Kohti kesaa

Location: Cloudland, Kunming, Yunnan, China

Palataampa viela hetkeksi Litangiin.
Tanne massaturismin pitka kasi ei viela ollut yltanyt kunnolla. Ei liikaa kraasakojuja, lansimaista ruokaa, kymmenia majataloja ja niin edelleen. Ihmiset elivat omaa eloansa turisteista valittamatta. Kukaan ei ollut vailla rahaa valokuvista (joista kuitenkin yleensa kohteliaasti kieltaydyttiin) eika ollut tallaytynyt parhaimpiinsa vain poseeratakseen suljinta naksuttavalle kameralle. Perinteiset asut toki kuuluivat katukuvaan kuin hattu paahan, ja kannettavat rukouskojeet jauhoivat mantroja Buddhan kunniaksi kymmenissa kasissa. Minitraktorit parisivat ja kujilla kaytiin tiukkaa kauppaa paivittaisista tarve-esineista. Siella taalla kayskenteli laumastaan eksynyt jakki, ja siat tonkivat roskia koristeellisten talojen edustalla tyytyvaisesti rohkien.

Bussi, johon paatimme Rotemin heikon terveydentilan vuoksi ehtia, lahti noin neljan aikaan. Olimme lojumassa halvassa ravintolassa jakinsarviviskia nautiskelemassa, kun bussi parahti ohitsemme. Muutaman ripean juoksuaskelen jalkeen saavutimme kyytimme, ja olimme pehmeilla penkeilla katselemassa ohi vilistavaa jylhaa vuoristomaisemaa. Bussi kieriskeli serpentiniinitieta ylos ja alas, televisiossa pyorivien vanhojen kung-fu leffojen luodessa aanimaailmaa. Olimme Xianchengissa, pakollisessa pysakkikaupungissa matkalla Shangrilahan, hieman yhdeksan jalkeen. Bussi jatti meidat kadunvarteen, ja lahdimme etsiskelemaan paikkaa nakata reppu nurkkaan ja heittaytya seljallensa muutamaksi tunniksi. Vastaamme tuli herttainen vanha rouva elekielella kysellen josko tarvitsisimme yosijaa. Rouva ohjasi meidat fiiniin majataloon, josta saimme privaattihuoneen 40 kwailla. Selvitimme rouvalle olevamme matkalla Shangri-lahan, ja han lupasi tulla koputtelemaan oveen aamusella jotta ehdimme kyytiimme.

Perjantai aamu. Shangri-lan bussi paljastui vanhaksi rotiskoksi, jossa jalkatila saati lammitys olivat tuntemattomia kasitteita. Jouduimme takapenkille lusimaan. Aamu oli todella kolea joten kaperryin vilttiini parhaani mukaan ja yritin saada unen paasta kiinni. Edessani istuvat kaksi tiibetilaisrouvaa oksentelivat ikkunasta vuoronperaan, ja avonaisesta ikkunasta kayva veto tunkeutui ruumiin joka sopukkaan, ja bussin kolistellessa kuoppaisella hiekkatiella pompin takaloosterissa kuin vieteriukko. Nukkuminen saisi jaada haaveeksi. Naisten oksennellessa rytmikkaasti ikkunasta aloin viimein tajuamaan syyn siihen, miksei Kiinassa juuri koskaan nae naisia linja-autossa, ja jos nakee, he lahes poikkeuksetta oksentavat ainakin kerran matkan aikana. Ilmeisesti kiinalaiset naiset ovat taipuvaisia matkapahoinvoinnille.

Maisemat alkoivat vaihtua Litangin puuttomista ylangoista ja lumihuippuisista vuorista sankoiksi havupuumetsiksi ja jylhiksi kalliomuodostelmiksi. Ihastellessani ohi lipuvaa autiutta matkamme katkesi edessa lasinsirpaleiden keskella seisovan kuorma-auton taakse. Nousin bussista ihmettelemaan tilannetta. Kuormuri oli ottanut yhteen ison jakin kanssa, ja jakin omistaja huusi kiukkuisena kuorma-auton kuljettajalle, joka tomayksesta ja paallaan tuulilasin sarkemisesta huolimatta naytti olevan kunnossa. Jakkiparasta ei voinut sanoa samaa...


Shangri-la
Shangri-la, tuo tarinoiden paratiisi jossain himalajan katkoissa. Vuosien saatossa moni paikka on yrittanyt julistautua taksi tarujen ihmemaaksi, josta myos natsit aikoinaan olivat pakkomielteisen kiinnostuneita, ja yrittivat turhaan etsia tata taydellisten ihmisten asuinsijaa. Zhongdian Yunnanin maakunnassa paatti muutama vuosi takaperin etta juuri heidan kaupunkinsa on tama tarinoiden mekka, ja vaihtoi nimensa virallisesti Shangri-laksi. Kun saavuin vanhaan kaupunkiin en ollut ollenkaan varma ansaitsiko kaupunki nimensa. Rihkamakojuja oli joka puolella, ja kiinalaiset turistibussit porrasivat vanhan kaupungin parkkipaikan ymparistossa, kirtomatkaturistien harhaillessa kraasakujilla oppaan lipun perassa. Kaikesta tasta kaupallisuudesta huolimatta vanha kaupunki oli ensishokin jalkeen oikein viihtyisa paikka vain samoilla kujilla hyvaa ravintolaa ja yosijaa etsiessa. Kirjauduin Harmony nimiseen majataloon ja suuntasin kujan toisella puolen sijaitsevaan Raven nimiseen kapakkaan. Tilasin Dali -oluen ja jain kamiinan lampoon nautiskelemaan elamasta sateen ropistessa ikkunan takana katukivetykselle. Poytaani istahti aussipariskunta, Nick ja Lean, tilasimme lisaa olutta, oli aika humaltua iloisesti.

Ilmeisesti paskaisilla kasilla leivotut tsampakakkuset olivat pistaneet mahan kuralle ja varpusparvet liikkeelle, joten seuraava aamu meni vessassa ravaten ja imodiumia syoden. Paiva oli sateinen, ja harkitsin jo jatkavani matkaa Kunmingin kautta kohti Hong Kongin lampoa. Siirryin Raveniin lammittelemaan kylmettyneita ja markia koipiani ja tilasin teen. Paikan lampo ja viihtyisa atmosfaari saivat minut harkitsemaan jaamista viela yhdeksi yoksi, eihan minulla ollut kiire. Istuin paivan teeta litkien ja Sodankaynnin taitoa lueskellen. Iltapaivalla jo laimeaksi kaynyt tee vaihtui olueksi. Istuessani pehmoisella sohvalla myos Nick ja Lean ilmeistyivat markina kapakan kamiinan lampoon.

Sunnuntaina herasin valkoiseen aamuun. Yolla oli sadellut lunta, joka paivan valjetessa muuttui pikkuhiljaa rantasateeksi. Ostin lipun yobussiin kohti Kunmingia. Oli aika lahta etsimaan kesaa.
Kirjoitan nyt Kunmingista, ja taskussani on junalippu Guangzouhun, jossa nopean junanvaihdon jalkeen ylitan rajan nippanappa viisumin sallimissa rajoissa. Hong Kongissa vietetaan nyt ainakin kekri, ja haetaan uudet viisumit. Siella olisi myos tarkoitus nahda tuttu naama, Henry.

Ps: Kuvia on kertynyt melkoisesti, ja kunhan jossakin nopean yhteyden loydan, otan asiakseni omistaa aikaa parhaiden otosten siirtamiseksi sahkoiseen muotoon photobuckettiin