The right attitude to rain

Location: Bishkek, Kyrgyzstan

Niin, viela taalla. Taytyy tunnustaa etta vaikka kirpputorilta loytyikin oliivinvihrea SA villapaita, hairitsee holotna silti sen verran etta paatin nyt kuitenkin jattaa trekkikenkien nauhat vaihtamatta, enka suunnannut vuoristoon paleltumaan ja nakemaan nalkaa. Eli itsenaisyyspaiva meni venalaista vodkaa nappaillen (Finlandiaakin lahikaupan viinahyllylla toki oli, mutta koska isanmaallisuus olisi maksanut kymmenen kertaa enemman, jatin ostamatta) ja japsien kanssa muumeista ja Sibeliuksesta turisten. Mutta mikapa se siina, koko homman jujuhan on, etta sita on vapaa tekemaan just sita mika sattuu huvittamaan, ja nyt huvitti laiskotella, kokkailla hyvaa ruokaa (naudan sisafile maksaa laheisella bazaarilla pari euroa kilo), lipitella teeta, ja lukaista pari kirjaa. Ja suunnitella tulevaa ja pohtia menneita. Ja kun vuoret nyt kuitenkin nakyvat parvekkeella tupakkia poltellessa, ei siitakaan elementista tarvinut kokonaan luopua.

Menneista, eli Stanien kiekauksesta summa summarumia. Keski-Aasia on kiehtova, ja haastava paikka matkustaa. Ongelmia on kielen, transportaation ja viisumibyrokratian suhteen, ja kateista joutuu valissa kantamaan pelottavankin suuria summia kerralla, ottomaattien vahyyden vuoksi. Myos talvi oli ehka vahan kenkku aika tulla tanne, silla lumi ja pakkanen haittaa trekkailua ja paimentolaiset eivat hengaile kesalaitumillaan jurtissaan tammanmaitokiljua juoden. Silti Keski-Aasiasta jai maku, etta revanssia naillekin tonteille taytyy joskus ottaa. Tosin ensikerralla ostan varmasti Ladan, jotta kulkemiseen saa oman tahdin ja vapauden. Etenkin ihmisten lampo, siita taliban taistelijan nakoisesta rattipaisesta ja partaisesta afgaanista siihen vanhaan baabushkaan. Taalla on tervetullut olo. Myos maisemat ovat henkeasalpaavia, hiekka-aavikoista korkeisiin vuoristoihin, ja moskeijoiden mosaiikkikoristuksiin. Ruoka on vaihdellen hyvaa ja huonoa. Kuola valuu vielakin kun ajattelen niita Heratin tirisevia lihakepakkoja lampiman leivan ja vihrean teen kera. Toisaalta taas ajatus siita etta joudun luultavasti viela ammentamaan useamman lautasellisen plovta, ja haaleaa nuudelisoppaa, laghmania, ennen kuin olen Kiinassa, ei naurata. Ja koska Turkestanissa turismi on viela lapsenkengissaan, sita oikeasti nauttii muita reissumiehia tavatessaan, mahdollisuudesta vaihdella matkatarinoita ja turista niita naita oluen kanssa. Ja kun muut lankkarit alkaa tympimaan, sita on nopeasti taas yksinaan omilla tonteillaan. Islamistisen maailman eri variaatiot aariryhmittymista liberaaliin neuvostoislamiin ovat kaikessa kirjavuudessaan kiinnostavat: Hotellin katolla auringonlaskun iltarukouskutsujen kuuntelusta keskipaivan vodkasessioihin muslimien kanssa.

Eli Keski-Aasiaan ei ehka kannata tulla jos matkustuskokemus rajoittuu Thaimaan reppureinokeskittymiin, muuten voi menna sormi suuhun nopeasti, kun kukaan ei ole pureksimassa reissua nielaisuvalmiiksi puolestasi. Mutta jos haluaa koluta niita vahemman tallattuja polkuja ja on valmis epamukavuuksiin, ja on sujut oman itsensa kanssa matkustelusta, niin ihan heti en parempaa laania keksi.

Mutta nyt kun Kiinan viisumi on hanskassa, on aika jatkaa matkaa. Huomenissa siis kimppataksia metsastelemaan, ja piinaava rymistely kohti Oshia voi alkaa. Oshista suuntaan viikonlopun paatteeksi Sary Tashiin, nukun yon jossain teetuvan nurkassa, ja aloitan aamusella liftihommat kohti Irkeshtamin solaa, ja Kiinan kansantasavallan rajaa. Pukille terveisia (lahjuksiksi voi tuoda vaikka uuden musiikkisoittimen; Creative Zen and the art of mp3 player misplacing), etta Joulua vietetaan Pekingissa, Henryn kanssa jouluankkaa mutustellen, ja ennen kuin vuosi vaihtuu tiikeriksi, olisi ajatus olla taas liikkeella.

Ai niin, sain japseilta itsenaisyyspaivalahjaksi kuivatun vastan. Ei se koivua ole, mutta ajaa kai asiansa. Pitaa koittaa etsiskella matkalla viela sauna, niin paasee vihtomaan reissuhiet helvettihin.

Tulevasta sen verran, etta ajatus on muotoutunut sille tasolle etta koska matkakassa alkaa olla veronpalautuksista huolimatta kohta puolityhja, on aika alkaa suuntaamaan kohti Australian mannerta, ja tyohommia. Pikkuhiljaa, silla valissa on viela kohtalaisen monta maata, ja yksi merikin pitaisi jollakin konstilla ylittaa ennen kuin sita on Ozin ihmemaassa. Julkisissa lusiminen alkaa jo puistattaa sen verran pahasti, etta kunhan Kiinasta on junailtu takaisin Kaasiaan, on aika hypata taas oman kulkupelin puikkoihin, olkoonkin se sitten mopo, tuk tuk, tai vesipuhveli. Pitaa tosin tutkailla etta minka maan kilvissa saa ajella niinkin pitkalle kuin Indonesiaan, ja jaako puhveli karanteeniin Singaporessa? Reittiakin pitaa viela mietiskella, silla jos Myanmarin suurlahetysto ei vedattanyt vanhaa puumaa, on maaraja Kiinasta Burmaan tanapaivana kiinni, ja Siiamiin taytyy suunnata ottaen revanssia vaikka Laosin kanssa.

Raportoidaan taas kunhan olen Pekingissa. Niinkuin edellisessa kirjoituksessa mainitsin, ei Xinjiangissa ole internettia, joten paivittelyt saavat odottaa kunnes rautakukko on kuljettanut minut Kashgarista Kiellettyyn Kaupunkiin. Tassapa tama talta eraa. Keski-Aasia lopettaa sanoihin, jotka Marco Polo lausui kuolinvuoteellaan, kun hanelta koitettiin tivata josko han on hieman liioitellut matkatarinoitaan: ”En ole kertonut teille puoliakaan siita mita olen nahnyt.”