Where the wild things are

Location: Paharganj, New Delhi, India

Blogipostaus numero 112: Se jossa kulkuri palaa delhiin ja loytaa pyoran

Jatin Mcleod Ganjin taakseni, ja kipusin aamuvarhaisella Dharamsalan bussiasemalla Jammuun vievaan bussiin. Tarkoitukseni oli jaada etsiskelemaan pyoraa Jammusta, mutta koska linjurissa mukana olleet britit Fiz, Jasper, Ben ja Rick, seka saksalainen Raphael olivat matkalla suoraan Srinagariin, saivat he puhuttua minut mukaansa. Mikas siina, ajattelin, eikohan Kashmiristakin pyoria loydy.

Jammussa siis pikainen vaihto bussista minibussiin, ja matka yon selkaan alkoi. Rengas puhkesi kaksi kertaa, antaen vasyneille matkalaisille extra tee-, ja jaloittelutaukoja. Saavuttuamme viimein Srinagariin puoli neljan aikaan aamuyosta, juhlisti kuski saavutustamme tarjoamalla lasilliset Backpiperia ja colaa, jonka jalkeen han kaari itselleen lihavan jointin, ja sanoi etta voisimme nukkua aamuun saakka hanen hotellissaan. Eli siis minibussissa. Mikas siina, viltti esiin ja takapenkille asentoa hamuamaan. Aamu valkeni, ja herasin riivaajaan huomenta huuteluihin. Mies oli loytanyt nukkuvat lankkarit bussista, ja alkoi samantien kaupata asuntovenettaan. Kerroin konkkaroikalle olleeni taalla ennenkin ja tietavani tieni joenvarteen, josta majoitusta loytyisi, ja jatimme riivaajaan nuolemaan nappejaan.

Asuntoveneen loydyttya paatimme suunnata jaloittelemaan ja aamuruokailemaan Dal jarven rantaan. kello oli viela vahan, joten nappasimme alle Shikhara –veneen, ja kiertelimme jarvea muutaman tunnin ajan, ennen kuin paatin palata projektini, eli Enfieldin etsimisen pariin. Kiersin joka ainoan moottoripyoraliikkeen jonka kylasta loysin, saaden jokaisesta saman vastauksen. Enfieldeja ei Kashmirissa juuri ole, ainakaan ainuttakaan diileria, virallista tai epavirallista. Ainoa toivoni olisi tuurilla loytaa joku joka halusi luopua omastaan. Kaikki suosittelivat palaamaan Jammuun. Perslihakseni kauhistuivat ajatuksesta, mutta ei auttanut. Seuraavana aamuna hyppasin uudelleen minibussiin.

Tallakertaa ajomatka sujui ongelmitta, ja saavuin hyvissa ajoin Jammuun. Suuntasin netista saamani osoitteen perusteella paikalliselle Enfield diilerille, vain huomatakseni kuinka raa’asti valkonaamaa yritettiin taallakin vedattaa. Koska hintapyynnot olivat tahtitieteelliset, paatin luovuttaa, ja palata Delhiin. Poistuestani liikkeesta tapasin kuitenkin paikallisen nuorukaisen, joka pienen juttutuokion jalkeen sanoi tietavansa useammankin Enfieldkauppiaan. Niimpa palasimme miehissa takaisin keskustaan, josta loytyikin kadullinen mopon rassaajia erinaisten menopelien kimpussa.

Loysin muutaman lupaavan oloisen ajokin, Electran, vaikka olinkin ajatellut hommaavani Standardin, ihan vain sen komean moottoriaanen takia. Uudemmat Electrat kun kuulostavat lahinna ompelukoneilta kuin moottoripyorilta, niinkuin niin monet muutkin modernit parrat. Koeajettuani muutaman, ja petyttya joko hintaan tai kuntoon, loysin viimein yhden kauppiaan, jolla oli kolme tarjokkia, Electroja nekin vuosimalleja 2005, 2006 ja 2008. Vain yksi oli paikalla saapuessani, mutta mies lupasi karrata loput kaksi seuraavana aamuna.

Seuraavana aamuna lahdin liikkeelle ostomielessa. Jammusta kun olisi kateva jatkaa suoraan Srinagarin kautta Lehiin, ja vaikka joutuisinkin ehka maksamaan hitusen enemman, saastaisin ajopaivissa Delhista. Hintapyynnot olivat kuitenkin korkeat. 50 000 ylospain. Koeajettuani pelit yritin tuloksetta tingata, ja kyselin oliko herralla kaikki paperit pyoriin. Rekisteriote loytyi, se tarkein, mutta vakuutusta, paastotodistusta, ja jalleenmyyntiin oikeuttavaa No-Objection –kaavakketta ei loytynyt. Kerroin tuumivani tovin ja suuntasin yleisopuhelimelle. Nappailin Lalli Singhin, Delhin suositelluimman Enfieldkauppiaan kannykkanumeron ja herran vastattua kerroin olevani Jammussa ostoaikeissa ja kerroin pyorista ja niiden hinnoista. Herra Singh sanoi etta hintapyynnot olivat korkeita, 2004-2005 vuoden pyorasta ei kannattaisi maksaa yli 45 tuhatta, han sanoi. Singh kertoi olevansa poissa Delhista, mutta sanoi hanen ”poikiensa” jarjestavan minulle pyoran 40-45 tuhannen hintaan jos palaisin Delhiin. Niimpa paatin palata...

Odotellessani junaa asemalaiturilla, vitutti. Olin haaskannut kaksi viikkoa menopelini metsastykseen, loytaen yhden asiallisen hintaisin Manalista (ks. edellinen posti), jonka hylkasin olan kohautuksella sen ”kalliuden”takia. Mutta tallaista tama elama tien paalla joskus on. Silloin ei auta kuin kuppi teeta ja rauhoittua.

Junassa odotti vaunullinen kakaroita, jotka saivat hermot entista kireammalle junan vasta nytkahdettya liikkeelle. Onneksi olin varautunut junamatkaan omilla evailla, ja niimpa lukittauduin vessaan ketjutupakoimaan ja tyhjentamaan pienta Backpiper pulloa, jonka olin ostanut aseman laheiselta torilta. Nailla evailla sain unen paasta kiinni.

Juna saapui Delhiin aamusta, ja hotellin loydettyani suuntasin Karol Baghiin, jossa herra Singhin liike sijaitsi. Loydettyani putiikin tarjosivat ”pojat” minulle ei oota. Se siita kuuluisasta Lalli Singhista sitten. Mutta hata ei ollut taman nakoinen, Karol Bagh kun on taynna pienia moottoripyoraliikkeita, ja Bulletteja. Pienen etsiskelyn jalkeen sopiva menopeli loytyikin, ja vaikka hintapyynto 45 000 olikin korkea, ja putosi tiukan tinkaamisen jalkeen vain tonnilla, paatin jattaa ihmettelyn sikseen ja ostaa pyoran pois. 2003 vuoden Bullet Machismo ei ehka ole juuri se etsimani. Vaikka se hieman Electraa miehekkaammalta kuulostaakin, ei se silti ole samaa luokkaa Standardin murinan kanssa. Vahatko tasta, pyorassa oli kaikki tarvittavat paperit, kunto oli koeajon ja rassailun jalkeen hyva, ja mekaanikot rupesivat tuunailemaan pikkupuutteita, asentamaan tavaratelinetta ja puuttuvaa takavilkkua, ja vaihtamaan oljyja. Niin, ja Machismossa vaihteetkin loytyvat sielta tutulta puolelta, mika on hyva, silla vaikka oikeanpuoleiseen vaihteistoon nopeasti tottuukin, voi se silti pikatilanteessa koitua kohtalokkaaksi, kun jarrun sijasta nakkaatkin isompaa silmaan. Nappasin viela torilta mukaan varatulppaa, tulppavaimen, jarru-, kaasu-, ja kytkinvaijerit, ketjulukon, pullon oljya, ja pressun sadepaivien varalle reppua suojaamaan, ja laavukankaaksi, jos vehje hajoaa teille tietymattomille, ja karttoja.

Colleen

Olin ostoksiini tyytyvainen, vaikka rahaa kovasti paloikin. Katsotaan, jos tallakertaa jalleenmyyntikin onnistuisi edelliskertoja paremmin, mutta sita murehditaan taas kun aika koittaa. (Ja tallakertaa on myos diili kauppiaan kanssa, etta han ostaa moponi takaisin ajoni paatteeksi 25% halvemmalla hinnalla, ellen ole loytanyt paremmin maksavaa ostajaa, mika on ihan hyva diili).

Pikemmitta puheitta: Matka kohti Himalajan vuoristoa voi viimein alkaa...