Lahtoaamuna Phnom Penhista, tapasin bussia odotellessani Antin, jolla oli niin ikaan sama suunta; Bangkok. Hyppasimme bussiin ja koko paivan kestava hoykyytys kohti Thaimaata ja Enkelten kaupunkia alkoi. Bussi kulki Phnom Penhista luoteeseen kohti Poi Petin rajaa, jossa muodollisuudet hoituivat ilman sen kummempia selkkauksia, ja vaihdettuamme huonosti ilmastoituun minibussiin olimme illan suussa Bangkokissa.
Ajatukseni oli hypata aamujunaan Chiang Maihin, Antti paatti lahtea samaan suuntaan, joten vietimme iltaa olutpullo kourassa Khao Sanin halinassa. Homma johti tietysti siihen etta nukuin pommiin, ja puoliunessa hyvassa krapulassa nakkelin nakyvat romut reppuuni ja toivoin etten unohtanut majatalon huoneeseeni ainakaan mitaan kovin tarkeaa. Juna-asemalla lipunmyyja kertoi 0830 junan olevan taynna, tilaa olisi vasta ilta kuuden junassa. Ei vedellyt, olinhan luvannut Kelsylle olevani perilla illansuussa. Niimpa ”tyhma turisti” –kikka kayttoon, ja asemalaiturille junaa odottamaan. Junan saavuttua kipusimme kyytiin, ja etsiydyimme tyhjanoloisille paikoille. Konnari saapui junan nytkahdettya jo liikkeelle, ja kysaisi lippuja. Ilmoitimme haluavamme kaksi kappaletta Chiang Maihin. Konnari ihmetteli hieman, mutta sanoimme etta meille oli kerrottu jotta voimme ostaa biljetit junasta. Herra katosi seuraavaan vaunuun, ja palasi pian paperilappusen kanssa rahastamaan lipuista. Helppo homma, luulimme.
Pian konduktoori kuitenkin palasi ja pahoitteli. Juna oli tayteen myyty, han ei voisi myyda meille lippuja, vaan meidan pitaisi jaada pois seuraavalla asemalla. Jatkoimme ”tyhmaa turistia”. ”Herra konduktoori, meille kerrottiin etta voimme takuulla ostaa lipun junasta, emmehan me nyt voi jollekkin tuntemattomalle asemalle jaada, kun meidan pitaisi olla illalla Chiang Maissa? Tyttoystavanikin jo siella odottaa”. Konnari alkoi leppya ajatukselle, ja vei meidat tapaamaan ilmeisesti esimiestaan. Herra oli tiukempi: Juna oli taynna, te jaatte seuraavalla asemalla. Esitys uusiksi, anelua ja pyyntoja, ja ihmettelya, etta miksei miehille mene jakeluun antaa meidan kokottaa junassa, kun lippurahat, rahat jotka he voivat vaikka sulloa lompakoihinsa kassalippaan sijasta, ovat jo heidan katosissaan. Viimein konnareista tiukempikin heltyi, ja saimme luvan matkata Chiang Maihin asti, kunhan vain tekisimme tilaa lippunsa etukateen ostaneille.
Niinhan se on, etta kehitysmaissa kaikki on kaupan.... Asianlaita, joka useimmiten pistaa vihaksi, mutta josta silloin talloin on suurta hyotya tyhmalle valkoiselle turistille.
Songkran
Muutaman paivan vierahdettya alkoi tilanne Thaimaassa kayda uhkaavaksi, enka uskaltanut enaa liikkua paivisin kaduilla, ainakaan aseistamattomana. Ei, en puhu nyt Punapaidoista tai Bangkokin epavakaasta tilanteesta, vaan Thaimaalaisesta uudestavuodesta, Songkranista. Uudenvuoden viettoon kuuluu vanhan vuoden ja murheiden pois peseminen runsaalla vedella. Kaytannossa tama tarkoittaa viikon vesisotaa, johon osaa ottavat kaikki. Songran kun sattuu viela sopivasti vuoden kuumimmalle kuukaudelle, on viilentava vesi vain tervetullutta, ja hauskaa Chiang Maissa piisasi: Musiikki raikasi ravintoloista, kadut olivat taynna ihmisia, ja tottakai vetta, jaeltuna avokatisesti joko ampareilla heitellen, vesipyssyista, tai puutarhaletkuista.
Vajaan viikon vesileikit ovat nyt ohi, ja niin alkaa olemaan 15 paivan leima passissanikin. Tama tarkoittaa siis jalleen uutta viisumirallia. Vaihtoehtoja on tullut puntaroitua asianlaidan helpottamiseksi. 120 tunnin kielikurssi oikeuttaisi vuoden opiskeluviisumiin, mutta kustantaa 600 dollarista ylospain. Tyolupa ja –viisumi hoituisi tottakai tyonantajan puolesta, mutta tama edellyttaisi toiden loytamista, mika ei ole sekaan aivan paivan selva juttu.Onneksi on kuitenkin olemassa lohtu: Thaimaan edesmennyt saanto 90 paivan maksimioleskelusta 6 kuukauden sisalla on, niin, edesmennyt, ja nykyaan maahan saa ravata ees ja taas niin usein kuin haluaa, edellyttaen etta hoitaa rajalta leimat tai lahetystosta viisumit. Lisaksi Thaimaa on alkanut jakamaan turistiviisumeja ilmaiseksi kaikissa lahetystoissaan, joten rahallisestikin homma, ainakin viela toistaiseksi, kannattaa.
Siispa suunnaksi Vientiane, Laos, josta noudetaan parin kuukauden tarra passiin, joka antaa aikaa katsella tulevaisuuden nakymia hieman enemman rauhassa. Mahdollisia opiskeluja ja toita katseltakoon sitten myohemmin. Koska Kelsyn kesaloma on paattymassa ja paluu koulun penkille pian edessa, on minun kuitenkin jotakin firaabelihommia paivienkulukseni mietittava. Ja koska suoritin aikoinani ammattikorkean medialinjalla puolessa vuodessa kuusi opintopistetta, sain edellisen tilipussini kirjoittamisesta, ja olen pitanyt tata blogiakin kohta pari vuotta, luulen etta on vain luonnollista etta jatkan yrittamistani talla alalla, ja alan ahkerasti hatyyttelemaan erinaisia julkaisuja erinaisilla tarinoilla. Ravintolan terassilla lapparin hakkaaminen kylma juoma kourassa ei kuulosta ajankuluna muutenkaan silta kaikkein huonoimmalta...
Uutta moottoripyoraa en ole viela loytanyt. Asia, joka toivottavasti muuttuu piakkoin. Lisaksi mielen paalla on kaynyt oman asunnon etsinta, silla majatalossa luuhaaminen on kallista, ja koska reilun viikon sisaan olen nukkunut huoneessani vain kerran, joteensakin turhaa. Syomapuikkoja ei kuitenkaan ole viela toistaiseksi ajateltu laittaa samaan vetolaatikkoon, silla omaa rauhaa tarvitsee silloin talloin kumpainenkin, ja kiireella on tassa maailmassa pilattu monia hyvalta tuntuneita asioita.
Mutta lassytys sikseen, suunnaksi Laos ja takaisin, ensi kerralla aiheesta lisaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti