valikoimaa ampumaradalta loytyy kasiaseista ja Kalashnikoveista aina M-60 konekivaariin ja raketinheittimiin. Harrastuksen hintavuuden ja jo asepalveluksessa oman osuuteni tasta aktiviteetista saaneena en osallistunut hupiin, mutta ilmeisen moni tasta jotain kikseja saa. Lisaksi tuntuu jotenkin synkalta ja vaaralta, etta motokuski, joka on ollut vasta poikanen Pol Potin ja Demokraattisen Kamputsean hirmuvallan aikoihin, kaupittelee nyt yhdistettya turistimatkaa kansanmurhamuseon kautta killingfieldseille, paattaen paivan Kalashnikov kourassa ampumaradalle.. Viela epauskottavammalta kuitenkin tuntuu, etta joku tekee taman kierroksen..
Girls
Ehka vuosikymmenen takaa eniten siistiytynyt, en sanonut vahentynyt, “gee” on girls, tytot. Prostituutio ei ole kadonnut minnekkaan Kambodzasta, ja ihmiskauppaa harjoitetaan edelleen paivittain, valtaosan tyoista tullessa Vietnamista, tai Kambodzan maaseudulta. Toiminta on siirtynyt enemman maan alle, eika puuhokkelibordellikylia enaa juuri nae, osasyyna ehka varsinkin viimevuosina poliisien ahkerasti suorittamat “ratsiat”. Pienta osviittaa naiskaupasta antaa vielakin siella taalla slummeissa nakyvat “hieromot”, mutta ainakaan allekirjoittanut ei ole onnistunut loytamaan nuita pahamaineisia katuja, joissa tytot yrittavat saada sinua bordelliin kahden dollarin panolle.. Yoelamassa tytot, tarkemmin sanottuna taxi- tai oluttytot, ovat edelleen hyvinkin nakyvilla. Lady drinkkeja ja asiakkaita karkkyvat tytot parveilevat kuumimmissa yokerhoissa pokia etsien ja, varsinkinin viikonloppuiltaisin, osa-aikadiilereina toimivat motokuskit nayttavat kyntensa myos parituksen maailmassa tarjoten taksityttoja muiden kauppaartikkeliensa ohella. Ompahan allekirjoittaneelle yritetty kaupata tyttoa hotellihuoneessa poliisienkin toimesta...
Ganja
Tahan matkamies ei Kambodzassa voi olla tormaamatta. Vain muutama vuosikymmen sitten kannabis oli Kambodzassa yleisesti kanakeitossa kaytetty mauste, ja paihtymystarkoituksissa sita polttelivat vain vanhat hoperot ukot, joilla nyt ei parempaakaan tekemista elakepaivillaan ollut. Laitonta kannabiksen kaytosta tuli vuonna 1997, ja ganjan kilohintainen torimyynti lopahti muutama vuosi taman jalkeen. Mutta edelleenkin suhtautuminen tahan yrttiin on hyvinkin liberaalia, ja vaikka kauppa onkin siirtynyt pois torimummojen tiskeilta, on hampun ostaminen sita haluavalle edelleenkin verraten edullista ja helppoa. Phnom Penhissa Boeng kok jarven rantamilla sijaitsevissa halvoissa majataloissa ja Tonle Sap –joen vastarannalla olevissa hammokkibaareissa ganjaa kaupitellaan ja kulutetaan edelleen taysin avoimesti, ja valmiiksi kaarittyja spliffeja voi ostella katevasti oman guesthousen baarista dollarin kappalehintaan, kadulla kannabiksen grammahinnan ollessa siina 5-10 taalaa, laadusta ja tinkaustaidoista riippuen, eika varomattomimmankaan kadulla pilvea polttelevan takkutukan rangaistus poliisin sattuessa paikalle ole pienta sakkoa vakavampi, toisin kuin esimerkiksi naapurissa Thaimaassa.
Kuten jo aiemmassa postauksessani mainitsin, saa nailla alueilla kulkeva reissumies kieltaytya jatkuvasti moto- ja tuk tuk kuskien “Jotakin, sir?”ehdotuksista. Eraana iltana paatin suorittaa passiivisen tiedustelureissun alueella parveilevien motokuskien luo, ja selvittaa mita muuta huumausainekategoriaan kuuluvaa minulle yritettaisiin myyda, ja mihin hintaan. En huomioinut paria ensimmaista ganjaa ja “jotakin poltettavaa?” kaupittelavaa motokuskia, halusin suoran tarjouksen ilman etta joutuisin sita itse kysymaan. Kaveltyani vain noin 50 metria majtaloltani, kuului takaani odottamani ehdotus heroiinista. Kaannyin takaisin ja menin noin 30-35 vuotiaan ystavallisen nakoisen ja hymykasvoisen skootterikuskin luo ja kysyin mita kaikkea hanella olisi tarjolla. Mies kaivoi povestaan erinaisia pussukoita, ja “kaupanteko” alkoi. En yrittanyt tingata liikaa etten vahingossa asettaisi itseani ostajan asemaan, mutta summittaisen hinta-arvion luominen kavi helposti: Heroiini kustantaisi noin 40-50$ grammalta, yaba 5-10 taalaa per tabletti, ja oopiumi noin kymmenen dollaria. Lisaksi tama hymyileva herrasmies yritti kaupata minulle kokainiia.. Opiaattien halvan hinnan ja saatavuuden ymmartaa, onhan Kambodza edelleen yksi Kaakkois-Aasian suurimmista unikonviljelijoista, mutta kokaiini nailla leveysasteilla karahti korvaan rumasti. En tarvinnut edes karttaa kasittaakseni kuinka kaukana Kolumbia on Kambodzasta, ja kuinka epatodennakoista kokaiinin saaminen taalla olisi, mutta silti joillekkin tahan turismiin aktiivisesti osallistuvista nainkin yksinkertainen oletus on liian haastava, tai sitten vuosien aktiivinen fraktaalitajunnan laajennus on tehnyt tehtavansa, silla ulkomaalaisten yliannostuskuolema yokerhoissa vahingossa otetun vaaran huumeen takia on ehka yleisin tapa poistua maasta economy –luokan sijasta metalliarkussa. Taman sain kokea myos kohtalaisen henkilokohtaisesti heratessani eraana aamuna poliisien parveillessa pitkin majataloani. Naapurihuoneen 48 –vuotias Aussi oli nuuskannut overit heroiinia, ja paattanyt Kambodzan matkansa ilmeisen intensiiviseen matkaan ulos tasta universumista.
Alkoholin siivittamien oiden, kalliin ruoan, ja olemattomien tyohaastattelujen jalkeen paatin etta oli aika ottaa etaisyytta tahan hektiseen kaupunkielamaan, jota en ollut kaivannut niin paljon kuin olin luullut. Paatin paeta merenrantaan rentoutumaan kunnes viisumini vetaisi viimeisiaan, ja joutuisin palaaman Phnom Penhiin uusimaan sen. Aamupalalla istuessani tormasin sattumalta Liamiin, Charlotteen ja Romaniin, joiden kanssa olin viettanyt aikaa Laosissa, Si pan Donilla. Suunta oli kolmikolla sama, meren ranta, joten hyppasimme bussiin kohti Sihanoukvillea. Tahan valkkyvaan merenrantaresorttiin saavuttuamme otimme mopot alle ja poistuimme niin pian kuin mahdollista. Turistisesonki, lankkaribaarit ja -ravintolat, taydet rannat ja skandinaavituristit eivat kiinnostaneet, ja vajaan kymmenen kilometrin parramatkan paassa olisi huomattavan hiljainen rantakaistale, josta halvempaa majoitusta ja kohtuuhintaista ruokaakin pitaisi loytya.
Saavuimme rannallemme iltapaivasta, ja etsiydyimme viihtyisan baarin ylakerrassa oleviin pieniin huoneisiin. Rantaloma sai alkaa. Seuraavat viisi paivaa kuluivat auringonpalvonnan, meressa uinnin, massiivisten hiekkalinnojen, hammokkien ja hyvan ruoan merkeissa. Olin kaivannut merta, mutta silti tama laiska elama ei iskenyt niin paljon kuin olin odottanut. Tajusin kaipaavani seikkailuja, totaalista yksinaisyytta, kulkurin elamaa. Aina olisi mahdollista ottaa paatti alle ja palkata kuski viemaan jollekkin pienelle ja autiolle saarelle, mutta talla kertaa ei ollut sen aika. Viikon hiekkalinna- ja merisuolakuurin jalkeen oli aika palata Phnom Penhiin, silla viisumini tarvitsi uusimista. Paatin antaa itselleni viela mahdollisuuden expatin elamaan, hetkeksi, mutta jollei toita pian loytyisi, jatkaisin kulkurin elamaani toisaalla. Palattuani avasin sahkopostini, ja huomasin etta minulla oli ollut tyohaastattelu kaksi paivaa sitten...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti