Kun varaustietokone Jammun rautatieaseman aulassa kertoi paikkamme varmistuneen uskalsin taas hengittaa. Kiitin Kaikkivoipaa Aluepaallikkoa ja pyhaa lehmaa, nousisimme tana iltana Andaman Expressiin
Vietimme iltapaivan varustautuen matkaan: Omenia, pahkinoita, leipaa, vetta, viskia ja tupakkaa. Haaveilemani punaviini jai haaveeksi, silla Intiassa pullo punkkua kustantaa viidesta kymmeneen euroon.
Istuskelimme hiesta markina asemalaiturilla paperipussiin piilotettua viskia siemaillen ja junaa odotellen. Poikkesin alakerran saniteettitiloissa tyhjentamassa rakkoani, ja huomasin etta asemalta loytyy suihku 5 rupian maksua vastaan. Kavin suihkussa, ja freeseissa ryysyissa jatkoimme laiturilla istuskelua. Sikh poliisi partioi asemalaituria taistelijaparinsa kanssa. Huomasin miehen heilutteleman rynnakkokivaarin vaihtimen olevan kertatuli asennossa. Varmistamattoman aseen varomaton heiluttelu sai muutaman hikikarpalon kohoamaan ohimolle, ja meinasin menna huomauttamaan asiasta, mutta partio kaantyi akaisin tulosuuntaansa. Myohemmin sama Sikh patikoi taas laituria alas, talla kertaa kantaen keppia. Ilmeisesti esimies oli ehtinyt huomata vaarantavan virheen ennen poloista nuorempaa konstaapelia ja napannut sarjatuliaseen parempaan talteen.
Andaman Express kaarsi 1 laiturille hieman yhdentoista jalkeen ja kavelimme Sleeper luokan vaunuun numero yksi. Oven eteen liimatusta paikkatulosteesta etsimme nimemme. Paikat 25 ja 26: Havtala ja Woppalla. Tarpeeksi lahelle. Kommimme junaan ja nakkasimme reput punkillemme. Repun heivattuani suuntasin viela ulos savukkeelle, ja lahtoa tehdessani junapoliisi osoitti paperipussiin katkemaani viskipulloa kivaarinpiipullaan. Paatin pitaa pullon paremmin jemmassa. Kavin ylapunkalleni selalleni, ja pian kiskojen kolina tuuditti kulkurin uneen.
Herasin noin kymmenen aikaan ja kommin alas, jossa Jari jo istuskeli maisemia vahtaamassa. Vaihdoin kuulumisia matkatovereidemme kanssa ja katselin ulkona ohi kiitavia peltoja. Mies kulki kaytavaa kantaen amparissaan pienta naposteltavaa, ja nasaaliaanella huuteli mita oli tarjolla. Kaivoin laukustani omenan ja cahapatin aamupalaksi. Pysahdyimme Jindin asemalla ja menin tupakalle. Muutama inkkari heittaytyi juttusille, kertoen ensin etta tupakointi oli kiellettya laiturilla, ja jatkaen kysymalla olinko matkalla Delhiin. Vastasin olevani matkalla aina paateasemalle asti. Sammutin tupakan ja palasin paikalleni.
kaytavalle kulki jatkuvasti mielenkiintoinen sekalainen saattue. Teeta kaupitteleva Chaiwallah, kuolioista kattaan roikottava kerjalainen, vanha mies joka myi leluaseita, ja violettiin sariin pukeutunut laulava nainen. Ikkunan takana hiekottunut peltomaisema jatkui. Vesipuhvelit laidunsivat ja pienissa rameissa kymmenet erilaiset linnut kylpivat ja etsivat ruokaa. Yksi linnuista kiusasi liian lahelle uskaltautunutta apinaa.
Lahestyimme Delhia alkuiltapaivasta. Ohitimme kaatopaikkoja muistuttavia slummeja, joista yritin napata muutaman kuvan junan ovesta roikkuen. Pysahdys Delhissa oli noin kolme varttia. Ostimme asemalta lounaaksi muutaman samosan ja kylmaa limpparia. Sytytin tupakan, ja pian avulias Intiaani tulikin kertomaan ettei asemilla ja junissa saa polttaa, minka toki tiesin. Sammutin savukkeeni ja lahdin kiskojen puolelle piiloon sauhuttelemaan, Jari lahti mukaan juttuseuraksi. Vaunumme kiskojen puoleisella ovella kaksi paikallista tuli luoksemme osoitellen viereisen junan alle, hokien ”Drags, drags!” Junan alla istuskeli ryysyinen narkomaani, jonka kehoa koristivat madantyvat haavat. Narkkari kompi junan alta horjuvalla askelluksellaan, ja keskitti lasittuneet silmansa Jariin. Poika osoitti puoliksi syopyneella sormellaan Jarin limupulloa. Pari paikallista arahti narkkarille, mutta kelmuiset silmat ja puolikas sormi pysyivat liimaantuneina Mountain Dew pullossa. Jari antoi loput limunsa ihmisrauniolle, joka ryomi takaisin junansa alle jatkamaan hidasta kuolemaansa.
Herasin paivauniltani ilta-auringon kultaamaan peltomaisemaan. Kurkiaura lensi oranssilla taivaalla. Rapsin muutaman valokuvan ja tuijotin loputonta kylvomaata. Junan ikkunasta Intia oli peltoja, joiden keskella siella taalla kohosi pieni kaupunki kuin keitaana. Soin paivalliseksi loput samosani ja pari chapatia. Saavuimme Agraan, josta ostin kupin teeta ja salatupakoin raiteiden puolella. Aurinko painui horisontin taakse.
Illan pimetessa vierustoverini alkoi kertoa minulle Dharmasta, Mokshasta ja Hindufilosofiasta yleensa. Kuuntelin tarinoita, historiaa ja myytteja. Junamatkustus on hyva keino oppia maasta ja sen uskomuksista.Uskonnon kautta mies teki aasinsiltaa Saddhujen ennustuksille siita, etta 2012 Intia tulee olemaan maailman johtava maa. Saavuimme asemalle ja menin tapani mukaan raiteiden puolelle tupakoimaan. Rynnakkokivaaria kantava poliisi kuitenkin huomasi puuhani, ja alkoi uhkailemaan 500 rupian sakolla. Pahoittelin ja esitin tietamatonta, ja kavelin takaisin punkalleni. Aloin juoda viskia.
Viskin huvetessa ja illan kaantyessa yoksi pohdin iaisyyskysymysta siita olenko vuori- vai rantaihminen. Paatin olevani junaihminen. Junan liike, kiskojen kolina, se pieni maailma joka omassa vaunussa syntyy ja elaa on jotakin mita muissa kulkupeleissa ei tapahdu. Kliseinen sanonta siita etta matka on maaranpaa, pitaa mielestani paikkansa varsinkin junamatkustuksen suhteen. Olen juna.
Herasin junan puksuttaessa Katolin aseman ohi. Kello lahenteli yhdeksaa. Maisema oli muuttunut vehreammaksi, mutta koostui edelleen paaosin pelloista. Muuten tasaista maisemaa rikkoi horisontissa kohoava maki. Suuri apina istuskeli pellonlaidassa, vihannesvarkaissa.
Saavuimme Nagpurin asemalle, Intian keskipisteeseen. Ostin asemalta appelsiineja, joista Nagpur on kuuluisa. Soimme appelsiinit aamupalaksi, kyytipoikana muutama Jammun omena. Tupakkanatsismi rupesi vituttamaan eraalla pienella, kattamattomalla laiturinpatkalla, jossa paikallisen VR:n edustaja tuli kertomaan etta tupakointi on sakon uhalla kielletty kaikissa junissa ja kaikilla asemilla. Aloin polttaa vessassa.
Maisema oli vehreaa, mutta pysyi tuttuna peltomaisema, pohjoisen maissi ja perunaviljelmien vaihtuessa riisiin. Valkoisten kyttyraselkaisten harkien vetamat aurat kynsivat vakoja, ja siella taalla kirkkaan variset sarit vilkkuivat vihannesten seasta naisten keratessa valmista satoa. Vaunumme oli kaynyt puolityhjaksi, ja istahdin vapaalle sangylle ikkunan viereen. Tuuli hyvaili kasvoja.
paivan kaantyessa ehtoolle maisema muuttui metsaisemmaksi. Punaisiin paaratteihin sonnustautuneet ratatyolaiset lapioivat soraa kiskojen vieressa. Jari kompi nokosille, mina jatkoin Intian tuijottelua, vastaillen samalla kanssamatkustajien kysymyksiin Suomesta ja Intian kokemuksistani.Mies kulki ohi kynan ja paperin kanssa ja kysyi hindia ja englantia sotkien halusimmeko paivallista. Tilasin meille ruoat 30 rupian hintaan. Matkakumppanimme, Mr. Jug (hanen minulle antama nimi, jota vuorostani kaytan hanesta) kertoi meidan saapuneen Andhra Pradeshin maakuntaan, hanen kotiosavaltioonsa.
Paivalliseksi oli Andhran paikallisherkkua, joka ei mielestani eronnut juurikaan mistaan muuallakaan Intiassa syomastani perusruosta: Dalia, riisia ja perunoita. Ainoa erikoisuudeksi laskettava oli pussillinen laihaa, kadenlampoista voimaitoa, joka maistui juuri sille milta kuulostaakin. Herkuttelun paatteeksi katsoin avuttomana sanomalehti ja folimyttyani, ja paikallisten painostuksesta tein kuten paikalliset, ja lisasin oman osani Intian jateongelmaan junan ikkunasta...
Illan hamartyessa kaytavasirkus alkoi jalleen kukoistaa naamalleen viikset maalanneen akrobaattipojan ja lintuja matkivan kerjalaisen muodossa.Annoin miehelle lantin.Katsellessani ohi kiitavien asemien nimia huomasin kielen vaihtuneen hindista teluguun. Naukkailimme viskin loppuja ja valmistauduimme viimeiseen yohon.
Herasin Tamil Nadun osavaltiossa. Ensimmaista kertaa kuukausiin ikkunasta nakyi meri! Saavuimme Chennain laitakapungille, jossa odottelimme tuskastuttavan lahella keskusasemaa muutaman paikallisjunan tuloa ennen kuin Andaman Express pysahtyi laiturille 3.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti