Kun viisumi oli kourassa suuntasin kohti rajaa. Pyora ei ollut mennyt kaupaksi, huolimatta viimeisen illan huutokaupasta, jossa lahtohinta oli bussilipun hinta rajalle. Ihme porukkaa.. Siispa suuntasin viimeiselle matkalleni Elisalla, osittain myos huojentuneena, en olisi halunnut myyda hanta jollekkin satunnaiselle matkaajalle nimelliseen hintaan, mieluummin ajan hanet itse niin pitkalle kuin rahkeet riittavat. Saavuttuani rajakaupunkiin suuntasin kulkuni kohti rajaa, ja puomille paastyani kurvasin pyoran muutaman motokuskin viereen, sammutin moottorin, jatin avaimet virtalukkoon ja lahdin kavelemaan kohti puomia. Yksi Vietnamilaisista motokuskeista santasi peraani avaimet kourassa, huutaen ilmeisesti etta unohdin ne. Pysahdyin, vastaanotin avaimet, ojensin ne takaisin miehelle, ja ojensin myos kyparani. Miehella meni hetki tajuta mita oli juuri tapahtunut; olin lahjoittanut hanelle moottoripyoran. Han sekosi onnesta, palasi tovereidensa luo ilosta huutaen, ja yhdessa he lahtivat valittomasti viemaan pyoraan kotiin. Hymyilin hiljaa, mieluummin nain, Elisa oli palvellut minua tayden 360 euron edesta, palvelkoon han nyt jotain muuta.
Kavelin rajalle jossa rajavartija leimasi minut ulos, ja kiinalainen kolleegansa, hetken partaisaa naamaa ja siloposkista passikuvaani vertailtuaan ja huokailtuaan leimasi minut sisaan. Olin takaisin Kiinassa. Vaihdoin viimeiset dongini yhden mustanporssin rahanvaihtajan kanssa kuaiksi, ja hyppasin paikalliseen minubussiin kohti Pingxianin rajakylaa. Saavuin kylaan ja suuntasin juna-asemalle ostamaan tikettia Nanningiin, josta vaihtaisin seuraavana paivana Pekingin junaan, olinhan matkalla tapaamaan Henrya ja saatamaan Tiibet lupia. Tiketti maksoi 30 kuaita, ojensin rouvalle ainoan setelini, viisikymppisen. Virkailija tutkaili setelia, ojensi sen takaisin, selittaen jotain kiinaksi. Tajusin mita oli tapahtunut, omaa tymyyttani.. Jos vaihdat viimeiset rahasi mustassa porssissa ja saat isoja seteleita niin tarkasta edes aitous, tai jos et osaa erottaa vaarennosta, pyyda seteli pienempina.. Niimpa niin, menin vanhanaikaiseen. Ei siis auttanut kuin etsiytya pankkiin, joka loyityikin vajaan tunnin kavelyn jalkeen ja nostaa lisaa kateista.
Yovyttyani Nanningissa hyppasin junaan ja kommin istumapaikalleni laukku taynna nuudeleita ja teeta vuorokauden istuskelua varten. Hetken istuskelun jalkeen vierustoverini alkoi evastamaan omia evaitaan ja avasi pullon riisiviinaa. Han katsoi teemukiani, heitti pohjalla killuvat tee lehdet roskiin, ja lorautti mukin puolilleen 50 volttista virvoiketta ja tarjosi evaitaan. Niimpa, kaytavan toisella puolella istuvan englantia auttavasti taitavan rouvan tulkatessa soimme ja joimme aikamme kuluksi, keraten yha enamman ja enemman yleisoa. Seuraamme liittyi pian kultaketjuin ja komealla mulletilla varustautunut kiinalaismies, joka myos taisi hieman lontoota, ja kertoili tulevansa juuri bisnesmatkalta Vietnamista ja Burmasta. Juttelimme niita naita, tyhjensimme vodkaa, ja seuraavalta asemalta kultaketju mies kantoi kaksi pulloa lisaa. Jatkoimme juominkeja, ja iltapaivan kaantyessa iltaan alkoi vierustoverini olla valmis tutimaan, mutta mina ja takatukka jatkoimme hetken, kunnes tapahtui yllattava kaanne. Kuin vivusta vaannettyna, muuttui takatukka uhkaavaksi ja alkoi arhentelemaan kaikille junassa matkusteleville, minua lukuunottamatta. Ankyrakanni. Hanen raivottuaan hetken joka toiselle matkustajalle sanoin etta ehkapa meidan olisi parempi nyt havita ravintolavaunuun vaikka oluelle. Menimme. Ravintolavaunussa mies alkoi arhennella konnarille, joka halytti paikalle junapoliisin, jolta takatukka kopsaisi koppalakin paasta. Ilmiriita oli valmis. Yritin erotella riitapukareita, mutta hermostuin takatukan kovapaisyyteen pian, ja jatin juominkiseurani vastaamaan kaytoksestaan ravintolavaunuun toisen junapoliisin saapuessa ensimmaisen avuksi. Tapahtumarikkain junamatka Kiinan historiassa.
Saavuin Pekingiin ja kommin ulos asemalta etsimaan Henrya jonka pitaisi olla jossakin vastassa. Satoi lunta.. Olin varustautunut vain hupparilla joten shoppailukierros olisi paikallaan, olinhan suuntamassa pian viela kylmemmille ilman aloille. Henry loytyi pian ja suuntasimme Dong Gao Din lahioon jossa vanha matkakumppanini, nykyinen englannin opettaja, piti kotiaan. Lahio oli todella viihtyisa, ja Henryn asunto todella kolea... Hyva paikka aklimitoitua tulevaan Tiibetin ylangolle siirtymiseen.
Olen nyt valmistellut lahtoani varustautumalla hieman lampimammilla vaatteilla ja kierrellen matkatoimistoja ja sahkopostitiedusteluja tehden. Tiibet oli kiinni saapuessani Pekingiin, mutta avautui taas ulkomaalaisille aprillipaivana. Toivottavasti hallitus ei totea: "Syo sillia..." Selvaksi on kaynyt ettei Tiibetiin myonneta lupia tallakaan hetkella ilman jarjestettya pakettimatkaa, ja muutama lupaava matkatoimisto on loytynyt jotka ovat lupautuneet jarjestamaan minulle yhden suunnan junaliput ja parin paivan "Lhasan kiertomatkan" kohtuullista korvausta vastaan. Mitaan ei ole viela lyoty lukkoon, mutta jos kaikki menee putkeen, noin viikon paasta kiskot vievat kohti Lhasan mystista kaupunkia. Mulla kauas menolippu on... Ensi kertaan!
Edit: Eli siis tarkoitushan ei ole poistua Tiibetista taman "kiertomatkan" paatyttya, tama on vain keino saada lupa, jonka jalkeen ylangolla olisi tarkoitus seikkailla itsenaisesti niin kauan kuin viisumissa paivia riittaa, ja viisumin pidennan kuukaudella ennen kuin ylangolle suuntaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti