UB, coldest capital in the world

Location: UB guesthouse, Ulan Bator, Mongolia

Syksy saa myos Mongoliassa. Illat alkavat olla taalla jo todella kylmia, ja viimeyona elohopea kavaisi nollassa. Paivat ovat viela kuitenkin lampimia, ja auringon sattuessa paistamaan taydelta taivaalta jopa kuumia.

Ulan Bator on viihtyisa suurkaupunki. Elamanmeno on kuitenkin lansimaisen mittapuun rauhallista, toimistot aukeavat myohaan, ja viikonloppuisin lahes kaikki paikat ovat kiinni. Kahviloita loytyy paljon satunnaiseen maitoteen nautiskeluun ja halvalla lounastamiseen. Ruokaan uppoaa paivakassasta 5-10 euroa, riippuen montako olutta illallisen seurana nauttii. Pihimpi parjaa jopa alle vitosella. Nahtavaakin kaupungista loytyy, mutta paivat kuluvat helposti myos omalla painollaan, kaupungilla samoillen ja pikkupuuhasteluja tehden. Taalla viettaisi helposti parikin viikkoa, vaikka ennen tanne saapumistani kuulin monelta ettei Ulan Batoriin kannata tuhlata aikaa paria paivaa enempaa. Viisumia saa tarvittaessa jatkettua toisella kuukaudella, joten kiiretta kohti Kiinaa ei ole.

Lauantaina suuntasimme paikalliselle Mustamaentorille taydentamaan varustusta, silla autiomaassa ei viitsisi haahuilla puolipukeissa pakkasen pureskellessa poskipaita. Halpoja kiinalaisia kopio gore-tex takkeja irtosi alle kahdella kympilla, eika laatukaan ollut hullumpi, mutta laadun sijasta panostin tyyliin, ja ostin ehka enemman minun tyyliini sopivan takin, Henryn, Serenan ja Markon shoppaillessa North Facen kuoritakkeja ja fleece pusakoita. Parin tunnin hintavertailun jalkeen poistuimme takkia ja kalsareita rikkaampana, ja noin 15 euroa koyhempana.

Ulan Batorissa on taskuvarkaita, tama on fakta. Ja hostellilla ja muualla kaupungilla kuultujen juttujen perusteella niita on paljon. Olen kuullut juttuja perinteisista lompakon haviamisista takkien ja laukkujen viiltelyyn, ja yhden kidnappaustarinan, kaikki silta ajalta kun olen taalla oleskellut. Mutta tavallisella maalaisjarjella taalla parjaa. Jos lompakossasi on 500$ rahaa ja kaikki luottokorttisi, voit melkeimpa syyttaa ahdingosta itseasi siina tapauksessa etta lompakko pollitaan, kuten eraalle jenkille kavi. Tai jos pyorit yokerhon pihalla umpijurrissa jarjestelmakamera kaulassa, se luultavasti lahtee jonkun mukaan, ainakin jos lahdet kolmen paikallisen kanssa heidan autoonsa.. Valitettavaa, mutta totta. Massia mukana sen verran kuin tarvitset, loput rahat ja kortit guesthousen seiffissa.
Black Marketilla halusin kuitenkin tehda empiirisen tutkimuksen ja laitoin lompakkoni, feikkisellaisen, shortsieni reisitaskuun. Paikkaan, jonne hostellin omistaja ehdottomasti kielsi laittamasta mitaan, koska se haviaisi ruuhkaisella torilla. Jouduin koviin ruuhkiin, jossa minua tonittiin suunnalta jos toiselta, kuljeskelin torilla yksinani, mutta ei. Lompakko pysyi taskussa.

Sunnuntaina paatimme hakea hieman henkisyytta, ja keventaa hieman tahan asti kertynytta syntitaakkaa. Suunnistimme aamusella Gandanin luostarialueelle. Buddhalaisten munkkien rukoukset ja rukousmyllyjen pyorittely yhdistettyna rauhalliseen ja kauniiseen miljooseen tekivat mielelle hyvaa. Temppeli itsessaan oli hieno nahtavyys. Suuri kultainen buddha seisoi temppelin keskella, satojen rukousmyllyjen ymparoimana. Seinilla oli pienempia jumalhahmoja, joiden luona ihmiset pysahtyivat rukoilemaan sillointalloin myllyrinkia kiertaessaan. Pienet jumalhahmot olivat myos hyva tekosyy levahdystauolle, silla myllyt olivat raskaita ja niita oli paljon. Kasi kansaisena, muutama sata myllyn laulamaa rukousta myohemmin, ja keuhkorakkulat suitsukkeiden savua taynna poistuin temppelista, synnittomana, ja mieli keveana.

Taalla UB:ssa lankkareita tapaa paljon. Ja yllattaen Suomalaisten ja Ruotsalaisten osuus on ainakin puolet, jopa enemman. Ihmisten paljous on toisaalta hyva asia. Mongoliassa itsenainen matkustaminen on todella haastavaa, ja suurinosa reissareista matkaakin kuskin ja oppaan voimin. Kuski ja opas yhdistettyna jeepin vuokraan kuitenkin maksaa mansikoita, joten yleisin tapa on kerata mukava porukka jakamaan kustannuksia.
Eraana iltana istuimme iltaa eraassa hienommassa ravintolassa, tapahtuma oli pienimuotoinen couchsurfing miitinki, jota Sanna, guesthousessa tapaamani tytto oli omalta osaltaan hieman organisoimassa. Suunnitelmia ja ideoita vaihtaessamme tutustuin Tsekkilaiseen hippipariskuntaan, joka oli liftaillut Venajan lapi Mongoliaan. He aikoivat menna omin painensa maaseudulle, koputtelemaan jurttien ovelle ja tutustumaan nain nomadien elamaan. Idea kuulostaa akkiseltaan hyvalta. Pariviikkoa maaseudulla, ystavallisia ihmisia, ei muita turisteja, ei opasta. Mielestani idea on kuitenkin kaksipiippuinen: Jos et tieda mitaan nomadien elamasta ja ryntaat suinpain nauttimaan heidan vieraanvaraisuudestaan voit akkia muuttua rasitteeksi ja hairita heidan normaalia, paivittaista elamaansa.

Meidan valinta: Ger to Ger. Jurtasta jurttaan organisaatio tarjoaa hieman raataloidympia ratkaisuja. Idea on seuraavanlainen: Maksat firmalle tietyn summan, riippuen expeditiosi kestosta. Rahasta 90% menee perheille, joiden kanssa tulet aikaa viettamaan. Ei opasta, ei raataloitya kuskia ja japsi lantikkaa. Otat omakustanteisesti mieleisesi kyydin lahimpaan kaupunkiin, josta vuokraat jeeppikuskin heittamaan sinut ensimmaiselle jurtalle. Vietat paivan perheen kanssa, puuhaillen samoja askareita mita hekin, tutustuen heidan elamaansa, oppien. Seuraavana paivana perhe saattaa sinut hevosella, kamelilla tai harkavankkureilla seuravaan perheen luo, jossa vietat seuraavan paivan, ja niin edelleen. Perhe on oppaasi sen paivan ajan jonka vietat heidan kanssaan.

Perjantaina tai lauantaina suuntaamme siis maaseudulle expeditionille. Mina, Henry, Niko ja Niko. Reissulta palailemme seuraavan viikon lopulla, jolloin osaan jo paremmin kertoa mita ger to ger todellisuudessa on. Nain etukateen hieman organisoidusti nomadielamaan tutustuen on helpompi lahta omin pain vuokrajeepilla tai villihevosella etsiskelemaan ystavallisia nomadiperheita ja harrastamaan sita kovasti kailotettua itsenaista matkailua.

Pitkaan aikaan ensimmaisten hyvien younien jalkeen (guesthouse tuppaa olemaan meluisa jo aamu seitsemalta) paa on jotenkin jumissa, eika sanainen arkku ota tanaan auetakseen. Ehka syyna on liian niukasti nautittu hevosenmaitotee, kuka tietaa, mutta yritan kirjoitella kattavampaa kuvausta ensiviikon lopulla, jollemme sitten jumahda paimentolaiselamaan ihan taysin ja jaa sille tiellemme.

Kuvia venajalta lisatty kuvaosioon.