31.12.2009

Chasing the white rabbit - Hyvaa uutta vuotta!

Location: Monkey Jane's, Yangshuo, China

Joulun aatto vierahti mukavasti ankkaa syoden ja olutta juoden, myos Lumiukko muistettiin katsoa. Infected Mushroomin keikka jai kuitenkin valiin, ja suuntasimme Henryn kanssa White Rabbit nimiseen yokerhoon Sanlitunin sydamessa. Turhapa sita tarkemmin kuvailla, yleista humaltumista ja hamevaen hatyyttelya. Ilta paattyi toisista eksyen, ja Henryn kohtalo oli kallis taksimatka takaisin Huilonguaniin, minun tuhistessa Sanlitun hostellin sohvalla. Perus setti siis.

Pekingia riivaava tuuli sai pakkasen tuntumaan purevammalta mita se oli, joten paatin suunnata etelammaksi uutta vuotta viettamaan. Henry ei houkutteluista huolimata innostunut ajatuksesta eestaas junailusta, joten lippukassalta tarttui mukaan vain yksi piljetti. Luonnollisesti tiskilta tarjottiin istumapaikkapyyntoon "mayyoa", joten kohtalokseni koitui siis 24 tuntia seisomapaikalla. Turha varmaan sanoa etta junamatka oli perseesta.

Guilinin juna-asemalla suunnitelmani takin heivaamisesta ensimmaiseen roskakoriin romuttuivat huomatessani etta keli ei ollut juuri stadia lampimampi. Takki pysyy siis viela hetken paalla. Hyppasin bussiin kohti Yangshuota. Kelasin, etta Yangshuo olisi jokatapauksessa erinomainen paikka rakettijuhlaan: Backpacker helvetissa olisi mita luultavammin jengia joiden kanssa juhlia, ja jos ei, niin kekkerit menisivat mukavasti vanhan tutun Monkey Janen kanssa olutta juoden ja beer pongia hanen majatalossaan pelaillen.

Eli tassa sita odotellaan illan grillijuhlaa ja jokivarren rakettishowta. Olut maistuu hyvalta, ja vanhana tuttuna se tulee viela ale hintaan, eli kukkarokaan ei koyhdy juhlinnasta liikaa.

Sitten pikku pohdinta kuluneesta vuodesta. Ei voi kuin muistella kyynel silmakulmassa kaikkia seikkailuja mita on tullut koettua. Puolitoista vuotta on maailmaa nyt tallattu, ja silti tuntuu, etta ne seikkailuista suurimmat ovat viela edessa. Kutkuttava ajatus. Uudenvuoden lupaukseni: Jatka samaan malliin. Lisaksi lupaan etsia uudestaan sen kipinan, mika on nyt ollut pari viimeisinta, haasteista kuukautta hieman hukassa. Tahan on laake jo mietittyna, mutta en paljasta sita viela, koska tuppaan vaihtamaan suunnitelmia useammin kuin sukkiani.

2009 oli uskomaton vuosi, mutta tavoitteena on etta 2010 pistaisi viela paremmaksi. Hyvaa uutta vuotta kaikille, missa ikina olettekaan! Uusi vuosi, uudet kujeet, uudet suunnat, uudet maat. Janna nahda mita tuleman pitaa.

Kulkuri lopettaa papattien paukkeeseen ja menee tilaamaan uuden oluen, kippis!

JK: Ei vielakaan kuvia, kiitos Kiinan Palomuurin

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvaa Uutta Vuotta velipojalle <3
t. Kirsi

Heikki kirjoitti...

Hyvää uutta vuotta Filippiineiltä! Jatkahan samaan malliin vuonna 2010, blogiasi on ollut suunnaton ilo lukea!

Anonyymi kirjoitti...

Oot kyllä uskomattoman kova seikkailija! Aloin lukea sun blogia syksyllä 2008. En tienny, että saan nauttia tästä näin pitkään. Jatka vaan eteenpäin ja hyvää uutta vuotta!

-tuomo

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää uutta vuotta! olen mielenkiinnolla kelannut läpi blogiasi alusta saakka. Moni mesta on kuulostanut hyvältä ja joissain mestoissa olen itsekin sattunut majailemaaan reissuillani. Varsinkin mm. Mongolian, Iranin, Uzbekistanin ja Kirgisian olen lukenut 100% mielenkiinnolla kun olen luuhannut noi samat maat ja usein samat mestat missä säkin olet reissannut. Suosittelen myös tutstumaan Bangladeshiin, siellä on halpaa, äidin pikku rastatukat loistavat poissaolollaan ja vitutus iskee kun hommat ei hoidu välttämättä sillä "totutulla tavalla" ;)

Hyvää matkaa kulkurille!

- HöyryCaravelle

Anonyymi kirjoitti...

http://www.youtube.com/watch?v=MwyrxrYYvfU

tässä musaa rajojen takaa

jokohan sitä uutta juttua päivittyy..
joka päivä tulee tsekattua että joko....joko se matti pistää juttua.

t. henkka

Anonyymi kirjoitti...

Pitkään olet jaksanut reissata :)

Hieman kateellisena olen blogiasi seurannut alusta asti kun netissä linkkiin jossain törmäsin :)

t. jyka, tuntematon lueskelija

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos taas uusista päivityksistä, on ollut ilo lukea blogias ja se ei ole ainakaan laskenut ainaista reissauspoltetta. Tällä hetkellä tasa kylmässä pohjolassa seuraavaa reissua suunnittelemassa :-(

Anonyymi

ps. White rabbitissa on tullut itsekin käytyä ja siellä oli hyvä meno ja hyvää porukkaa ja se meni kiinni vasta aamulla. Voin suositella kykseisessä kaupungissa käyville.