Location: Lenin hostel, Moscow, Russia
Hyvin levatyn viikonlopun jalkeen lahdimme jatkamaan matkaamme, pois Euroopasta. Hyppasimme aamujunaan Vilnasta Minskiin, jossa viettaisimme puolen vuorokauden stopoverin. Minsk oli yllatys. Kaupunki pommitettiin 85% toisen maailmansodan aikana, ja jalleenrakennettiin seta Stalinin johdolla, ja ehka juuri tasta syysta odotin enemman neuvostobunkkerimaisia talokokonaisuuksia. Neuvostohenki toki loisti pitkin kaupunkia, mutta kaupunki oli kaikkea muuta kuin samanlaisia betonibunkkereita ja harmaata laastia. Mahtipontisia rakennuksia, ystavallisia ihmisia ja suureksi kaupungiksi todella siisti
Vietimme paivan kierrellen ympariinsa, ja elaen herroiksi asemalla valkovenajan rupliksi vaihtamillamme litan jamilla, noin seitsemalla eurolla.. Illansuussa hyppasimme junaan kohti Moskovaa. Yo meni platskartnissa maaten, pienta vodkaa nauttien ja reissufiilista nostattaen. Matka jatkui, ja viimeistaan nyt pois Euroopasta.
Moskova. Saatamisen kaupunki.
Saavuimme Moskovaan noin kuuden aikoihin, ja hyppasimme metroon kohti Yaroslavskajan asemaa saatamaan junalippuja kohti Irkutskia, niin nopeasti kuin mahdollista. Ensimmaiset ongelmat alkoivat kun yritin saada rahaa paikallisista Ottomaateista. Henryn kortti kelpasi, minun korttini ei.. Kun seina viimein antoi rahaa suuntasimme ostamaan biljetteja. Asema oli vanhastaan tuttu, olimme Moskovassa 2005, joten tiesimme minne menna hakemaan lippujamme. Ensikertalaiselle kokemus voi olla melkoinen, silla kassoja on kymmenia, joista osa myy lippuja vain tietylle etapille, osa parillisille paiville, osa parittomille ja osa ulkomaille, jne..
Sujuvan venajantaitoni ja hienosti lapulle kirjottamani pyyntoni ansiosta lipputarpeemme meni kassaneidille perille kerralla. Seuraava ongelma. Olimme kaukaa viisaina yrittaneet varata lippuja netin kautta, silla kesa on sesonkia paikallisten matkustelussa. Mutta Venajan VR:n sivuilta lipun ostaminen osoittautui mahdottomaksi, jopa tulkin kanssa. Tasta syysta olimme joutuneet tulemaan tuuriimme luottaen. Virhe numero 1. Platskartnissa ("3" luokka) olisi tilaa vasta elokuun 30. Emme halunneet viettaa puolta viisumin kestostamme, saati sitten budjetistamme, istuen Moskovan metropolissa joten jouduimme ottamaan liput Kupeen ("2" luokka) huomiselle.
Kohtuu kivuttoman saadon jalkeen lahdimme saalistamaan hostellia. Suuntasimme Lenin hostelliin sen edullisuuden, ja hyvan sijainnin vuoksi. Seuraava ongelma. Reseptionisti lupasi meille punkat, mutta kaski palata yhdelta, checkin aikaan. Palasimme pienimuotoisen lounaan jalkeen ja reseptionisti pyysi odottamaan viela hetken. Kello on nyt kuusi. Meille on punkat, mutta reseptionisti ei tieda missa..
Mutta, huomenna kiskot kuljettavat kohti ita-Siperiaa, kohti Irkutskia, ja kohti Baikal jarven makeita vesia. Seuraavaksi kuulette junamatkasta ja Baikalille asettumisesta luultavammin Olkhon islandin jurtasta wifin valityksella... Tai todennakoisemmin Irkutskista, josta tietotekniikkaa viela loytyy.
1 kommentti:
Tarkistimme tilanteen juuri. Kaikki hyvin. Terveiset Hesasta, Lea & Leo
Lähetä kommentti