En koskaan paassyt Laosiin. Paatin viettaa Kelsyn kanssa viela yhden paivan, ja viela yhden, kunnes tajusin etta minun oli kiirehdittava rajalle uusimaan viisumini. Niimpa otin taas bussin Mae Saihin. Burmaan, tupakkaosotoksille, ulos. Songthaew bussiasemalle, ja olin takaisin Chiang Maissa illan suussa.
Niin menivat taas paivat, en pannut tikkua ristiin toiden loytamiseksi, mita nyt selailin nettia loytaen silloin talloin ilmoituksen joissa etsittiin Freelance journalisteja kirjoittamaan matkakertomuksia erinaisiin alan julkaisuihin. Kirjoittaminen ei oikein ottanut tuulta alle, ei tassa ymparistossa. Hektinen kaupunkimiljoo yhdistettyna pitkiksi venyviin iltoihin ja laiskoihin aamuihin ei juurikaan jattanyt aikaa lapparin hakkaamiselle.
Eraana paivana Kelsy kertoi uutiset perheenlisayksesta.
Pieni maaoravanpoikanen, Thor, oli jaanyt orvoksi pudottuaan puusta. Niin alkoi pulloruokinta koiranpennuille tarkoitetulla aidinmaidonkorvikkeella (lehman maitohan ei pienille nisakkaille ole hyvaksi), ja pikkujyrsijan kusettaminen ja ulostuttaminen sukuelimia pumpulipuikolla stimuloiden. Kiitos internetin, tamakin yksityiskohta maaoravanhoidossa paljastui, ja vaikka ilmeisesti luonnossa emo auttaakin ujorakkoisen lapsosen vessahommiin nuolemalla, pitaydyimme me kuitenkin pumpulipuikossa ja vessapaperissa.
Harmaita pilvia alkoi muodostua Chiang main ylle viikon alkupuolella. Ja kylla, piakkoin alakvasta monsuunistakin saimme maistiaisia, mutta puhun kuitenkin lahinna mielikuvallisista pilvista. Kulkurin mieli halasi taas matkaan...Toiset on luotuja kulkemaan, ja toisia ei pysymaan paikoillaan. Hiostava kuumuus, polyinen ja meluinen kaupunki, tsiljoonat (seksi)turistit ja yleinen Thaimaahan kuuluva valmiiksi pureskeltu tylsyys alkoivat kompia pikkupaholaisina olkapaalle kuiskuttelemaan. Kaipasin rauhaa, ja raikasta vuoristoilmaa. Uusia seikkailuja. Niimpa nostin kissan, tai maaoravan, poydalle, ja kerroin Kelsylle tuntemuksistani. Pyysin hanta mukaani, mutta tytto ei uskaltautunut jattamaan koulunkayntiaan vaikka vain muutamaksi kuukaudeksi. Eika han ollut kovin innoissaan ajatuksesta hyvasteistakaan, enka tottapuhuakseni ollut minakaan.
Viidentoista paivan leimani on jalleen umpeutumassa, ja tallakertaa todellakin lahden Laosiin. Pikkureissu yksin antaa hyvaa aikaa pohtia seuraavaa siirtoa. Asiat kun tuppaavat aina nayttamaan selvemmilta kun niihin ottaa vahan etaisyytta. Niinkuin Nuuskamuikkunen asian laittoi:
”Tanaan olen taalla, huomenna ehka jossakin muualla. Mina vain kuljen kulkemistani, ja kun loydan mukavan paikan, pystytan telttani ja soitan huuharppua.”
Jatkuuko paivani maaoravana ja huuliharpun sointi siis Chiang Maissa, vai pakataanko teltta kasaan ja otetaanko suunta tuulesta? Sita en tieda viela itsekaan. Sisko tahtoisin jaada, mutta moottoritie on kuuma...
1 kommentti:
Voi sinua Matti!
Lähetä kommentti