Last train to Lhasa; Freeform flutes and fading Tibetans

Location: Freak street, Kathmandu, Nepal

Paasin lahtemaan Xiningista lupien odottelun jalkeen keskiviikkoiltana. Seuranani kaksi brittilikkaa, Antoinette ja Cindy, suuntasimme rautatieasemalle. Asemalla tarkkasilmainen poliisi tutki Lhasasta faksattua suttuista paperinpalaa; TTB lupaa. Konstaapeli otti paperista kopiot ja paasti meidat odotushalliin. Junaan noustessamme konduktoori tutki uudestaan paperimme, ja hyvaksyvan nyokkayksen jalkeen etsiydyin punkalleni. Horppasin matkaevaaksi ostamaani riisiviinaa, laitoin Banco De Gaian soimaan, ja kavin selalleni

.

Herasin aamulla tajutakseni etta ikkunoista minua tuijottivat lumihuippuiset vuoret. Junan korkeusmittari kertoi meidan kujailevan 4500 metrissa. Ryypiskelin teeta ja nautin maisemista, ja kuuntelin kinkkipropagandaa kovaaanisista, jotka kertoivat kuinka paljon onnea ja iloa Qinghai-Tibet rautatie on paikallisille tuonut... Niin no, onhan se jos onnella ja ilolla tarkoitetaan lisaa Han-kiinalaisia ylangolle, ja nopeampaa tapaa hyvaksikayttaa Tiibetin luonnonrikkauksia... Maisemien puolesta taytyi kuitenkin tunnustaa etta nautin maailman korkeimmalla rautatiella korottelysta. Eras ihmeista Qinghai-Tibet rataa rakennettaessa oli se, ettei yksikaan tyomiehista kuollut rankan urakan aikana, kertoi kovaaaninen. Illan hamartyessa kuulutus kertoi meidan saapuvan Lhasaan. Viimeinkin, Kielletty kaupunki.

Tiibetilainen oppaamme, JamYong, oli vastassa Land Cruiserinsa kanssa, ja tervehdykset vaihdettuamme han lahti kyyditsemaan meita kohti valitsemaansa hotellia. Odotin pelonsekaisin tuntein millaiseen lankkarilukaaliin JamYong meidat oikein karraa, mutta yllatys oli positiivinen kun lantikka kurvasi vanhassa Lhasassa sijaitsevaan Tiibetilaiseen majataloon, josta punkka irtosi 15 kuain hintaan.

Ensimmaisena aamuna Lhasassa suuntasimme Potala palatsille, joka upean historiansa ja komean ulkokuorensa lisaksi tuntui hieman suorittamiselta. Must see paikka, joka jatti hieman kylmaksi. Nopean kirroksen jalkeen tokaisin oppaalle lahtevani omille teilleni, ja niin myos tein. Hengailin viela hetken palatsilla, nauttien tavernassa Zhangia, ja miettien miten monia tarinoita tama kolossaalinen rakennus pitikaan sisallaan. Saali, etta paikan atmosfaari oli enemman perus kiinalaisen turistirysan, kuin buddhalaisen pyhaton, kuninkaiden ja lamojen palatsin, joka rakennukselle eittamatta kuuluisi. Mutta ulkona istuessa ja tuijottaessa palatsin ymparilla olevaa koraa kiertavia pyhiinvaeltajia ja palatsin jarjenvastaista kokoa ihmetellessa alkoi Tiibetin mystisyys ottamaan valtaa reissumiehesta. Suuntasin Barkhorille, Potalaa kiertavan koran lisaksi yksi Lhasan tarkeimmista pyhiinvaelluskohteista. Istuskelin katukivetyksella ja katselin ohi kulkevia ihmismassoja. Pyhiinvaeltajia joka puolelta Tiibetia, kiinalaisia turisteja, markkinaukkoja, rihkamakojuja, ja poliiseja, paljon. Massat kiersivat Jokhangin temppelia, minun istuskellessa ja katsellessa kirjavaa menoa. Aikani ihmisia tuijoteltuani lahdin massojen mukaan koraa kiertamaan ja rihkamakojuja pallistelemaan.

Seuraavana aamuna JamYong kertoi meidan menevan Jokhangin temppelille, silla lauantaisin pyhiinvaeltajia olisi runsaimmin. Aamu oli kolea, ymparoiville vuorille oli satanut yon aikana lunta. Talsimme Jokhangille kauniissa ja viileassa aamussa, ja paikalle paastyamme heilautin hyvastit tytoille ja oppaalle ja kirmasin pyhiinvaeltajamassojen sekaan. Temppelin ulkopuolella pyhiinvaeltajat suorittivat rukouksiaan ja siirtyivat tasta jonottamaan sisalle paasya. Liityin jonoon. Paasin viimein sisalle ja etenin hiljaa lipuvassa ihmisvirrassa pyhia artefakteja ja monumentteja hiplaillen ja paikan henkisyytta itseeni imien. Suitsukkeen tuoksussa ja munkkien rukouksien tayttamassa ilmapiirissa tuijotin edessa ja takanani olevia ihmisia. Lhasalaisista Golok nomadeihin, ja Shigatselaisista idan Khamboihin. Ihmisia joka puolelta Tiibetia, osa suorittamassa viikottaista rituaaliaan, osa pitkienkin matkojen paasta kumarruskavellen saapuneita, kerran elamassaan naille pyhille mestoille pyhiinvaeltavia nomadeja. Tama oli sita aitoa Lhasaa. Ei lankkarin lankkaria missaan, hymyilevia ihmisia, kasinkosketeltavaa

uskonnollisuutta, ja mystisyytta. Kesti lahemmas pari tuntia ennen kuin hitaasti valuva rukoilijoiden jono oli kiertanyt temppelin. Suuntasin portaisiin ja kipusin temppelin katolle, missa muutama munkki istuskeli termospullon kanssa. Munkit tarjosivat jakinvoiteeta, ja istuin herrojen kanssa kunnes huolestunut oppaamme ilmestyi jossain vaiheessa minua etsimaan.

Illansuussa suuntasin iltapaivakavelyllani bongaamaani folk musiikki ravintolaan. Olin ainoa asiakas, bisnekset eivat tiukentuneiden turismisaannosten takia ainakaan parane. Juttelin omistajan kanssa, ja kuuntelimme kurkkulaulantaa stereoista, olutta nauttien, kunnes mies kertoi soittavansa ja laulavansa itsekin. Iski ahaa –elamys, ukko oli TV:sta tuttu. Erasta suomalaista matkailusarjaa seuranneet esaattavat ehka tunnistaa... Joimme lisaa olutta ja kuuntelimme musiikkia, kun seuraamme liittyi Isabellaksi niminen Sveitsilaislikka. Tytolla oli lupa umpeutunut tanaan, mutta han oli paattanyt jaada Tiibetiin... Kerrotaan myohemmin miten neidon kavi. Illan paatteeksi baarimikko lahjoitti minulle cd:llisen musiikkiaan. Kommin majataloa kohti reilusti yli ulkomaalaisille asetetun kello kymmenen jalkeisen ulkonaliikkumiskiellon. Mellakkavarustein ja kyynelkaasukivaarein varustautuneet poliisit ja ohi hiljalleen lipuvat panssaroidut miehistonkuljetusajoneuvot tutkailivat kulkuani, mutteivat kyselleet saati sanoneet mitaan.

Viimeinen paiva Lhasassa alkoi pienta kohmeloa potien, mutta paatin silti suunnata tyttojen ja oppaan mukaan Deprongin temppelille. Tapani mukaan otin hatkat heti lantikast ulos hypattyani ja hiippailin temppelia tutkimaan. Temppelin pihalle oli keraantynyt lauma munkkeja. Pystyin vain kuvittelemaan entispaivien loiston kun temppelia majoitti 10 000 kaapuihin sonnustautunutta munkkia, kun tanaan maara oli vain 600. Munkeilla oli meneillaan vaittelytilaisuus, ja kaksi nuorukaista istui kahden vanhemman munkin sanallisen tulituksen alla.Istuin katselemassa kunnes tilaisuus loppui ja munkit siirtyivat sisalle rukoilemaan. Liityin seuraan ja istuin hetken hiljaa kuuntelemassa kurkkuaanin ilmoille heitettyja mantroja. Ommani padme hum. Poliisien vahainen maara temppelille pisti vakisin silmaan poliiseja ja sotilaita pullollaan olevassa Lhasassa. Olihan tama temppeli se, josta vuoden 2008 levottomuudet alkoivat...

Illansuussa tapasin uudestaan Isabellan. Tytto oli henkisesti hajalla. Kuten aiemmin mainitsin, oli han paattanyt jaada Tiibetiin pakettimatkan loputtua, ja juna-asemalle paastyaan han oli ottanut taksin takaisin stadiin. Onni ei ollut myota ja flikka oli narahtanut luvitta ja oppaatta kulkemisesta heti ensimmaisena paivana. Sanktio: Isabellalle luvan hommannut matkatoimisto sai sakkoja 10 000 kuaita (reilu 1000e) ja neljan kuukauden liiketoimintakiellon. Isabellaa kehotettiin vain ystavallisesti painumaan helvettiin Tiibetista asap. Istuimme vaitonaisina oluen aarella isabellan surressaan matkatoimistolle jarjestamiaan ongelmia...

Eli reppureinot huomio: Junaan yrittaessasi luvat kytataan, tarkasti. Lhasassa lupia kytataan jokaisella turistikohteella, ja niille yksinaan ilmestyva reissumies joutuu puhutteluun valittomasti. Lhasasta poistuessa homma helpottaa, eika lupia kyselty kuin muutamalla tarkastuspisteella matkan varrella. Tarinan opetus: Lhasaan ei luvitta paase kuin lahjomalla rekkakuski sinut sinne viemaan Yunnanista tai Qinghaista, tai ottamalla pakettimatka. Ensimmainen vaihtoehto vaikea, silla suostuvaisen kuskin loytyminen voi olla ongelma, silla kiinnijaaminen tietaa ammattiautoilijalta kortin epaamista. Yleensa sinut kyytiin ottava kuski onkin tehnyt sopimuksen Yleisen Turvallisuuden Viraston kanssa, ja joudut pulittamaan kyydista kohtuullisen korvauksen. Tama keino sinansa parempi, silla jos/kun narahdat luvitta Lhasassa heilumisesta, ei ongelmia koidu kuin sinulle itselleen. Tapa 2, eli se pakettimatka on ainoa laillinen keino tallahetkella. Mutta pida mielessasi se, etta jos paatat rahan saastamiseksi ja vapautta saadaksesi ottaa sen halvimman paketin ja livahtaa sitten omille teillesi, kiinnijaatyasi ongelmia seuraa sinulle luvat hommanneelle matkatoimistolle. Eli vastuuta, miten ikina sitten valitsetkaan Tiibetiin tulevasi. Toivotaan etta tilanne helpottaa, ja tulevaisuudessa Tiibetiin paasisi yhta helposti kuin ennen viime vuoden levottomuuksia.

Naissa tunnelmissa poistuimme Lhasasta seuraavana aamuna. Jokhangin kokemukset jaivat mieleen lampimimmin, muuten Lhasa ei ollut vastannut odotuksiani. Sen aidomman Tiibetin etsinnan oli siis jatkuttava! Land Cruiser kiemurteli Lhasa joen varrella, alkaen nousta yha ylemmas ja ylemmas vuoristoon. Pysahtelimme siella taalla maisemia ihailemaan, ja Yamdrok jarven pintaa tuijotellessa pienelta kallionkukkulalta alkoi suden mieli valtaamaan ja halusin vain juosta kohti nuita vuoria ja jaada sinne. Nousin kuitenkin takaisin lantikkaan ja matka kohti gyantsea jatkui vuoristomaisemissa, rukouslippujen meren flapattaessa huipuilla. Gyantsessa suuntasin tutkailemaan uusia tonttejani. Gyantsen maisemaa hallitsi kukkulan paalta kaupunkia tuijottava linnoitus. 967 rakennettu Dgongin linnoitus on naytellyt tarkeaa osaa Tiibetin puolustuksessa aina rakennusvuosiltaan saakka vuoden 1904 Britti-invaasioon asti, mutta tanaan linnoitus oli hiljainen. Kiipesin murenevia portaita ylos linnoitukselle ja katselin alas kaupunkiin. Uusi Gyantse oli kuin mika tahansa kiinalainen kiireinen pikkukaupunki, mutta linnoituksen toisella puolella avautui vanha kaupunki, alue jossa paikalliset asuivat tiibetilaistyylisissa taloissaan, lehmat ja jakit maleksivat kujilla, ja ihmiset kuivattelivat lantaa auringonpaisteessa polttoaineeksi kamiinoihin. Lahdin laskeutumaan kohti vanhaa kaupunkia ja maleskelin ahtailla kujilla varikasta ja koristeellista arkkitehtuuria ihastellen ja ihmisten kanssa hymyja ja tervehdyksia vaihtaen. Tashi delek. Auringon alkaessa painua horisonttiin paatin alkaa suuntaamaan takaisin hotellilleni. Matkalla pienesta teetuvasta tervehdittiin, ja kutsuttiin sisaan kupilliselle. Porpo ja Laso nimiset herrasmiehet tarjosivat reissumiehella teeta ja Lason auttavan englannintaidon avulla jutustelimme niita naita tsajua litkien ja mahjongin peluuta katsellen myohaan iltaan.

Gyantsen temppelikierroksen jalkeen kaansimme lantikan nokan kohti Shigatsea. Minitraktorit ja moottoripyorat paristelivat vastaan ja matka taittui nopsaan. Tytot ja opas suuntasivat pallistelemaan Tashilhumpon luostaria, minun tyytyessa pikaisen kierroksen jalkeen istuskelemaan pihalla munkkeja ja pyhiinvaeltajia katsellen. Kumarruskavelykenkiin ja nahkaiseen esiliinaan pukeutunut mies teki tietaan ohitseni hitaasti, mantroja hokien ja maahan rukoilemaan kayden, noustakseen ylos ottamaan yhden askeleen lisaa, mantraansa hokien ja taas makuulleen kayden. Kuinkahan kaukaa ja kauan tama herrasmies oli matkaansa taittanut. Iltapaivan auringon luodessa nimellista lampoa ja valoa suuntasin kohti Shigatsen markettia. En paassyt pitkalle kun pienessa markkinakojussa Zhnagia litkivat paikalliset huikkasivat minua liittymaan seuraan. Ja tottakai utelias reissumies liittyi. Istuin kahden tiibetilaisneidon ja yhden herran kanssa litkien 6 kuain kanistereita, joihin Zhangia mahtui 10 litraa. Muutaman litran ja kommunikointivaikeuksien jalkeen mies osoitti kadessaan olevaa koruaan indikoiden haluavansa lahjoittaa korun minulle. Kiittaen otin taman ystavyyden osoituksen vastaan, harmitellen ettei minulla ollut tupakan lisaksi muuta tarjottavaa. Myohemmin mies halusi viela lahjoittaa valtavan kaulassaan roikkuvat turkoosikorun, mutta tasta kieltaydyin kohteliaasti. Hyvin juodun illan paatteeksi maistui uni.

Shigatsesta maasturin nokka lahtio kohti Tingria. Friendship highway. Tingri, kylaksi naamioitu sotilastukikohta Qomolangman kansallispuiston laheisyydessa oli viimeinen pysakkipaikka enne rajalle ja Nepaliin suuntaamista. Pitkan paivan ja muutaman tarkastuspisteen jalkeen saavuiomme Tingriin, ja etsiydyimme tunnelmalliseen tiibetilaiseen majataloon, jossa kamiina jo odtteli innolla illan viileyden saapumista, lammittaakseen majatalon luonnollisella lammollaan. Ostin pullon Lhasa olutta ja lahdin suuntamaan laheisyydessa olevalle kukkulalle ottamaan auringonlaskua ja ihastelemaan edessani avautuvaa Himalajan vuoristoa, ja mt. Everestia. Matkalla ohitin sotilastukikohdan, ja eras sotilaista ei ilmeisesti pitanyt uteliaasta tujotuksestani, vaan huutojen ja pikkukivien sateen saattelemana toivotti minulle hyvaa matkaa ohi kasarmirakennusten. Istuin hiljaa pienella kukkulallani auringon painuessa Himalajan vuoriston taakse, ja everestin huipun toivotellessa viimeista iltaa auringon sateiden varjatessa lumipeitteista huippua kullallaan. Palasin takaisin majatalolle sinisen hetken saattelemana, jossa illallinen ja viimeiset oluet odottelivatkin. Istuimme iltaa, minan, tytot, opas, ja kuski (kuskille ei alkoholia anniskeltu, aamulla piti lahta kohti rajaa ennen jakin pieremaa) kunnes suuntasimme huoneisiimme ottamaan muutaman tunnin unta ennen aamuheratysta. Istuin viela hetken pihalla tujottamassa taivaalla loistavaa tahtien merta. Tahdet talta korkeudelta oli nahtava itse uskoakseen. Supernova valkehti hyvanyon toivotukset kun kommin viluiseen koppiini ja kahden paksun viltin alle.

Lahdimme kohti rajaa ennen aurongonnousua, ja auringon alkaessa valkehtia aamun oranssia nyt jo lahella olevien massiivisten lumihuippuisten vuorten rinteille pysahdyimme huipulle ihailemaan valon leikkia. Rukousliput lepattivat tuulessa, oli kylma, mutta tama oli aamu jonka muistaisin pitkaan. Auringonnousun jalkeen jatkoimme matkaamme kohti Nepalin rajaa. Korvat poksahtelivat lantikan laskeutuessa alas vuoristosta, ja pian karu ja puuton maisema alkoi muuttua yha vehreammaksi ja lampimammaksi. Paastyamme rajalle huikkasin hyvastit oppaalle, kuskille ja matkaseuralleni, ja kipusin rajamuodollisuuksien jalkeen bussiin kohti Kathmandua. Auringonnousu Himalajalla, auringonlasku Kathmandussa. Ei voinut valittaa. Namaste!