Pelkoa ja inhoa uudessa Delhissa

Location: Paharganj, Delhi, India

Mark Twain kommentoi intialaisista etta he ovat ”Erikoinen kansa. Heille kaikki elama nayttaisi olevan pyhaa, paitsi ihmisen.”

Valissa kiukkua on nostattanut katsella kuinka Intialaiset kohtelevat huono osaisiaan. Mainitsinkin viime kirjoituksessani tienposkessa makaavaan ruumiin, joka ei herattanyt mielenkiintoa ohikulkijoissa. Mainitsen nyt toisen episodin. Katselin, kuinka nuori, ryysyinen poika kaupitteli pussitettua vetta helteessa. Leviksiin ja kauluspaitaan sonnustautunut tummien aurinkolasien taakse piiloutunut nuorukainen kaveli pojan ohi ja nappasi pojan vasusta vesipussin ja jatkoi matkaansa taakse vilkaisematta. Poika sai itkuraivarin ja juoksi rikkaan nuorukaisen peraan huutaen hindiksi etta miksi varastat vettani. Nuorukainen kaantyi, huusi ivalliseen savyyn pojalle etta luuletko ettei minulla ole vara maksaa vedestani? Nuorukainen kaivoi kourallisen kolikoita taskustaan ja nakkasi ne kadulle ja lahti nauraen pois. Itkuinen poika alkoi noukkia kolikoita maasta.

Delhissa kontrasteja loytyy. Connaught placen ostoskeskuksissa isomahaiset intiaanit kulkevat Burberryn kasseja kanniskellen, ja vanhan Delhin kujilla kodittomat, kerjalaiset ja raajattomat makaavat kusen hajuisilla jalkakaytavilla yrittaen selviytya helteesta ja nalasta. Pikkulapset repivat ohi kulkevaa reissumiesta kasista rahaa tai ruokaa kerjaten. Valissa tama vituttaa raskaasti. Enka tarkoita hihasta repimista ja kerjaamista, vaan sita etta ihmiset joutuvat elamaan nain. 2000 luvulla. Tassa voisi nyt puhua salaliittoteorioita ja sita kuinka rikollisliigat amputoivat katulapsia jotta he saisivat raajarikkoisina enemman saalia = enemman rahaa, mutta en viitsi. Jokainen tehkoon omat havaintonsa.

Tapasin Freddien sattumalta kadulla. Olimme vaihtaneet taman rennon brittihipin kanssa muutaman sanasen Nepalissa ja paatimme istua hieman iltaa. Pian bongasimme kadulta yhteisen tutun, Rajin. Raj oli heroiininarkomaani Nepalista jonka olimme molemmat tavanneet Kathmandussa. Mies tiedosti ongelmansa, ja mumisikin aina heroiinia nuuskatessaan kuinka han aikoo hakeutua katkaisuun. Ilmeisesti kuitenkin Intia oli houkutellut enemman kuin katkaisuhoito. Rajin seurassa oli Hiro, japanilainen hippi joka kantoi mukanaan suurta dzembea. Joimme muutamat virvoikkeet, ja paatimme suunnata istuskelemaan iltaa ja porisemaan mukavia Hiron ja Rajin hotellille. Hotellilla Hiro kaivoi pussillisen ketamiinia ja herrat vetivat viivaa Rajin vasatessa savuja valtavaan chilumiin. Mama, hotellin omistava herttainen vanha rouva haistoi charaksen makean tuoksun ja tuli ovelle kertomaan etta poikien kannattaisi jattaa sauhuttelu pois, silla poliisit ratsaavat mielellaan hotelleja iltasella. Raj sytytti suitsukkeen. Siirryimme katolle ihastelemaan yossa valkehtivaa kaupunkia. Keskustelu kaantyi Reptiileihin, nuihin inhottaviin ulkoavaruuden liskoihin, jotka muodonmuuttajina ovat soluttauneet ihmiskuntaan, ja jotka oikeasti kontrolloivat hallituksia, koska suurin osa paattajista on reptiileja. Nama neljannesta ulottuvuudesta tulevat paskiaiset myos imevat elinvoimaa meista, ja tulevaisuudessa tulevat kayttamaan meita myos fyysisena ruokana. Freddie oli varma etta eraan suosimamme ravintolan omistaja oli reptiili. Opin illan aikana paljon reptiileista. Kun liskojutut alkoivat piisata paatimme jattaa Rajin ja Hiron fiilistelemaan, ja poistuimme Freddien kanssa baariin nauttimaan laillisia paihdykkeita, ja tilasimme lasilliset Old Munk rommia.

Laittoman kaman lisaksi (Ganja tosin on laillista osissa pyhia kaupunkeja joissa babat karyyttavat chilumejaan temppeliaukioilla ja valtion Bhang shopit tarjoilevat bhang lasseja ja space cakeja) Intiasta loytyy mahtava valikoima laillisia piristeita. Nikotinistille tama on taivas. Bidi tupakka, lehteen kaaritty syopakaaryle maksaa muutamia sentteja ja maistuu teollisia tupakkeja paremmalta. Paan, betel pahkinaa, erinaisia mausteita ja joskus myos tupakkaa silsaltava pureskeltava on mita mainioin digestiivi, ja samalla mintun aromit raikastavat hengityksen betelin puuduttaessa poskia miellyttavasti. Mutta paras kaikista on ehdottomasti Khaini, intialainen nuuska. Nuuskamuikkusten ihmemaa Ruotsi haviaa tassa taiteenlajissa selvasti. Khaini on aromiltaan parempaa, ei valu yhta helposti kuin kolleegansa ja vaikutus kestaa pidempaan. Teollisen tupakan poltto onkin vahentynyt huimasti vaihtoehtoisten nikotiininlahteiden ansiosta. Eli lopettakaa ne Tukholman risteilyt ja hakekaa nuuskanne Intiasta.

Seuraavana paivana suuntasimme Freddien kanssa vanhaan Delhiin katselemaan meininkeja siella. Kavelimme hiekkakivisen Red Fortin ohi ja suuntasimme kiireiselle basaarille Jama Masjid moskeijan kupeessa. Urdu mantrat raikuivat, kebabit karisivat ja jopa tienviitat oli kirjoitettu arabiksi. Koska viimeviikot oli tullut vietettya miltei taysin vegen elamaa paatin sijoittaa muslimimattoon ja tilasin katukeittiosta paistettua riisia ja lammaskebabbia. Kebabbia jarsiessani aloin kuitenkin vaistamatta miettia katulihan vatsaystavallisyytta, ihan siitakin syysta etta akillinen lihansyonti vihanneskuurin jalkeen voi olla ruuansulatukselle raskasta vaikkei muuten pilalla olisikaan. Varmistaakseni seuraavan paivan Delhi bellyn ostin viela jalkiruuaksi pari tikkua hyvinkin arveluttavaa mehujaata ohi kulkeneelta jaatelo-wallahilta. Yllatys olikin suuri kun seuraavana paivana vatsavaivoista ei ollut tieotoakaan.

Astraalimatkailevan jengin lisaksi on tullut toki tavattua myos maanlaheisempaa porukkaa. Jenniin olin tutustunut Kathmandussa, ja tapasimme uudestaan Delhissa. Paatimme hieman luksustella, ja viinipullo, juusto ja hedelmat repussamme suuntasimme kartalla nakemaamme puistoon piknikille. Puisto oli massiivinen, luonnontilaan jatetty metsaalue Delhin sydamessa. Samoilimme metsittyneilla poluilla, ja kun kiva soppi pienten palmupuiden katveesta loytyi, istuuduimme nurmikolle nauttimaan evaista, lintujen laulusta ja puissa kipittavista oravista. Yllatykseksemme emme nahneet puistossa ristin sielua, ja tama meni yli ymmarryksen. Jos Delhista loytyi jotain nain kaunista ja rauhallista, luulisi sen olevan taynna ihmisia, mutta ei. Tapasimme ensimmaisen elavan sielun vasta matkallamme takaisin metroasemalle. Ilmaisimme nuorelle intiaanille ihmetyksemme kauniin puiston tyhjyydesta, ja herra kertoi etta paikalliset valttelivat puistoa, koska siella liikkui paljon varkaita... Paluumatkalla metron viiksekkaan vartijan lipeva ’Hello’ metallinpaljastimen piipatessa antoi viitteita siita etta miehella saattaisi olla vasemman jalan svengi. Epailykset vahvistuivat vartijan kopeloidessa innokkaasti haarojani kiellettyja esineita etsien. En nauttinut tilanteesta ihan yhta paljon.

Reilu puolitoistaviikkoinen on Delhiin ehdottomasti liikaa, mutta paatin kuitenkin pysya stadissa odottamassa Jaria. Viimehetken lennon vaihto sai Jarin myohastymaan viela paivalla, mutta yon aikana herran pitaisi saapua oven taakse kolkuttelemaan sikali mikali selviaa lentokentan sekavuudesta stadiin. Seinalle teippaamastani Intian kartasta olen hautonut sotasuunnitelmaa, ja aika hyvat aariviivat Intian valloitukselle on nyt olemassa. Eli jahka kossut on juotu ja ruisleivat ja salmiakit syoty painelemme Delhista asafp kohti pohjoista, Himachal Pradeshiin. Puskaradio kertoi, etta Manalin laheisyydesta loytyy luolia vesiputouksilta, ja jos nama luolat osoittauvat yhta upeiksi mita annoin itselleni kerrottavan japanilaisen tyttosen toimesta hotellini katolla nautiskellun viskipullon merkeissa, vietamme luolamiehen elamaa n maaran aikaa. Taalta matka jatkuu Jari (!!) nimisen kylan kautta kohti Lehia, Ladakhin maakuntaan. Tasta kohti Kashmiria ottamaan vahan pommia ja nauttimaan asuntoveneista, ja loppukesasta suunta kohti etelaa. Chennaista olisi tarkoitus napata paatti Andamaanin merelle, ja lahta Robinsoneiksi jollekkin autiolle saarelle. Mutta yksi asia on varma, hyvia, ja ennenkaikkia erilaisia kokemuksia pyritaan hakemaan!

Delhilainen parturikampaamo