M/V Nancowry

Location: Port Blair, Andaman & Nicobar Islands, India

Sammutimme janomme yhdesta Chennai Centralin lukuisista kioskeista ja marssimme aseman viileydesta ulkona odottavaan kosteaan kuumuuteen. Kuten asema, myos kaupunki yllatti ensi askeleilla siisteydellaan ja eurooppalaisella arkkitehtuudillaan. Ohitimme hihasta repivat taksikuskit, otimme pre-paid riksan, ja suuntasimme etsimaan hotellia.

Suihkun jalkeen lahdimme tallustamaan kohti satamaa. Ohitimme pienen slummialueen, josta likaiset ja alastomat lapset syoksyivat kerjaamaan rahaa. Maassa torkkuvan miehen kantapaan syvassa ja kuivuneessa haavassa haarivat toukat ja karpaset. Onneksi olin jo syonyt aamiaisen. Loysimme Indian Shipping corporation limitedin lipputoimiston pienen etsiskelyn jalkeen. Alex niminen tamili myi meille liput seuraavaan laivaan: M/V Nancowry seilaisi Chennaista Port Blairiin 10.8. Ostimme punkkapaikkoihion oikeuttavat liput vajaan 2000 rupian hintaan.

Luppopaivat kaytin laivamatkaan varustautuen ja kaupungilla kevyesti kappaillen. Jari poti valitettavasti toistamiseen pahantuulista vatsaansa.

Ostin rautatieaseman kirjakaupasta Joseph Hellerin romaanin Catch 22. Palatessani kohti hotellia loysin pienen torin, jossa myytiin kaikkea C-kaseteista ja toalettituotteista kannykoihin ja painonnostopenkkeihin. Ja tietysti kaytettyja kirjoja. Kiertelin kirjakojuja, ja ostin Yann Martelin Life of Pin laivamatkaa varten.

Kymmenennen paivan aamuna nappasimme riksan satamaan. Kuulimme, etta bussi noutaisi meidat lipunmyynnin vieresta laivalle kahdelta. Aikaa oli. Etsiydyimme baariin ja ostin lampiman oluen. Litkin olustani ja poltin tupakkaa, vaihtaen muutaman sanan kahden tamilinuorukaisen kanssa. Humalainen taksikuski kavi hieman turhan tuttavalliseksi Jarin asioidessa tiskilla, vaatien hanta nayttamaan rahansa ja toistuvasti ranteeseen tarttuen. Jari karistettua miekkosen tuli han luokseni sossottamaan jotain rahanvaihdosta, jonka jalkeen kaatoi vieressani istuneen nuorenmiehen tuolin. Katsoimme paremmaksi ottaa hatkat ennen kuin klassinen satamakapakkatappelu puhkeaisi.

Istuimme lipputoimiston viereen, portille numero 5, jonne joukko natiiveja oli jo keraantynyt odottamaan bussia. Kumariksi esittaytynyt herra heittaytyi juttusille, aloittaen inkkarien peruskysymyksilla nimestani (your good name sir?) iastani ja siviilisaadystani. Juttelimme niita naita bussia odotellen, joka saapui viimein 45 minuuttia myohassa, reilun tunnin ennen ilmoitettua M/V Nancowryn irroitus aikaa. Bussissa istuessamme kyytiin kipusi surffilautaa kantava Kiwi, Ben. Ben oli suuntaamassa Little Andamanille surffamaan.

Bussi seisoi viela puolen tunnin odottelun jalkeen, lihavan ja hikisen kauluspaitaan ja prassihousuihin sonnustautuneen miehen soitellessa hermostuneita puheluita ja selittaen kovaan aaneen jotain lipunmyyjalle. Kahviwallah pujotteli bussinkaytavalla myyden mokkaa. Viimein tayteen ahdettu riksa kurvasi bussin viereen tuoden lihavan miehen vanhat vanhemmat ja heidan, ilemisesti koko omaisuutensa. Kapsakit ja vanhukset ahdettiin kyytiin ja bussi liikahti viimein noin viisi minuuttia ennen neljaa, M/V Nancowryn ilmoitettua irroitusta.

Satamassa menimme pienimuotoisen terveys- ja turvatarkastuksen lapi ja siirryimme laiturille odottamaan. Kaivoin kamerani, mutta valpas vartija kielsi satamassa kuvaamisen. Odotimme gangwayn edessa viela noin tunnin, ennen kuin purseri iolmestyi kannelle ja alkoi ohjata matkustajia punkkiinsa. Etsimme punkkiamme kun oljyisiin haalareihin sonnustautunut konemies kertoi etta voisimme nukkua missa lystaa, matkustajia oli niin vahan.

Kipusin kannelle numero 6. Kannella oli pieni baari ja uima-allas. Baari oli kiinni ja allas tyhja. Sytytin savukkeen ja katselin satama-altaassa lipuvia hinaajia. Viereisella laituripaikalla Panamailen lipun alla seilaavaa rahtilaiva Madonna III seisoi lastattavana. Kello kavi seitsemaa eika irroitushalytyksesta ollut tietoakaan. Nojailin reelinkiin, poltin toisen savukkeen ja siemaisin viskia. Viimein, noin 4 tuntia aiotusta lahtoajasta myohassa M/V Nancowry irroitti koytensa ja suuntasi satama-altaasta Bengalin lahteen. Matka Andamaanien saaristoon alkoi.

Katselin sataman loittonevia valoja ja nautin laivan tutusta huminasta, narinasta ja kolinasta. Olin ikavoinyt merta jo pitkaan, ja nyt saisin nauttia suolaisesta tuulesta ja loputtomasta ulapasta kolmisen vuorokautta. Kun sataman viimeisetkin valot olivat haipyneet nakyvista ja uni alkoi voittaa kapusin alas 2. kannelle valmistautumaan merelliseen yohon.

Laivamatka ei olisi juuri mitaan ilman kummitusjuttua, joten kerro teille omani. Olin hikinen, joten paatin ottaa suihkun ennen nukkumatin maille siirtymista. Seisoin suihkun alla, ja kuulin toisenkin hanan kaynnistyvan. Joku toinenkin yokukkuja oli suihkun tarpeessa. Pesin itseni ja poistuin suihkukopista, huomatakseni etta yksi hanoista oli auki. Kirosin mielessani sen joka jatti hanan juoksemaan ja tuhlasi pesuvetta, ja vaansin hanan kiinni. Kavelin naisten WC:n ja juomavesipisteen ohi punkalleni ja otin hammasharjan ja mukin. Kavelin takaisin juomapisteelle tayttamaan mukiani. Juomapisteen hana oli auki. Ihmettelin, ja suljin hanan, ja siirryin ohi naisten saniteettitilojen miesten vastaavaan. Yksi suihkuista oli paalla. Olin ymmallani. Koko laiva oli unessa. Vaansin suihkun kiinni, ja pesin hampaani hieman olkani yli kurkistellen. Kun poistuin hammaspyykilta kavelin kohti punkkaani, uudestaan ohi naisten WC:n. Raollaan olevasta ovesta nain ja kuulin yhden hanoista valuvan...

Herasin kanssamatkustajien liikuskeluun ja jutteluun varhain, ja kommin hikisesta ja tunkkaisesta punkkaosastosta ylos kannelle 6. Matkalla ostin auenneesta kanttiinista vetta ja kekseja, ainoita tarjolla olevia myyntiartikkeleita. Meri oli syvan sininen ja tyyni. Sytytin tupakan ja istahdin tuolille. Avasin Life of Pin. Yann Martel alkoi kertoa Piscine Molier Patelin lapsuudesta Pondicherryn elaintarhassa. Jari saapui kannelle ja alkoi lukea Johnny Cashin elamankertaa. Huomasin sotkeneeni itseni oljyisella ja polyisella tuolilla. M/V Nancowry oli juuri palannnut 4 kuukauden telakoinnilta, ja aikaa kansien spuulaukseen ja kalusteiden pyyhkimiseen ei ilmeisesti ollut piisannut ennen purjehdusta.

Suihkusta ei tullut vetta. Kavelin infoon kyselemaan syyta purserilta, joka kertoi vesipumpun tehneen lakon, ja konemiesten olevan tyontouhussa. Vetta tulisi taas tunnin, kahden kuluttua. Palasin 6. kannelle ja jatkoin Piscine Patelin tarinan lukemista. Ben saapui kannelle ja kertoi kapteenin kuuluttaneen jotain Andamaaneilla edellisiltana sattuneesta maanjaristyksesta. Jaristys oli ollut onneksi ilmeisen pieni, ei henkilo- tai materiaalivahinkoja.

Lounas oli sama kuin eilisen illallinen. Riisia, vihanneksia ja laihaa kastiketta. Eilisten munien tilalla tosin oli kanaa. Lounaan jalkeen menin kokeilemaan suihkua uudestaan, ja vesi solisi iloisesti. Otin tarvitsemani suihkun, pesin pyykkia, ja palasin takaisin tuoliini. Yritin lukea, mutta nukahdin vienon tuulen hyvailyyn. Herasin iltapaivalla. Taivaalle oli keraantynyt muutamia pilvia. Saali, olin odottanut pitkaan aikaan ensimmaista auringonlaskua mereen. jatkoin kirjani parissa, Piscine Patel aloitti myos laivamatkansa Chennaista, kohti Kanadaa. Kumar saapui kannelle ja juttelimme aikamme kunnes paatin poistua takaisin kirjani pariin. Illallisen, joka oli sama kuin eilen, jalkeen istuimme iltaa kolmestaan. Mina, Jari ja Ben, korttia lyoden ja rommia maistellen. Pilvisella taivaalla nakyi muutama tahti. Kaksi suurta rottaa nelisti kannen lapi. Kerroin Benille eilisen kummitusjuttuni. Jatimme kuitenkin haamujahdin valiin. Paatin nukkua seuraavan yon ulkona kuuman jatunkkaisen punkkaosaston sijaan, ja levitin vilttini yhdelle penkeista, ja nukahdin vilvoittavan merituulen leutoon puhallukseen.

Aamuaurinko killitti silmaani. Nousin ylos ja kaarin vilttini takaisin rullalle. Otin suihkun ja siirryin kirjoineni kuutos kannelle. Kansimiehet hairitsivat lukemistani kannen spuulauksellaan. Baari aukesi tarjoilemaan kofeiniia, kekseja ja vetta. Istahdin jakkaralle ja ostin kahvin. Piscine Patelin laiva upposi.

Rogu niminen konemies kavi juttusille, ja kyseli mielenkiinnolla kysymyksia kuultuaan minunkin olleen aiokoinani seilori. Rogu kertoi myos etta olimme jaljessa aikataulusta. Telakkahuollon takia koneita ei voitu kayttaa taydella teholla, ja saapuisimme satamaan huomisaamun sijasta illalla. Hatako tassa. Nautin meri-ilmasta, loputtomasta ulapasta, kirjastani, ja siunatusta tekemattomyyden ja kiirettomyyden tilasta.

Viereeni istahti mies joka alkoi tyhjentaa savuketta kateensa. Han kaivoi nyssakasta hieman hashista ja murskasi sen tupakan joukkoon, ja taytti tupakanhylsyn uudelleen. Mies sytytti, ja tarjosi savuja. Kieltaydyin. Herra kertoi olevansa sotilas, matkalla takaisin Port Blairiin komennukselta.

Lounaaksi oli kalaa. Kuulutus kertoi meidan taittaneen 444 merimailin matkan, ja keskinopeudeksemme 11 mailia tunnissa. ETA Port Blairiin olisi huomenna 1700 tuntia. Palasin kirjani pariin ja otin mukavan asennon penkilla. Lentokalat pyrahtelivat lentoon laivan aaltoja halkovan keulan saikayttaessa parvet liikkeelle. Siivekkaat merenelavat liisivat kymmenien metrien matkoja vaivattoman nakoisesti, ennen kuin katosivat plumpsahduksen saattelemana takaisin siniseen. Katselin kalojen lentoa, ja yritin tuloksetta napata kuvaa liidosta.

Oli jo myoha kun sain Piscine Patelin tarinan paatokseen. Tuttu rotta puuhasteli kannella etsiskellen ruokaa. Sytytin tupakan. Savukkeet olivat kaymassa vahiin viivastyksen takia. Poltin tupakan filtteriin asti, tumppasin sen roskikseen, ja siirryin viltteineni samalle penkille jossa vietin edellisyon.

Herasin kannelle keraantyneiden intiaanien kalatykseen. Tein aamutoimet, ja nousin tapani mukaan kannelle. Maata ei ollut viela nakyvissa. Aloin kirjoittaa paivakirjaani. Jari spottasi linnun, emme voineet olla enaa kaukana maasta. Lounaan jalkeen ensimmaiset saaret ilmestyivat nakyviin. Kultaiset hiekkarannat ja palmujen siluetit loistivat horisontissa. Katselimme lumoutuneena laivan lahestyessa maata. Joukko delfiineja leikitteli laivan vieressa. Laqskin saaria, katselin hiekkarantoja, ihastelin palmuja, vahtasin kallioihin iskeytyvia aaltoja. Viimein pieni loisto ilmestyi nakokenttaan, ja niemen takaa avautui Port Blair. Aurinko oli jo alkanut laskea, ja muutama sadepilvi ripotteli hieman vetta. Katselin satamaan haltioituneena. Jos merelle lahto oli tuntunut hyvalta, tuntui paratiisisaarille saapuminen viela paremmalta. Olimme taalla, Andamaanien saaristossa, pienessa paratiisissa aivan Burman ja Thaimaan tuntumassa, emme Intiassa.

Mumbain terroritekojen takia Andamaaneille saa nykyaan vain 15 paivan oleskeluluvan kuukauden sijaan, ja toiset 15 paivaa paluulippujen nayttoa vastaan, eli maksimissaan kuukausi. Koitimme painia taman ongelman kanssa ensimmaisen aamupaivamme, mutta varmaa ratkaisua ei syntynyt. Laivalippuja ensikuulle, eika myoskaan purjehdusaikataulua ei saa ennen 28. paivaa, joten luvan pidennys jai auki. Sain kuitenkin luvan oleskella 15 paivan lupani yli, joka umpeutuu 27. paiva, jotta saan hoidettua laivaliput mantereelle. Viranomaisten kehoituksen lentolipun ostoon tyrmasin tekaistulla, pahanlaatuisella lentopelolla, joten suullinen sopimus tallahetkella on etta 28. paiva ostan laivalipun Kolkataan, ja mikali Ahti, Poseidon ja muut merenjumalat niin suovat, lahtee laiva vasta kuun lopulla, jossa tapauksessa ystavallinen ylitarkastaja lupasi minun oleskella saadettya 30 paivaa kauemmin, kunhan olin ensin viettanyt tovin huutaen, kiukutellen ja eri toimistoissa ravaten. Hiekka maailman byrokratian rattaissa. Eli ajan ei pitaisi loppua kesken. Huomenna suuntaamme Havelockin saarelle viettamaan Jarin 26. syntymapaivaa, ja tasta olisi tarkoitus sitten lahta seikkailemaan pitkin pienempia, jopa asumattomia saaria. Paivitellaan tapahtumien kulkua kunhan taas seuraavan kerran astun jalallani Port Blairiin. Siihen saakka, kulkemisiin!