Helvetin Angelit

Location: Leh, Ladakh, Jammu & Kashmir, India

Humalainen taksikuski kyyditsi meidat puolen yon aikoihin Lehin linja-autoasemalta Changspan kaupunginosaan yosijaa etsimaan. Kipusimme pienen puron vartta ylempaan Changspahan ja etsiydyimme pieneen ladakhiperheen pyorittamaan majataloon.

Indusjoen laaksossa, reilussa kolmessa tonnissa kokottava pikkukaupunki oli puitteidensa puolesta kohdallaan. Korkeat, ruskeakiviset vuoret kohosivat horisontissa, kaupungin toisella laidalla kukkulan paalla nokotti vanha tiibetilaistyylinen palatsi, ja toisella laidalla suuri stupa. Oli kuin olisi palannut Tiibetiin. Keskusmarketilla markkinaukot myivat turistirihkamaa, ja lukemattomat trekkaus- ja safarifirmat olivat pullollaan reippailijoita. Ensimmaiset paivat kiertelimme kaupunkia ja kaupungin lahimaaston nahtavyyksia ja parantelimme 20 tunnin minibussivuoristoradan puuduttamia takamuksia.

Helvetin Angelit, suomalaislappilainen moottoripyorakerho naki syntynsa Lehissa Matinpaivana 25 heinakuuta. Kerho ei ole suuren suuri. Varsinaisia jasenia loytyy, kerhon presidentti mukaanlukien, yksi, ja kannatusjasenia niin ikaan 1. Moottoripyoria kerhon omistuksessa on yksi, joka sekin on valitettavasti edelleen jossain pain Vietnamia. Vuokrapyoriin on tasta syysta turvauduttava usein. Kerhon perustamisajo paatettiin suunnata Pangong jarvelle, lahelle Intia-Kiina rajaa, olkaapa hyva:

Zen and the art of motorcycle maintenance
Vuokrasin kulkupelikseni 350 kuutiosenttimetrisen Enfield Bulletin. Jarin kulkupelina toimi taydet sata kuutioita omaava Kawasaki Boxer. Kaasutimme Lehista huoltoasemalle tayttamaan tankit ja pari litran vesipulloa varapolttoaineeksi. Suuntasimme reput tarakalla alas valtatieta kohti Kharun risteyskaupunkia. Maisemaa hallitsivat jokaisen kylan laheisilla kukkuloilla kohoavat Potala palatsin pienoismallit. Ohitimme kuorma-autoja, joiden puskurimaalaukset pyysivat painamaan torvea. Please Horn. Pysahdyimme Karuun aamiaiselle ja teelle. Kuormurikuskit istuskelivat juttelemassa ja ketjupolttamassa tupakkaa, turistijeepit pysahtelivat kusi- ja teetauoille ja paikalliset pyoritelivat valtavaa rukousmyllya.

Jatkoimme Karusta Saktiin, ja kaannyimme Chang La solaan johtavalle vuoristotielle. Tie kiemurteli ja kohosi kohti reilussa viidessa tonnissa nokottavaa solaa. Saavuimme ensimmaiselle tarkastuspisteelle. Pangong jarvelle tarvitaan sotilaspoliittisista syista lupa. Lupaa meilla ei ollut. Omaan antipatioita byrokratiaa kohtaan, ja turha paperinpyorittely ja rahan vaihto luvan saamiseksi ei ollut kiinnostanut, joten paatimme yrittaa ilman. Hiekka maailman byrokratian rattaissa. Lyhyen supliikin jalkeen sotilaat kirjasivat tietomme ylos ja saimme jatkaa matkaa. Pyorat alkoivat puuskuttaa ohuessa ilmassa. Vaihdoin ykkoselle ja kaasutin kivikkoisella tiella kohti huippua. Rukousliput ja sotilaat tervehtivat pyoramatkaajia korkeuksissa. Pysahdyimme Intian armeijan kustantamalle teelle lammittelemaan 5360 metrissa, ja pienen pyhaton kellojen kilkautuksen jalkeen lahdimme laskeutumaan alas kohti Tangtsen kylaa.

Pysahdyin seuraavalle tarkastuspisteelle. Jari saapui vapaalla lasketellen ja kirosi ettei hanen pyoransa enaa kaynnistynyt edes alamaessa. Varatulppaa ei ollut. Alkoi sataa peukalonpaan kokoisia rakeita. Tarkastuspisteen sotilaat tulivat avuksemme ja hetken kaynnistysyritysten jalkeen he diagnosoivat myos voiteluoljyn loppuneen. Moottorioljya meilla ei ollut. Joimme sotilaiden kanssa teet ja odottelimme raekuuron loppumista. Sotilaat kertoivat etta matka Tangtseen on miltei alamakea, joten voisin hinata ontuvan pyoran Tangtseen, josta pitaisi loytya mekaanikko, tai ainakin sytystulppia ja moottorioljya. Koytimme Boxerin Bullettiin ja lahdimme valumaan alas vuoristotieta. Sotilaat unohtivat kysella lupaamme toiminnan tiimellyksessa.

Koska Murphyn laki niin maaraa, ei onnettomuus tullut yksin. Hetken hinaamisen jalkeen kaasuvaijerini katkesi. Taivas oli pilvessa ja tihkutti vetta. Olimme noin sadan kilometrin paassa lahimmasta kaasuvaijerista. Tie jatkui alamakena, joten paatimme yrittaa seuraavaan kylaan, Durbukiin, jonne matkaa oli vaivaiset 30 kilometria. Laskettelimme alas kiemurtelevaa tieta, ja pukkasimme ohuessa ilmassa pyoriamme ylamakien kohdalla. Kilometrit kuluivat, ja ennenpitkaa Durbukin kyla alkoi siintaa kaukaisuudessa. Saavuimme kylaan, jossa paikalliset kertoivat etta meidan tulisi suunnata korjausapua saadaksemme Tangtseen. Matkaa oli vaivaiset 6 kilometria, mutta alamaki oli loppunut ja tyontohomat eivat innostaneet. Avasin kaasukahvan ja aloin askartelemaan Leathermanini kanssa. Ei aikaakaan kun Enfield hyrisi iloisesti nippusiteella korjatun kaasuvaijerinsa kanssa. Koytimme Boxerin uudestaan kiinni ja hinausmatka Tangtseen alkoi. Tangtsen tarkastuspisteella selitin samat sepustukseni empivalle sotilaalle, joka jai kasitykseen etta lupalappumme kopiot olivat loppuneet ja tyytyi ottamaan tietomme ylos ja paasti meidat kylaan. Majoituimme majataloon, jonka isanta kertoi ettei kylassa ollut mekaanikkoa saati sytystulppia. Loysimme purkit moottorioljya, ja siirryimme takaisin majataloon ja aloitimme pyoran korjauksen suunnittelun. Suunnittelun lomassa tyhjensimme majatalomme isannalta ostamaamme Intian armeijan sotilaskotiautosta pihistettya Old Munk rommia. Tunnit kuluivat ja aloimme olla varmoja etta ontuva Boxer saadaan kuntoon, sitten seuraavana aamuna.

Tales from the thousand lakes
Pienta krapulaa potien lainasin aamulla tulppa-avaimen ja aloin rappailemaan mustunutta tulppaa puukolla. Puhdistusoperaation jalkeen kone herasi yskien henkiin, ja tuore moottorioljy voiteli liikkuvaa terasta. Toimivia pyoria oli taas kaksi. Kaasutimme kohti Pangongin jarvea, ohitellen laiduntavia hevosia ja kulkukoira laumoja. Ruskeat vuoret ymparoivat vihreaa, pienen puron halkomaa laaksoa, ja valkoiset huiput kurkistelivat lahimpien kukkuloiden takaa. Nelja kilometria ennen jarvea meidat pysaytti tulviva joki. Jalkapallon kokoisia kivia kasittava tiemme oli kymmenmetrisen joen syoma, eika toista ylityspaikkaa nakynyt mailla halmeilla. Lahkeet ylos ja hyiseen veteen taluttamaan. Pysahdyimme pieneen Intian asevoimien ravintolaan jarven laidalla ja tilasimme sapuskaa. Pangong, kahdessa maassa sijaitseva ja yli neljassa tonnissa sijaitseva jarvi oli syvan sininen. Jatkoimme ravittuina kohti Spangmikin kylaa jarven rantaa seuraillen ja siella taalla pysahdellen. Spangmikissa etsiydyimme kotoisaan majoitukseen paikallisen perheen luona ja suuntasimme Vanha Munkki kourassa istuskelemaan rantaan ruusupusikoiden alle nauttimaan Pangong jarven maisemista.

Riders on the storm
Nippusiteet vinkuen lahdimme aamupalan jalkeen ajamaan harmaaseen aamuun. Paatimme suunnata teetaukojen kautta tiedustelemaan Dakthokin luostaria, jossa munkit jarjestavat 30. paiva syntymapaivajuhlieni kunniaksi Tse Chu festivaalin. Nousu Chang Lahan oli hyinen ja tihkutti vetta. Saavuimme Dakthokiin, Saktin laitamilla, ja loysimme temppelimme. Paatimme jaada yoksi seuraavaan kylaan ja suuntasimme etsimaan hotellia Karusta. Hotellia ei loytynyt joten jatkoimme yha synkkenevan taivaan alla Thikseyn luostarikylaan, jossa luostarihotellin lampimat peitot olisivat odottaneet, ellei suolainen 5 euron hinta sankypaikasta per naama olisi ajanut meita takaisin myrskyn selkaan. Paatimme ajaa takaisin Lehiin, ja nopeasti. Tuuli yltyi ja vesipisarat piiskasivat naamaa. Vuoristotiella myrsky hiekkapuhalsi auringon polttamaa naamaani ja vesi silmakulmissa irvistelin lapi puhurin Lehiin. Oli aika palkita onnistunut perustamisajo kylmalla oluella.

Huomenna kolahtaa 26 vuotta mittariin. Virallisesti lahempana kolmea- kuin kahtakymmenta. Enfieldin nokka kaantyy siis kohti Dakthokia luostarijuhliin, ja juhlinnan jalkeen lahdemme suuntaamaan kohti Andamaanien saaristoa, tosin useamman kiertotien kautta... Kulkemisiin!