Juhannusta

Location: Varanasi; India, Incredible India

Juhannusaatto 2009, Pyha Hindukaupunki Varanasi.

Istun pastellin varisen huoneeni pienella parvekkeella ja katselen nakymaa vanhan kaupungin ylle. Suu on mukavasti puuduksissa leukojen jauhaessa paania, ja bidi-tupakka savuaa suupielessa. Laskeva aurinko heijastuu Ganga-joen pinnasta ja varjaa vanhan kaupungin rakennukset kullallaan. Apinat kiljuvat ja hyppivat rakennusten valissa. Suurin murheeni maailmassa taitaa talla hetkella olla kokon, kossun ja grillin*) puute, ei paha! Hyvaa juhannusta maailma!

Sunnuntain ilta-sanomista saatte taas lukea perinteisia juhannustarinoita hukkumisista, joten kerron hieman erilaisen juhannustarinan, olkaapa hyva:

Lahtoni Nepalista pitkittyi muutamia paivia, ei vahiten lakkojen, mutta myos muutaman muunkin syyn vuoksi. Ei, en eksynyt uudelle mantereelle, kuten eras herrasmies joka niin ikaan oli etsinyt reittia Intiaan, ja viivasteista selvittyani astelin viimein rajan yli torstaiaamuna, ja suuntasin etsimaan linja-autoa kohti Varanasia. Silmailin rajakaupungin opasteita, joista ei ollut juurikaan apua bussiaseman etsimisessa. Hindi, kuten nepalikin, nayttaa kirjoitettuna lahinna narulle kuivumaan ripustetulta pyykilta. Yllatyin hihastarepijoiden puutteesta. Ehka reilussa neljassakympissa killuva elohopea oli ajanut heidatkin paivasiestalle. Pian bussiasema, tai ainakin lauma linja-autoja loytyi, ja kyselin alkuasukkailta mika busseista oli matkalla varanasiin. Istahdin lahes tyhjaan bussiin. Edes lipunmyyjaa ei nakynyt. Odotellessani bussin tayttymista nousi ajoneuvoon herrasmies joka tiedusteli lippua. Sanoin ettei minulla ollut viela, odottelen tassa bussipoikaa saapuvaksi. Mies kertoi ystavallisesti etta lippu tulisi ostaa lippuluukulta. Nousin bussista ja seurasin hanta. Herra opasti minut nurkalla olevalle matkatoimistolle ja istahti tiskin taakse. Kerroin, etten ollut kiinnostunut ostamaan lippua hanelta provikkahintaan, vaan palaisin bussiin ja ostaisin lipun bussipojalta kuten muutkin. Herra kertoi, etta bussi sattui nyt olemaan turistibussi, ja lippu tulisi ostaa taalta. Olin skipannut aamupalan, verensokerini oli alhaalla ja helle vasytti. En jaksanut kinata, ja ajattelin etta maksetaan nyt sitten hieman enemman, paasempahan ainakin heti kohta lahtevaan bussiin. ostin biljetin ja palasin linja-autoon, jonne bussipoika oli poissaollessani ilmestynyt. Naytin lippua pojalle, han hymyili. Istahdin penkkiin, ja pian linja-auto alkoi tayttya. Ennen kuin bussi starttasi ilmestyi minulle kiskurihintaan lipun myynyt herrasmies takaisin bussiin, ja loi kouraani uuden biljetin. Herra kertoi sen olevan ”matkatavaralippu” ja hintojen olevan ”pieni laukku/iso laukku”. Tajusin mita oli tapahtunut, olin joutunut kusetuksen uhriksi. Alhaalla oleva veren sokeripitoisuus sai minut rajahtamaan ja nousin lipevan herran tasolle ja vein naamani lahemmas hanen naamaansa. Huusin tietavani etta tama perkele myi minulle mitattoman paperinpalan, ja yritaa nyt myyda oikeaa matkalippua ”matkatavaralippuna”. Kehoitin herraa painumaan helvettiin ja haipymaan bussista. Alkuasukkaat katselivat vaivautuneina joko tilannetta, tai bussin kattoa tai lattiaa. Herran poistuessa toivotin hanelle pahaa karmaa ja kerroin toivovani etta han syntyisi seuraavaan elamaan esimerkiksi torakkana. Mies haipyi, ja ostin bussipojalta oikean matkalipun. Rauhoituin hieman ja istuin penkilleni katsellen ulos ikkunasta, ja kiroten kuinka saatoinkaan menna typeraan huijaukseen. En antanut homman pilata paivaani. Olinhan viimein Intiassa, ja nyt matkalla Varanasiin. Laitoin musiikkisoittimeni napit korville ja vahtasin ohi lipuvia maisemia.

Seuraavat tapahtumat ovat hieman sekavat. Syysta etta ne ovat tallakin hetkella sekavia myos itselleni. Hieman Gorakhpurin jalkeen PAMAHTI! Sapsahdin matkatranssistani, ja alkuaskukkaiden tavoin katselin ymparilleni ymmartamatta mita oli tapahtunut. Seurasi uusi PAMAUS! Tallakertaa tuulilasi tuli sisaan, ja vaistin edessaolevan penkin selkanojan taakse piiloon sisaan sinkoilevilta lasinsiruilta. Kuski lisasi kaasua ja bussi jatkoi matkaansa lasinsirujen sateen keskella. Kysyin vierustoveriltani mita helvettia oli tapahtunut, osuimmeko johonkin? Han sanoi kylla. Mihin helvettiin osuimme? Miksi bussi jatkaa yha matkaa? Miksi kuski lisasi nopeutta? Yritin tiedustella muilta kanssamatkustajilta oliko heilla kasitysta mita oli juuri tapahtunut. Toisin kuin olin antanut itselleni kerrottavan, ei bussista loytynyt ainuttakaan inkkaria joka olisi puhunut sujuvaa englantia, enka saanut yksimielista vastausta. Pian bussi pysahtyi poliisiaseman eteen, ja tyhjennyimme pihalle. Alkuasukkaat keraantyivat kuskin ja bussipojan johdolla rinkiin virka-asuisten ymparille ja molottivat hindia. Aikaa kului, kuulin etta olimme joko ajaneet moottoripyoran yli tai meita oli heitetty jollakin. Edelleenkaan en saanut selvaa vastausta, enka loytanyt yhtaan englantia sujuvasti taitavaa alkuasukasta. Seurasin muiden matkustajien esimerkkia ja hain reppuni lasinsirujen meresta. Jos olimme osuneet moottoripyorailijaan, miksi kuski lisasi vauhtia eika pysahtynyt, ja miksi jysahti kahdesti? Jos meita oli heitetty jollakin, miksi bussin sisalla ei nakynyt mitaan muuta kuin lasinsirujen meri? Ymmallani istuin tien laidassa seuraavaa bussia odotellen ja ketjussa tupakoiden. Tervetuloa intiaan, ihmeelliseen Intiaan.

*)Niinno, kokko, ja grillikin kuuluivat kylla tavallaan tahan paivaan. Mutta jotenkin polttohautaamisen katselu ja karisevan ihmislihan haistelu ei tuntunut sopivalta tuohon avaukseen...