Takaisin Kiinaan

Location: Backstreet Hostel, Guilin, China

Hong Kong, tuo valkkyva miljoonakaupunki sai kukkaron ohenemaan, vaikka Pun ystavallisesti majoitti ja ruokki koyhat reissumiehet. Kaupungin miljoonat houkutukset, juustokakut ja jaakahvit vahaisimpina, pistivat silti budjetin koville, ja tiistaina viisumin saatuani olin huojentunut paastessani pois tasta muistojeni kaupungista. Hyvastelin ison H:n ja nousin junaan.

Paasin Guangzhouhun muutaman junan vaihdon jalkeen (HK:n dollarini olivat kayneet niin vahiin etten saanut lippua suoraan Guangzhouhun asti) ja suunnistin ensimmaiselle bongaamalleni hostellille kyselemaan huonetta ja mahdollista netin kayttoa. Pienen nettitutkimuksen jalkeen selvisi etteivat lokakuiset Kiinan tuonti ja vienti -messut olleet viela paattyneet, ja joka ikinen majatalo koko kaupungissa veloitti vahintaan tuplahintaa yopaikasta. Koska toin maahan vain itseni, ja veisin taalta kokemuksia katsoin, ettei messuilla ollut mitaan tarjottavaa minulle, joten paatin poistua Kantonista niin pian kuin mahdollista. Ostin lipun Guiliniin, jota olin kuullut hehkutettavan toisten matkaajien taholta. Lippu kourassa valmistuin henkisesti viettamaan yon puistossa poliiseja vaistellen, silla en ollut valmis maksamaan sataa kwaita majoituksesta, ja junani olisi vasta seuraavana iltapaivana. Asema-aukiolla kavellessani kimppuuni kavi lauma riivaajia hotelleja tarjoten. Paatin kokeilla kepilla jaata, ja yksi riivaajista lupasikin hoitaa minut hotelliin 50 kwailla. Lahdin miehen matkaan, ja han ohjasi minut pienella kujalla olevaan ransistyneeseen ja tomuiseen majataloon. Majatalon isanta antoi minulle kahdenhengen huoneen televisiolla, joka toimi. Lakanat olivat lahes siistit, ja suihku kaytavalla antoi jopa kuumaa vetta, joten katsoin tehneeni onnistuneet kaupat. Istuin aulaan ja sytytin tupakan. Katselin hetken seinalla juoksentelevan torakan puuhia, kun tajusin mahani kurnivan. Lahdin samoilemaan pimeita katuja kuppilaa etsien. Loysin itseni pian huitomassa eraan ravintolan nayteikkunaa yrittaen ilmaista etta halusin syoda kanaa. Kokki kompi keittiosta, ja kaivoi kurkustaan kakofonisen korinan saattelemana klimpin, jonka han lennatti lahes aanen nopeudella ravintolan betonilattialle. Kokki katsoi minuun kysyvasti, osoitin nayteikkunassa olevaa kanaa, ukko nyokkasi ja havisi keittioon. Hetken kuluttua kyseinen ikkunassa roikkunut kylma kana oli lautasellani, veitsella pilkottuna, jalkoineen, kynsineen, nokkineen. Tervetuloa kantonilaiseen keittioon.

Vietin keskiviikon junaa odotellessani istuskellen puistossa, ihmisia katsellen. Kipaisin kauppaan ostamaan evaita, ja hyppasin junaani kohti Guilinia. Kysyin vieressani istuvalta kiinalaiskaverilta mihin aikaan olisimme Guilinissa. Han kertoi olevansa menossa sinne itsekin joten han kertoisi kun olemme perilla. Juttelimme hetke, silla miehen englanti oli kohtalaisella tasolla ja saimme keskusteltua syvallisemmin kuin alkeellisella Putonghuan taidollani yleensa. Mies esittaytyi Guan Xu Liniksi. Han oli 25 vuotias ja asui Guilinissa yhdessa vaimonsa kanssa. Guan kutsui minut kylaan, ja lupauduin tottakai tulemaan. Saavuimme Guiliniin hyvin nukutun yon jalkeen seitseman aikoihin. Guan antoi puhelinnumeronsa, ja lupasin soittaa jahka olen asettunut johonkin hostelliin.

Hyppasin bussiin ja ajoin keskustaan. Guilin oli kaunis, kuten olin antanut itselleni kerrottavan, mutta ei luonnollisella tavalla. Koko kaupunki oli rakennettu turisteja varten, ja kaupunkia ymparoivan Li joen rannoilla nokottavat kalliot oli rakennettu tayteen nakoalapaikkoja, maksullisia tottakai, ja joenvarsi oli koristeltu mita varikkaammilla neonvaloharpakkeilla.. Kirjauduin Backstreet hostelliin, ja itseni seka pyykinpesun jalkeen paatin hieman samoilla uudessa kaupungissani. Menin kavelykadulle, joka kihisi pienia merkkivaateliikkeita, teetupia, kahviloita, lansimaist ruokaa. Ensivaikutelmani kaupungista ei ollut positiivinen. Samoillessani katuja tormasin hieromoon joka mainosti tunnin jalkahierontaa 25 kwailla. Paatin hemotella itseani ja kavelin sisaan. Istuessani mukavalla nojatuolilla kauniin Han kiinalaistyton kurittaessani jalkapohjiani hennoilla katosillaan, aloin pohtia ikuisuuskysymysta "aidosta Kiinasta", tuosta myyttisesta paikasta, jota jokainen reppuselkainen taalla yrittaa loytaa. Jyrkka mielipiteeni aiheesta: Minulle aito Kiina ei ole peltojen ymparoima pieni kyla, jossa riisihattuiset maanviljelijat tekevat askareitaan, kaukana Babylonin ikeesta, viereisen temppelin rukousmyllyjen ratinan ja munkkien rukousten luodessa rauhallista ilmapiiria teetuvassa istuskelevalle matkamiehelle. Taman paivan Kiina on aidoimmillaan sakenoivia kaupunkeja, turistilaumoja, kalliita hotelleja ja kaupunkien laidoilla slummeissa elavia koyhia, joita hallitus ei halua sinun nakevan. Niin mieluusti kuin minakin olisin ottanut hierontani 1700 -luvun Shanghaissa, hoyryisessa kylpylassa, paljussa lojuvien tiukkakatseisten kiinalaismerirosvojen valvovien silmien alla, ei se valitettavasti enaa ole mahdollista. 2000 -luvun kiinassa raha vie ja ihmiset vikisevat. Se purnauksesta. Taman paivan Kiinassakin voi silti matkailija nauttia koekmuksista. Kuka pakottaa menemaan katsomaan juuri sen elefanttikallion jonne tuhannet kiinalaisturistitkin menevat? Ota fillaritai auto alle, ja pakene laitakaupungille, tai jos kunto ja rohkeus antavat myoten, ulos koko kaupungista, ja varmasti koet jotain, jota punaisiin lippalakkeihin sonnustauneet turistit eivat. Tai hommaa kutsu paikallisen asukkaan kotiin.

Poistuin hieromosta yleisopuhelimelle ja soitin Guanille. Han lupasi tulla minua vastaan, ja sovimme treffipaikaksi rautatieaseman. Pienen etsiskelyn jalkeen Guan vaimineen loytyi. Vaihdoimme tervehdykset, Guan esitteli minut viehattavalle vaimolleen ja lahdimme kavelemaan kohti joen rantaa. Guan opasti minut kahlaamolle, jossa joki oli mahdollista ylittaa jalan. Nappasimme kengat jalastamme ja lahdimme kahlaamaan lampoiseen veteen, bambulauttojaan ohjastavien lauttureiden sekaan. Vastarannalla tapasimme Guanin ystavan, polttelimme tupakkaa, ja juttelimme Guanin tulkatessa. Ilta alkoi hamartaa ja nalka kurnia, ja Guan kysyi josko liittyisin hanen perheensa kanssa illalliselle. Suostuin ilomielin, ja Guan kertoi hanen aitinsa ja siskonsa jo kokkaavankin juhlaillallista, kuultuaan etta kylaan oli tulossa ulkomaalainen. Hyppasimme bussiin ja ajoimme kaupungin laidalle. Guanin esitteli minut aidilleen ja siskolleen, ja naytti kotiaan. Asunto oli iso mutta yksinkertainen. Keittiossa naiset valmistelivat illallista, me miehet siirryimme olohuoneeseen litkimaan teeta ja polttelemaan tupakkaa. Naiset alkoivat kantaa apetta poytaan. Herkkuillalliseen kuului paistettuja kasviksia, riisivellia, ja kalakeitto. Kalakeiton syominen puikoin oli minulle uusi kokemus, ja tiukkojen katseiden alla suorituspaneet olivat kovat. Onnistuin silti siirtelemaan tuliset kalanpalat ja tofut suuhuni, ja kampeamaan ruodot roska-astiaan miten kuten paikkoja sotkematta. Illallinen oli herkullinen, mitaan vaikeasti nieltavia ihmetyksia ei ollut tarjolla lankkarin kiusaksi. Soimme ja joimme oluet ja myos Guanin veli liittyi seuraamme. Ehka kiinan miesvaltaisuudesta johtuen naisia ei koskaan esitelty minulle nimelta, vaan jouduin aina itse kysymaan heidan nimiaan. Heikon Putonghuani takia nimet kaikkosivat unholaan miltei valittomasti ne kuultuani, mika on saali. Guanin veli oli naimisissa, tyttolapsen isa, joka poltti tupakkaa ketjussa tarjoten koko ajan vahvoja kiinalaisia savukkeita minulle. Guanin sisko puolestaan oli naimaton, ja sainkin kuulla vitsailuja kiinalaisista naimakaupoista pitkin iltaa. Kellon kaydessa kymmenta Guan vaimoineen lahti saattamaan minut hostellille. Joimme hostellin baarissa yhdet oluet, ja hyvastelin uudet ystavani.

Perjantai, sateinen paiva Guilinissa. Huvit: Hieronta ja hiustenleikkuu. Tarkoituksena olisi siirtya taalta huomisen jalkeen kohti Longshengin riisipeltoja, ja paeta kaupunkien vilinaa pienella haikille ymparoiviin pikkukyliin, asuen siella mista majoitusta vain loytaa. Nico ja Michel ovat myos matkalla Guiliniin mennakseen Yangzhuohun, joten luultavasti minakin suuntaan tanne kalliokiipeilijoiden mekkaan katselemaan kipuavia ihmisia ja nauttimaan rennosta elamasta. Aika nayttaa!