Saigon shakes, Hanoi rocks: Riding trough Vietnam

Location: Backpacker's Hanoi, Hanoi, Vietnam

Paiva 1
Ilmassa leijui kostea ja tuore tuoksu edellisyon sateiden jaljilta, kun kaasutin tieheni Tinh Bienista, kohti Saigonia. Etenin rajalta tulevan rekkajonon seassa, luovien itseani ohi kuorma-autojen penkan kautta ohitellen, valissa karttaa tuijotellen. Paatin ottaa ensimmaisen paivan etapiksi Vinh Longin kaupungin Mekongin deltalla, josta olisi nappara suunnata valtatie 1A:ta pitkin Saigoniin heti huomenna. Paatiella ajaminen ei ollut nautinnollista. Muita tiellaliikkujia oli liikaa, joten suuntasin kohti jokea ja lauttaa, joka veisi minut pienemmille, vahemman liikennoidyille teille, ja eritoten hyville maisemmille Mekongin monilla haaroilla. Lautturi ei osannut englantia, ja paasti minut lauttaan liputta, samalla myontavasti nyokytellen minun kartasta nayttamaani reittiuteluun. Saavuin pian Sa Decin pikkukaupunkiin yhdella Mekongin deltan monista haaroista. Kaupunki oli todella viihtyisa, joen rannat kymmenet pikkukahvilat, ja joessa uivat venevanhukset. Pysahdyin yhteen kahviloista, ja kyselin paikallisilta halpaa hotellia, miksei jaada yoksi tanne, kaupunki vaikutti mukavalta. Yrityksista huolimatta halpaa, alle 100 000 dongin hotellia ei loytynyt, joten paatin jatkaa turistisempaan Vinh Longiin halvemman majoituksen toivossa.


Todellisuus iski kasvoille Vinh Longissa. Yhta halpaa majoitusta kuin rajakaupungissa olisi hankala loytaa tasta eteenpain. Majoitus Vietnamissa koostuu paaasiassa hotelleista, ja hotellin tasoisista guesthouseista, ja hinnat alkavat lahes poikkeuksetta 6 dollarista ylos. Kavelin Vinh Longin katuja, taalta puuttui sama charmi kuin Sa Decissa. Suuntasin Mekongin rantaan tuijottamaan viimeista auringonlaskuani talla joella. Illalla otin tuntumaa tahan paljon puhuttuun Vietnamilaiseen ahneuteen ja ulkomaalaisten riistointoon. Nettikahvilan rouva yritti nyhtaa 20 minuuttisestani 5000 dongia, vaikka laskuri hanen monitorillaan naytti hinnaksi 1500 dongia. Annoin rouvalle 2000, ja han jai makattamaan peraani ja lapsaisi minua hartiaan kun kavelin sapettuneena ulos..

Paiva 2: Saigon shakes
Herasin taas varhain ja etsiydyin torille ostamaan leipaa aamupalaksi. Seisoin leipajonossa, ja katsoin mita paikalliset maksoivat taytetysta patongista, 4000. Kun paasin tilaamaan rouva kertoi hinnaksi 5000.. Kerroin nahneeni mita muut, paikalliset olivat maksaneet. Ei auttanut, rouva pysyi tiukasti 5000, arsytti. Tankkasin pyoran ja lahdin ajamaan kohti Ho Chi Minh citya, tutummin Saigonia, pitkin valtatieta numero 1A. Liikenne valtatiella oli kaoottista, ja paikoin pelkasin oikeasti henkeni puolesta. Olen miettinyt pitkaan kuinka parhaiten kuvailla Vietnamilaista liikennekulttuuria sita kokemattomalle, ja paadyin tahan esimerkkiin: Keraa maailman vankimielisairaaloista puoli miljoonaa murhanhimoista ja ajotaidotonta psykopaattia, ja anna heille ajoneuvot. Mita sairaampi mieli ja huonompi kuski, sita isompi ajoneuvo. Laita nama mielenvikaiset sitten kisaamaan A:sta B:hen, esimerkiksi Vinh Longista Saigoniin. Ota sitten puoli miljoonaa samanlaista lisaa, ja laita heidat kisaamaan vastakkaiseen suuntaan.


Paastyani Saigoniin paatin tasta eteenpain valttaa valtateita kuin ruttoa. Ajonautinto oli kaukana, eika moottoripyorailyssa ole mitaan jarkea jos siita ei paase nauttimaan. Saigon oli taas yksi, suuri Aasian kaupunki backbacker ghettoineen. Ei mitaan minulle, paatin jatkaa jo heti huomenissa. Illan suussa etsiydyin ihmisia kuhisevaan Bia Hoi paikkaan, jossa litran kannut paikallista hanaolutta irtosi 10000 dongilla. Juttelin muiden matkaajien kanssa, tiesin etta tulevina paivina en tulisi heita kovin montaa nakemaan. Eras Irlantilais mies totesi suunnitelmaani Vietnamin lapiajosta, etta minun tulisi varata siihen ainakin kolme viikkoa. Top Gear tv-sarjan miekkoset olivat kuulemma yrittaneet samaa kahdessa viikossa, ja olivat joutuneet ottamaan junia ehtiakseen paasta paahan ajan puitteissa. Kuulosti haasteelta jonka halusin ottaa. Palattuani guesthouseeni tutkin karttaa ja tein reittisuunnitelmaa. Ulos valtateilta, keskiylangoille ja pikkuteille.

Paiva 3: It can't rain all the time
Suuntasin takaisin vaylalle 1A, mutta poistuisin silta heti ensimmaisen mahdollisuuden tullessa keskiylangoille johtavalle toissijaiselle tielle. Aamu oli alkanut aurinkoisena, mutta tummia pilvia alkoi keraantya taivaalle jo tunnin ajon jalkeen. Pian vetta alkoi sataa. Pysahdyin yhdelle kymmenista tienvarsikahviloista nauttimaan teen kanssa tarjoiltavaa halpaa ja hyvaa Vietnamilaista kahvia, ja odottelemaan sateen loppumista. Nautin naista kahviloista, jotka lahes poikkeuksetta oli varusteltu riippumatoin, joissa lepuuttaa ajon puuduttamaa takamusta, virvoketta litkien ja savuketta poltellen. Kuuro loppui pian, ja lahdin jatkamaan. Loysin risteykseni ja kaannyin pois valtatielta tielle 20. Liikenteen maara putosi murto-osaan. Ajo oli nautinnollista. Pian olin kuitenkin hitaasti etenevassa autojonossa, ihmetellen mista matelu johtui. Syy selvisi pian. Tiella makasi kuorma-auto. Onnettomuus. Yleensa onnettomuuspaikkaa ohittaessa sita miettii etta toivottavasti kukaan ei ole kuollut ja etta osallisille ei ole kaynyt kovin pahasti. Talla kertaa mietin, etta sita saa mita tilaa. Nguyenien ajotaidot huomioiden onnettomuudet ovat vaistamattomia. Omaa vauhtiaan voi hidastaa, jos Vietnamin hallitus poistaisi ajoneuvoista torvet, olisi Nguyenien pakko opetella liikennesaantoja.. Paasin ohi ruuhkasta, ja matka jatkui hiljaisella tiella, joka pikkuhiljaa alkoi kohota ylemmas, ja maisema alkoi muuttua yha vuoristoisemmaksi. Olin ylangoilla. Myos sade alkoi uudestaan. Pysahdyin suljetun liikkeen katoksen alle, mutta koska harmaa taivas ei antanut merkkeja sateen loppumisesta milloinkaan pian, kaivoin jatesakin repustani ja askartelin siita sadetakin itseni ja paivarepussani olevan elektroniikan suojaksi. Tavaratelineelle sitomaani rinkkaa en suojannut, ajattelin jotoksen sadesuojan olevan tarpeeksi.. Satoi kaatamalla, ja olin likomarka. Vilu alkoi hiipia kehoon, olihan yllani vain t-paita. Myos nakyvyys katosi, ja ajoi muuttui tuskaisen hitaaksi. Riisuin gogglesit silmiltani, mutta nakyvyys ei parantunut, vahankaan kovempaa ajessa vesi tunkeutui silmiin ja nakyvyys katosi. Siispa matelin, sateen piiskatessa kasvoja, kylmasta taristen. Pysahdyin seuraavaan kylaan nauttimaan nuudelikeittoa. Lisasin soppaan paljon chilia, tarvitsin lampoa. Kuuma soppa teki tehtavansa ja pieni karttatiedustelu kertoi 40km paassa olevan isomman kylan. Paatin ajaa viela sinne asti ja viettaa yoni siella, Bao Lacissa. Kilometritolppa tienlaidassa kertoi matkaa olevan jaljella 20km, kun sade alkoi hellittaa. Pian sade oli enaa pienta tihkua, kun lahdin kiemurtelemaan yli vuoren, mutkitellen serpentiinitiella joka oli sateen tuoman usvan valtaama. Usva haituvat uivat vuoren rinteilla kuin laivat, ja pyoran ajovalot nayttivat sumussa aavemaisilta. Oli hiljaista, rauhallista. Olin kylmissani, mutta tunnelma sai hymyn kasvoilleni. Bao Laciin saavuttuani pesin kuraiset vaatteeni ja tyhjensin rinkan sisallon kuivumaan pitkin huonetta. Jotoksen sadesuoja ei pida sadetta..


Paiva 4: Easy Rider
Pakkasin tavarani takaisin reppuun, nyt jatesakilla suojattuna, ja kiinnitin repun tavaratelineelle. Aamu oli aurinkoinen, ei pilven hattaraakaan kaupungilla. Join kahvit hotellin aulassa ja lahdin jatkamaan matkaa. Pysahdyin aamupalalle ja kyselemaan reittia pienessa kylassa. Ravintolan omistaja puhui sujuvaa englantia, han kertoi asuneensa perheineen Kanadassa. Mies kutsui matkamiehen ryypylle, vain yksi, for the road. Loysin risteyksen tielle 27. helposti. Kartassa tie mutkitteli, mika tiesi vuoristoa. Pysahtelin usein nauttimaan tupakkaa, ja jaahdyttamaan konetta, joka vuoristoteilla kiemurrellessa voisi ylikuumeta helposti. Olin oppinut nyt olemaan pistamatta ilmajaahdytteista konetta liian koville, edellisen kiinnileikkauksen syykin oli valjennut minulle: Liian koville pistetty moottori ylikuumeni, joka sai mannan laajenemaan niin, ettei se enaa mahtunut sylinteriin. Eika minulla ollut syyta kiirehtia, moottoripyorailyn ehdottomasti parhain puoli on vapaus, vapaus menna minne haluaa, ja pysahtya milloin haluaa. Nauttia maisemista. Lisaksi moottoripyoramatkailu eroaa automatkailusta muutenkin. Autossa olet vain passiivinen katselija, maisevat ikkunan lapi ovat kuin katsoisi televisiota. Moottoripyoralla olet maisemassa. Tuuli tuntuu kasvoilla, kaikki hajut ja tuoksut tunkeutuvat nenaasi, tunnet lampotilan vaihtelut syoksyessasi auringosta varjoihin. Kun katsot alas, asfaltti vilisee alla sumeana, mutta halutessasi voit laskea jalan alas ja koskettaa sita. Ja sateella on markaa ja kurjaa. Tuntuma on taysin eri kuin autossa. Vapaus. Ohittaessani erasta pienta kylaa nain kahvilan pihalla tayteen pakatun moottoripyoran. Toinen matkaaja. Pysahdyin kahville, ja nain kaukaasialaisen tyton syomassa vietnamilaisen miehen kanssa. Mies kertoi olevansa Easy rider, eraanlaisen moottoripyorakerhon jasen, jotka vievat matkaajia sinne minne bussit eivat heita vie. Tytto oli jenkeista, ja juttelimme hieman paikoista joissa olimme olleet. Pian tytto kysyi olinko ollut Kambodzassa ollessani Kratiessa, vastasin myontavasti. Tyton silmat kirkastuivat: "Sina olit sen Italialaisen kanssa, olitte ostaneet veneen ja meloneet Mekongilla!" Uskomatonta, missa sita tormaa tuttuihin.. Easy Rider kertoi etta minun kannattaisi yopya Lak jarvella, vajaan 40km paassa. Paatin tarkastaa paikan. Pysyisin mieluusti pienemmissa kylissa, poliist isoissa kaupungeissa hermostuttivat vielakin, silla en tiennyt miten he suhtautuisivat Kambodzan kilpiini ne huomatessaan. Mitaan mustaa valkoisellahan en saanut tullista poistuessani.. Jatkoin Lak jarvelle ja etsiydyin hotelliin.


Paiva 5: Wings of a butterfly
Kuten jokaisena aamuna, lahdin liikkeelle varhain. Aamut olivat parhaita, se vaha liikenne mita nailla takamailla oli, oli viela vahaisempaa. Oli mukavan viileaa. Suuntasin lapi Buon Ma Thuotin kaupungin, ohittaen monia poliiseja, jotka eivat onneksi olleet kiinnostuneita minusta. Suuntasin tielle 14. Tunnettu paremmin Ho Chi Minh tiena. Ho Chi Minh on upea tie. Paallyste on uusi, hyvakuntoinen, mutta liikennetta ei juuri ole. Paastelin pitkilla suorilla lujaa, nauttien ajamisen helppoudesta. Maisema muuttui mantymetsaksi. Sadat perhoset lentelivat jokapuolella, olin kuin sadussa. Suuntanani oli Pleiku, isompi kaupunki lahella Laosin rajaa. Tanaan oli matkustuspaiva. Ajaminen oli helppoa, ja saavuin Pleikuun jo varhain iltapaivasta. Yllatyin, kuinka nainkin ison kaupungin asukkaat olivat innoissaan nahdessaan valkoisen matkaajan. Lapset juoksivat sisalle koteihinsa hakemaan vanhemmatkin katsomaan kummallista ilmestysta joka kaveli kaupungin kaduilla. Pleiku oli kaunis kaupunki, mutta turismille taalla ei ollut mitaan annettavaa, siina syy lankkareiden vahyyteen. Pysahdyspaikka Laosista tuleville matkaajille. Istuin illan tietokoneella, kayttaen hotellin alakerran suojaamatonta wifi yhteytta napparasti omasta huoneestani.


Paiva 6: Ho Chi Minh
Ho Chi Minh tie alkaa virallisesti Kontumista, pienemmasta kaupungista hieman pohjoiseen Pleikusta, vaikka jatkuukin tiena numero 14. aina Buon Ma Thuotiin asti etelassa. Olin siis nyt virallisesti Ho Chi Minhin jalanjaljila. Tie kiemurteli lahelle Laosin rajaa, ja yha enemman Laosilaisilla kilvissa olevia ajoneuvoja alkoi nakya maisemassa. Hyva minulle, Khmeeriaakkoset ovat hyvin lahella Laoa, joten kilvet nakeva poliisi luulisi automaatisesti minun olevan Laosilainen pratkamatkaaja, silla kasvoni olivat huivin ja gogglesien peitossa, piilottaen lansimaiset piirteeni. Miasema muuttui yha viidakkoisemmaksi. Tropiikin vehrea floora ymparoi tien joka puolelta. Jos pysahdyin tuapakalle, ainoat aanet ymparillani olivat viidakon aania. Tuntuioudolta ajaa tata upeaa tieta, mutta samalla olit keskella viidakkoa.. Lapset kylissa huiskuttivat ohittaessani heita, huiskutin takaisin. Ajoin tanaan pitkaan. Pysahdyin vasta auringon alkaessa painua mailleen, Kham Ducin kylaan. Kyla oli todella viihtyisa, ja kulkiessani paallystamattomilla kylateilla paikallisten kannykkakameroiden salamat rapsyivat heidan ottaessa kuvia matkaajasta. Eras englantia taitava tytto kertoi etta kylassa olisi tanaan sirkus. Paatin tarkastaa asian illalla. Olin onnekas, sirkus oli vastapaata guesthouseani, ja nain esityksen parvekkeeltani, maksamatta paasylippua. Katselin akrobaatteja ja jonglooreja, mutta siirryin punaviinipullon ja kirjani pariin elainesitysten alkaessa, en tykannyt katsoa elaimia viihdyttamassa ihmisia..


Paiva 7: Misadventures
Ostin aamukahvin seuraksi pullon moottorioljya. Oli hyva aika vaihtaa oljyt pyorasta. Moottoripyoran kanssa suoritettavat pikkupuuhastelut olivat osa aamurutiinia. Tarkasta oljyt, kokeile jarrujen kireys. Tarvitsevatko iskunvaimentimet rasvausta, onko renkaissa ilmaa. Oljynvaihdon jalkeen lahdin jatkamaan matkaa. Kartta kertoi etta pysyakseni Ho Chi Minhilla, minun tulisi kaantya seuraavasta kylasta vasemmalle. Matkatessani kohti kylaa nain tien laidassa vanhan bussin raadon. Pysahdyin tupakalle ja kipusin bussin sisaan. Magic Bus. Otin huikat vesipullostani, malja Alexander Supertrampille, kulkureiden kuninkaalle. Levatkoon han rauhassa. Saavuin pian kylaan jonka tien laidalla oleva kyltti kertoi olevan Ben Giang. Jotain tuon suuntaista nimen piti ollakkin. Kylasta kaantyi tie vasempaan, loistavaa, loysin risteykseni. Kilometritolppa tienlaidassa kertoi tien olevan 14D, tamjan taytyi olla se. Paallyste huononi pian, ja tie muuttui kapeaksi serpentiinitieksi mutkitellen pitkin vuorenrinteita. Kahden tunni hitaan ajon jalkeen alkoi ymparilla nakya enemman ja enemman armeijan rakennuksia. Olinkohan varmasti oikealla tiella? Pian edessani oli tiesulku, ja sotilas joka viittoi pysahtymaan. Pysahdyin ja riisuin maskin, iloisesti hymyillen, ja kartasta aikomaani reittia esitellen. Sotilas kysyi passiani. Annoin passin ja han katosi yhteen rakennuksista. Sytytin tupakan. Pian rakennuksesta saapui toinen sotilas joka puhui sujuvaa englantia. han pyysi minua seuraamaan hanta sisalle. Sotilas pyysi istuutumaan poydan aareen, kaatoi lasin teeta, ja tutki passiani. Han oli kohtelais, mutta tiukka. Mies kyseli minulta tietoja, jotka lukivat passissani, kysyi syntymakaupunkia, ammattia, missa opiskelin, mita opiskelin, miksi olin taalla, kierrattaen samoja kysymyksia uudestaan ja uudestaan, ilmeisesti nahdakseen muuttuvatko vastaukseni. Han kirjasi kaiken sanomani pieneen muistivihkoonsa punaisella mustekynallaan. Yritin selittaa etta olin ilmeisesti ottanut vaaran tien vaarasta kylasta, tien jota ei kartassani ollut. Pian mies kysyi jotain jota en ollut odottanut. "Oletko aseistettu?" Naurahdin, ja vastasin etten ollut. Vartija vaati tarkastaa tavarani, joten kaannyin mennakseni hakemaan rinkkani pyorasta. Han pyysi pysahtymaan, ensin ruumiin tarkastus. Todettuaan etten kantanut asetta menimme yhdessa rinkalleni, ja han alkoi kayda lapi tavaroitani. Eniten kiinnostusta saivat osakseen pieni minigrip pussi taynna eri maiden valuuttaa, valuttaa jolla ei ollut mitaan rahallista arvoa, vain muistoja maista joissa olin ollut, ja kamerani, josta mies kavi lapi jokaisen kuvan katsoakseen mita olin kuvannut. He ihmettelivat Kambodzalaisia kilpiani, ja aloin miettia pitivatko he minua terroristina tai vakoojana. Kesti aikansa ennenkuin miehet olivat tyytyvaisia tarinaani eksymisesta ja siihen etteivat loytaneet tavaroistani mitaan laitonta, ja kaskivat minua palaamaan sinne mista olin tullutkin. Nauroin koko matkan takaisin, vaika 140km turha mutka hieman harmittikin. Olihan paiva.. Kun paasin takaisin Ben Giangiin huomasin heti tien alussa puomin, joka oli nyt alhaalla. Ilmeisesti puomi oli ollut auki tullessani, ja olin jotenkin onnistunut olemaan huomaamatta sita. Puomi avattiin ja ajoin pois. Tutkin karttaani. Olin tosiaankin ottanut tien 14D Ben Giangista, en tieta 14 Giangista niinkuin minun olisi pitanyt.. Ajoin hetken ja oikea risteys loytyi. Jatkoin kunnes aurinko alkoi laskea, ja pysahdyin yoksi P'raon kylaan.


Paiva 8: Catching up
Herasin aamu viidelta, ennen auringonnousua. Pihalta kantautui kovaaanisista puheita, ja sotilaallista musiikkia. En tiennyt oliko tanaan joku erikoinen paiva, vai olivatko varhaiset kommunistiset propagandapuheet P'raossa joka aamuista herkkua. Paatin skipata aamukahvit ja lahta matkaan, olin virkea. Aurinko kohosi hitaasti taivaalle, ja aamu oli usvainen. Vuoret pilkistelivat usvan seasta ja kosteus sumensi goggleseja. Riisuin lasit nahdakseni paremmin, ja sytytin ajovalot jotta muut mahdolliset tiellaliikkujat nakisivat minut paremmin. Yllani oli huppari, mutta silti oli viileaa. Parin tunnin paasta aurinko voittaisi usvan ja alkaisi lammittaa. Pysahdyin hiljaiseen kahvilaan kahville. Nautin aamukahveista hiljaisissa kahviloissa, silla taalla missa muita matkaajia ei nakynyt, kavi paikallisten kiinnostuneisuus valissa rasittavaksi. Varsinkin varhain aamulla kun halusit vain nauttia kahvisi rauhassa ja suunnitella tulevan paivan reittia. Pian aurinko jo lammitti kylmettenytta kulkuria ja ajo oli taas nautinnollista. Ylitin Dakrongin sillan, etapin, jossa myos siirryin karttani toiselle puolelle, olin lahempana ja lahempana Hanoita. Olin ajanut varhaisesta aamusta joten paatin pysahtya ensimmaiseen kylaan josta loytaisin guesthousen. Ohitin useita pienia kylia, mutta majoitusta ei loytynyt. Tienviitta kertoi etta reilun 40 kilometrin paassa olisi Phong Nha niminen pikkukaupunki. Katsoin karttaani, jossa Phnog Nhan kohdalle oli merkitty punainen tahti, nahtavyys, luola, se tarkoitti matkaajia joka tarkoitti majoitusta. Ajoin Phong Nhahan ja etsiydyin ensimmaiseen hotelliin. Hotelli oli kallis ja taynna, mutta omistaja ohjasi minut seuraavaan, yhta kalliiseen 150 000 dongia huoneesta. Kysyin oliko kylassa lisaa hotelleja joista voisin etsia halvempaa majoitusta. He sanoivat ettei ollut. Kirjauduin sisaan, otin suihkun ja lahdin kavelemaan paakatua. Hotelleja oli joka puolella, perkeleen valehtelijat.. kaikki oli kallista, vihasin naita turistikylia joissa royhkeat Nguyenit kusettavat 4-5 kertaista hintaa kaikesta. Soin nuudelikeiton, jatin juomatta kalliin oluen ja palasin hotelliin lukemaan kirjaa. Vihasin naita turistikaupunkeja..


Paiva 9: Easy Riders part 2
Lahdin heti silmat avattuani, en halunnut olla taalla yhtaan pidempaan kuin oli pakko. Aamupala saisi odottaa. Pian aamun ensimmaiset kilometrit saivat taas mielen korkealle, tanaan olisi taas matkustus paiva. Aloin turhautua karttaani jonka epatarkkuus haittasi paikantamista. En loytanyt yhtakaan kylaa jonka ohitin kartaltani, ja pilvinen paiva haittasi auringosta suunnistamista. Mietin valissa olinko kaantynyt risteyksista, olinko edes enaa oikealla tiella. En valittanyt, ei minulla ollut kiire. Vaikka oli pilvista, oli ilman lammin. Ajo oli helppoa, paivan kaantyessa ehtoolle ajattelin takanani olevan jo 250 kilometria. Alkoi ripottaa vetta, paatin pysahtya. Viitta kertoi minun saapuneen Yencat nimiseen kylaan, josta loytyi yksi hotelli. Kirjautuessani sisaan alkoi vetta sataa kaatamalla. Hyva ajoitus. Hotelli oli halpa, joten tilasin ruokaa, en halunnut lahta sateeseen. Tutkin karttaa mutten loytanyt itseani siita. Syodessani nain kahden moottoripyoran kurvaavan hotellin eteen. Easy ridereita, mukanaan vanhempi pariskunta. He olivat viela yllattyneempia nahdessaan minut taalla. Juttelimme pyoramatkustuksesta, mista he olivat tulossa, minne menossa. Toinen Easeista kysyi paljonko olin ajanut tanaan, vastasin etta varmaankin noin 250km. Han kysyi olinko edellisen yon siinajasiina paikassa, vastasin olleeni Phong Nhassa. Hanen silmansa suurenivat, ja han sanoi sinne olevan 350 kilometria. katsoin karttaani uudestaan ja paikansin itseni. Ei ihme etten loytanyt kylia kartalta, olinhan sata kilometria pohjoisempana kuin olin luullut. Hotellin isanta ystavineen alkoi illallistaa, ja he kaivoivat vodkapullot esille. Kutsu poytaan kavi, ja niimpa istuimme Easyjen kanssa poytaan juttelemaan ja juopottelemaan, vanhemman jenkkipariskunnan suunnatessa huoneeseensa.. Poltimme paikallista kessua ja tyhjensimme pullon toisensa peraan, huomenna olisi krapula..


Paiva 10: This is the end?
Easy riderit olivat kertoneet etta minun kannattaisi suunnata Mai Chauhun, valko Thai -vahemmiston kylaan, josta loytyisi kotimajoitusta. Se olisi lahella, vain 150km, ja siita matkaa Hanoihin olisi saman verran. Olin reilusti etuajassa kiitos hyvien ajopaivien jolloin matkaa tuli taitettua suunniteltua enemman, joten paatin tottakai viettaa yon vahemmistokylassa. Lahdin matkaan. Seurailin Ho Chi Minhia, reitti olisi suoraan, ei huolta eksymisesta. Puolen paivan aikaan pysahdyin tuapakalle. Huomasin akkua suojaavan katteen alta tihkuvan nestetta. Ajattelin heti etta akku on rikkoutunut, ja vuotaa akkuvetta. Irrotin katteen ja pyyhin akkua puhtaaksi nesteesta. Akku oli kunnossa. Tajusin nesteen tulevan tankista, tankin kyljessa oli pieni reika, josta bensiini tihkui suoraana akulle. Mista ja miten reika oli tullut, ei aavistusta, mutta kovin kauvaa se ei ollut voinut siina olla. Mielessa kavi kuva minusta ajamassa kovaa suoralla, lahtien ohittamaan skootteria. Painan torvea ilmoittaakseni ohitusaikeista, akku antaa kipinan, bensiini syttyy, BANG! Tulipallo. Olisi siina kaverilla ihmettelemista. Ei huonoin tapa lahtea, mutta mieluummin pysyisin viela taalla. Epatodennakoista, mutta mahdollista, joten jotain oli tehtava. Kaddoin pyoran kyljelleen jotta vuotaminen lakkaisi ja kaivoin pikaliimapurkin esille. Liimasin reian, nostin pyoran pystyyn, ja paikkaukseni piti, toistaiseksi.. Tarvitsin oluen tyynnyttamaan hermojani, joten pysahdyin seuraavaan kylaan syomaan nuudelikeittoa ja nauttimaan oluen. Yritin paikantaa itseani kartalta, enka taaskaan onnistunut siina.. Kysyin kuinka pitkasti olisi Hoa Binhiin, isompaan kaupunkiin, ei kaukana Mai Chausta. Ravintolan rouva kertoi sinne olevan 60km, jatka suoraan, ja ota seuraavasta risteyksesta vasempaan. vasempaan? Hanen taytyi erehtya, Hoa Binh olisi oikealle jos olin tiella milla luulin olevani. Saavuin pian risteykseen, ja toden totta, viitta kertoi Hoa Binhin olevan vasempaan. Tajusin, etta olin kuin olinkin onnistunut taas eksymaan reitilta, mutta tallakertaa oikaisten, olin vain 30 kilometrin paassa Hanoista. Paatin siis ajaa kapitaaliin, matka paattyisi tanaan, 10:s ajopaivana. Saavuin pian Hanoin kaaokseen ja hostellin loytamiseen kului noin 1,5 tuntia. Pysakoin pyoran kirjauduin sisaan, ostin oluen, ja olin helpottunut. Vietnamin lapi 10:ssa paivassa, upeita maisemia, upeita ihmisia, upeaa ajoa, aikaisia aamuja, tienvarsikahviloita, halpaa nuudelikeittoa, eksymisia, seikkailuja. Mutta olin myos haikein mielin. Tama kaikki oli nyt ohi. Olin Hanoissa. paatepysakki. Ei enaa aikaisia aamuja odottaen innolla pyoran puikkoihin paasemista...