”Suuri lahto on yhta tarkea kuin ensimmaiset rivit kirjassa.”
– Tove Jansson
Hyvaa merkkipaivaa maailma! Vuosi on nyt kulunut siita, kun heitin repun selkaani ja aloitin liftin kohti tuntematonta. Kulkurin elaman. Bussilla lapi Baltian, junalla Venajan. Telttailua Baikal jarvella, Paimentolaiselamaa Mongoliassa. Kiinan massiivisuus, Hong Kongin lumo. Laosin viidakot ja neljan tuhannen saaren rauha. Mekongin jokiseikkailu. Kambodzan ja Vietnamin lapi moottoripyoralla. Maailman korkeimmalla rautatiella Tiibetiin, ja trekkailua Nepalin Himalajalla. Nyt vuorossa Intia. 12 kuukautta, 14 maata. Eramaista viidakoihin ja vuorille. Peukalokyydista omaan veneeseen ja moottoripyoraan. Viranomaisongelmista uskomattomiin kokemuksiin. Nyt retkueessa mukana hyva ystava, ja edessa uusi vuosi ja uudet kujeet:
Delhin katoilla nautittujen salmiakkikossujen, ruisleivan ja kuivalihan jalkeen suuntasimme miehissa ostamaan bussiliput Manaliin. Linja-auto puski paakaupungista kaupungin laitamille jossa slummirotteloissa roskien keskella elavat ihmiset pesivat pyykkiaan likaisessa purossa, tai kuten Mark Twain hindun maaritteli: ”yrittivat rikkoa kivia hakkaamalla niita marilla vaatteilla.” Bussi kurvaili kohti Himachal Pradeshia yon yli, ja aamulla herattyani bussin tarinan ja muutaman bussin peralla istuneen inkkarinuoren lauluesitysten hairitsemasta unestani olimme vuoristossa. Lumihuippuiset vuoret tervehtivat horisontissa hypatessamme bussista. Otimme riksan vanhaan Manaliin, joka rihkamakojuistaan ja lankkariravintoloistaan huolimatta tarjosi viihtyisan ja hiljaisen vierasmajan jossa ladata pattereita Delhin hektisyyden jalkeen.
Hetken lepailyn ja lahikukkuloilla kevyen kappailyn jalkeen paatimme suunnata kairaan, vuorille. Oli aika lahta etsimaan luola, ja elamaan taas hetki keskella luontoa. Aloitin samana iltana luolamieskokeilun valmistelut tyhjennysharjoituksella. Seuraavana iltana olin lopettanut tyhjentamisen, ja oli Jarin vuoro aloittaa. Jari paatti hoitaa tyhjennyksen viela tehokkaammin tyhjentaen myos suun kautta. Perusteellinen tyhjentaminen vaati aikaa, joten kun Jari ei ollut selviytynyt tyhjennyksistaan kahden paivan aikana, paatin jatkaa valmisteluja suorittamalla maaston tiedustelua. Vuokrasin Enfieldin ja suuntasin pyoran kohti Rohtangin solaa silmaillen otollisen nakoisia kappailypaikkoja. Palaillessani takaisin Manaliin vastaani ajoi kaksi tayteen pakattua moottoripyoraa. Lankkarikuskit tervehtivat. Tervehdin takaisin, ja tunsin kateutta tietaen etta he olivat jatkamassa naissa upeissa vuristomaisemissa satoja kilometreja ja lukuisia paivia/viikkoja, ja minun taytyi palauttaa pratkani vuokraamoon samana iltana. Muistelin hetken nostalgisena Kaakkois-Aasian pyoraseikkailua.
Jari ei ollut taysin tervehtynyt, mutta paatimme lahta yrittamaan kairaan kaikesta huolimatta. Evaiden oston jalkeen kinasimme hetken taksikuskin kanssa ja suuntasimme kohti Kothin kylaa, jonka lahella kuulemani mukaan olisi vesiputouksia ja luolia, ja jossa muistelin tiedustelureissulla nahneeni majatalon jossa Jari voisi parannella jos olo pahenisi. Olo paheni. Emme loytaneet Kothista muistamaani majataloa, ja hetken kyselyn jalkeen varmistui etta kylan ainoa hotelli ei ollut viela valmis. Oli siis painuttava kairaan tai kaannyttava takaisin. Putouksille saimme ohjeita etta meidan tulisi jatkaa Kothista viela 4 kilometria tiella, ja painuttava sen jalkeen metsikkoon. Jarin olo ei ollut omiaan pieneen paivakavelyyn, joten liftasimme traktorin lavalle ja hyppasimme kyydista vasta kun traktorikuski vinkkaili meita kyydista ja osoitteli siltaa joen vastarannalle. Kiitimme kyydista ja kipusimme sillan yli ja lahdimme kapuamaan kairaan etsimaan yosijaa. Loysimme hetken kavelyn jalkeen kivikasan jonka alla oli vanhan nuotiopaikan jaannokset. Paatimme majoittua ensimmaiseksi yoksi naille sijoilleen ja jatkaa kipuamista seuraavana paivana.
Kerasin sylillisen markia puita ja aloin kyhailemaan tulia. Kun olin raapinut kaikki Intialaiset tikkuni katki ja lammitellyt ja hiillostanut sytot mustaksi paatin vuolla lisaa markia syttoja. Seuraavaksi raavin Jarin napparaa magnesiumtikkua ja tiputtelin kipinameria marille sytoille. Kaivoin sytkarini ja hiillostin loputkin sytot. Potkin tekeleeni paskaksi ja avasin tonnikalapurkin. Keitetaan ne teet sitten aamulla. Jari kompi makuupussiin ja mina vilttini mutkaan. Katselin hetken aikaa tahtia ja kuun sirppia ennen kuin nukahdin kivikatoksemme alle. Seuraavana paivana jatkoin tulentekoprojektiani, ja vaihdoin lahestymistaktiikkaa vaihtaen marat sytot kuiviin. Taktiikan muutos tuotti tulosta, ja aamupalaksi nautimme nuudelisoppaa ja Kiinalaista teeta. Pakkasimme reput ja lahdimme kapuamaan pienen puron vartta ylemmas kalliolle, joissa vesiputoukset solisivat alas kallioisilta jyrkanteilta. Kotkat kaartelivat mantyjen latvojen ylapuolella ylvaina ja heittivat valissa maahan mahtavia liitavia varjoja. Jalkani vieresta ponkaisi matkaan puolitoistametrinen paikallinen kyy, ja koska kyy- saati kobrapakkausta ei ollut mukana katselin vastaisuudessa hieman enemman jalkoihini.
Kipusimme solisevan vesiputouksen juurelle ja loysimme hieman enemman luolan kriteereihin sopivan onkalon ja kavimme taloksi. Tontti ei ollut paskempi: vesiputous suihkusi alas kalliolta, aurinko paistoi ja kotkat jatkoivat hiljaista liitelyaan taivaalla. Jari jatkoi parantelua lunkisti ottaen, mina puuhastelin. Rakensin keittopaikan ja vasasin ruoanlaittotulet. Riisia ja kuivalihaa, ja teeta. Hyva ruoka, parempi mieli. Ilta laskeutui ja istuskelimme tupakoiden ja paskaa jauhaen. Kaivoin viskipullon repustani. Tahdet tayttivat taivaan, ja kun silmat eivat enaa tahtoneet pysya auki kommin vilttini mutkaan ja nukahdin nuotion loimotukseen. Herasin keskella yota luullen olevani Suomalaisella klubikeikalla. Valot valkkyivat ja Jenni Vartiainen lauloi. Tajusin heranneeni ukkosmyrskyyn. Vasamat hakkasivat taivaalla, vetta tuli kuin aisaa, ja Jari katseli menoa makuupussistaan musiikkia kuunnellen. Valo- ja aanishow jatkui seuraavaan aamuun, ja paatimme lopettaa luolamieskokeilun tahan. Lahdimme tallustamaan synkan taivaan alla kohti Manalia.
Istuimme majatalon terassilla ja katselimme kiertavan kaarmeenlumoojan hanakasti esittelemia huumattuja kobria. Paatimme heittaa suunnittelun helvettiin ja olla taas spontaaneja. Manali oli rysa, ja vaikka ymparilla puuhattavaa ehka piisaisikin oli ilmassa lahtemisen tuntua. Oli siis lahdettava. Suunnitelmat uusiksi ja minibussi kohti Ladakhin maakuntaa, Pikku-Tiibetia, jo samana yona. Kipusimme bussiin sateisessa yossa ja 20 tunnin vuoristoratamatka kohti Lehia alkoi... Jatkuu ensi numerossa.
3 kommenttia:
Nyt menen ja juon oluen hyvan vuoden kunniaksi, cheers! Ja edelleen suuntana maailma!
Onnea merkkipäivän johdosta myös täältä suunnalta! On tullut seurattua blogiasi alkumetreiltä saakka ja nykyään tuleekin joka aamu automaattisesti tsekattua, että olisikohan taas ilmaantunut uutta juttua.
Itsessä tuskin miestä olisi tuollaiselle reissulle, mutta on se hyvä, että saa täältä kotisohvalta seurata matkan etenemistä ja koittaa elää mukana fiiliksissä.
Jatka samaan malliin ja reissusi(tai reissunne) jatkukoon sujuvasti, ja ennen kaikkea turvallisesti!
Terrrrrrrve kaveri! Jesss, hyvää Matinpäivää!! Hyvin on uusi elämä natsannut, molemmilla. Suunnitelma(ttomuus) kuulostaa vallan mainiolta, vuorille vaan!
Cheers!
Pitkä-Matti
Lähetä kommentti