Paivani maaoravana

Location: Chiang Mai, Thailand

En koskaan paassyt Laosiin. Paatin viettaa Kelsyn kanssa viela yhden paivan, ja viela yhden, kunnes tajusin etta minun oli kiirehdittava rajalle uusimaan viisumini. Niimpa otin taas bussin Mae Saihin. Burmaan, tupakkaosotoksille, ulos. Songthaew bussiasemalle, ja olin takaisin Chiang Maissa illan suussa.

Niin menivat taas paivat, en pannut tikkua ristiin toiden loytamiseksi, mita nyt selailin nettia loytaen silloin talloin ilmoituksen joissa etsittiin Freelance journalisteja kirjoittamaan matkakertomuksia erinaisiin alan julkaisuihin. Kirjoittaminen ei oikein ottanut tuulta alle, ei tassa ymparistossa. Hektinen kaupunkimiljoo yhdistettyna pitkiksi venyviin iltoihin ja laiskoihin aamuihin ei juurikaan jattanyt aikaa lapparin hakkaamiselle.

Eraana paivana Kelsy kertoi uutiset perheenlisayksesta.

Pieni maaoravanpoikanen, Thor, oli jaanyt orvoksi pudottuaan puusta. Niin alkoi pulloruokinta koiranpennuille tarkoitetulla aidinmaidonkorvikkeella (lehman maitohan ei pienille nisakkaille ole hyvaksi), ja pikkujyrsijan kusettaminen ja ulostuttaminen sukuelimia pumpulipuikolla stimuloiden. Kiitos internetin, tamakin yksityiskohta maaoravanhoidossa paljastui, ja vaikka ilmeisesti luonnossa emo auttaakin ujorakkoisen lapsosen vessahommiin nuolemalla, pitaydyimme me kuitenkin pumpulipuikossa ja vessapaperissa.

Harmaita pilvia alkoi muodostua Chiang main ylle viikon alkupuolella. Ja kylla, piakkoin alakvasta monsuunistakin saimme maistiaisia, mutta puhun kuitenkin lahinna mielikuvallisista pilvista. Kulkurin mieli halasi taas matkaan...

Toiset on luotuja kulkemaan, ja toisia ei pysymaan paikoillaan. Hiostava kuumuus, polyinen ja meluinen kaupunki, tsiljoonat (seksi)turistit ja yleinen Thaimaahan kuuluva valmiiksi pureskeltu tylsyys alkoivat kompia pikkupaholaisina olkapaalle kuiskuttelemaan. Kaipasin rauhaa, ja raikasta vuoristoilmaa. Uusia seikkailuja. Niimpa nostin kissan, tai maaoravan, poydalle, ja kerroin Kelsylle tuntemuksistani. Pyysin hanta mukaani, mutta tytto ei uskaltautunut jattamaan koulunkayntiaan vaikka vain muutamaksi kuukaudeksi. Eika han ollut kovin innoissaan ajatuksesta hyvasteistakaan, enka tottapuhuakseni ollut minakaan.

Viidentoista paivan leimani on jalleen umpeutumassa, ja tallakertaa todellakin lahden Laosiin. Pikkureissu yksin antaa hyvaa aikaa pohtia seuraavaa siirtoa. Asiat kun tuppaavat aina nayttamaan selvemmilta kun niihin ottaa vahan etaisyytta. Niinkuin Nuuskamuikkunen asian laittoi:

”Tanaan olen taalla, huomenna ehka jossakin muualla. Mina vain kuljen kulkemistani, ja kun loydan mukavan paikan, pystytan telttani ja soitan huuharppua.”

Jatkuuko paivani maaoravana ja huuliharpun sointi siis Chiang Maissa, vai pakataanko teltta kasaan ja otetaanko suunta tuulesta? Sita en tieda viela itsekaan. Sisko tahtoisin jaada, mutta moottoritie on kuuma...

Tyhma turisti

Location: Chiang Mai, Thailand

Lahtoaamuna Phnom Penhista, tapasin bussia odotellessani Antin, jolla oli niin ikaan sama suunta; Bangkok. Hyppasimme bussiin ja koko paivan kestava hoykyytys kohti Thaimaata ja Enkelten kaupunkia alkoi. Bussi kulki Phnom Penhista luoteeseen kohti Poi Petin rajaa, jossa muodollisuudet hoituivat ilman sen kummempia selkkauksia, ja vaihdettuamme huonosti ilmastoituun minibussiin olimme illan suussa Bangkokissa.

Ajatukseni oli hypata aamujunaan Chiang Maihin, Antti paatti lahtea samaan suuntaan, joten vietimme iltaa olutpullo kourassa Khao Sanin halinassa. Homma johti tietysti siihen etta nukuin pommiin, ja puoliunessa hyvassa krapulassa nakkelin nakyvat romut reppuuni ja toivoin etten unohtanut majatalon huoneeseeni ainakaan mitaan kovin tarkeaa. Juna-asemalla lipunmyyja kertoi 0830 junan olevan taynna, tilaa olisi vasta ilta kuuden junassa. Ei vedellyt, olinhan luvannut Kelsylle olevani perilla illansuussa. Niimpa ”tyhma turisti” –kikka kayttoon, ja asemalaiturille junaa odottamaan. Junan saavuttua kipusimme kyytiin, ja etsiydyimme tyhjanoloisille paikoille. Konnari saapui junan nytkahdettya jo liikkeelle, ja kysaisi lippuja. Ilmoitimme haluavamme kaksi kappaletta Chiang Maihin. Konnari ihmetteli hieman, mutta sanoimme etta meille oli kerrottu jotta voimme ostaa biljetit junasta. Herra katosi seuraavaan vaunuun, ja palasi pian paperilappusen kanssa rahastamaan lipuista. Helppo homma, luulimme.

Pian konduktoori kuitenkin palasi ja pahoitteli. Juna oli tayteen myyty, han ei voisi myyda meille lippuja, vaan meidan pitaisi jaada pois seuraavalla asemalla. Jatkoimme ”tyhmaa turistia”. ”Herra konduktoori, meille kerrottiin etta voimme takuulla ostaa lipun junasta, emmehan me nyt voi jollekkin tuntemattomalle asemalle jaada, kun meidan pitaisi olla illalla Chiang Maissa? Tyttoystavanikin jo siella odottaa”. Konnari alkoi leppya ajatukselle, ja vei meidat tapaamaan ilmeisesti esimiestaan. Herra oli tiukempi: Juna oli taynna, te jaatte seuraavalla asemalla. Esitys uusiksi, anelua ja pyyntoja, ja ihmettelya, etta miksei miehille mene jakeluun antaa meidan kokottaa junassa, kun lippurahat, rahat jotka he voivat vaikka sulloa lompakoihinsa kassalippaan sijasta, ovat jo heidan katosissaan. Viimein konnareista tiukempikin heltyi, ja saimme luvan matkata Chiang Maihin asti, kunhan vain tekisimme tilaa lippunsa etukateen ostaneille.

Niinhan se on, etta kehitysmaissa kaikki on kaupan.... Asianlaita, joka useimmiten pistaa vihaksi, mutta josta silloin talloin on suurta hyotya tyhmalle valkoiselle turistille.


Songkran

Muutaman paivan vierahdettya alkoi tilanne Thaimaassa kayda uhkaavaksi, enka uskaltanut enaa liikkua paivisin kaduilla, ainakaan aseistamattomana. Ei, en puhu nyt Punapaidoista tai Bangkokin epavakaasta tilanteesta, vaan Thaimaalaisesta uudestavuodesta, Songkranista. Uudenvuoden viettoon kuuluu vanhan vuoden ja murheiden pois peseminen runsaalla vedella. Kaytannossa tama tarkoittaa viikon vesisotaa, johon osaa ottavat kaikki. Songran kun sattuu viela sopivasti vuoden kuumimmalle kuukaudelle, on viilentava vesi vain tervetullutta, ja hauskaa Chiang Maissa piisasi: Musiikki raikasi ravintoloista, kadut olivat taynna ihmisia, ja tottakai vetta, jaeltuna avokatisesti joko ampareilla heitellen, vesipyssyista, tai puutarhaletkuista.

Vajaan viikon vesileikit ovat nyt ohi, ja niin alkaa olemaan 15 paivan leima passissanikin. Tama tarkoittaa siis jalleen uutta viisumirallia. Vaihtoehtoja on tullut puntaroitua asianlaidan helpottamiseksi. 120 tunnin kielikurssi oikeuttaisi vuoden opiskeluviisumiin, mutta kustantaa 600 dollarista ylospain. Tyolupa ja –viisumi hoituisi tottakai tyonantajan puolesta, mutta tama edellyttaisi toiden loytamista, mika ei ole sekaan aivan paivan selva juttu.

Onneksi on kuitenkin olemassa lohtu: Thaimaan edesmennyt saanto 90 paivan maksimioleskelusta 6 kuukauden sisalla on, niin, edesmennyt, ja nykyaan maahan saa ravata ees ja taas niin usein kuin haluaa, edellyttaen etta hoitaa rajalta leimat tai lahetystosta viisumit. Lisaksi Thaimaa on alkanut jakamaan turistiviisumeja ilmaiseksi kaikissa lahetystoissaan, joten rahallisestikin homma, ainakin viela toistaiseksi, kannattaa.

Siispa suunnaksi Vientiane, Laos, josta noudetaan parin kuukauden tarra passiin, joka antaa aikaa katsella tulevaisuuden nakymia hieman enemman rauhassa. Mahdollisia opiskeluja ja toita katseltakoon sitten myohemmin. Koska Kelsyn kesaloma on paattymassa ja paluu koulun penkille pian edessa, on minun kuitenkin jotakin firaabelihommia paivienkulukseni mietittava. Ja koska suoritin aikoinani ammattikorkean medialinjalla puolessa vuodessa kuusi opintopistetta, sain edellisen tilipussini kirjoittamisesta, ja olen pitanyt tata blogiakin kohta pari vuotta, luulen etta on vain luonnollista etta jatkan yrittamistani talla alalla, ja alan ahkerasti hatyyttelemaan erinaisia julkaisuja erinaisilla tarinoilla. Ravintolan terassilla lapparin hakkaaminen kylma juoma kourassa ei kuulosta ajankuluna muutenkaan silta kaikkein huonoimmalta...

Uutta moottoripyoraa en ole viela loytanyt. Asia, joka toivottavasti muuttuu piakkoin. Lisaksi mielen paalla on kaynyt oman asunnon etsinta, silla majatalossa luuhaaminen on kallista, ja koska reilun viikon sisaan olen nukkunut huoneessani vain kerran, joteensakin turhaa. Syomapuikkoja ei kuitenkaan ole viela toistaiseksi ajateltu laittaa samaan vetolaatikkoon, silla omaa rauhaa tarvitsee silloin talloin kumpainenkin, ja kiireella on tassa maailmassa pilattu monia hyvalta tuntuneita asioita.

Mutta lassytys sikseen, suunnaksi Laos ja takaisin, ensi kerralla aiheesta lisaa!

Long way down

Location: Phnom Penh, Kingdom of Cambodia

Paivan sana: Immigraatio

Jatin Chiang Main taakseni iltapaivan alusta. Aamu meni valiaikaisissa hyvasteissa. Edellispaivien sateet olivat kaikonneet, ja aurinko porotti taivaalta saaden hien virtaamaan huppariin sonnustautuneen motoristin rauhasista. Paatin, vastoin yleista mieleipidettani, valita moottoritiet. Nain paasisin Bangkokiin edes nopeasti, joskin tylsasti. Vaansin kaasun pohjaan ja kurvasin moottoritielle.

Aurinko oli kuitenkin laskenut kun saavuin Utthai Thaniin, tuttuun pikkukaupunkiin jossa paatin yopya. Kirjauduin tuttuun hotelliin ja soin tutussa katukojussa nuudelikeiton ennen yopuulle kayntia.

Olin jo kutkuttavan lahella Enkelten kaupunkia, ja aamun sarastaessa suuntasin matkaan, valiten tallakertaa pienemmat huoltotiet moottoritien sijasta. Esikaupunkialueelle saavuttuani kesti oman aikansa ennen kuin onnistuin navigoimaan tieni Khao San tielle, ja majataloon.

Oli aikainen iltapaiva, mutta onnistuin silti myohastymaan Suomen suurlahetystosta, joten joutuisin yrittamaan uudelleen seuraavana aamuna. Sahkopostivahvistus passini saapumisesta oli kuitenkin tullut, joten ehka paasisin lahtemaan seuraavana aamuna passin noudettuani.

Onni ei kuitenkaan ollut myota, ja uuden passin noudettuani jouduin tunteja kestavaan byrokratiaan leiman vaihtamisesta vanhasta passista uuteen. Harmaita hiuksia tuotti oikeiden bussien loytamisen lisaksi (en halunnut palata Bangkokin ruuhkaan pratkallani jollei ollut pakko) ne miljoonat paperit ja valokopiot, jotka thaimaan immigraatio vaati leiman siirtoon. Paastyani takaisin maahantulovirastosta, leima uudessa passissani, kavi kello jo kuutta, joten olin pakotettu viettamaan viela yhden yon Bangkokissa.

Aamulla herasin keveasta kankkusesta huolimatta varhain, ja suuntasin aamuruuhkaan etsimaan tietani ulos paakaupungista. Homma kavi helpommin kuin olin odottanut, Rama IV tien osuttua moottoritielle numero 34 kohti Chon Buria, olin matkalla takaisin Kambodzaan.

Saavuin rajalle iltapaivan alusta, hyvissa ajoin, ja hoidin paperit pyoran maastapoistamiseen, ja saatuani leiman ulos ajoin Kambodzan puolelle hakemaan viisumiani.

Immigraatioupseeri ilmoitti anomuksen taytettyani, kuvan ja 20 taalan setelin ojennettuani, etta maksuksi kavivat vain Thaimaan bahtit, 1200 sellaista. Haistatin herralle suoraan paskat. Viisumin hinta oli 20 dollaria, ja hanen pyyntonsa lahes tuplat. Herra ei taipunut, ja hanen kolleegansa silmailivat minua koppinsa syovereista, minun huutaessa jo kurkku suorana haluavani sen saatanan viisumin ilman mitaan pelleilyja. Herrojen paa ei kaantynyt.

Tassa vaiheessa menetin hermoni totaalisesti, luonteenpiirre, joka luultavasti antaa minulle mahdollisuuden viela joku paiva tutustua jonkun kehitysmaan vankikoppiin paivan parin ajan... Sanoin menevani ilman jos viisumi ei kerta irtoaisi sen oikeaan hintaan, yrittakaa estaa jos kiinnostaa! ja niin ajoin tieheni, ilman viisumia ja maahantuloleimaa. Ajaessani kohti Koh Kongia mietin mita helvettia tuli juuri tehtya, olin maassa laittomasti, ja homma saattaisi johtaa suurempiin maksuihin ja ongelmiin kuin mita viisumista kiristettiin. Silti, periaate on periaate, ajattelin.

Saavuin Otto's guesthouseen, ja kerroin Ottolle ongelmani. Han kehoitti kaantymaan paikkalisen Immigraation puoleen, ja antoi ajo-ohjeet poliisiasemalle. Suuntasin asemalle, ja loydettyani muutaman sanan englantia puhuvan konstaapelin, kerroin ongelmani: Minulla ei ollut viisumia, koska en halunnut maksaa kiristettya extrahintaa. Poliisit eivat ymmartaneet, ja ihmettelivat miksei minulla ollut viisumia. Toistin kertomukseni, turhaan, poliisit olivat edelleen sita mielta etta olin tullut maahan luvatta, ja syy oli yksin minun... Viimein immigraation pomo viittoi minut mukaansa, ja totesi etta lahdemme takaisin Thaimaan rajalle. Tassa vaiheessa en ollut varma saisinko viisumin, vai oltiinko minut potkimassa takaisin Thaimaaseen. Herra oli kuitenkin viimein ymmartanyt ongelmani, ja hieman korvamakiaa korruptoituneille paskiaisille annettuaan (jotka luultavasti kuitenkin antoivat hyvan osuuden kyseisen pomon taskuun), alkoivat herrat askarrella minulle viisumia normaalihintaan, tarjoten karkkia, ja puhutellen "sir"iksi, vaikka vain hetki sitten olinkin puhutellut heita aidinnussijoiksi ja valtaviksi homovituiksi...

Sain siis paperini kuntoon, mutta operaatio otti suurimman osan iltapaivasta, joten paatin yopya Koh Kongissa. Kyselin Ottolta mahdollista moponostajaa, mutta han ei keksinyt ketaan. Suuntaisin siis huomenna joko stadiin tai Sihanoukvilleen.

Valitsin Phnom Penhin, paakaupunki ei ollut juuri kauempana kuin Sihanoukvillekaan, ja stadissa pyoranmyynti olisi takuulla helpompaa, niin ainakin kuvittelin.

ostajaehdokkaita loytyi heti, mutta persaukisten khmeerien tarjoukset olivat naurettavia. Kiertelin kaikki moottoripyoraliikkeet, jopa saman mista olin pyorani ostanut, mutta kukaan ei halunnut pyoraa. Kambodzalainen uusivuosi oli nurkan takana, ja rahat tarvittiin juhlintaan, ei mopojen osteluun. Aloin jo luovuttaa, ja mietin josko 720 taalan mopo kavisi hyvasta konekivaarin ja singon maalitaulusta ampumaradalla, ainakin siita saisi hienoja kuvia, kun Martin, mopokuski, kertoi hanen ystavansa olevan kiinnostunut.

herra oli alan ammattilainen, ja takuulla ostoaikeissa. Pelotteeksi muuttuivat kuitenkin nakuttavat venttiilit (olin puskenut viimepaivina pyoraa vahan turhan koville kiiruhtaessani Kambodzaan) ja fakta, joka oli minulat jaanyt, tyhmyyttani, huolellisesti tarkistamatta: Moottorinnumero ei tasmannyt rekisteriotteessa olevaan. Kone oli vaihdettu, ja vielapa sellaiseen joka erosi vain kahden viimeisen numeron verran, asia, jonka olin puolihuolimattomasti jattanyt huomaamatta. Kukaan taysissa jarjissaan oleva ei ostaisi pyoraa kaypaan hintaan, ei edes Kambodzassa. Minulle tarjottiin kahta vaihtoehtoa: Ostajan veli omisti chopshopin, jossa voisin halpaan hintaan korjauttaa moottorin, ja hiotuttaa ja uudelleen hakatuttaa moottorinnumeron, jonka jalkeen voisin luultavasti myyda pyoran kaypaan hintaan. tai voisin myyda sen varaosiksi nyt, naurettavaan 200 taalan hintaan. Punnitsin vaihtoehtoja. Halusin vain lahta palaamaan takaisin. Kavin pienta paassalaskua, ja tulin siihen tulokseen etten halunnut jaada tuhlaamaan aikaani Phnom Penhiin, pyora oli helposti palvellut minua jo 500 taalan edesta, eihan summa ole euroissa edes juuri mitaan...

Joten dirttini sai uuden elaman varaosina pienen korjaamon nurkissa, ja bussilipun ostettuani valmistaudun takamusta hellivaan kyytiin kohti Bangkokia huomisaamuna, jossa yovyttyani nappaan junan Chiang Maihin. Sopivasti muutava paiva enne Songkramin alkua. Sitten alkaakin toiden etsinta, uuden pyoran etsinta (joiden myynti-ilmoituksia Kelsy onkin jo hyvaa tahtia lahetellyt sahkopostiini) ja uudet seikkailut...

JK: Pakari ja systeri, lisasin kuvan edelliseen postiin