Cry of the Yeti

Location: Pokhara, Nepal

Himalajan valloitusta edeltavana yona aloitin tahattoman tyhjennysharjoituksen joka kesti aamun sarastukseen asti. Ajattelin lykata lahtoa paivalla kahdella, mutta imodium aamupalan jalkeen olo parani huomattavasti ja paatin hypata bussiin kohti Besisaharia. Bussiin paastyani olo muuttui akkia uudestaan kehnosti, ja jatkoin tyhjennysharjoitusta. Tallakertaa ylapaasta ja ulos bussin ikkunasta. Selvisin perille miten kuten, ja kirjauduin ensimmaiseen nakemaani hotelliin ja painuin vallyjen valiin parantelemaan. Toivottavasti olo sallii vaelluksen huomenissa.

Paiva 1
Aamulla olo tuntui jo huomattavasti paremmalta ja etsiydyin Besisaharin kylan pohjoispaahan etsimaan bussia Bhulbhuleen, josta itse trekki oli tarkoitus aloittaa. Bussi loytyi, mutta suolaisen hinnan takia paatin aloittaa vaelluksen saman tien. Kavelemaanhan tanne oli tultu. Marssin hiekkatieta kohti Bhulbhulea, ja pian lumihuippuiset vuoret tervehtivat minua horisontissa. Olin viela keskella trooppista viidakkoa, mutta muutaman paivan paasta olisin jo ihan muualla. Pysahdyin tutkimaan karttaa, ja paatin etten valitse mitaan etappia paivalle, vaan pysahdyn sitten kun silta tuntuu. Pienia kylapahasia ja teetuparypaksia naytti kartan mukaan olevan ainakin tunnin valein. Tropiikin kosteus ja paahtava aurinko saivat hien virtaamaan, ja silloin talloin pysahdyin ja pulahdin vieressa lorisevaan jokeen viilentymaan. Pian kulkua hairitsi joen vastarannalta trekkireitille siirtynyt tietyo, Komatsun ja ystavansa Puskun toimesta. Pakkohan se on myontaa, etta onhan tiesta hyotya syrjassa asuville paikallisille helpompien kulkuyhteyksien muodossa, mutta vaellusreitti haviaa tien myota, miksi kavella kun voi istua mukavasti bussissa? Jatkoin matkaa ja iltapaivan alussa saavuin Ghermuun (1130). Tummia pilvia keraantyi taivaalle, ja paatin pysahtya yhteen teetuvista nauttimaan lamminta virvoikettaja ihailemaan joen toisella puolen pauhaavaa vesiputousta. Pian vesipisarat alkoivat putoilla taivaalta, ja kysaisin teetuvasta yosijaa. Ensimmainen paiva takana.

paiva 2
Alotin seuraavan aamuna yhta aikaa auringonnousun kanssa. Polun molemmin puolin kukki hamppu. Tutkin karttaa, joka niin ikaan mainitsi joukon marijuanapeltoja taman paivan reitilla. Hassu asia merkita karttaan. Polku johti riippusillalle ja ylitin joen toiselle puolelle. Olin taas tietyon armoilla. Polku lahti nousemaan tieuralta pienena polkuna ylemmas rinteesee, ja hikisen kipuamisen jalkeen istahdin varjoon vetamaan henkea. Nepalilainen mies istahti viereeni niin ikaan haukkaamaan happea, ja hetken poristuamme han kysyi poltinko ganjaa, ja tarjosi charasta. Kiltaydyin kohteliaasti tarjouksesta. Ehka paikalliset taalla polttavat paljon, onhan se halvempaa kuin tupakka.. Pysahdyin teelle prameassa teetuvassa yli 200 metrisen vesiputouksen kupeessa. Lumiset huiput hailyivat haaleina horisontissa, mutta viela olin vehreassa loistossa alle kahden kilsan korkeudessa. Jatkettuani matkaa ja ylitettyani uudestaan joen loysin iteseni keskelta hamppupeltoa. Istahdin kivelle tuulessa huojuvan ganjameren keskelle ja vuoleskelin hetkea aikaisemmin maastani pomimasta kepakosta vaellussauvan. Polku jatkui kivikkoisena ja kohosi kiemurrellen yha korkeammalle vuorenrinteella. Silloin talloin lauma aaseja tukki tien. Himalajan ruuhka-aika. Pian vastaani kaveli vanhempi lansimaalainen mies kantaen yksipyoraista fillaria. Normaalisti olisin ehka ihmetellyt asiaa, mutta on tassa jo tottunut nakemaan outoja asioita, joten en antanut asialle paljonkaan arvoa. Nain jalkikateen tulee mietittya etta missahan kaveri meinasi ajella yksipyoraisellaan. Ehkapa kannissa lyoty holmo veto, kuka tietaa. Saavuin Talin kylaan, mutta paatin jatkaa viela tunnin kaksi, ja otin etapikseni Dharapanin (1860). vaikka sesonki oli ohi, halusin valtella isoimpia kylia joissa vaeltajat yleensa pysahtyivat yopymaan. Matkalla tapasin kaksi tyttoa, Carolinan Meksikosta ja Keikon Japanista. Kavelimme viimeiset kilometrit Dharapaniin yhdessa ja kirjauduimme mukavaan teetupaan. Lasi paikallista raksia lihaksia rentouttamaan ja rauhallista ruoattelua hamartyvassa illassa.

paiva 3
Hyvastelin tytot ja lahdin jatkamaan matkaani yksin. En kaivannut seuraa, yksin vaeltaminen oli parasta meditaatiota maailmassa. Tie kulki nyt mantymetsaksi muuttuneen maiseman lapi, ja pian ensimmaiset kunnon nakymat vuorista avautuivat. Himal Chul takana ja Annapurnan vuoristo edessa. Ihminen pieni, vuoret isoja. Pysahdyin teelle ja nautin maisemista. Paivan ollessa puolessa saavuin Chameen, ja pysahdyin ostoksille. Mongoliankin aikoja muistaen ("yopyen parin euron mikkihiiriteltassa pakkasessa susien seassa" -Pitka Matti) olin lahtenyt taas perin vaatimattomassa varustuksessa, ja koekmukseni mukaan teetuvissa ei ollut peittoja, joten korkeuskayria kavutessa saattaisi jossain vaiheessa tulla vilu. Tuhlasin tiukan tinkaamisen jalkeen vajaan kaksi euroa jakinvillaiseen shaaliin, josta toivoin olevan nyt ainakin jotain hyotya, vaikkei se ehka makuupussia lammoneristyksessa pesisikaan. Jatkoin matkaani shaali harteilla kohti Bhratangia (2850), jossa toinen teetuvista oli auki. Paatin jaada yoksi.

Paiva 4
Kolean yon jalkeen suuntasin viela kolemapaan aamuun. Aamuaurinko varjasi lumihuiput kullalla ja matka kulki ripeasti lapi mantyisen metsan. Dhikurissa pysahdyin vetamaan henkea ja ihailin Annapurnan 2 ja 4 huippuja. Saavuin Pisangiin varhain, noin 10 aikoihin, ja lounaalla karttaa tutkiessani huomasin vaihtoehtoja. Voisin joko ottaa alemman reitin kohti Humea, tai kivuta korkeammalle reitille Ghyaruun ja Nawaliin. Valitsin jalkimmaisen. Vatsa taynna Dal Bhatia saavuin vuoren juurelle, josta polku Ghyaruun (3670) lahti kiemurtelemaan kohti korkeuksia. Pysahtelin vahan valia tasaamaan hengitystani, ja mietin, millaista eteneminen tulisi olemaan kun korkeutta merenpintaan alkaisi olla yli 4000 metria, kun jo reilussa kolmessa tonnissa hengastyin nopeasti. Nooh, ehka olin hieman rapakunnossa, tupakointi ja hedonistinen elo Kathmandussa ja Pokharassa eivat ole niita parhaita kunnon kohottajia. Puuskutukseni saikaytti liikkeelle lauman peuroja. Saavuin kylaan kun takani taivaalla kummitelleet pilvet olivat asettuneet ylleni. Lumihiutaleet alkoivat tipahdella hiljalleen, ja ukkosen jyrina kimpoili pitkin vuoren seinamia. Teetuvan ikkunasta katselin pilviin peittyvaa Annapurnan 4:aa, ja kauempana edessa nakyvaa Annapurna 3:a ja Gangapurnaa. Avasin kirjan. Lila, inquiry into morals - Robert M. Pirsig.

paiva 5
Annapurna 4 toivotteli huomenet ikkunasta herattyani. Suuntasin koleaan aamuun shaali harteillani ja tallustin tasaista polkua kohti Nawalia. Vuorikaurispari einehti katajaa, kun hairitsin otusket aamupalaltaan askellillani. Nawal oli viihtyisa kyla. Istahdin tayttamaan vesipulloni ja odottelemaan klooritablettien liukenemista ja pyorittelin rukousmyllyja reissuonnen takaamiseksi. Om mani padme hum. Polku laskeutui alas joelle ja kuljin ylavirtaan kohti Manangin kylaa (3840). Manang hammastytti tarjonnallaan: Internet kahvilaa, elokuva"teattereita", leipomoita ja rihkamakojuja. Paatin hemmotella itseani suklaakakulla kun hinnat olivat viela ihmismaiset. Kaikki kavisi vain kalliimmaksi mita kauemmas tiesta ja mita ylemmille korkeuskayrille kavisin. Suuntasin Gangapurna Talille, pikkujarvelle, ja istuskelin kakkustani nautiskellen kivella rukouslippujen lepattaessa vienossa tuulessa.

Paiva 6
Vietin illan kartta kourassani, ja paadyin poikkemaan hetkeksi perusreitilta. Tilicho Tal, maailman korkeimmaksi kehuttu jarvi oli parin paivan poikkeaman paassa, joten paatin kipaista kalastelemaan talle 4916 metrissa makaavalle vesistolle. Lahdin Managista kohti Khangsaria karttaa tutkiskellen, tietamatta etta tanaan useampi kuin yksi asia tulisi menemaan vituralleen. Kartassani polku kulki joen vastarannalla, joten ylitin riippusillan ja lahdin tallustamaan kapeaa, osin maanvyorymien viemaa polkua, vain huomatakseni, etta joen toisella puolen kulki uusi, karttani piirtamisen jalkeen tehty reitti. Liian myahaista kaantya takaisin, ajattelin, kylla vanhakin reitti veisi perille. Kun polku lahti kohoamaan yha ylemmas ja kauemmas joesta, paatin luoda omat reittini ja lahdin laskeutumaan alas jyrkkaa rinnetta lahemmas jokea. Seurailin jokea, ja pian olin vanhalla sillalla. Ylitin joen, ja kipusin Khangsariin hyvin ansaitulle tauolle. Kyltti kylassa kertoi, etta Tilichon perusleiriin johti kaksi reittia. Ylempi, paikoin viidessa tonnissa kavaiseva reitti, joka tietaisi paljon kiipeilya ja laskeutumista, ja alempi, kapeampi ja osin maanvyorymien runtelema polku, joka veisi perusleiriin ilman jyrkkia kipuamisia. Valistin siis alemman. Hetken polkua seurattuani tajusin olevani vaaralla, elainten luomalla polulla. Polku loppui kuin seinaan jyrkalle kalliolle. Nain pari paikallista alhaalla joen toisella puolen, ja paattelin siella kulkevan kolmannen reitin. Karttani vahvisti epailykseni. Laskeuduin joelle, mutta en loytanyt tarpeeksi kapeaa kohtaa ylittaakseni joen paastakseni polulle. Paatin kulkea "vaaralla" rannalla kunnes ylityspaikka loytyisi, ja joka tapauksessa olin oikealla puolella jokea perusleiriin nahden, ehka paasisin perille myos talta puolen. Huomasin pian olevani vaarassa, ja jyrkat kalliot estivat kulkuni talla puolen. Joki oli pakko ylittaa. Kokeilin vaellussauvallani veden syvyytta, ja loysin mielestani hyvan paikan ylittaa. Kaarin housun lahkeet, otin kengat jalastani ja astuin jaiseen virtaan. Virta oli voimakas, ja kivet luikkaita, ja pian olin perseellani vedessa. Nousin nopeasti ja ryntasin yli tutkimaan vahinkoja. Kamera ja reppu olivat sailyneet kuivana, vain housut olivat marat, ei vahinkoa. Huomasin, etta aiemmin nakemani polku oli havinnyt. Ei hataa, joki veisi sinne minne olin matkalla, ja karttaani oli merkitty silta muutaman kilometrin paassa, jolta paasisin kipuamaan takaisin oikealle reitille. Helpommin sanottu kuin tehty. Huomasin pian olevani taas jyrkkien kallioiden tai hyisen veden ja kovan virran armoilla. Paatin yrittaa kiiveta kalliolle. Otin ensimmaiset askeleet, ja otteessani ollut hiekkakivinen kallio petti, ja putosin jokeen. Joki oli onneksi matala, enka kastellut mitaan joka ei olisi jo ollut marka. Menetin rytinassa kuitenkin vaellussauvan ja yhden vesipullon virran vietavaksi. Yritin uudestaan, ja tallakertaa paasin jyrkanteen yli. Jatkoin matkaani kohti kartassa kiiluvaa siltaa. Noin tunnin kavelyn jalkeen silta loytyi. Tarkemmin sanottuna se mita sillasta oli jaljella. kaksi lankun patkaa molemmin puolin jokea. Silta oli lahtenyt tulvavesien mukana vuosia sitten. Polku perusleiriin kiilui kuitenkin vastarannalla kohoavilla kallioilla, ja paatin etsia tarpeeksi kapean paikan ylittamiseen. Joki oli liian syva, en voisi kahlata, oli hypattava. Etsin kapeimman kohdan hypellen kivelta kivelle. Vastarannalle oli matkaa kolmisen metria. Paatin yrittaa. Ponnistin kaikin voimin, ja hyppasin. Hyppy jai lyhyeksi. Rapikoin ylos joesta, ja kiipesin rannalle. Olin lapimarka. Tyhjensin repun nopesti ja aloin kuivatella kameraa. kamera toimi, ei hataa. Levitin vaatteet kiville kuivumaan, aurinko onneksi paistoi lampimasti. Istuskelin tupakoiden markia satkiani, ja odottelin ryysyjen kuivumista, kun pilvet alkoivat keraantya taivaalle, kuin niin useana iltapaivana aiemminkin. Pian ensimmaiset lumihiutaleet alkoivat leijua alas. Pakkasin marat vaatteeni takaisin reppuun ja lahdin kipuamaan kohti perusleiria kylmasta hytisten. Lunta tuli taivaan taydelta kun perusleiri (4150) alkoi siintaa edessani. Teetupa oli onneksi auki, olin jo alakanut epailla etta minun tuurillani sekin olisi kiinni nain sesongin ulkopuolella. Tilasin kupin chaita ja ripustin vaatteet kuivumaan pakkaseen.

Paiva 7
Aamulla lunta satoi edelleen, ja nakyvyys oli nollassa. Henrik Hollantilainen, vanhempi herrasmies joka saapui perusleiriin noin kaksi tuntia jalkeeni istui keittiossa litkimassa teetaan ja aprikoimassa olisiko jarvelle mitaan jakoja paasta tassa kelissa. Tulimme siihen tulokseen etta oli parempi odottaa. Kahdeksan aikoihin lumisade hiukan hellitti, ja paatimme yhdessa tuumin lahta kokeilemaan polkua jarvelle. Jatimme reput teetupaan ja suuntasimme valkoiseen maisemaan. Polku loytyi kohtuu kivuttomasti, ja kipusimme jyrkkaa nousua pysahdellen vahan valia vetamaan henkea. Henrikin rannetietokone kertoi korkeudeksi 4900 metria. Olisimme pian perilla. Jatkoimme puolisen tuntia, ja pian jaiset rukousliput ja kyltti kertoivat meidan saapuneen paamaaraamme. Kuin taikaiskusta taivas alkoi repeilla, ja vaikka vuoret ymparilla pysyivat pilvien peitossa, nakyma jarvelle avautui. Huonoksi onnekseni jarvi oli jaassa, ja kairaa saati pilkkia minulla ei ollut mukana, joten 4920 metrissa kalastelu jai tallakertaa haaveeksi. Lumipyry alkoi uudestaan, ja paatimme suunnata takaisin perusleiriin ennen kuin omat jalkemme haviasivat nakymattomiin. Lounaan jalkeen paatin lahta jatkamaan matkaani Yak Khrakaan. tai ainakin lahemmas, jos keli pysyisi huonona, voisin yopya Khangsarissa. Henrik paatti liittya mukaan. Talsimme lumisateessa pitkin alempaa reittia ja pian vanha Khangsar, jakkien valtaama kummituskyla siinsi kaukaisuudessa. Keli oli huono, mutta paatimme jatkaa Yak Kharkaan asti. Saavuimme joelle ja ylitimme sillan. Kartta kertoi etta meidan pitaisi tupsahtaa suoraan vaellusreitille sillan jalkeen, mutta vaellusreittia ei nakynyt missaan, vain pienia polkuja. Henrik eparoi olimmeko ollenkaan siella missa luulimme, mutta kartan epatarkkuuteen tympaantyneena paatin luottaa vaistooni ja lahdin seuraamaan jokea. Vaellusreitti loytyisi jossakin vaiheessa. Henrik hiippaili perassa, karttaansa ja kompassiaan tujotellen. Pian vaellusreitti loytyi ja jatkoimme viimeiset kilometrit Yak Kharkaan (4050). Lumisade ei vielakaan ollut hellittanyt.

Paiva 8
Lahdin aamulla jatkamaan kohti Thorung Phedia, Thorungin huipun alempaa perusleiria. Kymmenet jakit toikkaroivat lumisessa maisemassa etsiskellen syotavaa. Yak Kharkassa yakeista ei ollut puutetta, tarkoittihan nimikin jakkien laidunmaata. Matka Thoring Phediin (4450) oli helppo. Saavuin perusleiriin jo kymmenen aikoihin, mutta paatin pysahtya paristakin syysta. Eilen oli ollut raskas paiva, joten oli hyva levata. Siksi toisekseen ylempi perusleiri makaisi 4900 metrissa, enka halunnut riskeerata vuoristotautia tehden tonnin nousua paivassa. Oli edelleen pilvista ja silloin talloin satoi lunta. Toivottavasti huomiseksi kirkastuu, silla silloin pitaisi ylittaa Thorung La, 5416 metria merenpinnasta.

Paiva 9
Herasin puoli neljan aikoihin aloittaakseni nousun yhta aikaa auringon kanssa. Aamu oli kirkas, loistava keli ylitykseen. Kilometrin ylamaki naissa korkeuksissa ottaisi voimille, joten halusin ehtia huipulle ennen kuin aurinko porottaisi taydelta taivaalta, ja toisekseen kelit taalla korkeuskayrilla kayvat yleensa tuulisiksi ja sateisiksi puolenpaivan aikoihin. Soin tukevan aamiaisen ja kiskoin takin yllenki ja suuntasin hamaraan aamuun. Nousu oli jyrkka ja korkeus otti voimille. Puuskutin kuin jakki, ja pysahtelin hengahtamaan muutaman askeleen valein. Ohitin ylemman leirin, ja miehen, joka pukkasi maastopyoraa hangessa. Empa haluaisi olla han. Aurinko pinkaisi esiin vuorten takaa ja valaisi maiseman. Oli edelleen kylma, hanskattomat kateni olivat tunnottomat. Jatkoin kipuamista, toivoen etta huippu ilmestyisi seuraavan kumpareen takaa, ja muutaman kerran petyttyani alkoivat rukousliput nakya kaukaisuudessa. 5416 metria. Nain lahella jumalaa en ollut ennen kaynyt. Vaikka hengittaminen oli jo valmiiksi vaikeaa pysahdyin minua loistavasta suorituksestani onnittelevan kyltin varjoon ja sytytin tupakan. Pahin oli nyt takana, tasta alkaa alamaki. Lyhyen tauon jalkeen lahdin laskeutumaan kepein mielin, kevytta paansarkya potien alas kohti Ranipauwaa. Manangin maakunta oli takana, olin nyt Muktinathissa, ja edessa nakyvien vuorien takana makasi hevosistaan ja urheiluautoistaankin(?) tuttu ylempi Mustang. Unohdettu kuningaskunta. Jyrkka laskeutuminen sai oikean polveni valittamaan, mutta homma oli silti helpompaa kuin ylos yrittaminen. Saavuin Ranipauwaan (3700), paakipu oli poissa. Ohitin Bob Marley nimisen teetuvan, paatin kirjautua sisaan. Juhlistin paivan kipuamista ja vuoren valloitusta pullollisella Bag piper wiskia, ja hyvalla illallisella.

Paiva 10
Matka Ranipauwasta eteenpain oli kuin olisi vaeltanut keskella Nevadan eramaita. Tama oli ehka parasta valitsemassani reitissa. Vain muutamassa paivassa olin kulkenut rehevasta ja hiostavasta viidakosta mantymetsien lapi lumisille vuorille pakkaseen, ja nyt kuljin karussa kivieramaassa. Pysahdyin lounaalle, ja tormasin toiseen yksinaiseen kulkijaan, Johniin Australiasta. Han kertoi olevansa tanaan matkalla omenoistaan kuuluisaan Marphaan. kun John mainitsi etta he tislaavat kuulemma erinomaista omena brandya, olin myyty. Vastaamme kaveli muutama intialainen baba. Herrat olivat pyhiinvaeltamassa Muktinathiin. Muktinath on pyha kaupunki niin Hinduille kuin Buddhalaisille, ja pyhiinvaeltajia taalla nakee paljon. Tosin tanapaivana kopterikentta kiikuttaa rikkaita inkkareita pyhille tonteille ilman puuduttavaa vaellusta. Onko se nyt sitten pyhiinvaeltamista, en kommentoi. Ehka pyhiinkopterointia... Babat tutkailivat elamanviivat kouristamme, ja hyvaksyvan nyokkayksen jalkeen herrat toivottivat hyvat matkat mantrojen muodossa. Ehka Shivankin suojelus olisi nyt mukana loppumatkalla. Ohitimme kiireisen Jomsomin kylan, josta monet vaeltajat fuskaavat itsensa jeepin kyytiin, ja pyyhkaisevat takaisin Pokhraan puolimatkasta muutamalla tuhannella rupialla. Ei sovi meidan pirtaan. Jatkoimme Marphaan jalan. Paastyamme perille etsiydyimme halpaan teetupaan, ja tilasimme pullon omena brandya ja kuivattua omenaa kyytipojaksi. Illalliseksi sitten omenapiirasta... Istuskelin illanhamarissa ulkona ja katselin edessa avautuvaa Dhaulagirin vuoristoa. Tummat pilvet kiemurtelivat rinteilla, ja naytti kuin Dhaulagiri olisi syossyt savua. Muutama valopilkku kirmaili rinteella. Kysyin paikalliselta herrasmiehelta ketka vu orella vaelsivat. Han kertoi Intian armeijan vallouttaneen huipun tanaan, ja pian he olisivat takaisin alhaalla juhlimassa suoritustaan.

Paiva 11
Omenapuuron jalkeen lahdimme Johnin kanssa jatkamaan miehissa kohti Ghasaa. Paatimme kulkea hieman lyhyemman paivan, eilinen oli ollut pitka marssi. Olimme takaisin mantymetsassa, ja myos trooppisempia puita alkoi nakya silloin talloin. Eraan talon edustalla nokottivat natisti rinnakkain peruna- ja marijuanapellot.

paiva 12
Tapahtumattoman paivan jalkeen suunnittelimme kulkevamme tanaan kuumista lahteistaan kuuluun Tatopaniin. Nimi on enne, Tatopani tarkoittaa kirjaimellisesti kuumaa vetta. Raskaan tallustuksen jalkeen tuntui todella hyvalta pulahtaa viilenevassa illassa kuumaan kylpyyn ja nauttia kylmaa limpparia viereisesta kahviosta. Ahh. Tanne uudestaan heti aamulla!

Paiva 13
Herasimme viidelta ja suuntasimme takaisin lahteille. Tilasimme kahviosta cahapati leipaa ja keitettyja munia ja teeta, istuimme kuumassa kylvyssa. En todellakaan halunnut enaa laittaa ahdistavia trekkikenkia jalkaani hivelevien vetten jalkeen, mutta matkaa Pokhraan oli viela muutama paiva. Ei siis auttanut kuin jatkaa. Tallustelimme jeeppi uraa, jolta onneksi pikkesimme pian ja aloitimme kapuamisen takaisin kolmeen tonniin kohti Ghorepania. Ghorepani on yleinen etappi, ihan vain parin paivan trekkaajille ja niin Annapurnan perusleiriin meneville, kuin koko circuitin kiertaville. Poon Hill, maki jolta avautuu panoraamanakymat Dhaulagirin ja Annapurnan vuoristoille, vetaa joka aamu satoja ihmisia Ghorepanin kylaan. Onneksi sesonki oli ohi. Sesongin ulkopuolella oli myos helpompi tinkia. Sovimme teetuvan omistavan iloisesti naureskelevan rouvan kanssa ettemme maksa huoneestamme mitaan, ainoastaan ruuista. Hyva diili.


Paiva 14
Herasimme varhain ja kapusimme kymmenien muiden kanssa Poon Hillille ottamaan ne pakolliset aurongonnousu kuvat Annapurna 1:sta, Macchapuchresta, Nilgirista ja Dhaulagirista. Kuvat rapsaistyamme lahdimme matkaan. Viimeinen paiva, tanaan olisimme Pokharassa. Matka oli mukavaa alamakea, ja viidakko antoi alkumatkasta suojaa paahtavalta auringolta. Saavuimme Nayapuliin kahden aikoihin iltapaivalla. Taksikuski lahestyi meita tarjoten kyytia Pokharaan vain 1200 rupian hintaan. Nauroin, ja kerroin etta mies vitsailee tai pitaa minua idioottina. Bussi Pokharaan maksaa 70 rupiaa... Istuimme odottamassa bussia. Olo oli tyhjentynyt. Kaksi viikkoa ja 200 kilometria takana. Huomenna ei tarvitsisi herata varhain ja kavella kahtakymmenta kilometria. Pihvi. Pokharasta sai pihvia. Onnittelimme toisiamme, ja kipusimme saapuneen bussin katolle.